perjantai 29. tammikuuta 2010

Ei ole helppoa olla tyylikäs

Minun on pakko jakaa kanssanne tämä uskomattoman hullunkurinen blogi:

Unhappy hipsters

Sieltä voi käydä katsomassa miten ikävää elämä voi olla, jos yrittää olla liian hip.

Onnettomia hipstereitä voi seurata myös Twitterissä: http://twitter.com/unhappyhipsters.

Oheiseen kuvaa liittyy blogissa seuraava selitys:
Trapped by the tawny palette, he struggled through yet another brown knit scarf.

Tämä kyseinen teksti puhutteli minua erityisesti, koska sama aihe on pyörinyt mielessäni. Viime viikonloppuna taistelin valmiiksi harmaan kudotun kaulaliinan. Haluaisin samanlaisen itselleni, mutta toisen harmaan kutominen tuntuu... noh, kovin ankealta. Silti on mahdotonta miettiä, että minun kaulahuivini voisi tunnustaa mitään muuta väriä. Mikään muu ei ole tummanharmaan rinnalla yhtä tyylikäs. :)

tiistai 26. tammikuuta 2010

Viikonloppu


Tunnelmia Kööpenhaminasta:
Tulin tosi myöhään perjantaina. Päätä särki, oli paha olo, menin heti ruuan jälkeen nukkumaan ja nukuinkin kuin tukki aamuun asti.


Aamulla oli tosi kaunis, mutta kylmä sää. Sisällä ja peiton alla lämmintä. Toinen nukkui pitkään. Minä luin Rifkinin kirjaa ja kudoin kaulaliinaa. Sain sen valmiiksi, vaikka en ensin millään muistanut miten kudin päätellään.

Katoilla ja nurmikoilla oli vähän lunta, mutta jalkakäytävät oli lakaistu puhtaiksi. Aurinko paistoi matalalta. Imuroin käytävän ja pesin hellan.


Toisella oli puuhaa, joten lähdin hakemaan lounasta Thai Boxista Ny Havnin kulmassa. Viereinen jäätelöbaari oli kiinni. Ehkä sitä ei kannata pitää pakkasella auki. Thai -paikassa oli jonoa ja ikkunat huurussa.

Illalla mentiin konserttiin tuttuun Korsvejskirken -kirkkoon. Mozartin Requiem toimi. Konsertin jälkeen kirkossa tarjoiltiin viiniä, olutta ja voileipiä. Kaikki sukupolvet iloisesti sulassa sovussa. Pidettiin pari puhetta. Tuntui vähän hassulta, mutta toivoisin suomalaisiinkin seurakuntiin.

Sunnuntai-aamuna mentiin ystäväaamiaiselle Holmenille. Matkalla pysähdyttiin oopperalla.

Se on niin kovin esteettinen! Henkilökunnan eteinenkin on sisustettu niin kauniisti.
Sain kuulla, että laitos kärsii rahoitusvaikeuksista.
:(


Holmenin perukoilla oli loistava buffet-brunssi. Istuimme siellä yli kaksi tuntia jutellen ja syöpötellen. Kaikenlaista hyvää syötävää oli yllin kyllin. Hyvää tahtoa ja hyviä neuvoja myös.

Paikassa oli tosi paljon lapsia. Suhtauduimme ensin vähän varauksella, mutta olivat kuitenkin tosi reippaita ja hyväntuulisia. Yksikään ei itkenyt. Kaikki käyttäytyivät hyvin tai vähintäänkin hauskasti.


Pöydillä oli tulppaaneja. Se antoi keväisen tunteen.

Tulin lautalla takaisin keskustaan. Tuuli oli aivan hirveän kylmä. Se tunkeutui vaatteiden alle. Onneksi lautta tuli heti, en joutunut odottamaan.

Teatterin edessä kellui jäätä. Hyisen näköistä.


Tämä kuva on otettu sunnuntaina, mutta jo lauantai-iltana käytiin ravintolassa nimeltä 71 (joka näkyy kuvassa).
Olimme juoneet valmiiksi pari lasia viiniä ja oluet. Tunsin, että olin jo päissäni.
Söin ehkä parasta helmikanaa, mitä koskaan.
Opin, että 3 x 3 x 3 = 27.
No, ehkä tiesin sen jo entuudestaan, mutta ei sellaista tule ajatelleeksi arkena.


Sunnuntai-iltana lähdön tunne hiipii aina vähän haikeana mieleen. Kävimme ystävien kanssa kaljalla ja onnistuimme työntämään sitä pidemmälle.



Makuuhuoneen kattolamppu sanoi sopimuksen irti, vanhan talon sähköjohdossa on jotain vikaa. Pimeys on sympaattista, vähän salaperäsitäkin, mutta myös hankalaa, jos pitää etsiä jotain.

Unohdin taas lähtiessä kameran Suomeen ja jouduin kuvaamaan puhelimella. Koko viikonlopun oli harmistus asiasta, mutta tulipa dokumentoitua. Näitä kuvia en sentään onnistunut puhelimesta hävittämään, kuten edellisille kävi.

Sea of Love

Cat Power on hienointa! Tämä biisi kertoo tänään siitä, miten minun sieluni on niin täynnä rakkautta, iholla on vielä muistijälki toisen läheisyydestä, mutta on pakko odottaa taas yksi kuukausi.



Tästä biisistä on ties miten monta hienoa (mm. Tom Waits) ja yhtä monta yhdentekevää versiota, mutta yksikään ei ole koskettanut alkuunkaan niin kuin tämä. Cat Powerin Sea of Love saa minut kihelmöimään kaipuusta.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Syntymäpäivä / Födelsedag

Poikaystäväni täyttää tänään vuosia. Se on hassua. Muistan miten sain häneltä vuosi sitten FB-viestin: "Olen baarissa juhlimassa syntymäpäivääni. Olisi hauskempaa jos olisit täällä myös."

Ensi tapaamisestamme oli silloin kulunut viikko. Tutustuimme 17. tammikuuta, kun olin taas pitkästä aikaa käymässä Tanskassa. Olimme samassa baarissa, samassa porukassa, oli melkoisen mieleenpainuvan hauska ja huvittava ilta ja yö. Seuraavana aamuna en voinut lopettaa nauramista, tapahtumakäänteet olivat olleet niin merkilliset. Legenda elää edelleen. :)

Oli aika fantastista viettää tänään syntymäpäivän aamua yhdessä, tai aamuyötä pikemminkin, lentokone vei minut kotiin jo ennen sarastusta.

Aika paljon on nimittäin virrannut vettä Vantaanjoessa kuluneen vuoden aikana. Hyvää vettä enimmäkseen, jos kohta virtaan mahtuu muutama myrkyisä pyörrekin. Totesin viime yönä, että vaikka aikaa kuluu, ei välimatkaan totu. Lähtemiseen ei totu. Yksin olemiseen ei totu. Mutta erossa olon oppii kyllä tavalla tai toisella sietämään, vaikka ei ehkä sentään hyväksymään. Ja kulkurielämään tottuu. Siihen, että on aina tavallaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Nykyhetkessä ja viime tapaamisen muistoissa tai seuraavan lähdön odotuksessa ja jossain niiden välimaaston turtumuksessa.

Voi ajatella, että on oikeastaan aika ihmeellistä, että olemme kaikista hankaluuksista huolimatta tässä pisteessä, ja ehkä pidemmällä kuin koskaan. Minusta se kertoo meistä jotain hyvää. Olemme siis aika hyviä yhdessä. Rakastavia kumpainenkin.

Tässä ruotsalainen Hoffmaestro, johon poikaystäväni tutustutti minut aika suhteen alkumetreillä. Meistä molemmista se on hauska bändi! Tämä Seize the day -kappale kertokoon nyt vähän niinkuin siitä, mistä meidän suhteessa on kysymys. ;)


torstai 21. tammikuuta 2010

Asioita joista pidän: Turistiryhmät

Pidän kovasti turistiryhmien tarkkailusta. Ryhmissä on aina aivan omanlaisensa dynamiikka, johon vaikuttavat ryhmän koko, ikä, oppaan ikä, matkakohde jne. Silti ryhmät ovat aina tavallaan myös toistensa kaltaisia. Ryhmässä matkustamiseen liittyy aina paljon kaikenlaisia kirjoittamattomia sääntöjä siitä, miten ryhmämatkalla kuuluu olla. Sellaiset, jotka eivät sääntöjä noudata alistetaan ruotuun pitkillä katseilla.

Parasta tarkkailtavaa ovat sellaiset ryhmät, joiden keskinäinen dynamiikka on jo hioutunut. Matkalla ollaan oltu sen verran pitkään, että yhdessäolon säännöt ovat kaikille selvät. Tällaisissa ryhmissä ihmisille on kasvanut ryhmäaivot. Ollaan yhtä muiden kanssa, flexiibilejä, mutta ryhmän yhteisen tahdon tuntevia.

Viime kesänä kunnostauduin myös ryhmien kuvaajana. Italia oli ihan parhaita paikkoja sellaiseen. Kesäkuinen Umbria oli melko turistivapaa, mutta eläkeläisryhmiä siellä oli paljon. Ja tietysti koululaisia. Roomassa en enää jaksanut suorittaa nähtävyyksiä, mutta ryhmiin törmää siellä tahtomattaankin, kaikissa kadunkulmissa. Erityisen kiinnostavaa oli Vatikaanissa seurata uskonnollisia seuramatkalaisia. Noilla ryhmillä näytti olevan aivan omanlaisensa ryhmädynamiikka.

Kuva: madiju.com/stilllife

tiistai 19. tammikuuta 2010

Tyytymättömyys


Tämänhetkistä mielialaani kuvaa sana tyytymättömyys. En osaa oikein yksilöidä mikä on vialla, mutta jokin mättää.

Joulua edeltäneen ja seuranneen lähipiirikriisin seurauksena tunsin itseni tosi masentuneeksi ja voimattomaksi. Elämä tuntui kamalalta ongelmakimpulta. En voinut välttyä ajatukselta, että minulle tulee käymään samalla tavalla, ihmissuhteeni rikkoutuvat väistämättä ja tulen päätymään yksinäiseen ja tyhjään elämään.

Painiskelin sen kanssa, että jos lähimmät ihmissuhteet ovat tavalla tai toisella epäonnistuneita, jos jo varhain omaksumani käsitys läheisyydestä, parisuhteesta ja rakastamisesta on väärä, miten voin koskaan löytää mitään onnellista omaan elämääni. Pikkuhiljaa vanhenen ja katkeroidun, ainoana elämänsisältönäni toisten menestyksen ja onnen kadehtiminen.

Tämä pahin alho on nyt väistynyt, mutta tilalle on tullut suuri tyytymättömyys. Olen tyytymätön elämääni, itseeni, työhöni ja ympäristööni. Kaikki tuntuu vaikealta. Kuin kävelisi tahmeassa savessa, johon toinen jalka alkaa upota heti, kun on saanut toisen kiskaistua irti. Ihmettelen mikä minua oikein vaivaa, mikä minussa on vialla? Miksi elämäni on aina ollut, ja on edelleenkin vähintäänkin vähän sekaisin. Tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Vuoden vaihde on aina nollauksen paikka. Viime vuonna sain hyvin käännettyä mielialaani nousuun. Tein päätöksen, että vuodesta tulisi hyvä, onnellinen, parempi kuin edellisestä. Se olikin sitä, ei ihan kaikilta osin, mutta minun kohdallani parempi kuin moni aikaisempi. Joulua kohden mentäessä syntyi sitten tämä suuri kriisi. Tuli pyytämättä ja vei mennessään. Muiden ongelmien ei pitäisi antaa vaikuttaa itseensä niin lannistavasti, mutta itse olen huono sulkemaan tunteita pois. Yleensä olen mukana ja voin pahoin. Sitten homma ajan kanssa helpottaa.

