Viimeiset kaksi kirjoitusta ovat olleet varsin myrskyisen raskasmielisiä. Kiitos kannustavista ajatuksista, joita olen saanut blogissa ja blogin ulkopuolella.
Tämä kirjoitus olkoon vähän kevyempi, kun olokin on kevyempi.
Puhuimme näet eilen. Ensin olin ajatellut, että en sano näistä tapaamiseen liittyvistä peloista mitään ennenkuin ehkä viikonloppuna. Nyt tuli todistetuksi, että puhuminen helpottaa käytännössä aina, vaikka lopputulos ei olisikaan mitenkään erityisen ratkaisukeskeinen. Itkeskelin, mutta kyllä se sitten alkoi helpottaa. Kävi nimittäin ilmi sellaisia asioita, joita tunsin tarpeelliseksi kuulla ennen lähtöä.
Elikkä: molemmat haluamme nähdä viikonloppuna ja odotamme tapaamista todella paljon. Molemmat vähän hermoilemme, tosin minä enemmän. Kummankin mielestä puhelimessa puhuminen on tuskaa, koska se on pelkkää tekohengitystä. Tämä oli minulle helpotus, tiedän missä mennään.
Puhelin on rasittava, sillä yleensä päivän aikana ei näet ole tapahtunut mitään kovin kummallista, josta jaksaisi kamalan kiihkeästi keskustella illan päätteeksi, väsyneenä. Reaalitodellisuudessa sitä vain halaisi ja kyhnyttäisi vierekkäin telkkaria katsellen tai musiikkia kuunnellen. Ei ehkä kaipaisi muuta kuin läsnäoloa. Nyt se ei ole mahdollista ja pelkän puhumisen vuoksi puhuminen on turhauttavaa.
Päätimme siis, että emme puhu tänään, emmekä ole puhuneetkaan. Tosin olemme vaihtaneet aika monta tekstaria päivän aikana. :)
No, sain tällä ehkä tartutettua epävarmuuteni toiseen, mistä aina tulee kamalan huono omatunto, pahaa oloa ei pitäisi lähteä siirtelemään. MUTTA toisaalta oli hirveän hyvä puhua edes vähän jo ennen kuin ollaan kasvotusten. Silloin vasta olisi kamalaa itkeskellä ikävää oloa. Suhtaudun nyt varsin valoisasti ja innostuneen kärsimättömästi perjantain lähtöön. Tänään oli vaikeaa keskittyä työhön, koska ajatukseni ovat jo aivan täysin muualla. Sydänalasta kouristaa kun ajattelenkin, että kohta nähdään. Se on aika ihanaa! Kuuden viikon odottelun jälkeen olemme molemmat ansainneet tämän hyvän mielen.
Ja on kivaa jo pelkästään päästä pois Suomesta hetkeksi. Köpenhaminaan on kaiken lisäksi luvattu intiaanikesää viikonlopuksi. :)
Postikortti #7 lähti taas kullalle Tanskaan. Lupaan että seuraava lähtee muualle!
Kortin olen ostanut Portugalista. Vietin siellä vuoden vaihteen 2002-2003 (Korjaus: 2001-2002). Ikimuistoinen viikko! Suomalaisia, ja vähän muitakin oli kerääntynyt Portoon iso porukka, kuka mitäkin reittiä ja seikkailua seuraillen. Siellä meistä sitten tuli viikon ajaksi yksi hullunkurinen ja hillitön perhe. Muutuin viikon aikana allergiseksi punviinille (tila josta olen sittemmin toipunut). Porukka oli epätodellinen, paikka oli epätodellinen, kokemus oli epätodellinen. Kaiken touhun yllä leijui Porton talvelle ja Douro -joelle ominainen kostea sumu. Ne jotka olivat paikalla, eivät unohda sitä ikinä!
Tekstit
Hah Porton uusivuosi oli mitä epätodellisin ja hullunkurisin enkä yhtään ihmettele sinun punaviiniallergiaa. Sitähän juotiin kotona ja Penquim-baarissa niin paljon, että baarimikko tuli naapurista rahastaamaan vielä aamullakin, kun ei ollut oikein pysynyt illalla perässä.
VastaaPoistaThe FBI agent #1 Lauri myös aina palaa näihin muistoihin Suomenmatkoillaan. Agent #2 on jo pahasti rappiolla ja aina enemmän koukkuselkäinen - eikä enää oikein poistu omasta luolastaan.
Sellainen ajankohtatarkistus että kyseessä täytyi olla uusi vuosi 2001-2002, koska Aapo syntyi keväällä 2003, ja silloin olimme olleet jo vuoden Suomessa.
Usien itsekin mietin tätä Porton aikaa ja minulla on nyt jotenkin samanlainen tunne. Olen jotenkin yhtä vapaa (hmm niin vapaa kuin kolmen lapsen kanssa voi olla) ja uuden alussa nyt kuin silloin Porton aikoina. Täällä yritän pitää silmäni auki ihmettelylle samalla tapaan kuin Portossa koko vuoden ajan. Siihen Portoon kun ei mitenkään kyllästynyt. Pikky yksityiskohdat roikkuvista pyykeistä ja hylätyistä taloista tai omintakeisesta elämäntavasta pienissä kalastuskylissä jaksoivat aina kiehtoa. Toivon että säilytän täällä samanlaisen mielenkiinnon.
Jaksua ja onnea matkaa perjantaina ja terveisiä tutuille!
Ihan totta muuten, sehän oli vuotta aikaisemmin. Kamalaa miten vanha sitä on!!! :D
VastaaPoistaVoin hyvin ymmärtää, että vapauden tunne on samanlainen. Sitä on ehkä eri tavalla aikaa siihen ympäristön tutkimiseen. Olet elvyttänyt myös valokuvaharrastuksen, mikä on ihanaa. Minulle on jäänyt todella vahvasti mieleen se ihana valokuvakirja, jonka teit Portossa. Siinä oli itselaukaisimella otettuja mustavalkokuvia teistä ja aina joku ajatus, miltä oli tuntunut kuvaa ottaessa. Se oli mahtava! Siinä kaikui sellainen uudelleen löydetyn rakkauden tuottama nautinto toisen läheisyydestä. :D Onhan sulla se vielä tallessa jossain, onhan?
Juu on tuo kirja tallessa jossakin. Kuvien kehityksessä vaan tapahtui jossain vaiheessa joku virhe/väsymys että osa kuvista liukenee hitaasti mutta varmasti pois paperilta... fixatiivia oli liian vähän tai se oli vääränlaista.
VastaaPoistaHaaveilen vielä musta-valko-harrastuksen elvyttämisestä. Pitäisi löytää pimiö ja aikaa, mutta kyllä sekin hetki tulee vielä.
M
Hei, rakennat pimiön sinne teidän tuuliseen vinttiin. :)
VastaaPoista