tiistai 28. syyskuuta 2010

Metropolitan Diary



Ystäväni antoi tänään ihanan linkkivinkin, jonka pistän tietenkin heti jakoon. The New York Times -lehden kollektiiviseen kaupunkipäiväkirjaan Metropolitan Diary voi lähettää julkaistavaksi New Yorkissa tapahtuneita sattumuksia ja ajatuksia. Isoon kaupunkiin (ja kai pienempäänkin) mahtuu kaikenlaista hauskaa ja herkkääkin.

Meikäläistä nauratti esimerkiksi tämä seuraava (itsekin pidän Twixeistä): 

DEAR DIARY:
My son, as part of a school project for first graders at Public School 199 in Manhattan, has taken to writing famous people and companies in search of getting a letter back in the mail. Every day, when he gets home, he diligently checks the mail for replies to his letters, many of which have gone unanswered. (Are you reading this, Nick Swisher and Mayor Bloomberg?)
In July, however, he received a large package from the W. P. & R. S. Mars Company, to which he had written to get the recipe for Twix, his favorite confection. In the box was a handwritten letter:
“Dear Bryce,
Thanks so much for your letter. We are not the Mars Candy Company. We are a Midwestern supplier of industrial equipment. So, I am sorry that we can’t tell you how Twix are made. However, we can send you some. Hope they make it to New York in one piece.”
In the box, along with the handwritten note, were two super-size Twix bars, a pizza cutter and a key chain.
I realized two things: First, to be more careful when looking up addresses on the Internet, and second, that the kindness of strangers (especially in the Midwest) still exists.

Barry Chung



Sympaattisia tarinoita lisää täällä:
http://topics.nytimes.com/topics/news/newyorkandregion/columns/metropolitandiary/

Kissssing - a love blog



“I fell in love with her courage, her sincerity, and her flaming self respect. And it's these things I'd believe in, even if the whole world indulged in wild suspicions that she wasn't all she should be. I love her and it is the beginning of everything.”
-- F. Scott Fitzgerald


Kuva ja lainaus ihanasta Kissssing -blogista, johon päädyin tänään. Hyvää alkanutta viikkoa!

perjantai 24. syyskuuta 2010

Ways to be with you

Kirjoitin eiliset aivoitukset tuhottoman väsyneenä, mutta päättäväisenä. Olin tullut kotiin vietettyäni illan hyvän ystäväni kanssa, jolle viinilasillisen ääressä painokkaasti esitin kokemuksiani - Vaihtoehtoja ei ole!
Ehkä tämä illan tunnelma kumusi tekstissänikin.

Täytyy myöntää, että aihe on vielä yhden jos toisenkin kirjoituksen väärti, tuntuu kuin jotain lukkoja olisi mielessäni auennut ja nyt jaksan/uskallan taas ajatella; olla määrätietoinen.
Siltä minusta tuntuu vielä tänäänkin. Muutos on osa tätä todellisuutta. Se realisoituminen on vielä hämärää, mutta minä elän sen parissa. Johonkin tämä johtaa.

Lennän illalla Kööpenhaminaan ja olen siitä taas äärettömän onnellinen. Olen joskus koneessa istuessani miettinyt, että jos tämä nyt tippuisi, niin kuolisin onnellisena. Ei niin, että kaikki olisi saavutettu ja sanottu, mutta olisin matkalla rakastamaani paikkaan, rakastamani ihmisen luokse ja silloin olen aina onnellinen. Jännittynyt ja odottava, mutta suunnattoman onnellinen.

Eli tietäkää te todistajat, jos Blue1 tänään painuu Itämereen, niin ainakin tämä yksi matkustaja menehtyi onnellisimmillaan. 

Tässä hyvä perjantai-biisi; Villa Nahin Ways to Be with you:

torstai 23. syyskuuta 2010

Päivänä muutamana

Tämä syksyn alku on ollut minulle jotenkin kamalan vaikeaa aikaa. Sen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: Eniten vituttaa kaikki.

Olen kypsynyt aika monellakin rintamalla muutokselle. Valmius ja tarve on koko ajan vain kasvanut, ja nyt alan olla siinä pisteessä, että joudun joka päivä uudelleen ja uudelleen suostuttelemaan itseni pystyäkseni jatkamaan. Vielä pari viikkoa sitten olin suru puserossa, ahdistunut kuin mikä, mutta nyt olen kai pelkästään vihainen. Tämä lähinnä yksin minulle avautuva yksinpuhelu heijastelee nyt sitä, että nykyisessä työssäni on tullut perälauta vastaan. Pidemmälle en oikein enää pysty menemään, pää ehkä ei sitä kestäisikään. Muutoksen on tultava!

On tavallaan aika hassukin tunne huomata, että toimimaton tilanne, jonka kanssa on elänyt pitkään, on melkein huomaamattakin muhinut alitajunnassa ja tullut niin päätökseen, että vastaukset ovat ihan kuin yllättäen valmiina. Tiedän, että omassa käytöksessäni on tapahtunut muutos, itse olen tällä viikolla alkanut uskoa, että myös muiden suhtautumisessa minuun. Ehkä kaikki jo aavistavatkin, miten tämä tulee päättymään.

Minulla ei ole mitään varmaa tietoa mistään, on pelkkä usko siihen, että tämä tunne ei valehtele, vaan sitä on kuunneltava. Riskin joudun ottamaan, mutta nyt kun päätös on aivan yllättäen ja huomaamatta tullut tehdyksi, muutos on vain ajan kysymys. Siirryn siis eteenpäin tavalla tai toisella, päivänä tai muutamana.

Kuvassa olevan kortin aion lähettää huomenna jollekulle, mutta en ole vielä päättänyt kelle. Kerron sitten.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Asioita joista pidän: le grec

Eräs tuttavani on parhaillaan käymässä Bordeauxissa ja keskustelussa nousi esiin " se kebab, jonka sisällä on ranskalaisia", eli ranskalaisittain le grec. Syntinen himon kohde, jollaisia ahdoin napaani aika monta Pariisissa ollessani. Meillä oli tapana ostaa tällaiset ja mennä syömään Canal St Martinin reunalle matkalla baariin, baarista toiseen tai baarista kotiin. :) En oikein tiedä mikä minua näissä himotti. Ehkä se raa'an sipulin ja tomaatin ja salaatin ja lihan ja ranskalaisten yhdistelmä pakattuna näppärään pikku kääreeseen. Makua on tuhannesti enemmän kuin suomalaisessa kebabissa, ja väitän myös että maukkaampaa on kuin saksalainen döner!

Aika Pariisissa oli kummallinen siitäkin syystä, että ensin laihduin ihan luurangoksi ja sitten aloin loppukeväästä grecin ja muiden ruokahimojen ansiosta äkkiä lihoa niin, että Suomeen tullessani olin tuhdeimmassa kunnossa koskaan.

Olen kerran saanut aikamoista paheksuntaa osakseni tämän mielitekoni ansiosta. Eräs Suomessa tapaamani ranskalaismies katsoi minua inhoten ja sanoi, että ei voi kuvitella mitään yhtä vastenmielistä ruokaa kuin grec. Ilmeensä oli sanoin kuvaamattoman järkyttynyt. Hänen käsityksensä minusta tuskin palasi enää ennalleen. :) Tunnen edelleen hiljaista tyydytystä siitä, että pääsin horjuttamaan hänen maailmankuvaansa niin pahasti. Hahaa!

torstai 16. syyskuuta 2010

Coeur de pirate

Torstai-aamun musavinkkinä, tuhottoman pitkän (mutta myös ajoittain aikamoista flowta sisältävän) keskiviikkopäivän ja useasti huonosti nukutun yön jälkeen: Coeur de pirate.

Se tekee minut tässä harmaassa ja ankeassa syysaamussa niin onnelliseksi. Rakastan sitä!



Ehkä jopa enemmän pidän biisistä Comme des Enfants, mutta kun nyt rakkaudesta kirjoitetaan, niin pakko linkittää tämä suloinen C'etait salement romantique. Todellakin! :)
Coeur de Pirate on kanadalaisen lauluntekijän Béatrice Martinin "bändi". Siis lainausmerkeissä bändi, koska käsittääkseni hän soittaa levyllä kaiken itse ja keikoilla on sitten mukana muitakin.

Tässä Beatricen MySpace -proofiiliin listaamat vaikutteet:

Kundera, Sartre, la Main, l'avenue du Parc, l'hiver, l'été, le noir, le blanc, La cumparsita, l'argentine, l'alaska, la danse moderne, la danse sociale, Banksy, Ghostpatrol, Bernard Emond, Guillaume Vigneault, Malajube, Basquiat, Brigitte Bardot, Aznavour, Megasoid, le tango, Debussy, les Naive New Beaters, The Kooples, Eddie Barclay, Eli B., Justine Masse, la vie sous toutes ses formes, les garçons, les guitaristes qui portent des pull ridicules en concert, Paris, Montréal

Uppoaa meikäläiseen kuin veitsi, suloisesti ja suoraan sydämeen. ;)

tiistai 14. syyskuuta 2010

Ymmärrys ja ymmärtämättömyys

Viikonloppu oli vähän kummallinen. Olin Tanskassa, oli kylmää ja sateista, vähän väsynyttä. Olin myös vähän stressissä, koska piti kirjoittaa työhakemuksia ennen sunnuntain deadlinea. Olen aina piilohermostunut moisista projekteista. En koskaan osaa suhtautua, vaikka periaatteessa hakemusten kirjoittaminen onkin mukavaa.
Lisäksi lensin kotiin jo sunnuntaina, joten yhteinen aika jäi lyhyeksi. Onneksi menen uudelleen kahden viikon kuluttua.

Kävimme sunnuntaina ruuan jälkeen oluella mukavassa Café Retrossa. Siellä sitten ajauduimme riitaan. Uskon, että meitä molempia stressaa aina ero niin paljon, että pitää riidellä vähän ennen, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Usein kaava menee näin, tai sitten riita riidellään jo edellisenä iltana.

Riidan tuoksinassa käytiin minusta samalla myös aika hyvä keskustelu siitä, miten me suhteemme näemme. Kaikkien ei varmasti parisuhteessaan tarvitse käydä tällaista keskustelua kerran kuukaudessa, mutta minä huomaan, että meille se tekee ihan hyvää. Meille se on suhteen uusintamista, maaperän muokkaamista sille, että varmasti jaksamme taas yhden kuukauden erossa. Keskustelujen kautta meillä on yhteys, kohtaaminen, rakkaus, ymmärrys... tai yhteisymmärrys siitä, että kaikissa asioissa ymmärrystä ei ole. Tämä kävi sunnuntaina harvinaisen selväksi. Kaikkea, mitä toinen tekee, ei voi ymmärtää, ainakaan syvällisellä tasolla. Yrittää kyllä voi, mutta vaikka ei pystyisikään, eikä asiasta pidä hermostua. Pääasia, että hyväksyy ja tukee. Ymmärrys ja tuntemus kai kasvaa suhteen myötä.

Tämä ajatuskulku saattaa nyt tuntua toisista vähän alkeelliselta, mutta minulle tämän ymmärtämättömyyden myötäminen on ollut kova paikka, on edelleenkin. Olen aina pitänyt itseäni niin intuitiivisena ja empaattisena, että ymmärrys käy minulta ikäänkuin itsestään. Samoin minun mielikuvani tästä suhteesta on pitkälti perustunut sellaiselle vähän romanttiselle ajatukselle sielunkumppanuudesta. Mitä pidempi aika kuluu ja mitä paremmin toisen tuntee, sitä paremmin ymmärtää, että ei todellisuudessa ymmärrä mitään. Itse asiassa on paljonkin sellaista, jonka edessä joudun nostamaan kädet pystyyn. Alan esimerkiksi vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä piirteistä poikaystävässäni en pidä. Sekin on ihan tärkeä tieto, vaikka tähän asti en ole juuri ehtinyt sitä ajatella. Ja tärkeää kai on mainita tässä, että näidenkin ominaisuuksien kanssa pystyn elämään. Pikkuhiljaa meille rakentuu se arki, todellisuus, ihan oikea elämä. Rakentukoon vaikka riidan kautta, kunhan rakentuu. Rakkautta riittää silti.

Dance with dancers


Törmäsin tänään Markkinointi&Mainonnassa mahtavaan juttuun, enkä voi käsittää, miten olen aiemmin missannut sen. Kansallisoopperassa on järjestetty jo kahdesti Dance with Dancers -ilta, jossa pohjakerroksen Alminsali muuttuu klubiksi. Tosin viime lauantaina olin Köpiksessä, en siis olisi päässyt paikalle. Esiintyjänä oli Jenni Vartiainen. Illan aikana on kaikenlaista ohjelmaa ja ilmeisesti tarjoilukin pelaa. Mahtava markkinointikonsepti baletin johtajalta Kenneth Gravelta, joka ilmeisesti on idean isä. Se kyllä ainakin kuulostaa hurjan tanskalaiselta. :)

Lisää voi lukea oopperan sivuilta.

