torstai 12. tammikuuta 2012

Asioita joista pidän: Samothracen Nike

Yksi vaikuttavimmista koskaan näkemistäni taideteoksista on Louvressa esillä oleva Samothracen siivekäs voitto eli Samothracen Nike. Se on läheltä tarkasteltuna huikaisevan upea, mutta kauempaa ehkä vieläkin mykistävämpi.

Veistos on sijoitettu niin sanotun Daru-portaikon keskitasanteelle ja hallitsee sieltä majesteetillisesti pitkää patsaiden täyttämää galleriaa, jota Daru-pavinljongiksikin kai kutsutaan. Näky lumosi minut jo kun olin Louvressa ensimmäisen kerran 5-vuotiaana, tai näin on minulle kerrottu. Kevään 2005 aikana Pariisissa ollessani kävin ihailemssa sitä useita kertoja.

En tiedä onko kukaan muu katsonut lapsuudessaan YLE:llä jo 80-luvun alussa pyörinyttä Mestarin siveltimestä -sarjaa. Se oli 10 minuutin mittainen pikku pätkä, jota näytettiin täytteenä muiden ohjelmien välissä. Jokaisessa jaksossa esiteltiin yksi taiteilija ja hänen teoksensa. Teema uusi sarjan ainakin viime syksynä ja on ehkä näyttänyt sitä useaankin otteeseen.

Olen varmasti nähnyt sarjan kaikki jaksot lapsena, mutta muistan sen teosesittelyistä vain joitakin hassuja. Sen sijaan sarjan alkukuva ja -musiikki on syöpynyt verkkokalvolle. Siinä on kuvattu Louvren Daru-portaikkoa ja sen yläpäässä oleva Samothracen Nike sekä portaita ylös alas kulkeva museovieraiden virta. En löytänyt pätkää netistä - sillä ei ole YLE:n mukaan nettikatseluoikeuksia. Ahkerassa mestarin siveltimestä -sarjan katselemisessa on varmasti selitys siihen miksi Samothracen Nike on ollut minusta pienestä pitäen niin valtavan kiehtova.

Nike on seissyt paikallaan vuodesta 1884, jolloin se tuotiin Kreikasta Ranskaan. En voi olla ajattelematta, että ainakin osa veistoksen myyttisestä maineesta, on sen nerokkaan intendentin ansiota, joka keksi sijoittaa sen juuri siihen paikkaan, jossa se edelleen on.
Jos teillä on tilaisuus, niin menkää paikan päälle ja pysähtykää tilaan hetkeksi. Se on varmasti aina yhtä hälyinen, mutta sen kiintopiste on aina yhtä vangitseva.


Lisätietoja veistoksesta Wikipediassa 

tiistai 10. tammikuuta 2012

Undir heidum himni

Minulla ei ole aavistustakaan mitä otsikko tarkoittaa. Se on islantia ja kuulostaa kauniilta, tuo mieleen muinaisen loitsun. Siksi moinen otsikkovalinta. 
Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta jäin katsomaan ihanaa videota. Islantilainen tyttöduo Pascal Pinon soittaa siinä kappaleensa New Beginning keskellä islantilaista kuumaisemaa, keskellä yötä. Kylmäkin on, mutta maisema on jumalallisen kaunis ja biisikin sydämeen käypä.Tytöt ovat suloisia.


Pascal Pinon at the coast from morr music on Vimeo.

Täältä lisää:
http://www.myspace.com/pascalpinon
Siellä voi kuunnella myös kappaleen Undir heidum himni.

Bändin nimen takana on varsin kiehtova, joskin melko traaginen tarina:
http://en.wikipedia.org/wiki/Pasqual_Pinon

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

What it is is beautiful


Tämä on Legon mainos vuodelta 1981. Se on tullut tänään vastaan eri puolilta. Ihmetystä ja ilahdutusta herättää se, että siinä on tyttö. Mainoksen pedagoginen, mutta välitön tunnelma miellyttää.

Se muistuttaa myös omasta lapsuudesta, vaikka meillä ei koskaan legoja ollutkaan. Vanhempani ovat tiukasti tyttöjen lelut, poikien lelut -sukupolvea. Heille ajatus pojasta leikkimässä nukeilla tai tytöstä rakentelemassa jotain, oli vieras. Legot eivät siis istuneet tyttölapsien kuvioon. Kävimme jopa Tanskan Legolandissa, mutta mukaan tarttui muistaakseni vain nukkemuseon paperinukkeja.

Jos minulla olisi lapsia, olisi varmasti myös legoja - niin pojilla kuin tytöillä. Ne ovat inspiroivin leikkikalu, jonka tiedän. Siitäkin huolimatta, että tuntuvat paljaan jalan alla ikävältä.

Yksin kotona

Hei vaan ja jouhevaa vuoden 2012 alkua.
Olen ollut pitkällä tauolla, tiedän. Syksy sujahti surkean nopeasti ja kiireisesti. Toisaalta myös ihanasti. Nyt uuden vuoden koitettua on taas ainakin osittain tapahtunut pakotettu paluu vanhaan. Yksin kotona, kuten ennenkin.

Joululoma päättyi haikeaan eroon Arlandassa. Ruotsalainen lähti tallustamaan kohti Terminal 2:n turvatarkastusta ja minä käännyin Terminal 5:n vastaavaan. Erosimme siis kohti kohteitamme, hän takaisin Kööpenhaminaan ja minä jo hetken yhteisenä kotina palvelleeseen Helsinkiin. Pööh!

Tylsältä tuntuu, mutta ei tympäise. Suhde tuntuu paremmalta kuin koskaan, ja lisäksi aloitin uuden vuoden lupauksena henkisen vahvuuden ja positiivisen ajattelun treenin. Kaikki on siis ihan hyvin.

It feels good to be back.

Tässä teille esittelyssä miellyttävä uusi tuttavuuteni Keren Ann: