maanantai 28. joulukuuta 2009

Asioita joista pidän: Tupakointi

Pidän kamalasti tupakoinnista! Noin. Nyt se on sanottu. Aloitin tupakanpolttamisen kesänä, jolloin täytin 16. Talvella olin jo polttanut kavereiden omia, mutta kesän aikana päätin aloittaa. Poskareilla tietenkin. Syksyyn mennessä olin "tupakoitsija". Lukiossa viihdyin välkät tupakkapaikalla.

Olen yrittänyt lopettaa tupakoinnin lukemattomia kertoja. Vakavin yritys oli 2004-2006. Olin polttamatta yli kaksi vuotta. Sitten aloin taas hiljalleen pummia silloin tällöin. Viime vuodet olen ollut tuuripolttaja. Poltan aina kun on juhlahetki, seksin jälkeen, kun joku mukava ihminen pyytää tupakalle, kun olen sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa olen tottunut polttamaan.

Ruodusta ratkeamiset ovat aina tapahtuneet vaikeissa elämäntilanteissa, eron myötä, yksinäisyydessä, gradua tehdessä jne. Tupakointi lisääntyy merkittävästi huonoina aikoina. Kun menee hyvin, on jopa tupakoimattomuus helpompaa.

Olen tupakointini suhteen kaapissa. En polta vanhempieni aikana. Uudet ihmiset ovat aina yllättyneitä, että poltan, en kuulemma näytä tupakoitsijalta. Monet kummeksuvat, ehkä vähän paheksuvatkin. Poltan usein vähän varkain ja koen siitä huonoa omaatuntoa.

Nyt olen lakossa. Työkaverini kanssa päätimme lopettaa tupakoinnin jouluaattona. Päätös oli yhteinen ja hyvä. Emme lyöneet vetoa, emme yllyttäneet, emme empineet. Päätimme vain, että me molemmat lopetamme tupakoinnin.

En tiedä vielä onko kyse lopullisesta päätöksestä. Pidän tupakoinnista ehkä liian paljon jättääkseni sen lopullisesti. Katsotaan. Kollegan kanssa jaettu päätös on hyvä kannustus. Koen tarvetta pitää pintani tupakoimattomuudessani, jotta en antaisi hänelle hyvää syytä retkahtaa.

Mikä tupakassa sitten viehättää? Savu, raukeus, kiireettömyys, tyynnyttävä tunne, koko tupakoinnin estetiikka.

Erään toisen tupakkalakon kuvaus löytyy ystäväni blogista. Lukekaapa!

Kuva: Audrey Hepburn Complex -blogista.

2 kommenttia:

  1. HIeno kuva ja niin kuvastaa sitä miten eleganttia tupakointi voikaan olla. Hassua - minusta sinä ja tupakka sovitte tosi hyvin yhteen :) vähän niin kuin kuin tupakka pukee Pasia. Sinusta se tekee elegantin. totta. Mutta siis kannustan sinua päätöksessäsi näistä turhamaisista huomautuksista huolimatta. Onnea matkaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustavista sanoista! Joulu ja uusi vuosi selätetty tupakatta. Kuljen päivän kerrallaan. =)

    VastaaPoista