Olen kypsynyt aika monellakin rintamalla muutokselle. Valmius ja tarve on koko ajan vain kasvanut, ja nyt alan olla siinä pisteessä, että joudun joka päivä uudelleen ja uudelleen suostuttelemaan itseni pystyäkseni jatkamaan. Vielä pari viikkoa sitten olin suru puserossa, ahdistunut kuin mikä, mutta nyt olen kai pelkästään vihainen. Tämä lähinnä yksin minulle avautuva yksinpuhelu heijastelee nyt sitä, että nykyisessä työssäni on tullut perälauta vastaan. Pidemmälle en oikein enää pysty menemään, pää ehkä ei sitä kestäisikään. Muutoksen on tultava!
On tavallaan aika hassukin tunne huomata, että toimimaton tilanne, jonka kanssa on elänyt pitkään, on melkein huomaamattakin muhinut alitajunnassa ja tullut niin päätökseen, että vastaukset ovat ihan kuin yllättäen valmiina. Tiedän, että omassa käytöksessäni on tapahtunut muutos, itse olen tällä viikolla alkanut uskoa, että myös muiden suhtautumisessa minuun. Ehkä kaikki jo aavistavatkin, miten tämä tulee päättymään.
Minulla ei ole mitään varmaa tietoa mistään, on pelkkä usko siihen, että tämä tunne ei valehtele, vaan sitä on kuunneltava. Riskin joudun ottamaan, mutta nyt kun päätös on aivan yllättäen ja huomaamatta tullut tehdyksi, muutos on vain ajan kysymys. Siirryn siis eteenpäin tavalla tai toisella, päivänä tai muutamana.
Kuvassa olevan kortin aion lähettää huomenna jollekulle, mutta en ole vielä päättänyt kelle. Kerron sitten.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti