torstai 19. toukokuuta 2011

I'll try anything once

Paluu Tanskasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saa minut aina sekaisin koko loppuviikoksi. Olen kuin humalassa, sillä univelka korjaantuu vasta viiveellä. Nytkin oli lähtö junalla kahdeksalta ja edessä tiiviit kaksi päivää kurssitusta. Hotellissa ei pysty nukkumaan, mistä johtuen pää on edelleen ihan pyörällä vaikka on jo torstai.

Viikonloppu sujui hiljaisissa tunnelmissa, kipeä olo ja vesisade pitivät sisätiloissa. Ennakkoon laaditusta leffalistasta toteutuivat Swimming Pool ja Somewhere. Hyvin erilaisia, mutta toisaalta aika samalla tavalla hitaasti kehittyviä ja verkkaisia leffoja molemmat. Pidin kummastakin, mutta tajuntaa ne eivät räjäyttäneet. Suosittelen silti. Erityisesti Somewhere, kuten kaikki muutkin Coppolan leffat sai sympatiani heräämään. Siinä oli niin realistinen, vähän tympeänkin tylsistynyt tunnelma, pieniä huippukohtia, jotka eivät kuitenkaan riitä piristämään verkkaista elämää riittävästi. Ehkä saatte vähän kiinni tunnelmasta, jos kuuntelette tämän Strokesin biisin I'll Try Anything Once, joka on leffan soundtrackillä.



Viikonlopun paras leffa oli sattumalta löytynyt pätkä, joka pyöri Tanskan tv:ssä lauantaina: Rory o'Shea Was Here. Se on tehty jo 2004. Katsomisen arvoinen, pieni, mutta erittäin hyvin tehty leffa ja hyvä teemakin vielä kaiken lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti