Hiljainen ilta

Olen tehnyt kaksi tosi pitkää työpäivää, huominen on samanmoinen. Tämäkin olisi ollut pitkä, jos ei työpaikallani olisi jälleen kerran ollut verkko alhaalla estämässä työnteon. Lähdin siis kotiin jo neljältä. Tosin jatkoin vielä kotona, kun verkko täältä käsin yllättäen toimikin.

Äiti tuli illalla kylään. Puhuimme Levin kuulumiset, vähän työtilitystä ja sitten tulevasta yhteisestä Pietarin matkastamme. Olen menossa kera vanhempieni Pietariin jouluksi. En tiedä mitä siitä tulee, mutta odotan innolla tutustumista kaupungin kanssa. Olen ollut siellä aiemminkin, mutta siitä on pitkä aika. Viivymme viisi päivää.

Huomaan olevani melkoisen väsynyt ja ehkä vähän masentunutkin. Tilaani kuvaa se, että poltin tupakkaa keittiön ikkunasta. En jaksanut välittää. Töitä on paljon, en ehdi tai jaksa nähdä ystäviäni ja seuraavaan tapaamiseen rakkaan kanssa on matkaa vielä neljä viikkoa. Jostain syystä juuri nyt on erityisen kova ikävä. Talvi on yksinäinen ja pimeä. Kaipaan fyysistä läheisyyttä, lämmintä syliä, lusikka-asennossa nukkumista, köllimistä ja kyhnyttämistä, kiireetöntä yhdessä oloa peiton alla leffaa katsoen. On vaikeaa viihtyä yksin. Kun ei oikein jaksa innostua mistään ja koko sielu tuntuu yhtä sumuisen harmaalta kuin Helsingin sää. (tosin nyt pakastaa)

Jos joku vaatisi määrittelemään onnen, niin minulla siihen liittyisi melko tiiviisti nukkuminen oman rakkaan kanssa. Seksiäkään en niin paljon tarvitse, kuin läheisyyttä, kiinni pitämistä. Lisäksi myös naurua ja yhteistä hassuttelua, pussailua ja halailua. Ja myönnettäköön, ei se seksikään olisi pahitteeksi, en valittaisi, jos sitä olisi elämässäni useammin. Puutteessako tässä ollaan? ;)

Teemabiisinä (aavistuksen pateettinen) Susanne Vegan Small Blue Thing

Ps. kuvan kortti lähti taas Tampereen kuvaajatytölle. Edellisen jälkeen ei ole kuulunut mitään, joten päätin lähettää uuden. Tämä on ikivanha Minimoi, jonkin muinaisen kahvilan tuulikaapista poimittu.