Romantikkoja ja romatikkoja

Syyskuu on muutaman tunnin kuluttua ohi. Vielä ennen sen päättymistä palaan romantiikka-aiheeseen, johon hassusti päädyttiin aiemman postaukseni kommenteissa. En oikein itsekkään tiedä mitkä piirteet tekevät minusta "ikuisen romantikon", mitä se oikein tarkoittaa, mistä määrittely pitäisi edes aloittaa, mutta yritän.

Ehkä romantiikassa ylipäätään on kyse siitä, että määritelmät eivät kuulu sen piiriin, eikä liioin järkeily. Tunteet, herkkyys, intuitio, mielikuvitus sen sijaan kyllä. Määrittely tappaa ominaisuuden keskeisimmän olemuksen ja siksi sen avaaminen tuntuu jo lähtökohtaisesti ihan kornilta, huippuvaikealta ainakin. Näen itseni romantikkona syystä, että eläytyminen hetkeen, pieniin asioihin ja kokemuksiin (ja miksei isompiinkin), on tärkeintä mitä tiedän. Koen suurta, hyvin myötäsyntyistä tarvetta arjen yläpuolelle nousemiseen, vähästä nauttimiseen, kuvitteluun, fiilistelyyn, tarinoihin, ajoittaiseen liikuttumiseen ja herkistymiseen. Ilman tätä, ei elämäni olisi elämisen arvoista. Tai ainakin se on minun näkökulmastani helposti huumorintajutonta ja ikävää. Tämä ei siis kuitenkaan tarkoita sitä, että en pitäisi yksinkertaisista arkipäiväisistä asioista. Siedän kyllä hyvin rutiineja ja jopa nautin niistä (ainakin ajoittain ;)).

Kuvaisin tätä romanttista luonteenpiirrettä mielelläni määreellä "elämän nälkä". Se on omistautumista kaikelle vastaan tulevalle, niin hyvälle kuin huonolle, janoa tuntea syvästi sekä kiitollisuutta olemassaolosta, siitä että saa kokea kaiken - aivan kaiken. Tämä kiitollisuus tosin on usein piilevää, kuten olen aiemminkin kertonut. ;)

Olen pitänyt tätä ominaisuutta myös rasitteena ja jotkut masennuskaudet tai ympäristön suhtautuminen ovat saaneet minut kokonaan tai osin sulkemaan sen pois itsestäni. Olen kuitenkin erilaisten vaiheiden kautta oppinut ymmärtämään, että kyseessä on hyvin olennainen ja positiivinen osa minua, osa persoonallisuuttani ja identiteettiäni. Se on yksi niistä ominaisuuksista joka tekee minusta minut. Enkä voi painaa sitä pois tekemättä itsestäni samalla onnetonta ja paljon ikävämpää ihmistä. Ominaisuus myös autaa minua selviytymään vaikeuksista ja estää minua kyynistymästä niiden edessä, vaikka elämä näyttäytyykin ajoittain aika rumana.

Näistä syistä olen päättänyt sitä vaalia ja kunnioittaa. Aion myös antaa itselleni tilaa kasvaa persoonana, löytää tasapaino ailatelevan kokemusten ja heittäytymisen tarpeen ja kyynisen elämäänkyllästyneen laskelmoinnin välillä niin, että osaisin hyvällä, tasapainoisella ja minulle mahdollisimman rakentavalla tavalla elää omaa elämääni.

Olen huomannut, että tämä ominaisuuden vaikutus saattaa parisuhteessa olla paitsi hyvä, myös huono. Intuitioni on usein vahva, pystyn yleensä eläytymään toisten ihmisten iloihin ja suruihin (tosin ajoittain mennään myös metsään, vaikka tarkoitus on hyvä). Näin ollen voin olla tueksi ja iloksi lähimmilleni, levittää hyvää mieltä. Toisaalta taas ihmiset, jotka kokevat tällaisen intuition uhkaavana tai tungetteluna, eivät tietenkään reagoi siihen positiivisesti. Jotkut saattavat pitää minua typeränä, besservisserinä, ylimielisenä, keskittymiskyvyttömänä haihattelijana, naivina, lapsellisena jne. Olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä tästä. Olen näet aika vakuuttunut siitä, että kyseessä on paras, kaunein ja vilpittömin osa minua.

En ole aivan varma pitääkö Oliverin arvaus romantikkojen vähyydestä paikkaansa. Arvailisin, että samoilla ominaisuuksilla varustettuja ihmisiä voi olla aika paljonkin, mutta ihmiset kanavoivat luonteenpiirrettään eri tavalla tai painavat niitä piiloon. Ylipäätään kaikenlainen herkkyys ja tunteiden näyttäminen tuntuu olevan varsin epämuodikasta tässä maailmankolkassa. Ehkä monien arki ei anna sille edes tilaa.

Yhteenkuuluvaisuuden tunne muihin romantikkoihin on minustakin aivan selvä. Ajoittain elämässä on niin hyvä tuuri, että törmää tällaiseen sukulaissieluun. Se on harvinaista, mutta silloin kolahtaa. Minun kohdallani se on tapahtunut muutaman kerran. Romantikkoystäväni ovat keskenään hyvin erilaisia, monella tapaa myös hyvin erilaisia kuin minä. Tavalla tai toisella kuitenkin kuulumme yhteen. Side on luja.

Uskon tänä vuonna löytäneeni myös yhden uuden sukulaissielun. Poikaystäväni. Siinäpä vasta ilon aihetta kerrakseen!