Kuluvan vuoden vaihtuessa en saanut sopivaa rakentavaa nollausvaihdetta päälle. En saanut siirrettyä fokusta myönteisiin asioihin, vaan jäin kiertämään samalle saviselle polulle. Olen jo aika monta kertaa kuluneiden kolmen viikon aikana yrittänyt miettiä tänne sopivaa listaa uuden vuoden muutoksista. Myönteisistä uudistuksista, jotka lupaisin toteuttaa tämän vuoden aikana. Se ei vain synny millään. Olen kirjoittanut monta kohtaa, mutta vetänyt ne sitten yksitellen yli. Mikään ei huvita. Miksi on taas niin vaikeaa olla positiivinen. Ja niin vaikeaa suunnitella mitään. Odotan vain että aika kuluisi. Ja kuluuhan se, kohta huomaan jo olevani vanha ja katkera, onneton ihminen.

Tänään harmittaa erityisesti se, että sain eilen tekstarin mukavalta ihmiseltä. Vanhalta tutulta, ei hyvältä tutulta, mutta tuttavalta kuitenkin. Tapasimme yllättäen erään ystäväni juhlissa ja sitten uudelleen aivan sattumalta kadulla täällä Helsingissä. Nyt monen kuukauden jälkeen hän laittoi tekstarin ja kertoi tulevansa kaupunkiin, pyysi kahville. Miten mukava ajatus! Mutta minä tyhmäpä en ole vieläkään vastannut mitään, koska jännitän, kieriskelen yksinäisyydessäni ja olen väsynyt kaikkiin mukaviin ihmisiin. Ja kohta on jo päivä ohi. Tosi tyhmää!

Kuva: madiju.com/stilllife

lauantai 16. tammikuuta 2010

Valkoinen kaupunki









Tein toista viikkoa sitten sunnuntaisen kävelyretken jäällä Liuskaluodon, Uunisaaren ja Harakan tietämillä ja kaartaen Kaivopuiston rannan kautta kotiin. Maailma oli ihmeellinen aivan kiven heiton päässä kotoa. Kaikki oli kietoutuneena valkoiseen kosteaan sumuvaippaan. Jos olisi jatkanut kävelyä muutaman kymmenen metriä merelle päin, olisi varmasti eksynyt sumuun ikuisiksi ajoiksi. Lumen alta paljastunut jää oli muodostanut kylmiä ja rosoisia kuvioita. Jähmettynyttä seittiä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Asioita joista pidän: Francoise Hardy

Francoise Hardy on yksi tyyli-ikoneistani. Hän on pistämätön.

Samalla kertaa tyttömäinen ja poikamainen, herkkä ja tiukka, rento ja huoliteltu, luonnollinen ja harkittu, seksikäs olematta hitustakaan tyrkky.

Hänen tyylissään on jotain sellaista, mistä kovasti pidän: funktionaalista mukavuutta joka muuttuu käyttäjänsä yllä koruttomaksi kauneudeksi.

Mustat poolopaidat, farkut, matalat kengät, lyhyet hameet ja simppelit t-paidat ovat
tyylin merkitsijöitä.

Ja tietysti otsis, joka voi olla huoliteltu tai sotkuinen, miten vain. Omaani kasvatan parhaillaan pois ja muutenkin leikkasin tukan lyhemmäksi, mutta näitä kuvia katsellessa tekee taas mieli oikeaa Francoise-tukkaa (joka myös Jane Birkin-tukkana tunnetaan :)).


Francoisen viehätys piilee myös siinä, että hän ei ole pelkkä kaunis kuva,
vaan myös niin kovin ihastuttava laulajana ja lauluntekijänä.
Kuunnelkaapa vaikka tämä Voilà vuodelta 1967.

torstai 7. tammikuuta 2010

Helvetes Jävla Skit

Hiljainen rytmi töissä aikaansaa kiusauksen päivittää blogia työajalla. Käytävillä on hiiren hiljaista, ei ketään missään. Ulkona sakea lumipyry. Rästitöitä piisaa. Mutta mistä löytäisi pienessä flunssaköhässä, jo valmiiksi hitaana, motivaation tehokkuuteen?

Löysin tällaisen puhuttelevan kuvan uudesta blogituttavuudestani: i lay my hat and wish to stay. Loistavia kuvia ihan tavallisista, mutta tosi kiinnostavista kodeista.
Kiinnittäkää huomio kuvan vasemmassa alakulmassa olevaan tauluun. Miten sytyttävä viesti: Helvetes Jävla Skit.
Repesin, kun näin tämän, ja nyt tuntuu siltä, että taidan tarvita tällaisen huoneentaulun. Tammikuu olkoon siis käsityökuukausi. Teen ristipistotyönä seinälleni tällaisen. ;)

Tammikuu on hyvällä alulla muodostumassa myös home improvement -kuukaudeksi. Käytin loppiaisestani pari tuntia rikkinäisen keittiön lampun korjaamiseen. Ja kas, nyt on katossa monen kuukauden odottelun jälkeen valo! Alkoi sisuunnuttaa se, että jos olisi kyse jonkun muun kodista, en missään nimessä hyväksyisi ajatusta, että jotain ei voi tehdä itse. Omalla kohdallani sen sijaan olen silkkaa vetelyyttäni valmis ajattelemaan, että lampun korjaamiseen tarvitaan mies. Hoh hoh, paljon tarvitaan vielä asennekasvatusta!

tiistai 5. tammikuuta 2010

Missed Connections

Päädyin ihanaan Missed Connections -blogiin suosikkini A Cup of Jo:n kautta.

Blogissa on pieniä tarinoita kohtaamisista New Yorkissa. Ihmisiä väkijoukoissa, joiden kanssa on jakanut hetken. Ihmisiä, jotka ovat jääneet mieleen, mutta joille ei sitten ole tullutkaan sanotuksi sanaakaan. Näitä tarinoitahan on lähes jokaisen kohdalle sattunut joskus. Tartu hetkeen! -asennetta ei aina saa kaivettua repun pohjalta kiireessä ja arjen turtumuksessa. Sitten jälkeenpäin haluaisikin uskaltaa todeta, että kohtaamisessa tapahtui jotain merkittävää. Arkea suurempaa.

Oheiseen kuvaa liittyy tällainen tarina:

Tuesday, October 6, 2009

-m4w (L train to Manhattan)
You were reading Catch-22 on the subway this morning. I have never seen such a beautiful profile. I wanted to say hi, but then you’d turn towards me and I wouldn’t be able to look at your profile anymore. You were so into your book, I don’t think you noticed me falling in love with you. But I thought I’d ask, just in case.

Taiteilija Sophie Blackall on kuvittanut muistot ihanalla tavalla. Kuvia saa myös ostaa Etsy.com :sta.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Impressive Bunch

Loman jälkeen paluu arkeen. Kipeä olo, suuri väsy, pako kotiin parantumaan.

Tämä ilahdutti tänään, maanantaina:



Nokian pätkän on kuvittanut Janine Rewell. Neiti Rewell tuli tutuksi edellisessä työpaikassani, hieno suunnittelija. Ihailen kovasti töitään.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Санкт-Петербург

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Tässä joitakin hajanaisia tunnelmia lumisesta ja jouluisesta Pietarista:


Talvinen talvipalatsi.

Mihailovski-teatterin Pähkinänsärkijä.

Moskovskaja-hotellin matkamuistomyymälä.

Gostny Dvor

Marinski-teatterin Matka Reimsiin.

Lumenluojat Pyhän Iisakin kirkon edustalla.

Parsakeittoa Tsarskoje Selossa.


Taksimatka.