Kolmekymmentä

Eräs parhaista ystävistäni täytti kolmekymmentä kaksi viikkoa sitten. Juhlat olivat ihanat!
Mukavaa musiikkia, suussa sulavaa suklaakakkua ja mitä ihastuttavampia ihmisiä.

Kolmekymmentä on kai useimmille jonkinlainen henkinen rajapyykki. Kaikki tuntuvat jännittävän maagista lukua tavalla tai toisella. Kun juhlat ovat ohi, sitä ei paljon mieti.

The Party Pricess summasi elämäänsä suloisessa kuoharikännissä silminnähden onnellisena:
Mulla on maailman ihanin perhe, maailman ihanimmat ystävät
ja maailma ihanin poikaystävä!

Tähän vilpittömään tunnustukseen kiteytyi ONNI. Mitä muuta ihminen tarvitsee ympärilleen, kuin läheisiä ihmisiä - rakkautta sen eri muodoissa.

Myönnän, että olen vähän kateellinen tästä onnesta, vaikkakin kyllä suon sen ystävälleni kaiken mitä vilpittömimmin. Hän on joutunut maksamaan siitä varsin kovan hinnan.
Helppoa ei ole ollut.

Tuleekin tässä mieleen erään toisen viisaan naisen sanat:
"Kyse ei ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta, vaan siitä, uskaltaako elää."
Itse en ole tässä onnistunut niin hyvin, ystäväni on vaikeuksistaan huolimatta tavoittanut tämän taidon paljon paremmin.

Join itseni juhlissa aikamoiseen humalaan ja käppäilin ravintolasta kotiin varmasti melkoisen haparoivin askelin. Onnistuin silti ottamaan illasta muutaman kuvan ja ikuistamaan kotimatkani. Tuloksen näette yllä.

Löysin myös illan aikana itselleni (tuhdista humalasta huolimatta) mitä parhaimman elämäntaidon valmentajan ja uuden koirakaverinkin. Hau!