maanantai 17. elokuuta 2009

Tampereelle ja Tampereelle

Viikonloppuna lähetin kaksi korttia, molemmat Tampereelle:


#3 lähetin aiemmin mainitsemalleni valokuvaaja-ystävälle. Se oli tietenkin mustavalkoinen. En ole kuullut hänestä pitkään pitkään aikaan mitään. Toivottavasti kortti poikii vastauksen.
Kortti on muisto yhteisestä matkasta, jonka teimme Prahaan huhtikuussa 1999. Näppärimmät tunnistavatkin kuvassa Karlův mostin. Matka oli ikimuistoinen, todellinen aikuistumisriitti. Viikkoon mahtui ties mitä tapahtumia, useimmat onneksi hyviä ja hauskoja. Olen käynyt Prahassa sen jälkeenkin ja olen joka kerta päätynyt muistelemaan tätä matkaa. Sen valvottuja öitä ja huumaavaa vapauden tunnetta. Toivoisin, että voisin vielä palata tuolle matkalle, samojen ihmisten kanssa, samaan tunnelmaan - elämä edessä, tukka putkella.





#4:n sai ystävä, jonka juhlissa käväisin viime viikolla. Hänen kanssaan minulla on niiiin pitkä yhteinen historia, ettei oikeastaan kenenkään muun kanssa olekaan. Kävimme melkein koko kouluajan täsmälleen yhtä jalkaa. Ja valtaosan tästä ajasta olimme erottamattomat, kuin vakka ja kansi, paita ja peppu, Bonnie ja Clyde, Jekyll ja Hyde. :)

Tämä alunperin heppahullulle sisarelleni kuulunut kortti (en tiedä mistä peräisin) muistuttaa ala-asteen välitunneista. Aloitin ratsastamisen muistaakseni 10-vuotiaana ja tuon ensimmäisen talven meillä oli hevostalli myös koulun pihassa. Minulla oli mielikuvitushevonen, jota tämä siskolta pihistetty kortti kuvitti. Hevonen oli ori ja sen nimi oli Paholainen (!). Olin vakuuttunut, että kyseessä oli välituntitallimme hienoin hevonen. Se oli tietenkin arabialainen - katu-uskottavin mahdollinen hevosrotu- vaikka tämä kortin hevonen ei sitä olekaan.

4 kommenttia:

  1. Taidanpa tietää kuka tämä valokuvaaja-ystävä on, Tampereella :) Taidanpa myöskin tietää tuon tunnelman, tunteen, josta puhut :) Ja myöskin sen ainutlaatuisen tunteen jonka postikorttien lähetys luo..tai sitten se on aivan yksilöllinen.

    VastaaPoista
  2. Haha! Oikein arvattu, ja sieltä kenkälaatikostasi voisi varmasti ainakin periaatteessa löytyä tuo aivan sama kortti tai ainakin samankaltainen. Muistan ainakin, että kirja "Franz Kafka and Prague" (tms. en muista nimeä tarkaan) päätyi meidän molempien kirjahyllyyn. Olenko oikeassa?

    Ikävä niitä aikoja...

    VastaaPoista
  3. Oikeassa olet, sellainen kirja siellä mun hyllyssä on, ajatella!!
    Hienoja aikoja ja upea kaupunki.

    VastaaPoista
  4. Nimenkin muistit! Paholainen osasi ravata, mun vaan laukkas. Kiitos kortista (sain sen jo elokuussa), laitoin astiakaappini oveen. Siinä on dramaattinen pullonpohjasavulasi; sopii taustalle...

    VastaaPoista