keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Majakka


Tämä kortti lähti sylttytehtaalle, eli Pohjanmaan rannikolla asuvalle serkulleni. Tytölle, josta koko postikorttiprojekti sai alkunsa. Kortti esittää Valassaarten majakkaa. Minusta se on hurjan tyylikäs. Yläreunassa on valitettavasti ruma ruskea tahra jostain teipistä, joka on pitänyt sitä seinällä. :(

Kortti on ostettu ainakin 20 vuotta sitten Vaasan merimuseosta, jonka kokoelmissa on sukulaisteni tekemiä esineitä, Vaasan Strömbergillä käsin valettuja koneen osia. Esi-isissäni on valureita, jos kyllä myös muiden muassa merimiehiä, sorvari, leipuri ja rakennusmestari. Myös ne jotka eivät olleet merillä työkseen, ovat olleet hulluina mereen. Eikä tämä piirre ole sukupolvien myötä muuttunut.

Valassaaret ovat minun lapsen mielessäni saanee vallan myyttisen hohdon. Tämän tarun mukaan ne sijaitsevat jossakin hyvin kaukana, tuntien venematkan päässä. Eikä meillä ollut niin suurta venettä, että sillä olisi uskaltanut matkalle lähteä. En ole siis koskaan käynyt siellä. En tiedä kauanko matka nykypäivän nopeilla veneillä kestäisi.

Kortin takana on tällainen varsin mielenkiintoinen teksti:

VALASSAARET

Sijainti: 63 25,3P 21 04,3I
Valassaarten saariryhmään kuuluvalla Storskärin saarella.
Laatu: Loistokoju putkimaisen ristikon tuetun tornin huipussa.
Rak.: 1886
Rak.aine: Rauta
Valon kork.: Vedenpinnasta 38,4m, maasta 36,0m.
Valon kantomatka: 21,0 mpk.
Valovoima: 117 000 cd.
Valotunnus: Pyörivä valkoinen vilkkuvalo (4) 20 sek. 0-360.
Valolähde: kaasu.

Position: 63 25,3'N 21 04,3'E
På holmen Storskär i ögruppen Valsöarna i Norra Kvarken.
Utseende: En fyrkur i toppen av ett rött korsverkformat torn stagat med vajrar.
Byggår: 1886.
Material: Järn.
Ljusets höjd: 38,4m över havsytan, 36,0m över marken.
Ljusets bärvidd: 21,0 sjömil.
Ljusstyrka: 117 000 Cand.
Ljuskaraktär: Röterande vitt blinkljus 4 blinkar var 20 sek 0-360.
Ljuskälla: Gas.

Kortin on julkaissut Vaasan merihistorian yhdistys - Vasa sjöhistoriska förening.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti