Syyspäivän ilta

Ulkona on ihan vihonviimeinen myrsky. Voi olla vain tyytyväinen, että ei tarvitse lähteä mihinkään ja kotiinkin ehdin kuivana ennen kuin sade alkoi.

Olen tänään tehnyt harjoituksia Kelan sivuilla. Hain äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa. Ei ollut ihan yksinkertainen temppu, koska vapaiden optimointi vaatii melkoista suunnittelua. En tiedä päädyinkö nyt ihan parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun, mutta tehty on, ainakin toistaiseksi.

Tällaisten byrokraattisten prosessien kautta konkretisoituu koko elämäntilanne. Ymmärtää paremmin, mitä ensi vuonna oikein tapahtuu. Näillä näkymin olen kotona ainakin heinäkuun loppuun asti. On toki mahdollista, että vielä paljon sitä pidempään, mutta tämän tiedon kanssa elän toistaiseksi.

Ystäväni jakoi tänään tämän Silvio bandin kappaleen. Sen nimi Annoying Thoughts on aika hyvä, koska kappale sinänsä jo oli minusta aika "annoying". Jotain hauskaakin siinä silti oli. Vetoavaa. Syyspäivän iltaan hyvin sopivaa.


Minua vähän huvitti, sillä bändin nimi Silvio toi mieleen aivan toisen Silvion. Tutumman ja rakkaan. Kesällä 1997 ostin Havannasta Silvio Rodriguezin levyn, jossa oli myös tämä kappale. En voi kuunnella sitä tuntematta jotain kummallista haikeutta. Kaikki siihen liittyvät muistot ovat himmenneet vuosien varrella, mutta musiikki koskettaa jotain syvällä tunnemuistissa olevia fiiliksiä ja ei sitä voi kuunnella herkistymättä.

Yksin kotona

Hei vaan ja jouhevaa vuoden 2012 alkua.
Olen ollut pitkällä tauolla, tiedän. Syksy sujahti surkean nopeasti ja kiireisesti. Toisaalta myös ihanasti. Nyt uuden vuoden koitettua on taas ainakin osittain tapahtunut pakotettu paluu vanhaan. Yksin kotona, kuten ennenkin.

Joululoma päättyi haikeaan eroon Arlandassa. Ruotsalainen lähti tallustamaan kohti Terminal 2:n turvatarkastusta ja minä käännyin Terminal 5:n vastaavaan. Erosimme siis kohti kohteitamme, hän takaisin Kööpenhaminaan ja minä jo hetken yhteisenä kotina palvelleeseen Helsinkiin. Pööh!

Tylsältä tuntuu, mutta ei tympäise. Suhde tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja lisäksi aloitin uuden vuoden lupauksena henkisen vahvuuden ja positiivisen ajattelun treenin. Kaikki on siis ihan hyvin.

It feels good to be back.

Tässä teille esittelyssä miellyttävä uusi tuttavuuteni Keren Ann:

Vermo

Kävimme porukalla Vermossa raveissa eräänä keskiviikko-iltana. Iso osa oli ensimmäistä kertaa, minä mukaan lukien. Huomasin silti omaavani jonkinmoista ravitietämystä. Tiesin esim. mitä on hiittaaminen. Teininä luin Merja ja Marvi Jalon kirjoja - hevoskirjoja, niistä on jäänyt mieleen kaikenlaista. 

Pelaamisesta en silti ymmärtänyt yhtään mitään. En edes lottoa, joten Totelisaattoripelin säännöt tuntuivat hirveän monimutkaisilta. Lisäksi hevosista tai ohjastajista pitäisi tietää jotain. Vähintään pitäisi osata tulkita käsivihkosen (miksi sitä kutsutaan)  erilaisia merkkeijä. Niitä oli lukemattomia. Päädyin siis veikkaamaan fiiliksellä vihjeiden pohjalta.

Täytyy sanoa, että Vermo teki vaikutuksen. Katsomo on rakennettu 70-luvun alussa ja kai katettu kokonaan vasta paljon myöhemmin.Tunnelmaltaan se oli joka tapauksessa hieno. Ehkä tottuneemmat ajattelevat, että sellaista se aina on, mutta minua kyllä kiehtoi. Tälläinen aivan oma maailmansa keskellä Espoota. Siis aivan lähellä

 

Pääsimme käymään yhdessä Vermon talleista. Kuvassa on valmistelussa Cashin Joiner, joka ravasi ykköslähdössä.

Tässä Vermon katsomo sisältä. Minusta ajatus, että mennään raveihin lauantai-iltapäivänä (tai keskiviikko-iltana), relataan, juodaan vähän bisseä, katsellaan hevosia ja pelataan, on tosi mahtava. En ole sellaiseen tottunut, mutta kivaa se oli. 

Ehkä parasta paikassa oli sen omanlaisensa estetiikka. On paljon kaikenlaista tavaraa, jolla on oma funktionsa vain täällä.

Hävisin kaikki rahat, jotka pelasin, mutta olin vain turvan mitan päässä voittaa Päivän Duossa 150 euroa, eli menetetty mahdollisuus jäi pahasti kaivelemaan. Se oli niin lähellä, vaikka aloittelija olenkin. On ehkä ihan pakko mennä pian uudelleen kokeilemaan onnea. Se oli aivan uskomattoman koukuttavaa.

Yksi porukoista sanoi, että oikea ravitunnelma on sitten kun menee radan vierelle seisomaan ja katsomaan. Siinä rapa ja vaahto roiskuu, kavioista lähtee huumaava pauhu, hevoset höyryävät.
Ensi kerralla sitten.

Lisää Vermosta täällä

Harmaan sävyjä

Kun viikonloppuna oli hiljaista ja harmaata, otin kuvia itään ja länteen sekä yhden pohjoiseen ja kaksi alas. Viimeiseen kuvaan sattunut pieni hämähäkki oli ehkä heittänyt henkensä kesän puutteessa. Sanokaa mitä sanotte, mutta syksy pukee minusta ehdottomasti Helsinkiä kaikista vuodenajoista parhaiten.