Kuva on Mirka Kleemolan ja se on varastettu M&M:n jutusta.

torstai 9. syyskuuta 2010

Eat Pray Love

Pakko nähdä Eat Pray Love! :)



Ihan totta, onhan se varmasti ihan täydellistä hömpänpömppää, mutta minä pidän sellaisesta. Ja Julia Robertsistakin pidän kovasti. Niin kovin herkällä ja sympaattisella tavalla, niin kovin karismaattinen nainen. Ja kaikki "elämä takaisin" -voimautumisleffat ovat aina suosikkejani.

Tässä leffan trailerissa puhuttelee myös loistobiisi: Florence and the Machinen Dog Days are Over, joka on kelpo voimautumisbiisi kelle tahansa. Itsekin olen sitä muutaman kerran luukuttanut, kuten ehkä arvata saatatte. :)
Leffan Soundtrack vaikuttaa muutenkin erinomaiselta. Kovasti pidän esim. Eddie Vedderin tekemistä biiseistä ja onhan siellä João ja Bebel Gilbertoakin ja vaikka mitä muuta.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Berliinin iltoja ja öitä

Roikuimme Berliinin yössä viikon jokaisena iltana, mutta melko vaatimattomasti bilettäen. Notkuimme baareissa ja terasseilla. Rakkaansa kanssa kun matkustaa, ei diskoaminen ja parhaiden bileiden metsästäminen tunnu niin tarpeelliselta, kaveriporukassa on toisin.
Olimme molemmat Berliinissä edellisen kerran talvella 2009. Vaikkakin toisistamme tietämättä. Muistot ovat molemmilla kuitenkin yhtä sumuiset.
Tällä kertaa fiilistelimme vähän toisella tapaa ja toisenlaisia juttuja. Ja tietysti myös toisiamme.

Oranienstrassen ja Skalitzerstrassen risteymässä Görlizer Bahnhofin U-bahn-aseman nurkille päädyimme moneen hauskaan baariin. Pidän kovasti näistä kulmista.
Rakastan korkeuksissa kulkevaa keltaista metrojunaa.
Muistan nähneeni tämän aseman liepeiltä otetun kuvan jossain matkailulehdessä ja leikanneeni sen talteen inspiraatioksi mahdollista Berliinin matkaa varten. Siitä on kulunut vuosia, mutta muistin maiseman edelleen.



Tätä hurjan tyylikästä baaria piti nuori turkkilainen nainen. Joimme paikassa aika monta olutta, ihan puhtaasti siitä ilosta, että terassin valkoiset divaanisohvat olivat niin äärettömän mukavat istua.


Prentzlauer Bergissä Schwedterstrassella kulman takana Kastannienalleelta löysimme mukavan pienen Vietnamilaisen. Juoksimme sinne rankkasateelta suojaan, mutta ruoka osoittautuikin oivalliseksi. Viereisen pöydän pariskunta (kuvassa) näytti olevan ensimmäisillä treffeillään. Tai sellaisen tarinan me heille sepitimme.


Tämän baarin moni Kastannienalleella istuskellut varmasti tuntee. Se sijaitsee melkein Shönhauser Alleen kulmassa. Mohito oli erinomainen, ehkä vähän liiankin hyvä. Ja baari kodikas kuin mikä, mutta kuitenkin sellaiseen suuren maailman vähän dekadenttiin tyyliin.
Jos minulla olisi baari, se näyttäisi tältä.


Tai sitten tältä. Yksi pysäkkimme oli tämän taidekollektiivin pitämä paikka Kastannienalleella.


Talon julkisivu on koristeltu näin dramaattisen kantaaottavasti.


Tunnelma oli sellainen, joka ympäröi joka puolelta kuin lämmin syli. Join pehmeässä hämyssä vähintään yhden oluen liikaa. :)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Berliinin katuja ja reittejä

Tässä muutamia katunäkymiä Berliinin käynniltä.
Aikajärjestys on sekaisin, mutta muistin kuitenkin osoitteet suhteellisen hyvin.

Friedrichstraße.


Meidän hyvä ja halpa hotelli Dennewitzstraßella.


Kelpo döner-paikka Bülowstraßen ja Potsdamerstraßen kulmassa, yksi tuhansista.


Muistomerkki Euroopassa murhattujen juutalaisten muistolle.
Cora-Berliner-Straße 1, lähellä Brandenburger Toria.
Vaikuttava!


Eberstraße, pienet kappaleet muuria jäljellä.


Otsdamer Platz..., eiku ehkä kuitenkin Potsdamer Platz. :)


Bülowstraßen U-bahn asema. Hieno!
Rakastan niitä pätkiä, joissa metro kulkee yläilmoissa siltoja pitkin.
Erityisesti silloin kun alapuolella on pelkkää pusikkoa, keskellä suurkaupunkia.
Siinä on jotain suurta, erityistä, en oikein edes osaa kuvailla mitä.


Kürfurstenstraße.
Otin kuvan kun söimme aamiaiseksi peruspizzaa nuhjuisella terassilla.
Helteinen päivä.


Toimistorakennus Rudi-Dutchke-Straßella/Oranienstraßella.
Kaikkien ikkunoiden edessä oli vaaleanpunaisen sävyinen rullaverho. Rakennus näytti hehkuvalta ilta-auringossa.

Ääniä äänien takaa - Istanbulista



Tässä pikkuinen ilahdutus-vinkki erään rakkaani äänipäiväkirjaan. Fascinating indeed!
Tämä bloggarisiskoni/ystäväni on äänimaisematutkija ja tähän äänipäiväkirjaan on koottu hänen nauhoituksiaan Istanbulin arkipäivästä viime keväältä: autosta, rautakaupasta, liikennevaloista, yliopistolta, moskeijasta.

Olen ehtinyt kuunnella vasta muutaman, mutta voisin jatkaa loputtomiin. Niin pitkään kuin muistan, olen haaveillut Istanbulista. Viime keväänä matka oli jopa yllättävän lähellä toteutua, mutta lykkääntyi taas kerran. Äänimaisemien kautta pääsee kiehtovalle mielikuvitusmatkalle. Kuvat pitää keksiä itse, mutta äänet ovat autenttiset. :)

Tässä siis Sesligünlük... Istanbul. Blogi on turkiksi ja englanniksi.

Ps. Yllä olevan kuvankin tämä mestarillinen nainen on piirtänyt itse! Huippua!
Pps. Sama henkilö seikkailee myös täällä ja täällä

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kielletyt käskyt 1968

Risteilin YouTubessa ja vastaan tuli tämä Kristiina Hautalan esittämä Kielletyt käskyt -biisi. Olen aina luullut, että se on Chydeniuksen ja Oksasen yhteistyötä, mutta tänään opin, että laulun on tehnyt Lasse Mårtenson ja tekstin Jukka Virtanen. Oi ihmetystä!

Koukutuin aivan täysin videoon. Siinä ihastuttavat Kristiina Halkola ja Jörn Donner päätyvät ravintolasta kotiin/hotelliin ja tietysti samaan sänkyyn. Tosin siveästi yöpaita päällä. Pätkä on niin tyylikäs! Vaatteet, hiukset, interiööri, kuvaus, valaistus; upeat! Kristiina Halkola väläyttää muutaman fantastisen hymyn ja Jörn Donner on ihanan viaton viettelijä. Lisäksi vielä suloinen nukenkasvoinen Kristiina Hautala tulkitsee ponnekkaasti, mutta herkästi, ja suurella huumorillakin. Olen aina pitänyt kappaleesta tosi paljon. Se on niin svengaava ja mukavan anarkistinen, teksti on suorastaan nerokas. Uskallusta maailmassa tarvitaan ja päätöksiä. :)

lauantai 4. syyskuuta 2010

Danny & Annie - 27 vuotta yhdessä



Tämä on ihana. Tosi tarina, Danny ja Annie, 27 vuotta yhdessä, kunnes kuolema heidät erottaa. Suurta rakkautta.

Via Cup of Jo

Asioita joista pidän: Pyöräilevät turistit


Tämä näky ilahdutti minua aamulla. Bulevardia pitkin pyöräili pitkä letka italialaisia turisteja. Kärjessä polki suomalainen opas turvaliivissään.
Etenivät sen verran hitaasti muuten, että ennätin kävellä kahdesti ohitseen. Ensin Fredan kulmassa ja toisella kertaa Mannerheimintiellä.
Näytti hurjan mukavalta, vaikka Helsinki ei niitä parhaita pyöräilykaupunkeja olekaan. Kunpa tänne rakennettaisiin lisää pyöräteitä, söpöjen pyöräilevien turistiryhmien pyöräiltäväksi. Ja helsinkiläistenkin iloksi.