tiistai 4. elokuuta 2009

Lopetan märehtimisen!

Olen kuluttanut aamupäivän lueskelemalla työpaikalleni tulevia kymmeniä sidosryhmiemme julkaisemia lehtiä. Toimistoomme tulevien tavanomaisten sanoma- ja aikakausilehtien lisäksi myös sidosryhmäjulkaisujen läpi kahlaaminen kuuluisi tavallaan työni kuvaan. Luettavaa siis piisaa ja täytyy myöntää, että minulla on kesällä tarjoutunut tähän työajalla lueskeluun mahdollisuus oikeastaan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Olen yleisesti ottaen aika heikosti perillä näissä julkaisuissa käydystä keskustelusta, mutta tänä aamuna yritin siis korjata tilannetta.

Ja löytyihän sieltä jotain kiinnostavaakin. Toimihenkilöunionin jukaisemassa Pro -lehdessä oli psykologian tohtori Marja Kokkosen haastattelu, joka herätti mielenkiintoni. Kokkonen väittää, että negatiivisten tunteiden ja kokemusten märehtiminen ja murehtiminen voi olla vaarallista. Se voi aiheuttaa jopa fysiologisia sairauksia. Lisäksi: "Märehtivät nuoret aikuiset kokevat fyysisen terveytensä huonommaksi kuin ne, jotka eivät märehdi," sanoo Kokkonen. Ikävien asioiden hautominen vaikuttaa myös mielenterveyteen - se lisää ahdistusta, vaikka märehtijä kuvitteleekin helpottavansa oloaan ja ymmärtävänsä asioita paremmin. Kokkosen mukaan kyseessä on käyttäytymismalli, jossa märehtijä pakenee omaa vastuutaan tehdä asialle jotain. "Taustalla on avuton käyttäytyminen."

Täytyy sanoa, että vaikka kirjoituksen sävy vähän hymyilyttääkin, niin kuuma veitsi upposi kuitenkin voihin. Kokkonen kehottaa märehtijöitä opettelemaan pois kielteisestä ajattelusta. Kielteisten tunteiden taustalla vaikuttavasta avuttomuudesta poisoppiminen auttaa näkemään asiat neutraalimmin. Siirtyminen ratkaisukeskeisempään elämäntapaan helpottaa myös sosiaalisia suhteita. On tärkeää huomata oman käytöksen rasittavuus ja ero toisten hyväksikäytön ja toisiin turvautumisen välillä.

Tunnistan nämä mainitut piirteet itsessäni hyvin vahvasti. Jos ne eivät liity minuun itseeni tai parisuhteeseeni, liittyvät ne esimerkiksi työhön. Ja nyt kun parisuhde ei ole kielteisessä ajattelussani pinnassa, työ ja minäkuva ovat sitäkin enemmän. Olen siis jatkuvasti jonkin asteisen kielteisen ajattelun - märehtimisen - vankina. Minulla onkin opettelemista myönteisessä ajattelussa ja juuri mainitussa ratkaisukeskeisyydessä. Näen tätä ongelmaa myös lähipiirissäni, (tosin yhä vähemmän nyt, kun ihmiset aikuistuvat, elämän palaset loksahtavat paikalleen ja itsetuntemus kehittyy). Negatiivisesti ajattelevat ihmiset vain ruokkivat toisissaan tätä avuttomuuden auraa, eikä mitään kehitystä tapahdu. Nopean laskutoimituksen perusteella perheessäni ja ystäväpiirissäni parhaiten ovat pärjänneet juuri ne, jotka eivät liikoja märehdi. Täytyy myöntää, että pidän heitä yleisesti ottaen melko epäempaattisina ja itsetuntemukseltaan kehittymättöminä persoonina (sanon tämän kaikella rakkaudella), mutta he ovat aivan varmasti keskimäärin onnellisempia (ja terveempiä) kuin minä ja kaltaiseni märehtijät ja murehtijat. Ainakin he saavat enemmän aikaan.

Kokkosen haastattelusta nousee yksi asia, josta voin antaa itselleni vitsan sijasta päänsilitystä. Apua voi hakea terapiasta ja pahaa oloa voi siirtää paperille. Kielteisiä tunteita on hyvä käsitellä esimerkiksi pitämällä päiväkirjaa. Säännöllisen kirjoittamisen myötä tekstin tekeminen muuttuu neutralisoivaksi prosessiksi ja tekstit muuttuvat myönteisemmiksi. Olen siis päässyt elämänmuutoksessani ainakin yhden askeleen eteenpäin: olen käynyt psykologin juttusilla ja purkanut tuntojani blogissa sen sijaan, että kuormittaisin niillä ystäviäni ylenmäärin. Ja kas, olen ollut ratkaisukeskeinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti