tiistai 16. maaliskuuta 2010

Asioita joista pidän: Kummalliset mielenilmaukset


Demokratiaan kuuluu olennaisena osana sananvapaus, joka alkaa nopeasti näivettyä, jos kansalaiset eivät sitä käytä. Helsingissä näkee kyllä ilahduttavasti kaikenlaisia mielenilmauksia. Valitettavan vähän on nykyisin suuria massatempauksia, mutta aina silloin tällöin ainakin pieniä yhden tai kahden tai muutaman miehen protesteja.

Protesteihin liittyy minun nähdäkseni aika usein sellainen varsin perinteinen suomalainen kylähulluus, eli aito piittaamattomuus sovinnaisista normeista ja varsin tinkimätön itsensä likoon laittaminen. Pidän sitä kannatettavana asenteena!

Eduskuntatalon edessä oli talvikuukausina käynnissä tällainen kuvassa näkyvä hiljainen mielenosoitus. Pysäköityyn kuomuperäkärryyn oli ripustettu lakana, jossa luki: Korruptoitunut hallitus. En tiedä kuka siellä mieltään osoitti ja oliko kyse muustakin kuin protestista vaalirahoitukseen liittyen. Oletan kuitenkin, että pysäköinnille oli lupa, koska muuten kärry olisi varmastikin hinattu arvokkaalta paikalta pois varsin vikkelään.

Takavuosilta tulee mieleen sellainen maahanmuuttajamies, joka kulki pitkin poikin ydinkeskustan kortteleita huutaen kovalla äänellä Paavo Lipposen vastaista protestia. En oikein koskaan saanut kunnolla selvää mitä hän Lipposesta yritti sanoa. Vastustusta oli ilmassa, epäilemättä. Olin tuolloin töissä keskustan kirjakaupassa ja ääni kuului erinomaisen hyvin 2. kerroksen ikkunoiden läpi. Otimme aikaa kellosta. Joskus saattoi vierähtää toistakin tuntia säännöllisiä huutoja kuunnellen. En aina jaksanut suhtautua kovin huumorintajuisesti. Jossain vaiheessa säännölliset huudot alkoivat ottaa aivoon.

Toivoisin, että minusta tulisi vanhempana - kun ryhdyn pukeutumaan kulttuurikaapuun - sellainen kukkahattutäti, joka kipuaa eduskunnan lehterille laskemaan milloin mitäkin banderollia. Mielenosoitukset ovat minusta hienoja tapahtumia, mutta olisipa hienoa alkaa edes vanhana sellaiseksi itsensä yksilönä likoon laittavaksi idealistiseksi kylähulluksi, joka uskaltaisi tunteen palolla sanoa sellaisiakin asioita, joita toiset eivät kehtaa sanoa.

2 kommenttia:

  1. Terveisiä täältä kylähullulta. Pasi kielsi minua jo lähestymästä kaupungin virkamiehiä... ilmeisesti tämä lehtikirjoittelu on jo herättänyt kysymyksiä. Kylähulluus on muuten hienoa. Aion ehdottomasti jatkaa tätä linjaa. Miksi odottaa kun voi olla kylähullu heti :)

    Pus

    VastaaPoista
  2. Hehee! Tavallaan kyllä ymmärrän Pasin huolen. :D Pieni paikkakunta on pieni hyvässä ja pahassa.

    Mutta toivotan silti vilpittömästi onnea valitulla tiellä. Siviilirohkeutta tarvitaan. Ja edelleen kehottaisin vakavasti harkitsemaan myös seuraavia kunnallisvaaleja 2012! Ja täysin samaa mieltä kyllä siitä, että miksi odottaa. Tulta päin vaan, jos jokin asia sytyttää!

    Meikäläisen kohdalla banderollin pitäminen on ollut aika vähäistä viime vuosina. Ehkä sitä tulevaisuudessa taas aktivoituu, jos asia on oikea.

    VastaaPoista