keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Son of a Gun

Tämä on ollut tähän mennessä aika ihmeellinen viikko. Ja tämä päivä on ollut vielä ihmeellisempi.

Sain tänään elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan. Se on tavallaan aika kummallista. En oikein osaa suhtautua asiaan, en osaa iloita siten kuin pitäisi. Ehkä en oikein osaa käsittää tätä asiaa. Kaipa vaatii vähän sulattelua, että totun ajatukseen. Ehkä viikonloppuna sitten. Kieltämättä on aika vapautunut olo. Ei tarvitse elää epävarmuudessa. Monien suunnitelmien ehtona on ollut tämä asia. Nyt se on saavutettu, mutta mitä seuraavaksi. Mietitään.

Tästä oheisesta biisistä tulee mieleen se, kun ensimmäisen poikaystäväni kanssa istuimme Porvoon Bar Maryssa syksyllä -98 ja pelasimme shakkia ja pyysimme baarimikkoa soittamaan La'sin "There she goes" -biisin, josta poikaystäväni kovasti tykkäsi. Bar Maryssä oli loistava levyvalikoima ja toivoa sai. Olin myöhemmin kovasti mustasukkainen poikaystävälleni There she goes -biisin vuoksi, koska ajattelin, että sen sanat toivat mieleensä erään toisen tytön.

No yhtä kaikki, itsekin La'sta tykkäsin ja baarimikkokin soitti tuona iltana koko La's levyn, jossa oli myös tämä Son of a gun kappale. Kaipa hänkin piti bändistä ja sitten asiantuntevasti opasti, että miten kuuluu The La's lausua.

Se oli ainoa kerta, kun voitin poikaystäväni shakissa, ehkä jopa ainoa kun voitin ikinä ketään, koska olen aika huono ja keskittymiskyvytön. Voitto saattoi johtua ihan siitä, että hän oli poissa tolaltaan, kun aavisti lopun alkua suhteessa. Loppu sitten koittikin viikonlopun päätteeksi, mutta vuotta myöhemmin olimme taas yhdessä ja otimme kolme vuotta lisäaikaa. :)

Tämä biisi sytyttää edelleen. Siinä on sitä jotakin. Myös levyn kansi on yksi täydellisimpiä näkemiäni. Täydellisen mantelin muotoinen naisen silmä.
Että sellainen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti