Minulla on parantumaton himo vaatteisiin. Olen elänyt budjettisyistä todellisessa kieltäymyksessä viimeiset kuutisen kuukautta ja ostanut vain yhden uuden vaatteen (tai kengät) kuukaudessa. Se on vaatinut minulta melkoista itsekuria ja olenkin sortunut ainoastaan joululomalla, silloinkin tarjousten edessä, enkä silloinkaan pahasti.Törmäsin Sartorialistin blogissa ajatukseen siitä, että uusia vaatteita ei pitäisi ostaa liian usein/ollenkaan, koska silloin vaatteet eivät ennätä koskaan ikääntyä arvokkaasti. Ajatus rouheasti ikääntyneestä nahkatakista on tietysti tuttu, mutta tämä vaatteiden ikääntymisen ajatus on toki kannattamisen arvoinen laajemminkin.
Ikääntyessään vaatteet sopeutuvat käyttäjänsä muotoihin ja elämäntapaan, mukautuvat. Muuttuvat istuvammiksi, käytettävämmiksi. Uutuden karheus ei aina, eikä useinkaan ole käyttäjän näkökulmasta hyvä asia. Usein käyttöominaisuudet jalostuvat vasta ajan myötä. Näin on omalla kohdallani ainakin kengissä. Vaatteet myös löytävät kokemukseni mukaan paikkansa ja asusteensa garderobissa varsin hitaasti. Ne vaativat käyttökertoja ollakseen hyvällä tavalla osa kokonaisuutta, jotain toimivaa asua. Ainakin minulla. Tyylini ei ole niin hioutunut, että jokainen uusi ostos solahtaisi aina sujuvasti porukkaan. Joskus tämä vaatii työstämistä ja aikaa, ikääntymisen mukanaan tuomaa varmuutta.
kuva: The Sartorialist
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti