maanantai 26. lokakuuta 2009

Jäähyväisiä ja eroja







Jäähyväisiä ja eroja on ilmassa. Jos kyllä joitakin yhdistymisiäkin, uusia ja vanhoja. Tässä muutamia tunnelmakuvia ystäväni läksiäisistä, joita vietettiin viikonloppuna. (Valitsin rakeisimmat kuvat, jotta kukaan ei tule vastoin tahtoaan tunnistetuksi täällä) Hän matkusti kauas ja on poissa pitkään. On hyvin todennäköistä, että en tule näkemään häntä moneen vuoteen. Meillä on ollut vähän hankala suhde ja siitä syystä tuntuu kovin vaikealta, että hän lähtee. Tuntuu, että asiat jäävät jälleen kerran puhumatta, leijumaan ilmaan. Toivon kovasti, että hän löytää etsimänsä ja on onnellinen kunnes taas tavataan.

Tähän sopii PJ Harveyn You Said Something, joka on ehkä kaikkein romanttisin biisi minkä tiedän (okei, myönnettäköön, että niitä on monia). Se on kertomus yhdestä elämää suuremmasta muistosta ja olen aina samaistunut siihen aivan suunnattoman paljon. Se on nostanut minua monenmoisissa vaiheissa ja aina sitä kuunnellessa minulle tulee myös ystäväni ja yhteiset seikkailumme mieleen.

Asioita joista pidän: Hyppykuvat

Tutustuin viime kesän Italian -matkalla minulle uuteen lomakuvien muotoon nimeltä hyppykuvat. Matkakumppaneistani yksi oli vallan hurahtanut tähän juttuun.

Hyppykuva otetaan siten, että mennään johonkin kivaan paikkaan, esimerkiksi puhuttelevan maiseman tai nähtävyyden eteen seisomaan ja sitten hypätään ilmaan ja pyritään vangitsemaan tämä hyppy/ilmassaolo ja mahdollisimman iloinen ilme filmille. Homma toimii siis niin, että yksi ottaa kuvan kun toinen hyppää.

Aluksi ajattelin kovin ryppyotsaisesti, että onpas lapsellista hyppiä moisesti jokaisessa pysähdyspaikassa. En oikein tajunnut homman ideaa. Mutta kun loman edetessä aloin nähdä hyppykuvien koko kirjon, innostuin asiasta. Ne näyttivät tosi hauskalta!

Oheisessa kuvassa voitte nähdä idean demonstroituna. Matkakumppanini ansioksi pitää sanoa, että hänen hyppykuvansa olivat vielä hauskempia kuin tämä. Sitä paitsi tässä harmaassa ankeudessa tuntuu miltei teennäiseltä käyttää tällaista super-aurinkoista esitystä. Puolustaudun sillä, että parempaa ei löytynyt.

Olen itse vielä hyppykuvaneitsyt. Italiassa tyydyin seuraamaan toimitusta vierestä. Mutta aion ottaa seuraavalla lomalla ainakin yhden. Siis skenaario on, että minä hyppään ja joku ohikulkijaparka joutuu vaivautuneena kuvaamaan yksin matkustavan turistinaisen.

Kuva on kotoisin Lovely little things -blogista.

Teemabiisinä The Knifen Bird joka saa ihoni hyvästi kananlihalle:

Sydämenmuotoinen maailma

Sydämiä syöksevät silmälasit voisivat saada harmaan lokakuisen maanantaipäivän tuntumaan hetkellisesti elinkelpoiselta. Valitettavasti niitä ei ole nyt saatavilla, vaan joudun tyytymään elämää ankeamman Mikonkadun katselemiseen toimiston kelmeän loisteputken valossa. Voi tätä toimistoelämää!

Kuva on Joanna Goddardin Cup of Jo -blogista, jonka söpöt jutut piristävät aika usein. Blogi kertoo, että sydänsilmälasit jaettiin Joannan ja miehensä Alexin häävieraille muistoksi. Häistä ja häämatkasta on blogissa hupaisan yksityiskohtainen kuvaus. Minusta on hurjan mielenkiintoista, että hän haluaa raportoida lukijoille niin huolellisesti oman elämän tärkeän käänteen, itse tykkään kovasti niiden lukemisesta. Olisi kiva olla Joannan kaveri. Hän vaikuttaa tosi symppis tyypiltä!

Ps. Mikonkadun ankeutta kuvaa myös Sykön Sami kirjoituksessaan, joka on julkaistu jo puolitoista vuotta sitten. En enää edes muistanut, että Mikonkadulla kasvoi kaksi rivistöä puita. Ratikan tieltähän nuo kaatuivat, mutta kyllä kieltämättä surettaa. Ankeat on näkymät, kovin ankeat.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Yllätyskäänne

Keskiviikkona tapahtui yllätyskäänne. Tai liekö se nyt ollut mitenkään erityisen yllättävä. Oli miten oli, käänne kuitenkin. Lentolippujen "peruutettu" varaus ei ollutkaan peruuntunut, vaan liput olivat veloittuneet ja varaus edelleen voimassa. Tarkistin asian henkilökohtaisesti soittamalla lentoyhtiön iloiselle tanskalaiselle asiakaspalvelijalle. Voimassa oli.

No tästä siis seurauksena se, että tapaamme ennen kuin päätös on tehty, jo ensi viikolla. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella? Onko päätökseen jo luisuttu - kaikki jatkukoon ennallaan - vai onko edessä vielä pitkä peukaloruuvi, loputon keskustelu suhteen plussista ja miinuksista? Pakko myöntää, että en tiedä olenko käänteestä kovinkaan pahoillani. Se toi tietyllä tavalla helpotuksen tilanteeseen. Ei tarvitsekaan vielä päättää, vaan voi 1,5 viikon ajan keskittyä miettimään jotain muuta. Ei tarvitse olla niin hirveän ahdistunut koko ajan.

Jo kuluneiden 1,5 viikon aikana olen havainnut, että minun on erittäin vaikeaa tehdä eropäätöstä. Olen kyllä yrittänyt, ajoittain järkevien neuvojen avulla jo melkein sen tehnytkin, mutta meidän kahden välistä keskustelua en ole uskaltanut viedä päätökseen. Olen muka koko ajan mielessäni tarvinnut lisää harkinta-aikaa. Myönnettäköön, että tämä voi olla merkki siitä, että en halua suhteen päättyvän. Vaikka olen loukkaantunut asioiden saamasta käänteestä, kyllästynyt jatkuvaan vehtaamiseen ja ylipäätään halukas tekemään ratkaisuja, on juuri tätä ratkaisua erittäin vaikeaa tehdä. Vaikealta on myös tuntunut se, että emme enää näkisi, emme koskaan. Se vasta olisi dramaattista.

Ehdin viikon alussa lähettää kuvassa olevan postikortin, jossa on Rion favelan pikkupoikia 1960-luvulla. Tykkään kuvasta! Kirjoitin korttiin, että olen kyllästynyt puhumaan meidän suhteesta, haluaisin pyyhkiä ongelman pöydältä. En oikein itsekään tiedä mitä tarkoitin, ehkä sillä hetkellä olin kallellaan eron suuntaan.

En ole saanut kortista vielä palautetta, mutta riippumatta siitä, jatkuuko suhde vai ei, on lähitulevaisuudessa ehkä turha odottaa ongelmavapaata olotilaa. Joka tapauksessa minulla on muutama kana kynittävänä joko itseni tai toisen osapuolen kanssa, yksin tai yhdessä. Ratkottavaa riittää. Mutta sitä kai elämä aina on. Jatkuvaa ongelmanraikaisua ja osaamisen kehittämistä sillä saralla. Parisuhde on hyvä harjoitusmaasto.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Sartorialist

Hei, bongasin juuri Sami Sykön kuvan The Sartorialist -blogista. Muutama muukin suomalainen oli jo ehtinyt kommentoimaan. Hurjan söpöä! Käykääpä katsomassa, klassinen sammari-kauluspaita-neule -tyyli, mutta mausteisena lisänä purppuran värinen käsveska ja sopivan sotkuisesti ja ah niin tyylikkäästi (lue: pariisilaisesti) kietaistu huivi.

Minua on ehtinyt muuten jo huolestuttaa, miten käy Samin blogin, kun hän siirtyy luotsaamaan Gloriaa. Toiveikkaana toivon, että se säilyy. Tai ehkäpä blogikin siirtyy.

Bloggareista puheen ollen näin aamun työmatkalla Lakerilla -blogia kirjoittavan Tiinan. Hän oli livenäkin tosi tyylikäs! Kiiruhdimme vauhdilla vastakkaisiin suuntiin, en uskaltanut juosta perään ja sanoa, että luen hänen blogiaan. :)

maanantai 19. lokakuuta 2009

Asioita joista pidän: Ystäväaamiaiset


Tämän vähän yksinäisen elämäni kuningatarhetkiä ovat ystävien kanssa viikonloppuisin nautiskellut pitkät aamiaiset. Paljon puhetta, hyviä tunnelmia, yleensä kaikenlaista hyvää syötävää. Tämän kuvan otin viime lauantaina kun söimme aamiaista kotona. Se oli vähän vaatimaton, jääkaappi oli aika tyhjä. Mutta muuten oli kaikin puolin paras mahdollinen viikonloppu! Lämpimät kiitosterveiset tämän kuvan kertakaikkisen ihastuttavalle tytölle, joka myös kuuluu viisaiden naisten kerhoon!

A quoi ça sert l'amour?

Tämä teki hyväntuuliseksi tänään. Toivottavasti teidätkin. Ihanan vauhdikas pari. :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Poem

Ihana Design House Stockholmin mallistoon kuuluva Poem -kuppi on ilmeisesti suunniteltu kahvi- tai teekupillisen ääressä tapahtuviin runoiluhetkiin. Kynä on sopivasti hollilla, jos/kun runoiluttaa. Paperihan ei ole ollenkaan niin välttämätön kuin kynä. Hyvän runon voi kirjoittaa vaikka pöytäliinaan.

Näin kuvaillaan runokynäkupin ideaa DHS:n sivuilla:
"Working around the clock, cell phones in the middle of the night, googling this and that. How do we reconcile our physical needs with our virtual bodies?"

Oivaltava.

Se muistuttaa kauppojen ja pankkien palvelutiskeistä, joissa on alustaan ketjulla kiinnitetty musta kynä. Useiden vuosien tavaratalotyöskentely opetti, että irtokyniä katoaa aivan käsittämätöntä vauhtia. Tällaista telineellistä kynää ei ole helppo nyysiä. Toisaalta se on niin söpö, että moni voipi olla valmis näkemään vaivaa saadakseen sen omakseen ilmaiseksi.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Muistoja Pariisista

Viikko on loppua kohden kääntynyt vähän parempaan suutaan. Samoin mielialani. Ehkä johtuu siitä, että viikonloppuna on tiedossa peräti kahdetkin juhlat; parhaan ystäväni syntymäpäiväbileet ja eräät maisterisjuhlat. Tänään oli myös varsin antoisa aamupäivä, vaikka heräsinkin myöhässä ja jouduin menemään likaisella tukalla töihin. Tunnelmaa kohotti tosin se, että sain vetää jalkaan uudet huippuviileät farkut ja päivän aloituksena oli ruotsin keskustelutunti. Opettajamme on ihana. :)

Tässä vaihteeksi yksi mukava juttu, josta minua muistutettiin tällä viikolla. En ole vielä itse osallistunut, mutta aion kyllä:

Jaa muistosi meille - me teemme siitä taidetta!
Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijat keräävät muistoja, jotka liittyvät Pariisiin. Kysely on osa työpajaa, jonka tarkoituksena on koota kuvallinen kaupunkikertomus Pariisista.

Opiskelijat käyttävät kerättyjä tarinoita lähtökohtana omille valokuvatulkinnoilleen, jotka syntyvät heidän mennessään kuvaamaan uudelleen paikkoihin, joihin muistot liittyvät.
Työpajan valokuvat julkaistaan näyttelynä Valokuvataiteen Museossa maaliskuussa 2010 ja mahdollisesti kirjana vuoden 2010 aikana. Työpajan opettajina toimivat Andréa Holzherr Magnum-kuvatoimistosta ja Taideteollisen korkeakoulun lehtori Kari Pyykönen.

Muistoja voi jättää osoitteessa:
http://www.webropol.com/P.aspx?id=342897&cid=9902943

Muistot kerrotaan kuvien yhteydessä mahdollisessa näyttelyssä ja kirjassa. Linkkiä saa levittää innokkaille Pariisin matkaajille!

Mitä parhainta viikonloppua toivottaen, Tcai

Ps. Kuva on Liivian talossa -blogista, jonka kuvia rakastan!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kipeä sydän

Olin viikonloppuna Tanskassa, mutta en kirjoittanut siitä mitään etukäteen. En oikein keksinyt mitään erityistä sanottavaa. Oli kaikin puolin niin hyvä ja rauhallinen, ei edes kovin jännittynyt fiilis.

Tapahtumien kulku ei ollut oikein odottamani kaltainen. Tai oli ensin kaikin puolin, kunnes sitten lauantai-iltana kävimme nukkumaan ja päädyimmekin puhumaan asioista varsin vakavaan sävyyn. Siinä meni yö ja vielä seuraavakin päivä.

En oikein tiedä miten tämän käänteen pukisi. Erityisesti kaiken hehkutukseni jälkeen se tuntuu hirveän ahdistavalta kertoa. Ensin ajattelinkin, että pidän yllä blogihiljaisuutta, kunnes asia on selvä, mutta nyt tuntuu kuitenkin sillä tapaa kipeältä, että on ihan pakko.

Pohdimme siis pitäisikö suhde päättää.

Syitä on tarpeeksi, ne kaikki juontavat juurensa välimatkasta. Ne ovat syitä, joiden edessä on mahdoton väittää vastaan. Tosin olen itse viimeisen kuukauden aikana alkanut aika yllättävästikin päästä sinuiksi asian kanssa, olen keskittynyt positiivisiin puoliin ja mahdollisuuksiini katsoa välimatkan yli. Ehdin tulla siihen lopputulemaan, että tämä on minulle mahdollista ja antaa hyvin tilaa omalle elämälle, työlle, harrastuksille ja ystäville. Tämä ihmissuhde on tuntunut ihanalta lisältä muuten varsin hyvässä, joskin edelleen aavistuksen yksinäiseltä tuntuvassa elämässäni. Olen jopa ehtinyt aidosti hehkuttaa itselleni uutta, erinomaista elämäntilannettani, sen suomia mahdollisuuksia ja ihanuuksia.

Keskustelu oli siis minulle varsinainen järkytys, en ollut siihen alkuunkaan valmistautunut. Erityisesti, kun asiaa arvioitiin "vasta" viisi viikkoa sitten ja yksimielisen vakaasti päädyimme siihen, että eroamisessa ei ole mitään järkeä, koska emme nähneet mahdollisuutta olla erossa.

Olen aivan suunnattoman pettynyt! Ennen kaikkea itseeni. Erityisesti siitä syystä, että olen jälleen kerran tehnyt virhearvioinnin, joita herra paratkoon minun parisuhdetaipaleellani riittää! Miksi en osaa pitää varaani? Aina sattuu! Tilaisuuksia harkintaan on ollut useita. Ongelmista on puhuttu, mutta olen myös antanut vakuutella itseni siitä, että tämä voi toimia. Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä!

Häneenkin olen pettynyt, sillä olisin toivonut hänen tuntevan itsensä paremmin ja tuntevan minua kohtaan syvemmin.

Toisaalta en voi syyttää ketään. Ei tämä helppoa ole ollut, eikä helpoksi muuttuisi.

Olin sunnuntaina varsinainen hermoraunio, mutta onneksi ystäväni oli lähellä ja nosti minut nopeasti muutamilla viisailla sanoilla pahimmasta itsesäälistä. Sain voimaa! Siitä jälleen kerran mitä vilpittömimmät kiitokset. En tiedä mihin hukkaan olisin joutunut, jos ei ympärilläni olisi niin viisaita, hienoja naisia.

Palatessani olikin miehen mieli jo muuttunut ja hän toivoi, että päätös olisi vielä pyörrettävissä. Olihan se ja toisaalta ei tietenkään ollut. Otimme aikalisän.

Palasin eilen aamun ensimmäisellä, klo 06 lähteneellä koneella Helsinkiin. Hermostuksissani heräsin jo kolmelta ja menin kentälle jo kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Check in -tiskin avautumista odotellessa oli aikaa pohtia, mitä helvettiä minä nyt teen. Tulin lopputulemaan, että meidän pitää nähdä mahdollisimman nopeasti uudelleen ja puhua asia halki. Siispä kahden viikon kuluttua päätämme asian lopullisesti. Lennot on jo varattu.

Yritän tällä kertaa olla mahdollisimman järkevä ja pohtia perin pohjin, mikä on omalta kannaltani paras ratkaisu. Viikonlopun keskustelu vaikutti merkittävässä määrin omiin tunteisiini. Olen yhtä aikaa järkyttynyt, pettynyt ja ärtynyt. Miksi asiani eivät voi koskaan, ei sitten niin koskaan, loksahtaa paikalleen? Olen tuomittu epäonnistumaan ihmissuhteissa!

Ai niin, ja oheinen kortti lähti viime viikolla Tanskaan ja sen sisältönä oli lyhyesti referoituna se, miten kaikin puolin hyvällä fiiliksellä olen meidän suhteesta. Miten uskomattoman naivia ja typerää!? Miten hitossa tästäkin suosta nyt taas noustaan?

torstai 8. lokakuuta 2009

Craig's signs

Oletteko törmänneet näihin Craigin viesteihin? Eräs hauska ystävämies päivitti FB-profiiliinsa ja muistin sitten että olen nähnyt näitä aikaisemminkin. Silti naurattivat taas yhtä paljon!

Helsingissäkin näkee joskus jotain vastaavaa viestittelyä. Nimittäin yhtenä aamuna näin Mannerheimintien ja Lönrothinkadun risteyksessä lyhtypylvääseen teipatun sinisen ruutuvihon (sellaisen vanhanaikaisen), jonka kannessa luki "Lapsuusmuistot". Oli kiire töihin, enkä ehtinyt sitten perehtymään tarkemmin oliko siellä jo valmiiksi muistoja vai olisiko ohikulkijoiden pitänyt kirjoittaa niitä muistoja. Vieläkin harmittaa, että en avannut vihkoa.

Minä voisin teipata sellaisen jonka kannessa lukisi "Rakkaustarinoita". Ja ehdottomasti lisäisin siihen kynän ja palautusosoitteen, että ihmiset kirjoittaisivat omia tarinoitaan ja sitten palauttaisivat sen minulle. Tosin sen alkuperäisenkin ruutuvihon oli joku kukkahattu käynyt siitä poistamassa. en ole sitä sen koommin nähnyt.

Endless kissing


Löysin tämän hauskuuden Moodboard blogista!

Totesin heti, että MINÄ TARVITSEN tämän tuotteen!!! Eikä kyse ole vain huvista tai halusta saada hauskalta näyttäviä asioita kotiin, vaan minun tapauksessani täysin välttämättömästä hyödykkeestä! Pakko saada se!

Designeri on Moodboardin mukaan Miranda July ja hankinnan voi tehdä Third Drawer Down -verkkokaupassa.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Les Vampires asuu ehkä jo Lontoossa

Tunnustettakoon tässä, että en ole koskaan käynyt Lontoossa. Enkä missään muualla saarivaltiossa, enkä siinä viereisessäkään saarivaltiossa. Asiasta on tullut minulle jossain vaiheessa jo ongelma, joka on kuitenkin jäänyt ratkaisematta. Jostain syystä on ollut toistaiseksi aina kaikenlaisia syitä mennä jonnekin muualle ensin.

No viikonloppuna lähetin tällaisen kortin Lontooseen ystäväni pikkusiskolle. Se on kotoisin elokuvateatteri Orionin aulasta. Leffa on ollut arkiston ohjelmistossa joskus vuosia sitten. En ole nähnyt sitä, kortti on tarttunut mukaan puhtaasti esteettisistä syistä. Jos joku on nähnyt, niin kertokaa ihmeessä onko mistään kotoisin.

On mielenkiintoista ajatella, miten tuttavapiiriin kuuluu erilaisia ihmisiä hyvinkin pitkältä ajalta. Heistä saattaa tietää kaikenlaisia hyvin henkilökohtaisiakin asioita, vaikka ei ole koskaan varsinaisesti tutustunutkaan. Tämän kortin vastaanottoja on tällainen henkilö. Olen tuntenut hänet jo 15 vuotta, mutta emme siltikään varsinaisesti tunne toisiamme. Tästä huolimatta minulla on lämpimiä tunteita häntä kohtaan. Olen kiinnostunut hänen elämästään, tunnen vahvaa myötätuntoa, ihailen hänen määrätietoisuuttaan ja sitkeyttään. Tässä on todellakin nuori nainen, joka ei anna vaikeuksien lannistaa itseään. Olen jo muutaman vuoden ajan pohtinut, että minun pitäisi matkustaa Lontooseen sekä tutustuakseni Lontooseen että ennen kaikkea häneen. Se voisi olla hyvin mielenkiintoinen matka. Pitänee päättää päivämäärä ja kirjoittaa se kallenteriin.

Toivon kovasti, että kortti ilahdutti häntä. :)

maanantai 5. lokakuuta 2009

Asioita joista pidän: Kiireettömät hetket

Lauantai-iltapäivän otin tosi iisisti. Istuin keittiössäni juomassa teetä ja katselin ikkunasta ulos. Join tosi monta hidasta kupillista. Oli aivan hiljaista. Aurinko paistoi sisään. Rakastan päiviä, joihin eivät kuulu aikataulut. On aikaa ajatella. Yritin päättää, että en päästä mieleen yhtäkään pitäisi -asiaa. Tulihan niitä lopulta muutama, mutta hiljakseltaan, kiireettömästi.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Nomen est omen

Viikonloppu on lopuillaan. Miten ne aina kuluvat niin vauhdilla. Taas tuntuu siltä, että tarvitsisin vielä yhden päivän pelkästään lepäilyyn.

Olin eilen tyttöporukalla Tavastian lauantai-diskossa. En ole käynyt Tavastialla pitkään aikaan ja tämä uusi konsepti oli tosi toimiva. Hyvää vaihtelua Helsingin kapeahkoon yökerhovalikoimaan. Mikä tahansa uusi juttu piristää vähäisessä tarjonnassa. Tanssilattia oli aivan täynnä innokkaita jorailijoita ja musa oli mukavaa, 80-90-lukujen poppiklassikoita. Paikassa oli myös käynnissä aikamoinen säpinä, monilla oli haku päällä. Oli vähän hämmentävää olla sinkkutyttöjen kanssa liikkeellä. Sanoin eräälle minua aktiivisesti jututtaneelle kaverille, että ei kannata tuhlata paukkuja, jos on etsimässä seuraa, koska olen varattu. Järkevämpää on siirtyä lämmittämään jotain muuta. Sain tästä rehellisyydestä osakseni vuolaan kehutulvan ja selkääntaputtelut. Hän piti elettäni tosi tosi reiluna. En tiedä miten ihmiset hänen mielestään yleensä toimivat. Reaktio oli aika huvittava.

Yhdelle kanssabilettäjistä lähetin eilen postikortin. Kuvassa van Goghin Iirikset. Nomen est omen. Tätä korttia ei kyennyt lähettämään kellekään muulle. :) Halusin kortilla sanoa, että arvostan ystävyytemme todella korkealle ja haluan vaalia sitä. Kirjoitin korttiin sitten kuitenkin kaikenlaista muuta asiaa, painavia ajtuksia on niin vaikeaa sanoa. Mutta tuleepahan ainakin tässä sanottua: Tykkään susta kovasti!

lauantai 3. lokakuuta 2009

Älskar det här

Leonardo ja Franciscus

Lähetin tämän postikortin eilen suomalais-italialaisille rakastavaisille Espooseen meren rannalle. Siinäpä vasta inspiroiva rakkaustarina, jota etäisyyden kaltaiset vastoinkäymiset eivät ole horjuttaneet. Ajattelen sitä ajoittain ja saan siitä positiivista energiaa.

Sain heiltä syyskuun alussa kortin Roomasta, kirjoitinkin asiasta. Kortti oli hurjan hieno yllätys!

Tämä kortti on kotoisin Firanzestä, kävin siellä -80-90 -lukujen vaihteessa äidin ja isän kanssa. En enää muista vuotta, enkä kaupungistakaan mitään kovin konkreettista. Pitäisi siis mennä uudelleen. Kuvassa on Leonardo Da Vinci itsensä kuvaamana.

Italiasta puheen ollen äsken Wikipediassa käydessäni huomasin, että 3.lokakuuta on Franciscus Assisilaisen kuolinpäivä. ;D Tämä oli minusta kiinnostava tieto, sillä kävimme kesäkuussa Assisissa. Todella juhlallisen hieno ja mielenkiintoinen paikka, jossa on yksi kauneimmista näkemistäni kirkoista. Se on jyrkkään vuoren rinteeseen rakennettu kaksoiskatedraali, jota koristavat mm. Giotton maalaukset. Umbria oli kaiken kaikkiaan niin kaunis, että voin jotenkin hyvin ymmärtää mistä pyhimys on ajatustensa pohjan ammentanut. On tarvinnut vain katsoa ikkunasta ulos ja ihastella.

Aurinkoista lauantaipäivää kaikille ja erityisesti onnea ja voimia ystävälleni, joka ehkä juuri nyt ponnistaa poikaa maailmaan!