Vaikea päivä

Tänään on taas ollut kovin vaikea päivä. Jotkut päivät ovat sellaisia, että jo aamusta yksinäisyys vaivaa, eikä se helpota missään vaiheessa. Sellaisena päivänä kaukosuhteessa eläminen on yhtä helvettiä. Tässä tunteessa on varmasti kyse niin kyvyttömyydestä nukkua yksin (eli valvomisesta), harmaasta säästä, viikonlopun ylitsepursuavasta vauvavauvailusta kuin kettumaisesta työpäivästäkin. Olen aamusta asti tuntenut aivan valtavaa kaipausta olla ihmisen lähellä, halausta tai jotain, en tiedä.

Keskustelin kollegan kanssa lounaalla työpaikka"romansseista". Laitoin romanssin lainausmerkkeihin syystä, että mistään kovin romanttisesta ei keskustelussa ollut kyse. Kuulin tositarinoita siitä, miten meidänkin toimistossa on tietyillä miehillä tendenssi vongata häpeilemättä nuoria naisia siitä riippumatta ovatko naimisissa tai monen lapsen isiä vai eivät. Sanoin, että en voi käsittää varattuja ihmisiä jotka flirttailevat työpaikalla tai baarissa antaen katseensa harhailla. Minusta se on ehdottoman väärin!

Varsin tuomitseva lausahdus, täytyy myöntää. Olen aikamoinen tiukkapipo tässä asiassa, mutta puolustaudun sillä, että minulla on karvaita kokemuksia. Enkä haluaisi siis kellekään muulle tuottaa vastaava pahaa mieltä kuin olen itse kokenut. Ainoa suoraselkäinen vaihtoehto on siis toimia toisin ja myös saarnata tämän tiukkapipoisen elämäntavan puolesta. ;)

Noh, kollegani viisaana naisena kuintenkin muistutti minua siitä, miten parisuhteet väljähtyvät: "Mieti houkutusta, kun olet ollut saman ihmisen kanssa kymmenen vuotta, eikä suhteessa ole ollut enää vuosiin mitään kipinää". Ihmisillä on kaipaus tuntea itsensä viehättäväksi, hauskaksi ja halutuksi. Tätä kaipausta he toteuttavat kun parisuhteesta on hehku haihtunut.

Keskustelu jäi kaikumaan mieleen ja täytyy myöntää, että tämänpäiväisessä yksinäisyydessäni pystyin hetkellisesti ymmärtämään logiikan. Ja itseänikin tottapuhuen vähän närkästyttää tämä ymmärrys! Kysymys kai on siitä, että yksinäisessä olossa läheisyys, kiinnostus, innostus, mikä tahansa huomionosoitus, lähes miltä tahansa taholta, tuntuu tärkeältä ja voimauttavalta. Tänään kun tuntuu että näännyn ja näivetyn tämän harmaan sään, ikkunan takana monotonisena suhisevan liikenteen, sekaisen kämpän, tiskaamattomien tiskien, tyhjän jääkaapin, hymyttömän olon ja muiden lukuisten yksinoloni symbolien alle. Kun kukaan ei ole jakamassa asioita kanssani, on kai sama nukunko vain toisella puolikkaalla sänkyä ja jätänkö senkin petaamatta aamuisin. Voin hyvin syödä iltapalaksi pelkkää spagettia tai paketillisen raakoja nakkeja. Kukaan ei ihmettele, eikä kysele. Minun ei liioin tarvitse kenenkään vuoksi yrittää enempää. Yrittämisen puute ja energiattomuus on masentavaa.

Hyh, onpa varsinaista vanhapiikapuhetta (mitenkään vanhojapiikoja väheksymättä). Puheessani kaikuu luovuttaja-asenne. Tulisi jo seuraava päivä.