keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Visa Djurgårdshjärtat!

Lähden tänään pääsiäisen viettoon Tukholmaan. Tiedossa on varsin aikataulutettu aktiiviloma. Tänään klo 19.00 Ruotsin aikaa tulen istumaan Tukholman stadionilla katsomassa jalkapalloa. Poikaystäväni fanaattisesti kannattama Djurgården IF pelaa siellä FC Brommapojkarna -joukkuetta vastaan.

Olen vuosien ja poikaystävien myötä tottunut katsomaan jalkapalloa ja jopa pidän siitä. Ajatus ulkona istumisesta maaliskuussa ei kyllä silti lämmitä. Olen eniten huolissani juuri pukeutumisesta, koska aion jättää talvitakin kotiin. Saattaa olla että saan kuolemantaudin katsomossa värjötellessäni. Yritän kuitenkin ainakin toistaiseksi olla reipas.

Djurgårdenissa pelaa ymmärrykseni mukaan 4 suomalaista, yksi heistä on Ahvenanmaalta. Nimiään en tiedä. Tässä Djurgårdenin tämän vuoden kampanjavideo, joka perustuu näille "suomalaisvahvistuksille". Minua se ei naurattanut ihan yhtä paljon kuin poikaystävääni. Lieneekö johtunut siitä, että ymmärrän mitä suomalaiset sanovat. Tai siitä, että en ole vielä löytänyt DIF -sykettä sydämeeni.:)

Hyvää pääsiäistä kaikki!

tiistai 30. maaliskuuta 2010

A Bicyclette

Tämä ilahdutti tänään maanantaina: Ihana Yves Montand ja A Bicyclette -laulu. Voiko olla toista yhtä söpöä kappaletta kuin tämä?!


Törmäsin kappaleeseen pari viikkoa sitten, kun katsoimme ystäväni luona Ensemble - c'est tout -elokuvan (suomalaisittain Kimpassa). Se perustuu Anna Gavaldan romaaniin. Kirja ja tarina ovat molemmat varsin tyhjänpäiväisiä, mutta niissä on niin ihanan onnellinen tunnelma. Sellainen alusta asti selvä vire, että tässä tarinassa on kaikenlaisia surullisia käänteitä, mutta lopussa tulee kaikesta huolimatta käymään aivan mahdottoman hyvin. Itse ole lukenut kirjan takavuosina ja Pariisi -nostalgiassani ahmin sen pikavauhtia. Ystäväni piti myös elokuvasta. Hän on erityisen ihastuttunut mummoihin ja pappoihin, joten elokuva, jossa on ihana mummo sai häneltä täydet pisteet.

Kannattaa siis katsoa ja lukea hyvän mielen elokuvana ja kirjana, unohtaen turhan ryppyotsaisuuden. Tämä Yves Montandin kappale A Bycyclette on siis elokuvan loppumusiikkina ja siitä tulee myös uskomattoman hyvä mieli.

Täältä voitte lukea A Bicyclette -laulun sanat. Jos joku osaa ranskaa vielä vähemmän kuin minä, niin kyseessä on polkupyöräretken kuvaus. :)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Paras syntymäpäivälahja

Sain muutama viikko sitten eräältä elämää ihanammalta tytöltä myöhäisesti (tai ennakoiden) toimitetun syntymäpäivälahjan. Se on arviolta paras lahja mitä olen koskaan saanut. En voi kyllin kiittää. Katsokaa ja arvioikaa itse!

Olen tässä taulua katsellessani miettinyt, että jos minun pitäisi ottaa kotoani uuteen elämään mukaan kolme esinettä, olisi tämä niiden joukossa. Kahta muuta en ole vielä päättänyt! ;)

Eikä tarvinnut edes itse ryhtyä ristipistojen tikkaamiseen, kuten tammikuussa suunnittelin. Ristipistot löysivät luokseni ihan itse, auttamatta. Ja niiden viesti kouraisee sydänalaani joka kerta kun vilkaisen. Asetin kuvan hyllylle sänkyä vastapäätä. Näen sen joka aamu ensimmäiseksi herättyäni.

Ihanan lahjan kunniaksi teemabiisinä minulle, ja ihanimmalle tytöllekin, tärkeä biisi: Please, please, please... Se on soinut tässä blogissa pari kertaa aikaisemminkin, mutta soikoon taas.

Kolmekymmentä

Eräs parhaista ystävistäni täytti kolmekymmentä kaksi viikkoa sitten. Juhlat olivat ihanat!
Mukavaa musiikkia, suussa sulavaa suklaakakkua ja mitä ihastuttavampia ihmisiä.


Kolmekymmentä on kai useimmille jonkinlainen henkinen rajapyykki. Kaikki tuntuvat jännittävän maagista lukua tavalla tai toisella. Kun juhlat ovat ohi, sitä ei paljon mieti.

The Party Pricess summasi elämäänsä suloisessa kuoharikännissä silminnähden onnellisena:
Mulla on maailman ihanin perhe, maailman ihanimmat ystävät
ja maailma ihanin poikaystävä!


Tähän vilpittömään tunnustukseen kiteytyi ONNI. Mitä muuta ihminen tarvitsee ympärilleen, kuin läheisiä ihmisiä - rakkautta sen eri muodoissa.

Myönnän, että olen vähän kateellinen tästä onnesta, vaikkakin kyllä suon sen ystävälleni kaiken mitä vilpittömimmin. Hän on joutunut maksamaan siitä varsin kovan hinnan.
Helppoa ei ole ollut.


Tuleekin tässä mieleen erään toisen viisaan naisen sanat:
"Kyse ei ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta, vaan siitä, uskaltaako elää."
Itse en ole tässä onnistunut niin hyvin, ystäväni on vaikeuksistaan huolimatta tavoittanut tämän taidon paljon paremmin.



Join itseni juhlissa aikamoiseen humalaan ja käppäilin ravintolasta kotiin varmasti melkoisen haparoivin askelin. Onnistuin silti ottamaan illasta muutaman kuvan ja ikuistamaan kotimatkani. Tuloksen näette yllä.

Löysin myös illan aikana itselleni (tuhdista humalasta huolimatta) mitä parhaimman elämäntaidon valmentajan ja uuden koirakaverinkin. Hau!

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Miksi ei ihan itse?

Idolini, ihanan Piilomajan ihana Violet, oli kutonut todella kauniin villatakin ohjeella, joka oli peräisin Vogue Knitting -sivustolta. Se jotenkin innoitti minua laajentamaan kutomisharrastustani uusille urille. Pienten asusteiden sijaan voisin kunnianhimoisesti tuottaa jopa kokonaisia vaatekappaleita: villatakkeja tai -paitoja. Ei sellaisia perinteisiä neulepuseroita, vaan jotain modernimpaa, sellaista mitä voisin kaupastakin ostaa.

Violetin villatakki on aivan ihana, mutta nyt olen hurahtanut myös muihin Vogue Knitting ohjeisiin. Liityin myös Vogue Knitting FaceBook -ryhmään. Sen kuvasaldosta löytyi esimerkiksi tämä yllä oleva, mielestäni varsin tyylikäs, huppuneule. Se näyttää paitsi hyvältä, myös ennen kaikkea helppotekoiselta. Säkkimäinen putkilomuoto antaisi varmasti anteeksi, vaikka ei olisikaan kovin tarkkalaskuinen kaventelija.

Kevään kunniaksi alkanut houkuttaa erityisesti puuvillalanka, jonka pehmeä, venyvä luonne on tosi miellyttävä. Syvän musta tai tummansininen ovat päällimmäisinä mielessäni. Kapea väripalettini on jo laajentunut tarpeeksi punaisen kaulaliinaprojektin myötä. Ylläoleva teräksen harmaa neulepusero/-tunika on ihan minua. Se voisi olla haaveissa häämöttävän kesäloman suuri neuleprojekti.

Kuvat: Vogue Knitting ja Stockholm Street Style

maanantai 22. maaliskuuta 2010

I believe in pink


I believe in pink... I believe in kissing, kissing a lot... and I believe that happy girls are the prettiest girls
.

- Audrey Hepburn

Suuresti kunnioittamani - ihana nainen - Audrey Hepburn, oli aika viisas. Lisää pinkkiä, lisää pusuja, lisää onnea ja kauneutta elämään!
Pinkki on tämän kevään hitti, väittävät muotilehdet. Meikäläisellä on tänään taas harmaata päällä. Huomenna pinkkiä! Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon.

kuva: Dress Design and Decor

Ps. Mieleen juolahti sellainen ajatus, että itse asiassa tuosta pitäisi muuttaa yksi kirjain. ii saisi antaa tilaa uu:lle. En oikeastaan edes pidä pinkistä väristä - ainakaan kovin paljon. Sen sijaan Punk on ihan periaatteesta lähellä sydäntä. Ainakin asenteessa. Tosin tämä koko kirjoitus oli aika antipunkki. Niii. I'm getting old.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ihana ralli

Voimaa kaikkien keskiviikkoon! Minulle sitä antoi tämä Frida Hyvösen ihana ralli Birds:



En jaksaisi vetää työviikkoa läpi ilman musiikkia. Tiedättekö sen mahtavan tunteen, kun joskus jonkun umpimähkään valitun artistin umpimähkäinen biisi kolahtaakin ihan sattumalta juuri siihen hetkeen ja tunnelmaan ja kertoo siitä kaiken. Tai toisaalta muuttaa sen kokonaan.

