Projekti

Eilen kävellessäni töistä kotiin, keksin itselleni projektin. Siis rakkaiden ilahdutusprojektin, jota jäin miettimään löydettyäni Jill Wignalin Today I Saw -blogin. Se on vähän samanlainen kuin Jillin projekti, mutta ei se haittaa. Olen tarpeeksi erilainen. :)

En tiedä mitä tästä pitkällä aikavälillä tulee, en ole ehkä yhtä huolellinen ja tunnollinen projektissani kuin Jill, mutta minusta tämä on ainakin näin aluksi hyvä idea. Sitä paitsi se pohjaa ihan todelliseen vanhaan tapaan, eikä ole mikään ihan kuusesta temmattu käpy.

Tässä siis tarinaa:

Olen yläasteelta asti lähettänyt mielelläni postikortteja. Erityisesti olen lähetellyt niitä serkulleni, joka asui (ja asuu edelleenkin) eri kaupungissa kuin minä. Myös hän lähetti minulle kortteja. Aika ison osan saapuneista korteista olen heittänyt vuosien varrella roskikseen. Erityisesti muuttojen yhteydessä minulla on kova halu jättää kaikki "vanha ryönä" lopullisesti taakseni. Se on vähän surullista näin jälkeenpäin ajatellen. Paljon muistoja on hävinnyt niiden mukana. On toki myös mahdollista, että varasto näitä kortteja löytyy vanhempieni vintistä, jossa on lukuisa määrä pahvilaatikkoja kaikenlaista minulle kuulunutta tavaraa sisältäen.

Postikortit joita lähetimme toisillemme olivat kaikenlaisia kummallisia kirppikseltä tai vanhempiemme laatikoista löytyneitä, ei niin kovin hienoja kortteja. Osa oli hyvinkin vanhoja. Tällainen tyhjien postikorttien kokoelma minulla on edelleen. Ne ovat säästyneet lähettämiseltä milloin minkäkin matkan jälkeen. Osa on ostettu jostain museosta, aika monet ovat MiniMoi -kortteja, joita 90-luvun puolivälin paikkeilla sai kerätä monien kahviloiden tuulikaapissa olevista telineistä ilmaiseksi. En tiedä onko niitä jaossa enää. Ehkä ei enää samalla nimellä.
Kun minä ja ystäväni vietimme paljon aikaa kahviloissa roikkuen, hamstrasin näemmä kortteja enemmän kuin tarpeeksi. Minullahan on niitä joitakin edelleen tallessa.

Tätä tyhjien postikorttien muodostamaa "ryönää" en siis ole heittänyt menemään, vaan olen aina ajoittain vuosien varrella lähetellyt niitä ystävilleni. Tampereella asuva valokuvaaja-ystäväni on saanut vuosien varrella monta erilaista korttia, jossa kaikissa on mustavalkoinen kuva. Jostain syystä tästä teemasta tuli tapa.

No, tämä kaikki ei ole projektin kannalta kovin merkittävää paitsi siitä syystä, että etsin tuon kokoelman kortteja esille eilen. Se ei ollut vaikeatakaan, sillä kortit olivat vaatekomerossani tallessa mustassa pahvilaatikossa, jossa ne ovat olleet kynien, teippien, paperisaksien, kirjekuorien ja lahjanarujen kanssa hyvässä tallessa ainakin 7-8 vuotta. Tunnen kaikkien korttien kuvat hyvin, olen selannut niitä läpi vuosien varrella lukuisia kertoja, osa niistä on tuttuja jo lapsuudesta. Osa on ollut teipillä kiinnitettynä seinälleni tai magneetilla jääkaapin oveen. Joukkoon on ilmestynyt myös uusia - tosin ei enää vuosiin. Laskin kortit eilen ja niitä oli 53 kpl.

Projektini kuuluu niin, että aion lähettää kaikki kortit. Tänään lähti ensimmäinen kortti rakkaalle Tanskaan. Siitä on kuva yllä. Kortin tarina on sellainen, että se oli ilmaiseksi jaossa kustantajan mainoksena kirjakaupassa, jossa oli opiskeluvuosina töissä. Nappasin sielä itselleni yhden syystä tai toisesta. Tekstinä on Uppslagsverket Finland.

Kortiin kirjoittamastani tekstistä en kerro sen enempää, se jääköön vastaanottajan ja minun väliseksi salaisuudeksi.