perjantai 24. syyskuuta 2010

Ways to be with you

Kirjoitin eiliset aivoitukset tuhottoman väsyneenä, mutta päättäväisenä. Olin tullut kotiin vietettyäni illan hyvän ystäväni kanssa, jolle viinilasillisen ääressä painokkaasti esitin kokemuksiani - Vaihtoehtoja ei ole!
Ehkä tämä illan tunnelma kumusi tekstissänikin.

Täytyy myöntää, että aihe on vielä yhden jos toisenkin kirjoituksen väärti, tuntuu kuin jotain lukkoja olisi mielessäni auennut ja nyt jaksan/uskallan taas ajatella; olla määrätietoinen.
Siltä minusta tuntuu vielä tänäänkin. Muutos on osa tätä todellisuutta. Se realisoituminen on vielä hämärää, mutta minä elän sen parissa. Johonkin tämä johtaa.

Lennän illalla Kööpenhaminaan ja olen siitä taas äärettömän onnellinen. Olen joskus koneessa istuessani miettinyt, että jos tämä nyt tippuisi, niin kuolisin onnellisena. Ei niin, että kaikki olisi saavutettu ja sanottu, mutta olisin matkalla rakastamaani paikkaan, rakastamani ihmisen luokse ja silloin olen aina onnellinen. Jännittynyt ja odottava, mutta suunnattoman onnellinen.

Eli tietäkää te todistajat, jos Blue1 tänään painuu Itämereen, niin ainakin tämä yksi matkustaja menehtyi onnellisimmillaan. 

Tässä hyvä perjantai-biisi; Villa Nahin Ways to Be with you:

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kannustan sinua tässä muutoksessa, joka lienee kaikille vielä hämärää, mutta viimeaikaisista kirjoituksista voi kuitenkin jotakin arvailla. Täällä viime aikoina hieman synkempää, mutta siis ihan elämää kaikki. Mielekästä kuitenkin kaikki tekeminen nyt. Pus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta. Se lämmittää. Kaipa tämä tästä joksikin kääntyy, vaikka fiilikset kulkevatkin ristiin rastiin toiveikkuuden, hämmennyksen ja epätoivon välimaastossa.

    Teillä on ollut raskasta. Sanat kuolevat suuhun, kun yrittää sanoa jotain lohduttavaa, se on niin kipeätä, että kaikki lohdutuskin tuntuu falskilta. Halaus.

    VastaaPoista