sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Côte d'Azur


Postikorttiprojekti laajeni tällä viikolla uusille alueille, eli Geneveen. Tämän kortin #11 lähetin ystävälleni, joka on jo kahden vuoden ajan pohtinut jäädäkö Geneveen vai palatako Suomeen. Odottelen jälleen jännittyneenä uusinta tilannetietoa, joka saattaa tulla näinä päivinä. =)
Tämä Antibes -kortti muistuttaa Ranskan rivierasta, THE ULTIMATE lomanviettopaikasta. Emme ole koskaan lomailleet siellä yhdessä, mutta ihastus on yhteinen. Aurinkoa ja lämpöä riittää melkein ympäri vuoden. Rantaelämä on juuri sallaista aiemmin kuvaamaani kokonaisvaltaisen rentoa ja kiireetöntä. Mereneläviä on ravintoloissa tarjolla runsaasti ja edullisesti. Keltaisen ja okranväriseksi maalatut talot antavan väriterapiaa. Alueessa minua viehättää ehkä aivan erityisesti sen pitkä historia lomailupaikkana. Pariisilaiset ovat jo parin vuosisadan ajan pakanneet itsensä ja perheensä tai väkensä milloin mihinkin matkantekovälineeseen ja suunnanneet etelään. Lomallaolon kulttuuri on siis jotenkin sisäänrakennettuna rivieran kaupungeissa ja kylissä.

Minulla on suunnaton heikkous vintage matkailumainoksiin! Olen tämänkin kortin ostanut syystä, että kyseiset kuvat ovat minusta jostain syystä äärimmäisen esteettisiä. Enkä osaa selittää, miksi juuri matkajulisteet sytyttävät eri tavalla kuin muut. Viehtymys liittyy jotenkin lomalla olon ideaan ja matkallelähtöön ja niin edelleen. Lisäksi varsinkin tämä juliste on minusta graafiselta suunnittelultaan äärettömän hieno lajinsa edustajana.

2 kommenttia:

  1. On tainnut kortti löytää tiensä Geneveen...:) Ihana yllätys oli löytää kortti kahden laskun seasta! Ja kortti on sitä paitsi aivan samaa sarjaa, jota itsekin keräilen, olen myös todella ihastunut näihin vintage-kortteihin! Kortti päässee siis seinälle muiden kaltaistensa joukkoon :)Merci beaucoup!

    VastaaPoista
  2. Hyvä että löysi perille oikeaan osoitteeseen! Olen kovin kovin iloinen siitä, että tämä projekti on jo kuukaudessa ehtinyt osoittaa toimivuutensa! Se on tuottanut ilahdutusta ystävien arkeen. Jatkoa seuraa. :)

    VastaaPoista