maanantai 26. huhtikuuta 2010

Asioita joista pidän: Rättikattoinen Renault


Yläasteen ranskankirjamme kuvituksena oli hassunkurisia ranskalaista elämää kuvaavia piirroksia. Erityisesti työkirjassa toistui useita kertoja kuva tällaisesta Renaultista, konka katto oli kääritty rullalle taakse. Olin huono ranskassa ja kun en jaksanut seurata tunneilla, jäljentelin kuvaa vihkoon ja työkirjan sivuille lukemattomia kertoja. Sitä myötä rellun muodot syöpyivät tajuntaan.

Ehkä juuri tämän muiston vuoksi tunnen salaista rakkautta rättikattoisiin relluihin. Ja jos joku auto pitäisi ostaa, ostaisin tunnesyistä sellaisen. - Tiedän tiedän, eihän ranskalaisista autoista ole tosimiesten mielestä mihinkään. Jokin relluissa minua silti miellyttää. Ne ovat niin hupaisan näköisiä. Komiikka kuuluu niihin aivan yksiselitteisen olennaisesti.

Eihän tällaista autoa voi katsoa hymyilemättä. Varsinkin jos kuvittelee, että rättikattoiseen pikkurelluun on ahtautunut pitkäjalkainen viisihenkinen perhe sekä koira ja isoäiti. Eväskorit ja muut tykötarpeet on sidottu avonaiseen takaluukuun, josta vielä pistää ulos aurinkovarjo ja ja ajetaan hikisestä suurkaupungin helteestä rannalle.

Minun mielessäni tähän ajatukseen yhdistyy syystä tai toisesta myös Jacques Tatin maailma, erityisesti Riemuloma Rivieralla -elokuva (suomenkielinen käännös on väärä, mutta minusta mitä mainioin - riemuloma tosiaankin :D) Rellulla ajetaan tietysti vauhdikkaasti, kuin nopeutetussa filmissä, ihan liian kovaa. Tehdään nopeita ohjausliikkeitä, väistellään jalankulkijoita ja taustalla soi hassunkurinen veijarimusiikki.

Tässä pätkä Tatin Trafic -elokuvasta; rellukuski on aika puhutteleva. Heh!:


2 kommenttia:

  1. Päivitin taas pitkän hiljaiselon jälkeen kuulumisesi. Hiljaiselo siis johtui omista kiireistäni ja oli jäänyt monta kirjoitusta lukematta. Olitkohan vappuna Tukholmassa kuten mekin? Harmi ettei työ Tukholmassa tärpännyt - itse ihastuin aivan Tukholmaan - muutamia paloja voi lukea blogistani.

    Mutta mutta en voi olla kommentoimatta tätä ihastuttavaa kirjoitustasi, että mielestäni tuo auto, jonka olet nimennyt rättikattoiseksi relluksi on kyllä ihan aito klassikko "rättisitikka" eli Citroën. Mutta siis tuossa leffassa kyllä vilahtaa rellukin:) Mielestäni ne naiset istuvat rellussa - ei suinkaan tuo ihana papparainen.

    terveisiä kovasti - kesä tulee ja kun täälläpäin liikut niin nähdään :)

    VastaaPoista
  2. Hahaha! Nämä automerkit ei selvästikään ole meikäläisen vahva laji. Kiitos asiantuntevista korjauksista! Kuvan auto on kuitenkin minusta täsmälleen sellainen, joka siellä ranskankirjassa alunperin oli, eli siinä tapauksessa rättikattoinen Citroën. :D
    Melkein voisin sanoa, että se rellukin jossa naiset istuu on aika ihana. Huolisin kyllä.

    Luin jo ihanasta Tukholmanmatkastanne. Fantastisia kuvia. Juuri tuollaisesta rennosta perhematkailusta haaveilen. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa...
    Tukholma on kyllä mitä oivallisin kaikenlaiseen vaelteluun. Siellä on niin paljon, niin kiinnostavasti, niin sopivien etäisyyksien päässä toisistaan. Vieläkin harmittaa se työkuvio, mutta minkäs teet.

    Olin Vapun Köpiksessä ja Tukholmassa varmaan vasta heinäkuussa. Turunmaalle ehdin ehkä jo kesä-heinäkuussa. Soitan. :)

    VastaaPoista