Tänään se oli Hyvönen ja Birds. Yhtään lintua ei kyllä näy lähimaillakaan, ei ole näkynyt koko päivänä. Jotenkin tämä nonsence vaan kolahtaa juuri tällaisena tuiki tavallisena keskiviikkona. Päivänä, jossa ei ole mitään sellaista, joka tekisi siitä tippaakaan erityisen. Tällaisena päivänä pitäisi karata töistä ja lähteä vaeltelemaan auringonpaisteessa päämäärättömästi pitkin Helsingin rantoja. Seisahtua ajoittain ja katsella ympärilleen. Kellä on tämä mahdollisuus, tehköön niin heti! Minä jatkan sillä välin täällä toimiston kelmeän loisteputken valossa elinkeinopoliittisen ohjelman lukemista.

Jos on aikaa, kannattaa katsoa myös, miten Hyvönen & Co vetävät Birs-biisin pukuhuoneessa acapellana. Hauskalta kuulostaa. Okeastaan kannattaa katsoa, vaikka ei olisi aikaakaan. Niin minäkin tein. :)

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Asioita joista pidän: Kummalliset mielenilmaukset


Demokratiaan kuuluu olennaisena osana sananvapaus, joka alkaa nopeasti näivettyä, jos kansalaiset eivät sitä käytä. Helsingissä näkee kyllä ilahduttavasti kaikenlaisia mielenilmauksia. Valitettavan vähän on nykyisin suuria massatempauksia, mutta aina silloin tällöin ainakin pieniä yhden tai kahden tai muutaman miehen protesteja.

Protesteihin liittyy minun nähdäkseni aika usein sellainen varsin perinteinen suomalainen kylähulluus, eli aito piittaamattomuus sovinnaisista normeista ja varsin tinkimätön itsensä likoon laittaminen. Pidän sitä kannatettavana asenteena!

Eduskuntatalon edessä oli talvikuukausina käynnissä tällainen kuvassa näkyvä hiljainen mielenosoitus. Pysäköityyn kuomuperäkärryyn oli ripustettu lakana, jossa luki: Korruptoitunut hallitus. En tiedä kuka siellä mieltään osoitti ja oliko kyse muustakin kuin protestista vaalirahoitukseen liittyen. Oletan kuitenkin, että pysäköinnille oli lupa, koska muuten kärry olisi varmastikin hinattu arvokkaalta paikalta pois varsin vikkelään.

Takavuosilta tulee mieleen sellainen maahanmuuttajamies, joka kulki pitkin poikin ydinkeskustan kortteleita huutaen kovalla äänellä Paavo Lipposen vastaista protestia. En oikein koskaan saanut kunnolla selvää mitä hän Lipposesta yritti sanoa. Vastustusta oli ilmassa, epäilemättä. Olin tuolloin töissä keskustan kirjakaupassa ja ääni kuului erinomaisen hyvin 2. kerroksen ikkunoiden läpi. Otimme aikaa kellosta. Joskus saattoi vierähtää toistakin tuntia säännöllisiä huutoja kuunnellen. En aina jaksanut suhtautua kovin huumorintajuisesti. Jossain vaiheessa säännölliset huudot alkoivat ottaa aivoon.

Toivoisin, että minusta tulisi vanhempana - kun ryhdyn pukeutumaan kulttuurikaapuun - sellainen kukkahattutäti, joka kipuaa eduskunnan lehterille laskemaan milloin mitäkin banderollia. Mielenosoitukset ovat minusta hienoja tapahtumia, mutta olisipa hienoa alkaa edes vanhana sellaiseksi itsensä yksilönä likoon laittavaksi idealistiseksi kylähulluksi, joka uskaltaisi tunteen palolla sanoa sellaisiakin asioita, joita toiset eivät kehtaa sanoa.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Love Is The New Black


Tämä ajatus ilahdutti ja nauratti tänään maanantaina. :-)
Ajatuksen voi ostaa The Love Shop -verkkokaupasta. Kauppa näyttäisi nopean selauksen perusteella olevan kuin minulle tehty. Vai mitä sanotte tästä tai tästä? Tai tästä ja tästä?

perjantai 12. maaliskuuta 2010

IHME

Jos teillä on viikonloppuna ylimääräistä aikaa ja olette Helsingissä ja kuljette Rautatieaseman läpi, niin pysähtykää hetkeksi kuuntelemaan tämän vuoden IHME –teosta.

Se on Susan Philipszin ääniteos, jossa hän esittää Sibeliuksen Sydämeni laulun (sanat: A.Kivi). Se on ehkä hienoimpia kappaleita, jonka tiedän. Esittämällä sen, saa helposti silmäni kostumaan ja jokikisen ihkarvani nousemaan pystyyn - hyvällä tavalla.

Philipszin teos hyödyntää asemahallin arkkitehtuuria: ääni suunnataan holvikaton alareunasta ylös, jolloin laulu kiirii kattoa pitkin tilan toiselle puolelle. Tämä synnyttää taiteilijan sanoin ”kuiskausgalleria” –efektin.

Teos esitetään kolmasti tunnissa, eli ihan koko aikaa sitä ei kuule. Joutuu siis ehkä hetkeksi pysähtymään ja odottelemaan. Teos on "avattu" tänään ja ainakin minä aion ilahduttaa sillä itseäni suuntaamalla sen läpi jumppaan päin. Aion myös uhmata keskushallin penkeillä istuvia juoppoja ja ottaa oman paikkani kuunteluun. Olkoon se kohottavin mahdollinen viikonlopun aloitus.

Lisää IHME-päivistä:
www.ihmeproductions.fi

Parasta mahdollista viikonloppua!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Jää sulaa

Postikorttiprojektini on ollut jäissä sitten joulukuun. Olen päättänyt käynnistää sen tällä viikolla uudelleen.
Kuvassa on vielä joulukuun saldoa, lähetin sen - kuten arvata saattaa - poikaystävälleni.

Tekstistä ei ole enää mitään muistikuvaa, mutta kortista voin kertoa sen verran, että se on iso-äitini jäämistöstä, kuten tämäkin Berliiniin lähettämäni kortti. Kortia on myyty Suomen rauhanpuolustajien tukemiseksi ja kortin kuva on graafikko Tapio Tapiovaaran työ. Se on kortissa olleen tekstin perusteella muistaakseni reproduktio 30-luvulla painetusta ja myydystä kortista, jolla tuettiin Espanjan sisällissodan tasavaltalaisia.

Minulla on ollut tämä kortti aika monen asunnon seinällä. Punaisen sävy on sellainen, josta erityisesti pidän. Se ei tässä kuvassa välity ihan oikein. Kuva itsessään on aika riipaiseva, mutta sehän on ollut tarkoituskin.

Koska pääni alkaa vähitellen sulaa talven syväjäästä, aion käynnistellä elämääni uudelleen. Lähetän siis lähitulevaisuudessa myös postikorttikokoelman jäänteitä eteenpäin. Tämä koko viikko on mennyt paremmin kuin edellinen ja huomattavasti paremmin kuin sitä edellinen. En tiedä johtuuko tämä mielialan kohetuminen valon määrästä, loman lähetymisestä, pienistä vauvan askelin tapahtuneista edistymisistä töissä, huonekalujen uudesta järjestyksestä kotona vai siitä, että olen taas jaksanut nähdä mahtavia ystäviäni. Poikaystävänkin kanssa olemme jälleen taistelleet vähän eteenpäin yhdestä varsin vakavasta alhosta.

Aion lähteä tänään aikaisin töistä. Jään sulaminen näkyy aika merkittävästi myös siinä, että halu jäädä töihin pusertamaan ylipitkiä työpäiviä alkaa olla aika terveellä tavalla lientynyt. Oma aika tuntuu taas arvokkaalta.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

A Large Eiffel Tower


Joskus jotkut aivan typerät asiat voivat olla niin omia, että niitä ei voi ohittaa. Minulle sellainen tuli vastaan tämän kuvan kaulakorussa. Tilausvahvistuksen perusteella se on nimeltään A Large Eiffel Tower Neclace. :) Törmäsin siihen alunperin Stellan blogissa, mutta nyt taas uudemman kerran.

Miniatyyrieiffelit ovat heikko kohtani. Pohdin kovasti sellaisen hankkimista Pariisissa asuessani. Ihan siis sellaisen tavanomaisen, pikkuisen, jonka voi asettaa hyllylle katselemaan. En sitten ostanut silloin ja sen koommin en ole käynyt, joten hankkimatta on jäänyt. Tämä kaulakoru on kohtalo.

Ruotsalaisellani on miniatyyrieiffel -avaimenperä, jota hän ei käytä, ja jota minä himoitsen. Se lojuu milloin milläkin hyllyllä tai ikkunalaudalla. Toistuvista suostutteluistani huolimatta hän ei ole suostunut antamaan sitä minulle käyttöön. On kuulemma lahja ystävältä, ei sovi antaa pois. Nyreys. Epäilemättä on lahja joltain toiselta tytöltä. ;)

Kuva: fashionology.nl

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Asioita joista pidän: Tanskalainen talvipyöräily


Kööpenhaminassa on se hauska piirre, minkä kaikki kaupungissa käyneet tietävätkin, että siellä on uskomattoman helppo liikkua pyörällä. Paitsi jos talvi yllättää pyöräilijät, niin kuin se viime kuukausina on muutamaan otteeseen tehnyt. Tanskalaiset osoittavat minusta kuitenkin vallan ihailtavaa sisua liikkuessaan totutulla tavalla lumesta ja räntäsateesta huolimatta. Pyörää ei jätetä. Ehkä kuljetaan osa matkasta metrolla, mutta pyörä kulkee mukana, yhtä kaikki.

Tältä Köpiksen pyöräilykulttuuria esittelevältä sivustolta voi käydä tarkistamassa montako kilometriä kaupunkilaiset ovat päivän aikana pyöräilleet. Tänään tähän mennessä 823, 778. Kaikin puolin aika hupaisa sivusto. :)

Hullunkurinen esimerkki talvipyöräilyn vaaroista on poikaystäväni, joka rahaa säästääkseen kävi ostamassa pyörän Ruotsista malmöläiseltä autotallikirppikseltä. Noh, olihan se halpa, mutta pyörän tanko on pysyvästi vinossa runkoon nähden ja ketjut ovat niin löysät, että ne joko putoavat ajoittain paikaltaan tai sitten polkimet polkaisevat äkkiyllättäen tyhjää. Jompi kumpi tai molemmat tapahtuivat taannoin, kun hän pyöräili yöllä räntäsateessa kotiin. Kaatui tai kompuroi vauhdissa pyöränsä päältä niin pahasti pois, että kengästä irtosi pohja. Kaipa astui tosi pahasti linttaan ja vauhdissa asvaltti repäisi pohjan melkein kokonaan irti.

Säästöä, tuosta edullisen pyörän hankinnasta ei varmasti ole tullut vielä yhtään. Kuluja sen sijaan jo jonkin verran. Ainakin edestakainen junalippu Malmöseen ja uudet kengät (vanhoja ei kuulemma voi korjata). Kun hän kiroili kenkien huonoa onnea, en voinut olla huomauttamatta, että aika paljon oli onneakin matkassa, kun ei käynyt tuon hullummin. Olisi voinut helpostikkin hötäkässä vaikka niskansa taittaa.

Tässä lumien sulamista odotellessa haaveilen itsekin paremmasta pyörästä ja sujuvammasta pyöräilykulttuurista Helsingissä. Vaikka pyöräily vaatii täällä melkoista liikenteellistä pelisilmää, on se silti huomattavan mukavaa, jos on hyvä pyörä. Aktiiviset pyöräilijät ovat varmasti keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut. Pienessä tuulenvireessä mieli tyhjenee ongelmista.

Kuva: Copenhagen Cycle Chic, via A Cup of Jo

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Merkittävä päivä


















Tänään on merkittävä päivä. Varasin ajan terapiaan. Päätin asian eilen ja tein sen tänään. Pitkään aikaan ei ole puhelinsoitto jännittänyt yhtä paljon. :)

Viime kesänä päättyneen, ei niin onnistuneen ja lyhyeksi jääneen, terapiajakson jälkeen olen jahkaillut asiaa pitkään. Välillä esteenä on ollut heikko talous, välillä taas harhaluulo, että saan pääni ja asiani järjestykseen omin voimin. Voi mitä tekosyitä molemmat!

Talvi on kulunnut aikamoisessa alhossa. Nyt minusta tuntuu, että masennus alkaa vaikuttaa fyysiseen olotilaani, koska tunnen oloni tosi heikoksi koko ajan. Selvitän myös fyysisiä oireita ihan varmuuden vuoksi. Molempi parempi.

Nyt olen menossa ensimmäiseen tapaamiseen, katsotaan mitä siitä seuraa ja toivotaan parasta. Ehkä sieltä jotain onnen avaimia tarttuu matkaan, vaikka ei suuria maailmaa mullistavia muutoksia syntyisikään.

Kuva: Doug Savage