keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Illalla satoi ensilumi!

Helsinkiin satoi tänään ensilumi. Painelin niin väsyneenä ja kylmissäni Katajanokalta kotiin, että en jaksanut ihastella lumisadetta ulkona ollessa. Mutta nyt kun olen sisällä ja pyry tauonnut, on kiva katsella valkoista maisemaa ikkunasta. Lumi on varmaan kaikkien mielestä aina tosi tervetullut juttu. Se kun valaisee näkymän niin kauniisti.

Viime viikonloppu kului meiltä muuten suht hiljaisesti flunssassa sängyn pohjalla. Meikäläinen keitteli glögiä, teetä ja vihanneskeittoa. Uunissa valmistui kanaa ja onnistuin polttamaan kämmenselkäni vastuuksiin tosi ikävän näköisesti. Tänään työkaverit naureskelivat makeasti kokatessa syntynyttä palovammaani. Nöyryyttävää. Olisi pitänyt sanoa, että haavoituin taistelussa. :)

Nopeana tilannetietona voin kertoa, että suhde jatkuu. Päätöstä punniskeltiin aika huolella, joten nyt on suhteellisen varma olo. Tulevasta ei pitkällä tähtäimellä tiedä kukaan, mutta erosimme maanantai-aamuna ihan onnellisissa tunnelmissa. Tykkään siitä, miten olemme oppineet paremmin puhumaan toisillemme. On avoin ja rehellinen tunnelma. Ehkä tämä kysymys on nyt molempien osalta ainakin hetken aikaa rauhassa ruotimiselta. Palaan tähän vielä...

2 kommenttia:

  1. ihana kuva. hienoa että elämä ja suhde jatkuu. uskon teihin. juu eli nyt sinun lahjasi on jäsentynyt. tarjoan sinulle illallisen Mindesissä. Ihastuttava ravintola Paraisten sydämessä. Joskus kun sinulla on aikaa niin...

    VastaaPoista
  2. Mindes kuulosti erittäin hyvältä! Vaihtoehtona voidaan miettiä myös Helsinkiläisiä ruokaloita, mikäli jouluostossuunnitelma aktualisoituu.

    VastaaPoista