tiistai 1. joulukuuta 2009

Asioita joista pidän: Jouluvalot


Jouluvalot ovat minusta ihana asia, niin kotona kuin kaupungillakin. Pimeä vuodenaika on Etelä-Suomessa mustuudessaan synkkääkin synkempi. Jouluvalot tuovat pimeyteen lohdutusta.

Tänä vuonna hain valot vintistä aikaisemmin kuin koskaan. Jo lokakuun viimeisellä viikolla. Silloin oli jo niin pimeää. Ajattelin, että eihän tätä kestä.

Asiaa taustoitti se, että hehkutin valojen ihanuutta poikaystävälleni jo alkusyksystä. Hän kysyi, miksi en sitten pistä niitä esille, jos niin kovasti tykkään. Tein työtä käskettyä. Jokunen vierailija on ihmetellyt aikaista joulunodotusta, mutta eihän tässä siitä ole kyse. En niin kovasti välitä joulusta, mutta hämyvalaistus on minulle merkittävä juttu. Voisin pitää valoja ympäri vuoden. Esimerkiksi tällaisia kukkivia, joita Vihreän talon Annikalla on. Ihanat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti