sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Ole onnellinen!

Olen lähes koko talven kippuroinut omassa onnettomuudessani. Olen ollut väsynyt, masentunut, yksinäinen ja haluton. Ajoittain olen ollut myös erittäin rasittunut töistäni. Tässä ei ole kyse siitä, että töitä olisi välttämättä ylivoimaisen paljon. Ahditus vaan saa kaiken elämässä tuntumaan ylivoimaiselta, kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä saa edes välttämätöntä tehdyksi. Eritoten, kun työ on ajoittain ainoa konkreettinen elämänsisältöni, on merkitys hyvinvointiin myös kohtuuttoman suuri.

Näitä pohjamutia möyhiessä tuli mieleen Steve Lowen ja Alan Mcarthurin kirja Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa?

Ostimme sen ystäväni kanssa R-kioskin kirjakorista eräänä lämpimänä heinäkuun päivänä kesällä 2008, kun hän oli luonani käymässä ja haimme tarpeita puistokaljottelua varten. Siitä repesi riemu ainakin hetkeksi, kirja on ainakin osittain ihan oivaltava. Ainakin otsikko on puhutellut minua monasti ja puhuttelee nytkin. ;)
(Ei kannata ostaa opusta, jos joku haluaa lukea, luovutan mieluusti oman kappaleeni kiertoon.)

Jos minun pitäisi rehellisesti vastata otsikon kysymykseen, vastaus kuuluisi:
"Kyllä! Minussa on jotain vikaa, kaikki ei ole paskaa."

Kaikki tuntuu paskalta, mutta harva asia oikeasti on paskaa. Useimmat asiat ovat vähintäänkin ok, jopa hyviä. Kyse on pitkälti asenteesta, kun oikein tahtoo, voi paskassakin nähdä hyviä puolia, eikä tarvitse antaa kaiken paskan vetää itseään likaviemäriin asti. Voi pyrkiä pintaan ja myös pysyä pinnalla, jopa ehkä kävellä ulos kuivin jaloin.

Kävimme taas tänään varsin järkevän keskustelun poikaystäväni kanssa. Hän kritisoi minua negatiivisesta asenteestani. Monet ovat sanoneet samat asiat aikaisemminkin, mutta jostain syystä tämä ongelma vaivaa minua edelleen. Arvostan sitä rakentavassa hengessä annettua palautetta, jota häneltä saan. Meillä on varsin hyviä keskusteluja, silloin kun niitä on. Tietysti negatiivinen asenne on tällä hetkellä pitkälti seurausta esimerkiksi väsymyksestä ja masennuksesta, joka ruokkii kielteisyyttä ja toivottomuuden tunnetta, mutta toisaalta kyseessä on itseään ruokkiva kehä. En pääse masennuksesta ylös, jos en pyri tavalla tai toisella kääntämään polkua.

Olen jo monta viikkoa, mutta nyt erityisesti koko kuluneen viikonlopun, kysellyt itseltäni miksi en ole onnellinen. Päässä on pyörinyt monenlaista syytä. Mutta rehellinen vastaus kai kuuluisi: "Mitäpä sitä kyselemään. Jos haluat olla onnellinen, ole onnellinen!" Mikään ei varsinaisesti estä sitä, eikä kukaan oikeasti asetu tielle. Olosuhteet ovat hidasteita, periksi ei pitäisi antaa. Ja kuka väitti että elämä on helppoa.

Nokkelimmat saattavat nyt huomata, että tässä on jotain psyykkausta meneillään. Ja totta se onkin. Yritän taas mielikuvaharjoittelua. Positiivista asennetta. Rasti seinään jokaisesta positiivisesta päivästä, pystyssä päin kohdatusta vastoinkäymisestä. Tässä toimikoon sama logiikka kuin tupakanpolton lopettamisessa.

Huomenna pistän päälle jotain punaista. :)

Loistava kuva on kotoisin tästä tosi kivasta blogista: Fridas fina

torstai 25. helmikuuta 2010

Asioita joista pidän: Arvokkaasti ikääntyvät vaatteet

Minulla on parantumaton himo vaatteisiin. Olen elänyt budjettisyistä todellisessa kieltäymyksessä viimeiset kuutisen kuukautta ja ostanut vain yhden uuden vaatteen (tai kengät) kuukaudessa. Se on vaatinut minulta melkoista itsekuria ja olenkin sortunut ainoastaan joululomalla, silloinkin tarjousten edessä, enkä silloinkaan pahasti.

Törmäsin Sartorialistin blogissa ajatukseen siitä, että uusia vaatteita ei pitäisi ostaa liian usein/ollenkaan, koska silloin vaatteet eivät ennätä koskaan ikääntyä arvokkaasti. Ajatus rouheasti ikääntyneestä nahkatakista on tietysti tuttu, mutta tämä vaatteiden ikääntymisen ajatus on toki kannattamisen arvoinen laajemminkin.

Ikääntyessään vaatteet sopeutuvat käyttäjänsä muotoihin ja elämäntapaan, mukautuvat. Muuttuvat istuvammiksi, käytettävämmiksi. Uutuden karheus ei aina, eikä useinkaan ole käyttäjän näkökulmasta hyvä asia. Usein käyttöominaisuudet jalostuvat vasta ajan myötä. Näin on omalla kohdallani ainakin kengissä. Vaatteet myös löytävät kokemukseni mukaan paikkansa ja asusteensa garderobissa varsin hitaasti. Ne vaativat käyttökertoja ollakseen hyvällä tavalla osa kokonaisuutta, jotain toimivaa asua. Ainakin minulla. Tyylini ei ole niin hioutunut, että jokainen uusi ostos solahtaisi aina sujuvasti porukkaan. Joskus tämä vaatii työstämistä ja aikaa, ikääntymisen mukanaan tuomaa varmuutta.

kuva: The Sartorialist

Käynti

Tässä muutama ikuistus ruotsalaisen
viime viikonlopun käynnistä.
Ei kummoisiakaan räpsyjä, mutta jotenkin en osaa
olla laittamatta näitä tänne
ja näette ainakin tunnelmia. :)

Niinkuin aikaisemmin tällä viikolla kerroinkin, meni puolet viikonlopusta kriisin kourissa,
sitten taas riidan jälkeen jo paremmin.


Viikonlopussa oli kasassa puitteiltaan kaikki erinomaiset ainekset.
Valitettavasti en saanut pidettyä omalta puoleltani hommaa kasassa, vaan meni kiukutteluksi.


Perjantaina koti-ilta, valkoviinipullo, kotikokkaus ja leffa
(nukahdin taas kesken, joten ei siitä sen enempää).
Lauantaina kävelyretki Kaivopuiston rantaan auringonpaisteessa ja pakkupakkasessa.


Illalla liput Don Giovanniin, joka oli erinomainen. Oopperan jälkeen värjöttelyä ja halailua vuosisadan lumimyrskyssä ratikkapysäkin katoksen suojissa.


Sitten kavereiden kanssa baariin vähän toisenlaisiin ympyröihin,
Kampin Dark Siden kautta Coronan Dubrovnik-bileisiin.

Ilta päättyi itkuun ja hammasten kiristykseen, mutta sunnuntai menikin sitten luovissa tunnelmissa krapulassa. Olimme niin väsyneitä, että sovinto oli helppo tehdä.
Ei rakkautta ole niin helppoa riidellessäkään unohtaa, ei tee mieli olla ilkeä toiselle,
jos niin kovasti paljon tästä pitää.
Ja eihän mitään varsinaista riitaa ollut alun alkaenkaan, vain pahaa mieltä siitä, että kaikki on niin vaikeaa. Aiheestahan on tavallaan aika turha riidellä, kun olemme siitä samaa mieltä.

Maanantaina aamukahvia ryystettiin katsellen Suomi-Ruotsi -peliä terminaalin kahvilassa. Se oli niin kurjaa katsottavaa, ettei ruotsalainenkaan voinut pyytettömästi iloita. ;)
Klo 8.35 käynti oli ohi. Toinen lähti turvatarkastukseen ja toinen lähti bussilla töihin.

Pitää joskus muistaa ottaa kuva lentokentän kohtaamisista ja eroista. Niitä on tullut jo jokunen tehtyä, mutta yhtään kuvaa en ole vielä ottanut.

Hetkiä Brysselissä

Kävin viime viikolla nopeasti Brysselissä tutustumassa yhteen sorkoon työpaikkani eurooppalaisessa edunvalvonnassa. Matka oli väsyttävä, ohjelma tiukka, mutta silti hyvin nautinnollinen.

Kaupungin rytmissä oli jotain hyvin kiehtovaa. On hämmentävää, että siellä on niin suuri määrä ihmisiä, jotka ovat matkalaukkuineen vain käymässä.
Lentokenttä tuntui ylimitoitetulta kaupungin kokoon nähden. Vähän kuin Geneven lentokenttä, mutta suurempi. Täynnä tummiin pukuihin pukeutuneita, vauhdikkaasti liikkuvia ihmisiä.

Täytyy sanoa, että pidin kovasti Brysselistä. Sen vähän ränsistyneestä, romanttisesta, pienestä olemuksesta, joka oli suurimman osan aikaa verhottu lempeän kosteaan sumuun.
Ihailin puiston kosteudesta mustia puita sekä valkoista, paikoin jäätynyttä, paikoin taas velliksi sulanutta hiekkaa.

Seurasin Euroopan talous- ja sosiaalikomitean täysistuntoa. Komitean jäsenten keski-ikä oli nopealla arviolla reilusti yli 50 vuotta. Pohdin, miten sukupolvenvaihdos tällaisissa elimissä tapahtuu. Koska ja miten uusi sukupolvi astuu remmiin?

Minua viehätti Brysselissä myös kaupangin virkamiesydin. Massiivinen, sliipattu byrokratian sydän. Pinta-alaltaan pienellä alueella on valtavia rakennuksia, joiden vierillä tai väleissä on pieniä toisiinsa nojaavia belgialaistaloja. Erilaisten rakennusten välinen kontrasti oli hyvin hämmentävä. Ajatus pienissä rakennuksissa sijaitsevissa kahviloissa lounastavista byrokraateista oli huvittava.


Yövyimme matkakumppaneitteni kanssa aivan Brysselin keskustassa sijaitsevassa Metropol hotellissa. Se on kokenut olemassaolonsa aikana kaikenlaista ja nähnyt monia historian merkkihenkilöitä.

Hotellissa sijaitsi mm. saksalaisten joukkojen päämaja II maailmansodan aikana. Illallistimme arvovaltaisessa seurassa salissa, joka oli saanut nimensä Arthur Rubinsteinin mukaan.


Hotellissa toistui joka paikassa Metropol-monogrammi, niin lasiovissa, kokolattiamatoissa, pyyhkeissä, suihkumyssyjen pakkauksissa. Tällaisia kokonaisvaltaisia interiöörejä ei juuri nykyisin toteuteta.

Minulla ei ole kotona vaakaa. Punnitsinkin itseni hotellin laitteella.
Painoin enemmän kuin toivoisin, mutta minkäs teet. Brysselissäkin oli tarjolla hyvää ruokaa ja vielä parempia jälkiruokia.



Pidän Belgialaisesta oluesta. En juo sitä Suomessa, mutta Ranskassa sitä oli usein tarjolla.
Edellinen käyntini Belgiassa ajoittuu joulukuuhun 2001. En meinannut millään tottua siihen, että Belgiassa ja Hollannissa olut lasketaan pieneen juomalasiin ja päältä pyyhitään vaahto veitsellä pois. Se tuntui kovin eksoottiselta.

Tämän käynnin aikana minua aina ajoittain huvitti ajatus siitä, että edellisen Brysselin käyntini teemana oli mielenosoitus. Osallistuimme EU:n maahanmuuttopolitiikkaa vastustavaan marssiin, jossa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tällä kertaa olin siis liikkeellä vähän erilaisin teemoin. Tosin kansalaisyhteiskunnan edustajana tälläkin kertaa. :)

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

The Best


Mikä loistava ilahduttamisidea! Tällaisen The Best -merkinnän voisi salaa neuloa oman rakkaansa vaatteisiin. Kyseessä on siis vanha kunnon nimikointinauha, jolla vaatteet lapsuudessani pyydettiin merkitsemään ennen leirille lähtöä. Minun vaatteita ei koskaan merkitty, äidillä ei ollut moiseen innostusta ja muutenkin oli sitä mieltä, että pitää tunnistaa omat vaatteensa.

Mielelläni olisin kyllä The Best jonkun mielestä. Ehkäpä tällaisen voisi neuloa myös omaan vaatteeseen.

Tarkistin mitä tällaisten nauhojen hinnaksi tulisi. 50 kpl, mikä todennäköisesti kutakuinkin riittäisi vaatevarastooni, maksaisi 23 Eur. Ei hassumpaa. Mietintämysyyn. :)

tiistai 23. helmikuuta 2010

and I love you

Ihastuttavan ihana naulakko löytyy mittimyllan -verkkokaupasta, jossa myydään kaikenlaista ympäristönäkökulman huomioivaa sisustuskamaa. Siellä on kyllä vaikka mitä muutakin ihanaa. Mutta tämä tietysti sykähdytti. Hinta ei sykähdyttänyt. 2999 kr (Ruotsin kruunua) on ainakin tällä hetkellä minulle liikaa. Ehkä keväämmällä. Täytyy myöntää, että naulakko sopisi sisustukseeni kuin naula päähän. Eiku nenä.

maanantai 22. helmikuuta 2010

All I Want Is You




Ulkona jatkuu lumimyrsky, olen huonovointinen ja pohdin mahdollisuutta jättää työt ja lähteä kotiin kesken päivän.

Viikonloppu meni taas hujauksessa. Olin koko ajan hirveä väsynyt. Viime viikon putki vaati veronsa. Perjantaina olin aivan kuin humalassa, vailla oikeaa humalaa. Lauantaina edelleen aivan epänormaalin uuvelo. Sunnuntaina rehellisesti krapulassa. Tuhlasin melkein puolet viikonlopusta riitelemällä. Tosin kiukutteluni kulminoitui vasta myöhään lauantai-iltana.

Aloimme riidellä baarissa, aikamoisessa huomalassa molemmat. Periaatteessa vihaan moista välienselvittelyä julkisella paikalla, mutta tässä tapauksessa pitää todeta, että ei se mitään. Kun höyryjä pääsee päästämään niin harvoin, niin puolet yhdessäolosta kuluu aina kaikenlaisten ristiriitojen selvittämiseen. Tätä tämä kai sitten on.

Selvitimme ja pääsimme sitten normitilaan. Kaikki on siis periaatteessa ihan hyvin, lukuunottamatta sitä ikuisesti vallitsevaa perusongelmaa, että yhteistä aikaa on niin kovin vähän ja kun sitä on, se on erittäin latautunutta, koska yhdessä viikonlopussa pitää elää kokonaisen kuukauden edestä.

Törmäsin hetki sitten oheiseen kappaleeseen ja se toi hyvän mielen. Kumpa ihmissuhteet olisivat yhtä mutkattomia kuin tämä veisu. Minun ihmissuhteeni eivät ole koskaan. Ne ovat niin kovin hankalia aina. Kerään vaikeuksia ja rakastun vääriin miehiin. Kaipa. :D

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Tallinna, auringonpaiste ja pakkanen

Vietin ystävänpäivän aamun Tallinnassa. Yksin.

Olihan se vähän yksinäistä, mutta ilma oli fantastinen ja Tallinna lumen peitossa.


