Eräs tuttavani muutti viime syksynä Italiaan. Hän on kertonut kuulumisiaan säännöllisesti sähköpostilla ja kirjoittavat perheineen myös blogia. Viime viikolla tuli terveisiä, että pieleen menneestä hiihtoreissusta huolimatta ei ole ikävä Suomen talveen. Eipä tietenkään, ajattelin, miten voisi olla. Unohduin muistelemaan omia kokemuksiani talvesta manner-Euroopassa. Lempeää, samettista sumua, kosteaa ilmaa, märkää maata. Sitä ihanaa tunnetta, että voi laittaa jalkaan kauniit kengät, eikä tarvitse pelätä niiden turmeltumista loskassa tai jalan katkeamista loputtomassa liukkaudessa.
Ikävöin Keski-Euroopan talvea varmasti ikuisesti - tai ainakin niin kauan kunnes pääsen taas siitä nauttimaan. Italiassa on vielä lämpimämpää kuin Ranskassa tai Belgiassa, lumi ja pakkanen on siellä poikkeustila.
Tätä pohtiessa muistin yllättäen, miten tulin kevättalvella 2005 Pariisista käymään Suomessa, ja kun olin kuukausien ajan katsellut harmaata matalalla riippuvaa taivasta, niin helmi-maaliskuun aurinko ja valon määrä tuntui räjäyttävän tajunnan. Sitä valon ja kirkkauden määrää ei koe muualla kuin näillä leveysasteilla, kun aurinko paistaa niin matalalta ja heijastuu lumesta aivan sokaisevasti. Hienoimpia tunteita koskaan! Silloin muistin mistä olen kotoisin, vaikka Keski-Euroopan talvea rakastankin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti