Jälkikirjoitus

Tänään tapahtui aika merkillinen juttu. Olin ehkä jossain syvällä mielessä varautunut johonkin, en tiedä itsekään mihin, mutta tätä en osannut odottaa.

Sain sähköpostissa blogiin tarkoitetun (näin ymmärsin) tekstin exältä. Se oli lähetetty eilen, mutta koska sähköpostini jumitti eilisen illan, niin luin sen vasta aamupäivällä töissä. Päivä johon tekstissä viitataan on siis 1.9.09.

Hassua kyllä joudun nyt varmaankin myöntämään, että taisin tehdä ajoituksessa virheen, vaikka olen yleensä tarkka päivämäärien kanssa. "Vuosipäivä" oli eilen. Se oli kaksi viikkoa syntymäpäivän jälkeen ja siitä viikon kuluttua tapahtui muutto. No whatever, eihän sillä tosiaan mitään merkitystä ole.

Olen työpäivän aikana ehtinyt pohtia pitäisikö julkaista kirjoitus vai ei. Tavallaan se ei minusta enää kuulu tähän juttuun ja ensimmäinen reaktioni olikin, että MUA EI KIINNOSTA!!! Tunsin siis ärtymystä. Kuulumisten kertominen kysymättä on tavallaan yhtä kiusallista tällaisissa vielä nihkeissä ihmissuhteissa, kuin se, että sattumalta törmää kadulla, vaikka ei haluaisi. Parempi olisi, jos ei kuulisi mitään. Itseasiassa törmäämisestä puheenollen uskon, että näimme toisemme kaukaa viime perjantaina. Kuitenkin niin kaukaa, että tervehtiminen ei ollut mitenkään välttämätöntä. Onneksi.

No, olen siis pohtinut julkaisemista siitä syystä, että pidän sulkeutuvista ympyröistä, enkä arvosta sensuuria. Toisaalta taas tuntui vähän vastenmieliseltä julkaista se tässä blogissa, koska jos lehti on kääntynyt, niin se pitää pitää käänettynä. "Kuole menneisyydelle..." ja niin edespäin. En oikein pysty hyväksymään sitä ajatusta, että täällä minun blogissani, näiden tekstien joukossa olisi jotain vierasta ja ikäviä tunteita herättävää, sellaista jota en halua muistella.

Siispä päätin julkaista kirjoituksen vanhassa blogissa (kirjoittajan luvalla). Jos/kun lukijaa kiinnostaa mitä exälleni kuuluu, niin voitte käydä lukemassa sen täältä.

En aio tässä analysoida kirjoitusta sen enempää. Sanon vain, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmin näen, että exäni on haurain ihminen, johon olen koskaan tutustunut. Ja uskon, että juuri kaikki piiloon ajettu herkkyys minua alunperin hänessä viehätti. Minusta se kaikkea inhimillistä heikkoutta ja myös herkkyyttä kohtaan tunnettu vastenmielisyys, johon teksti nytkin viittaa on pelkoa. Sellaista pelkoa olla oma itsensä, jota en itse haluaisi kantaa mukanani. Helpompi on tunnistaa heikkoutensa ja haavoittuvaisuutensa, silloin paremmin tietää vahvuutensakin. Mutta tämä on minun tulkintani. Saa kommentoida, jos on eri mieltä. :)

Kohta tulee yksi ihana tyttö tänne tyhjentämään kanssani punkkupänikän pohjia. Jee!