keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Los Angeles, surffarit, pois lentävät linnut ja ihmiset jotka jättävät jäljen

Viime perjantaina järjestin asunnossani hurjat jatkot sekalaiselle ryhmälle erilaisia vaeltajia. Tapahtumat saivat alkunsa elokuvanäytöksestä, oikeammin jo teatterin ulkopuolelta, kehittyen sitten mitä hupaisimpien käänteiden kautta näihin aivan kummallisiin jatkoihin. Kotini on varsin pieni, mutta meitä ahtautui tänne parisenkymmentä. Mukana oli muutama uusi tuttavuus, kauempaa kulkenut taiteilijasielu, mutta mikä ihmeellisintä, myös sellaisia ystäviä, jotka asuvat aivan lähellä, mutta joiden kanssa en ole puhunut pitkään aikaan. Sattumoisin siis päädyimme etääntymisestä huolimatta pikkutunneilla juomaan lämmintä rommia (raakana) minun keittiööni.

Jälleennäkeminen oli myös varsin jännittävä ja erityiskiitos lähteekin illan ihastuttavalle muusalle, joka oli myös tukihenkilönä näiden, ehkä jo aavistuksen vieraiksi muuttuneiden ihmisten keskellä!

No, tämän tarinan jaan siitä syystä, että Spotifyn soittolistalleni oli jäänyt jatkoista ihana muisto, jonka vasta äsken ymmärsin: kuuntelimme Nick Drakea.

Ja kuunnellessani yhtäkkiä muistin myös sen, mikä tuossa perjantai-illassa oli niin merkittävää. Olin sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa tunnen itseni hyväksi, paremmaksi ihmiseksi. Elämä tuntuu tavoittelemisen arvoiselta ja kauniilta kaikkine rosoineen ja rikkinäisine reunoineen. Kiitos siis kuuluu erityisesti myös kahdelle herralle, joilta olen oppinut vuosien varrella paljon ihmisenä olemisesta, luopumisen ja epäonnistumisen vaikeudesta, selviytymisestä, kanssaihmisten kunnioituksesta ja yksinkertaisesti hyvyydestä. He ovat jättäneet minuun jälkensä omalla hiljaisella olemassaolollaan. Vähän haikealta tuntuu se, että nyt kun olen heistä etääntynyt osaan arvostaa paremmin sitä hyvää, mikä minulla oli lähipiirissäni vuosikaudet, vaan ei enää.

Nick Drake kosketti minua ja myös tämä YT-video on minusta aivan mahtava. Onhan siinä muun muassa rantaelämää, surffareita, aallonmurtaja, nopeutettua kuvaa, hassua kuvaa, merkityksetöntä kuvaa, pysäköity auto ja kissoja.

1 kommentti:

  1. Se jota kiinnostaa, voi lukea eilisestä (23.9.09) Kauppalehdestä kaukaa tulleista jatkovieraistani tehdyn jutun. Koodisana: 3Sivu. ;)
    En löytänyt samaa juttua verkkoversiosta, joten nyt en voinut iloksenne linkittää. Heh!

    Leffa Dubrovnikissa 27.9.09 klo 14.

    VastaaPoista