Taivaalla leijaili punainen kuumailmapallo. Ehkä se oli jonkun ystävänpäiväyllätys.


Kaikki kestänyt luotettava pikku kamerani, hyvä ystäväni, meinasi sanoa sopimuksensa irti. Pelkäsin, että se on mennyttä, mutta reistailu taisikin johtua pakkasesta.


Kävelin Toompeanmäelle ja takaisin. Otin aika paljon kuvia. Myös itsestäni, käsivarren mitan päästä. :) Mietin aina mitä muut paikallaolijat mahtavat ajatella, mutta en ole toistaiseksi luopunut tavasta. Se on hauskaa.


Kävin kurkistamassa sellaisiin paikkoihin, sisäpihoille, joissa istuimme kesällä. Oli hupaisaa nähdä paikat lumen peitossa. Paikka oli heinäkuussa niin erilainen, kuhisi elämää, lämpöä läkähdyttävät 30 astetta. Juopottelimme olutta ja roséta. Se oli ensimmäinen yhteinen lomamatkamme.

Paluumatkalla pyörähdin parissa kenkäkaupassa. En ostanut mitään, mutta Tallinnassa myydään kyllä hienoja kenkiä. Valinnanvaraa oli paljon.



ps. Ilmapallon seikkailun voi bongata myös Marikan blogissa: teistmoodimarika.blogspot.com

lauantai 13. helmikuuta 2010

Ja till kulturskola!

Tämä kirjoitus kulkee aika kauas blogini otsikosta, mutta asia on niin tärkeä, että jos edes joku uusi ihminen kuulee aiheesta tätä kautta, tunnen itseni hyödylliseksi.

Ystäväni on näet ryhtynyt erään varsin kannatettavan hankkeen puuhanaiseksi. Länsi-Turunmaan kunta, entinen Parainen&CO, joka sijaitsee aivan Turun lähistöllä on päättänyt rahapulassaan myydä tyhjiä tai vähäisellä käytöllä olevia kiinteistöjä. Siis entisiä kyläkouluja ja muita rakennuksia. Kiinteistöt myydään eniten tarjoavalla, mikä kuntataloudessa valitettavan usein on ainoa kriteeri.

Nyt kuitenkin olisi yhdelle koulurakennuksista, Lielahden kylän vuodesta 1996 tyhjänä olleelle koululle, löytynyt kuin ihmeen kautta varsin kehittämishaluinen ostaja. Yksi tarjouksen jättäneistä tahoista oli valtakunnallisesti tunnetuista kulttuuripersoonista koostuva ryhmä, joka suunnitteli perustavansa kouluun kulttuurikeskuksen. Valitettavasti tämä tarjous hylättiin korkeamman rahamäärän tieltä.

On suunnattoman sääli, että kuntapäättäjät eivät näe omassa alueessaan piilevää potentiaalia. Kulttuurikeskus, joka järjestäisi eri taidealojen kurssitoimintaa, konsertteja, näyttelyitä, esityksiä yms. yms. on pienelle kunnalle saatikka pienellä kylälle todellinen lottovoitto. Vaikka tarjous olisi jäänyt kauaskin korkeammasta, antaisi keskuksen toiminta paikkakunnalle toki niin paljon hyvää, epäilemättä myös aineellista hyvää, että tarjous tulisi hyväksyä.

Nykyiset ja entiset Lielahden kyläläiset, joihin ystävänikin kuuluu, ovat nyt perustaneet kansanliikkeen jo hyväksytyn tarjouksen ottamiseksi uuteen harkintaan. Nettiadressin voi käydä allekirjoittamassa täällä: www.adressit.com/lielaxskola

Asia on minullekin läheinen paitsi ystävien kautta, myös siitä syystä, että perheelläni on mökki Paraisilla. Alueella on teollisuutta ja se on myös kukoistava kesämökkikunta kauniin saariston ansiosta. Kulttuuria siellä sen sijaan ei voi olla koskaan liikaa. Kunnan tulisi kehittää aluettaan asukkaita varten. Kiinteistöjen myynnistä saadut tulot ovat pähkinöitä sen lisäarvon rinnalla, mitä kulttuurikeskus voisi pidemmällä aikavälillä tuoda.

Lisää prosessin kulusta voitte lukea ystäväni blogista: Tavoitteena seesteisyys

Aiheesta käytyä keskustelua:
Turun Sanomat
Kyläyhdistyksen jättämä oikaisupyyntö asiassa
Åbo Underrättelser
Ja till unik kulturskola i Pargas

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ystävänpäivä

Viikonloppu alkoi, mutta olen tietenkin vielä töissä. Lähden esitelmöimään ja emännöimään erääseen "seminaariin". Esitys on vasta sunnuntaina, mutta lähtö jo huomenna. En ole vielä edes aloittanut esityksen tekoa. Tyypillistä.

Hetkellisesti on mielessä käväissyt paniikki ja houkutus sairastua vaikkapa oksennustautiin sopivasti juuri ennen lähtöä. Tosin olisi hirveää jättää ihmisiä pulaan. Enkä ole koskaan pois töistä. Kukaan ei uskoisi.

Olen tehnyt koko päivän kaikenlaisia muita töitä, jotka pitää saada ensi viikon alkuun mennessä valmiiksi. Osa on valmiina, mutta esim. eräs markkinointisuunnitelma vasta vaatimattomalla idulla. Läkähdyttävää.
Pitää tulla huomenna heti aamusta takaisin toimistolle puristamaan keskeneräisiä valmiiksi. Joskus toivoisin, että voisin tehdä työkseni jotain sellaista, mikä ei vaatisi ollenkaan omaa ajattelua, vaikkapa elintarvikkaiden pakkaamista tai lahjojen paketointia. Urakka olisi jotenkin helpommin hahmotettavissa.

Noh, sunnuntaina on ystävänpäivä ja sen kunniaksi lähetin ruotsalaiselle ystävänpäiväkortin. Hän saa sen tietenkin vasta pari päivää ystävänpäivän jälkeen, mutta ei se mitään. Minä olen sellainen, en koskaan muista mitään ajoissa.
Oikeastaan kyseessä ei ole vain yksi kortti vaan sarja viestejä. Teema on 12 things I love about you. Tämä ei tietenkään ole oma ideani, vaan kuten kunnon copycat ikään, löysin sen blogista. Tässä on muutama näyte, niin saatte käsityksen mistä on kysymys.

Koska en ole lähettänyt yhtää ystävänpäiväkorttia ystävilleni, esitän mitä lämpimimmän ja kiitollisimman ystävänpäivätervehdyksen kaikille. Minä niin kovasti paljon pidän teistä kaikki ystävät!

Hyvää viikonloppua ja hyvää ystävänpäivää!

maanantai 8. helmikuuta 2010

Plussat ja miinukset


Tässä on tämän päivän saldo. Hyvän ja huonon tuulen käyrä. Plussat ja miinukset. Ensin miinukset, sitten plussat.

- Heräsin neljältä ahdistuneena. Päätä särki, oksetti. Työasiat pyörivät mielessä toista tuntia, kunnes nukahdin hetkeksi uudelleen. Ei, en ole raskaana, vaan tapaan reagoida vatsalla ja unettomuudella stressiin.

- Aamu-tv:ssa oli vieraana Kike Elomaa.

- Kävi ilmi, että minulla ei oltu varattu hyttiä ensi viikonlopun työristeilylle Tallinnaan. Ajatus joutua jakamaan hytti jonkun tuntemattoman kanssa ei naurattanut.

- Luin Anja Alasillan blogia. Ei olisi pitänyt. Alasilta haukkui meidän verkkosivut.

- Huomasin, että minusta on tänä vuonna tullut Stockmann mealsin kanta-asiakas. Tuntui aika ankealta, että käyn siellä alvariinsa ostamassa kotiin mustaan muovikulhoon umpiopakattuja valmisaterioita, joita sitten lämmitän mikrossa.

- Helsingin suhteellisen lauha aamusää muuttui taas päivän aikana jäätävän kylmäksi pyryksi.

+ Muistin aamulla eilen katsomassani elokuvassa olleen lauseen: Elä jokainen päiväsi, kuin sillä olisi tarkoitus. Se antoi puhtia aamun aloitukseen.

+ Alasillan kirjoitus teki kiukkuiseksi, mikä antoi puhtia laittaa tiukka reklamaatioviesti asiassa, joka on ollut vaiheessa jo kuukauden.

+ Söin lounaaksi sushia. Istuin kahvihuoneessa kaksin työkaverin kanssa, josta pidän koko ajan enemmän ja enemmän. Hän on tosi hyvä tyyppi!

+ Olen ollut tupakoimatta jo melkein kaksi kuukautta.

+ Hyvä ystävä soitti. Emme ole puhuneet varmaan kolmeen viikkoon. Molemmilla oli yhtä nihkeä työtilanne. Lupasin mennä keskiviikkona kylään.

+ Sain hytin Tallinnaan.

+ Kotimatkalla ohitin kaksi hassua miestä:
1. jutteli ruotsalaisen teatterin edessä kirkkaan oranssi pipo päässään. Muuten kovin tyylikäs, mutta sitten se oranssi pipo, joka oli kyllä hauska. Se näkyi kauas. Huomasin, että olin taas kiireestä kantapäähän mustissa. Ei ihme että olen niin masentunut koko ajan. Huomenna jotain värikästä päälle.
2. sanoi: "...juokse kotiin", kun kiirehdin reippain askelin ohitseen. Luulin, että puhui minulle, kunnes huomasin jaloissaan minikoiran. Sillä oli päällä maastonvihreä toppatakki, jossa oli huppu, jossa karvareunus. Hullunkurinen näky. Koira oli hihnassa, joten en ymmärrä miten se olisi voinut noin vain juosta kotiin.

+ Stockmann mealsin valmisateria oli hyvä. Myöhemmin tuli vielä uudelleen nälkä. Onneksi olin ostanut myös cuscus-annoksen. Se ei ollut yhtä hyvä, mutta teki tehtävänsä.

+ Kyljet ja pehva vähän hellänä. Eilinen treeni on tehonnut.

+ Illalla alkanut Kallio-sarja vaikuttaa lupaavalta. Sen roskalava -kohtaukset oli kuvattu vanhan kodin edustalla. Tykkään myös siitä, että 22pistepirkkoa soitetaan. Se on hyvänmielen musiikkia. Haikeansuloista onnentunnetta kumpuavaa.


Kuva: Kallio.

Nyyh!

I don't want to wake up a single morning without you beside me.

Kuva: Le Love

perjantai 5. helmikuuta 2010

Asioita joista pidän: Kärpässienet


Kärpässieni on minusta mitä riemastuttavin visuaalinen motiivi. Pidän lähtökohtaisesti lähes kaikesta, missä on aihetta on hyödynnetty: leluista, astioista, sisustustarvikkeista, vaatteista. Marimekon punainen pallopaitakin on minusta viehättävä juuri ja pelkästään siksi, että se muistuttaa kärpässientä.

Minut hyvin tuntevat tietävät myös heikkoudestani kaikenlaisiin leikkikaluihin ja muihin lapsille tarkoitettuihin juttuihin. Kärpässienienten ihailu on yksi tämän aiheen ilmentymistä.



Minulla ei ole kotona mitään kärpässieniin liittyvää, mutta olen joulukuusta asti kovasti kaivannut itselleni kärpässienityynyä. Näin hiukan kahdessa yllä olevassa kuvassa esiintyviä pehmosieniä muistuttavan kärpässienen Kööpenhaminalaisen Magasin -tavaratalon ikkunassa joulukuun alussa. Toistaiseksi tyyny on saanut pysyä kaupassa, mutta ehkäpä kevään koittaessa...

Kuvat: L'e dAns L'a sekä sieltä sun täältä