Huiskishaiskis livahti viikonloppu. Tänään tunnen luissa ja ytimissä aika tehokkaasti sen, että en ole enää niin nuori. Kroppa kaipaa viikonloppuisin lepoa, se ei kestä kaikenlaisia maanisia ideoita. ;) Väsyttää siis hirmuisesti. Ja lihakset ovat syystä jos toisestakin kipeinä: esim. pohkeet ja nilkat autolla ajamisesta, selkä seisomisesta ja koukistelusta, jalat ripeistä askelista.
Perhejuhlat ovat onneksi ohi! Ilma oli mitä aurinkoisin, mökki ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä ja hauskalta, vieraat olivat ilmeisen tyytyväisiä. Itse vietin koko päivän keittiön ja tarjoilupöydän välillä, joko esille laittaen tai korjaten. Laskin seisseeni ja hääränneeni pelkästään lauantai-päivän aikana yhtäjaksoisesti melkein 10 tuntia.
Kellon käydessä seitsemää päätin heittää tiskirätin altaaseen. Lähdön hetken oli koitettava aikataulujen kariutumisesta huolimatta ja pakotin lankomiehen lainaamaan autoaan. Huristin 180 km Tampereelle ystäväni puutarhajuhliin. Vaivannäkö kannatti, sillä juhlien puitteet olivat mitä mainioimmat. 30-vuotisen sodan päättymisen kunniaksi juhlien menu oli 1600 -luvun maun mukainen, myös emäntä ja osa vieraista oli pukeutunut ajan hengen tapaan. Ohjelmassa oli mm. varjokuvan piirrustusta. Sodan päättymisen kunniaksi pelattiin katolisten ja protestanttien välinen mölkkyottelu. Juhlavieraat musisoivat omenapuiden alla. Sain myös kohdata yhden ehdottomista kirjallisista idoleistani ihkaelävänä. Illan aikana kuultiin mm. seuraava aivan loistava kappale: Nimismiehen murhe
Herätyskello soitti 5.30 ja lähdin emännän teräksisen kahvin herättämänä paluumatkalle kohti mökkikuntaa. Aikatauluani määritti tuoreiden vanhempien tarkoitus kaasuttaa yöviertaiden kanssa tasan klo 9.00 kohti Muumimaailmaa.
Täytyy myöntää että päätös käväistä Tampereella oli varsin maaninen, mutta kaikin puolin vaivan arvoinen. Vietin paluumatkalla kesän ehkä ikimuistoisimpia hetkiä. Yksin. :) Aurinko nousi metsän takaa ja kuu kumotti suomalaiselle kesäaamulle tyypillisesti vielä korkealla. Pellot olivat sakeana usvasta. Maisema oli epätodellisen kaunis! Luukutin radiota pysyäkseni hereillä ja tietysti hetkeen täydellisesti istuva Jackson Five oli soittolistalla: Blame it on the Boogie!
Täytyy todeta, että tämä oli yksi niitä "tunsin eläväni" -kokemuksia, joihin olen niin koukuttunut. Korvasi täysimääräisesti ja ylikin vauvakutsujen synnyttämän hetkellisen ahdistuksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti