maanantai 28. syyskuuta 2009

Asioita joista pidän: Säkkipillimusiikki

Helsingin kaduilla esiintyy aina aika-ajoin eräs säkkipillin soittaja. Iso mies. Näin hänet taas tänään. Ja tästä kokemuksesta jälleen ilahtuneena jaan nyt tämän asian josta ihan oikeasti pidän tosi paljon!

En tiedä mitään muuta musiikin lajia, enkä oikein mitään muutakaan inhimillisen kulttuurin muotoa, joka saisi minut niin helposti nauramaan kuin säkkipillimusiikki. Sillä sehän kuulostaa aivan kamalalta! Ja siis aivan naurettavan hauskalta samalla. Sen tahdissa on melkein pakko lähteä hyppelehtimään mukana kuin mikäkin leprekaumi (vaikka ne kai ovatkin irkkuja).

Enkä oikein keksi muuta kansakuntaa kuin skotit, joilla olisi niin kummallisen kieroutunut tai koiranleukainen huumorintaju, että jaksaisivat vuosisadasta toiseen kuunnella ja SOITTAA 140 desibelillä epävireisesti ja riitasointuisesti pilliä ja lampaanrakkoa, ja itsevarmasti vakuuttaa koko maailma siitä, että tämä on parasta mitä meillä osataan.

Ja kaikki kunnia siis skotlantilaisille (kaikista tapaamistani olen kovasti pitänyt) ja erityisesti säkkipilliä soittaville, sillä sitä soitintahan on varmasti aivan kamalan vaikeaa soittaa!
(Ja säkkipilliä soittavat muuten ainakin YouTuben perusteella muutkin, esim. bulgaarit. :))

Tässä päiväänne ilahduttamaan (oletettavasti) skotlantilainen säkkipillikotivideo:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti