torstai 28. lokakuuta 2010

Vermo

Kävimme porukalla Vermossa raveissa eräänä keskiviikko-iltana. Iso osa oli ensimmäistä kertaa, minä mukaan lukien. Huomasin silti omaavani jonkinmoista ravitietämystä. Tiesin esim. mitä on hiittaaminen. Teininä luin Merja ja Marvi Jalon kirjoja - hevoskirjoja, niistä on jäänyt mieleen kaikenlaista. 
Pelaamisesta en silti ymmärtänyt yhtään mitään. En edes lottoa, joten Totelisaattoripelin säännöt tuntuivat hirveän monimutkaisilta. Lisäksi hevosista tai ohjastajista pitäisi tietää jotain. Vähintään pitäisi osata tulkita käsivihkosen (miksi sitä kutsutaan)  erilaisia merkkeijä. Niitä oli lukemattomia. Päädyin siis veikkaamaan fiiliksellä vihjeiden pohjalta.

Täytyy sanoa, että Vermo teki vaikutuksen. Katsomo on rakennettu 70-luvun alussa ja kai katettu kokonaan vasta paljon myöhemmin.Tunnelmaltaan se oli joka tapauksessa hieno. Ehkä tottuneemmat ajattelevat, että sellaista se aina on, mutta minua kyllä kiehtoi. Tälläinen aivan oma maailmansa keskellä Espoota. Siis aivan lähellä

 
Pääsimme käymään yhdessä Vermon talleista. Kuvassa on valmistelussa Cashin Joiner, joka ravasi ykköslähdössä.

Tässä Vermon katsomo sisältä. Minusta ajatus, että mennään raveihin lauantai-iltapäivänä (tai keskiviikko-iltana), relataan, juodaan vähän bisseä, katsellaan hevosia ja pelataan, on tosi mahtava. En ole sellaiseen tottunut, mutta kivaa se oli. 

Ehkä parasta paikassa oli sen omanlaisensa estetiikka. On paljon kaikenlaista tavaraa, jolla on oma funktionsa vain täällä.
Hävisin kaikki rahat, jotka pelasin, mutta olin vain turvan mitan päässä voittaa Päivän Duossa 150 euroa, eli menetetty mahdollisuus jäi pahasti kaivelemaan. Se oli niin lähellä, vaikka aloittelija olenkin. On ehkä ihan pakko mennä pian uudelleen kokeilemaan onnea. Se oli aivan uskomattoman koukuttavaa.
Yksi porukoista sanoi, että oikea ravitunnelma on sitten kun menee radan vierelle seisomaan ja katsomaan. Siinä rapa ja vaahto roiskuu, kavioista lähtee huumaava pauhu, hevoset höyryävät.
Ensi kerralla sitten.



Lisää Vermosta täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti