Maailmalle

Huomenna (21.11.2010) klo 17.00 lähtee kone Helsinki-Vantaalta Madridin Barajasin kautta toiselle puolen maapalloa. Kun maanantaina ollaan iltapäivästä perillä, olen kauempana kotoa kuin koskaan aikaisemmin.

Täytyy myöntää, että vaikka tiukka työtahti piti tehokkaasti jännityksen loitolla, niin eilen ja tänään on alkanut kuitenkin vähän jännittää. ;)  Ennen kaikkea olen kuitenkin hirveän iloinen tervetulleesta tauosta, poispääsystä sekä kylmästä että duuneista.


Saatan kertoa kuukauden aikana jotain kuulumisia tai ehkä ennätän vasta jälkeenpäin. Se riippuu pitkälti yhteyksistä ja aikatauluista ja siitä, tuleeko jotain kiireellisempää tielle.


Parasta mahdollista marraskuuta - ja joulukuutakin. Muistelen teitä auringossa rakkaat ystävät!

Building anything

Tänään ilahdutti tämä Legolle tehty mainosvideo: Building anything. Tykkään.
Olispa leegoja, niin heti rakentaisin jotain.


Build Anything from Studiocanoe on Vimeo.

Videon on tehnyt Studiocanoe

Beajolais Nouveau

Sain tänä vuonna uudelleen kutsun tuttavieni beajolais nouveau -juhliin. En ilmeisesti käyttäytynyt viime vuonna ihan hirveän huonosti, kun kutsuivat uudelleen.
Olen matkavalmisteluista aivan tukossa, mutta pakko silti ehtiä piipahtamaan, niin mukava juttu. Lukekaa täältä, jos ette tiedä mistä on kysymys. :D

It's good to be here

Tänään ilahdutti tämä Candy Changin blogista löytynyt kuva. En oikein osaa selittää mikä siinä viehättää tai ilahduttaa. Kaipa se, että joskus olisi kiva havahtua huomaamaan, että jossain tiloissa ja paikoissa viihtyy, on kotonaan ja onnellinen (siis muuallakin kuin kotona). Candy on kirjoittanut sen jalkakäytävään. Helsingissä on oikeastaan aika montakin paikkaa, josta voisin sanoa niin. Ainakin voisin mennä kyltin kanssa Koffin puistoon. Se on kodin jatke. Omaa tilaa.

Kuva: Candy Chang

Sunnuntai

Sunnuntai oli ihana päivä.
Voiko olla mitään hienompaa kuin loputtomalta tuntuneen harmaiden päivien rivin rikkova aurinko. 
Mielikin tuntui valoisalta, edessä oleva ero ei painanut pahasti.
Ihailin maisemaa ja kuvasin sillä aikaa kun toinen nukkui. 

Me lojuimme puolet viikonlopusta sängyssä, niin myös sunnuntain. Laiskotellen.
Minäkin nukuin hyvin ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan.

Ulos lähdettiin vasta myöhään iltapäivällä, onneksi aurinkoa riitti vielä hetken.
Ilmassa oli myös suurta rakkautta.Illan tullen ikävä vain kasvoi, maanantaina jäin taas yksin.

Odotan jo että lähtö koittaisi, jotta aika kuluisi nopeammin, matka olisi pian ohi ja näkisimme taas.
Tänään luin lehdestä, että osa telakan rannan rakennuksista on suojeltu, vaikka alueelle tulee uusi kaava. Toivottavasti myös nosturi pysyy. Se kuuluu maisemaan.

Chemical Brothersin Asleem From Day = sunnuntai. 

Joululahja

Nään poikaystävääni seuraavan kerran vasta joulun jälkeen. Siihen on vielä yli kuusi viikkoa aikaa. Hirmuista. Toisaalta olen jo ehtinyt tottua ajatukseen. Onhan näitä pausseja ollut ennenkin ja tämä kyseinen ero on ollut tiedossa jo toukokuusta. Olen nimittäin lähdössä kuukaudeksi matkalle ja sitä on valmisteltu hartaasti ja pitkään.

Koska olemme joulun erossa, päätin ennakoida ja antaa joululahjan jo ennakkoon. Se on By Nordin ihana susilakana (kuvassa). Olen ollut siihen rakastunut jo kauan, ilokseni sain sitten huomata, että poikaystävänikin on. Susi on julmetun kaunis. Voisin katsella sitä tuntikausia.

Hiljaista, rauhallista

Olin viime viikonlopun Tanskassa. Olen käynyt siellä nyt syksyn aikana tosi tiuhaan. Vähän liiankin tiuhaan. Huomaan, että kun olen koko ajan töissä ja muutenkin tosi tosi väsynyt, niin tuntuu hirveän rankalta matkustaa kahtena viikonloppuna kuukaudessa. Nyt tuntui lähtiessä jopa siltä, että olisin mieluummin jäänyt kotiin. Olin vain niin väsynyt. Melkein myöhästyin koneesta, jouduin ottamaan taksin.

Viikonloppu menikin ihan hiljaisesti ja pienesti. Lauantaina käytiin aamupalalla ja hoidettiin jotain asioita, leivottiin ananaspiirakkaa. (Olin ensin hirveän skeptinen, mutta se olikin yllättävän hyvää). Sunnuntaina käytiin konsertissa. Muuten kyhjötimme sisällä lämpimässä leffoja ja sarjoja katsellen.

Brunssilla Kungens Haven lähellä. Ulospäin ei näyttänyt kovinkaan ihmeelliseltä, mutta brunssi oli ihan tarpeeksi hyvä. Paikka oli selvä kulmakuppila, asiakkaat sekalaisia. Äitejä lastenvaunujen kanssa, nuoria miehiä oluella, yksinäinen nainen lounaalla. Lisäksi oli kuurolta ja sokealta vaikuttanut raihnaisen oloinen vanha mies, joka ei sitten ilmeisesti ollutkaan sokea, koska lähtiessä lausui minulle kohteliaisuuden. Olin miehen mielestä nätti tyttö, vaikka en ymmärrä miten hän sen oikein erotti.

Sunnuntaina tuli auringonpaiste. Se oli ihanaa, vaikka tuntuikin tosi kylmältä. Ihan kuin olisi ollut pakkasta, vaikka ei kuitenkaan. Kävelimme Slotsholmenin läpi. Se on vähän omituinen osa keskustaa. En tiedä onko se oikeasti saari vai onko Christiansborgin linnan ympärille vain kaivettu tällainen kanava.

Sanoisin, että turistin kannattaa ainakin pyörähtää Slotsholmenin kautta. Siellä on kaikenlaista kiinnostavaa: hevostallit, linna, lempirakennukseni dramaattinen Den Sorte Diamanten - Kansalliskirjasto.

Konsertti pidettiin Glyptoteekin juhlasalissa. Glyptoteekki on rautatieaseman ja raatihuoneen ja Tivolin lähistöllä sijaitseva Calsbergin veistoskokoelma. Hieno paikka, jossa kannattaa piipahtaa vaikka vain katsomassa rakennusta, vaikka ei patsaita jaksaisikaan ihaille. Kokoelma sinänsä on kyllä minusta hieno ja hurjan mielenkiintoinen.

Keskellä rakennusta on tällainen suuri palmuhuone, jossa kasvaa valtavia palmuja ja muita kasveta. Lisäksi on patsaita ja suihkulähde.

Laidalla on kiva kahvila, jossa voi nautiskella erikoisesta näkymästä. Me emme ehtineet tällä kertaa juoda kahvilassa mitään, koska konsertin väliajalla jono oli hirmuinen. Ihmettelimme sen sijaan veistoksia ja muutenkin erikoista rakennusta.

Tämä on Glyptoteekin modernin siiven sisäänkäynti. Se on minusta todella hieno, monumentaalinen, kuin temppeli. Seinät ovat jotain vaaleaa kiveä, hiekkakiveä tai jotain, katto lasia.

Ulos tullessa oli jo hämärää, vaikka kello oli vasta viisi. Kuulaassa, kylmässä ilmassa talven synkkyys ei tuntunut niin musertavalta, kuin esimerkiksi tänään. Onneksi enää runsas viikko jäljellä ja sitten pääsen valoon.

Tämän kuvan otin Kungens Nytorvin metroasemalla maanantai-aamuna klo 05 metroa odottaessani. Olin siis matkalla lentokentälle. Mielenkiintoista tässä oli se, että kyseinen asema on yksi vilkkaimpia, enkä ole KOSKAAN nähnyt sitä tyhjänä ihmisistä. Jopa silloin kun olen aikaisemmin mennyt aamukoneella, on asemalla ollut porukkaa vähintäänkin lentokentälle menossa. Nyt ei ollut ristin sielua. Ei yhtään ainutta ihmistä yhdelläkään aseman tasanteista minun lisäkseni. Vähän pelotti, täytyy myöntää.
Kuvittelin mielessäni miten katastrofielokuvassa aseman sisäänkäynnin portaita alkaisi vyöryä sisään valtavia vesimassoja, jotka putoaisivat kaikkien kerrosten läpi kuiluun ja täyttäisivät tunnelit ja koko aseman vedellä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Metro Lufthavn saapui, minä nousin kyytiin ja asema jäi taas tyhjilleen.

Asioita joista pidän: Muksis ja Gena

Jos minusta tulisi joskus isona se mitä ehkä kaikkein eniten olen koskaan halunnut, tulisi minusta nukkeanimaatioiden tekijä. Olin lapsena aivan täysin niiden lumoissa, eikä rakkauteni ole hellittänyt vieläkään. Se olisi fantastinen työ!

Yksi ikuisia suosikkejani animaatiorintamalla, mutta myös muilla rintamilla on Cheburashka eli (suomeksi) Muksis. Näin muksis-animaatioita jo ihan pikkuisena mummolassa. Puheesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta elokuva oli vastuttamattoman suloinen. Mummolassa oli myös lasten äänilevy, jolla Muksis lauloi. Lisäksi minulla oli ihan oma pehmomuksis. Suurisilmäinen ja -korvainen otus, jolla oli pikkuinen pallon muotoinen häntä.

Kaikki asiaan vihkiytymättömät aina ihmettelivät: Mikä eläin tuo on? Minäpä tiesin ja osasin sanoakin, että se on Cheburashka, krokotiili Genan kaveri. Eikä se tietenkään ole mikään eläin... se on vain Cheburashka. Suomenkielisen nimen opin paljon myöhemmin, mutta olen sittemmin sitä suosinut, koska se on niin äärettömän lystikäs: muksis. Vähän niinkuin mukkelis makkelis, mutta paljon ytimekkäämpi.

Nokkelimmat tunnistavat krokotiili Genan siitä krokotiili Genan syntymäpäivälaulusta, joka tässäkin elokuvassa soi:





Lisää Muksiksesta wikipediassa

Kaikki muuttuu paremmaksi

"Ainoa asia jolla on väliä, on rakkaus ja siinä ei voi olla koskaan mitään väärää."




Oletteko jo nähneet Kaikki muuttuu paremmaksi -videon? Törmäsin siihen viime viikolla, en jaksanut heti katsoa läpi. Mutta kun ehdin, niin olin tosi iloinen. Se on minusta hieno! Niin lempeä ja kannustava ja niin auki. Herkistyin. Toisaalta mielessä kävi usempaankin otteeseen, että miksi ihmeessä tämä on tehty vasta nyt. 

Pidän kovasti siitä, että vaikka video on tehty selvästi kannanotoksi viime viikkojen keskusteluun, on siinä lähdetty puhuttelemaan yksilöitä. Video ei ole julistus, mutta julistaa kuitenkin samaan aikaan ihan täysillä. Pidän siitä, että muistetaan ja rohtkaistaan ihmisiä, jotka kamppailevat oman identiteettinsä kanssa. Ei olisi kiva olla tällaisen keskustelun aikana vaikkapa teini ja pohtia omaa seksuaalisuutta. Enkä sano tätä sillä, että aikuisilla ei olisi monasti yhtä lailla pohtimista. Henkilökohtainen vaan on nyt niin poliittista, että se saattaa tuntua monesta jopa ahdistavalta.Itseään ei pitäisi kuitenkaan kaiken metelin keskellä kadottaa.

Samalla idealla ollaan nyt tekemässä myös kirjaa. Tosi hienoa! Tekstejä voi toimittaa 12.11. asti, eli vielä vajaan viikon verran. FaceBook-sivulla on ohjeet. Kirja on tulossa joulumarkkinoille myyntiin.

Lisää TEDxHelsinki
Ps. Ystävän hieno kirjoitus samaan aiheeseen liittyen täällä: Ett Perspektiv

Unelma

Olen yrittänyt viime aikoina tehdä listaa asioista, joista minä unelmoin. Omista unelmista. Se on yllättävän vaikeaa. En keksi mitään. On titetysti sellaisia hyvin konkreettisia "unelmia", kuten se, että haluaisin yhteisen kodin poikaystäväni kanssa, mutta en jotenkin voi laskea sitä tälle listalle. Se ei ole mikään unelma, se on enemmänkin tulevaisuuden suunnitelma, elinehto.

Tässä listan teon yhteydessä olen huomannut, että minua ei oikein huvita tunnustaa mistä unelmoin. Pelkään toivoa mitään - jospa ne eivät toteudukaan. Kuitenkin yksi suurimpia ahdistuksen aiheita arjessani on tarkoituksettomuus. En ymmärrä tai koe mielekkääksi tekemiäni asioita, en näe niillä suuntaa. Tässä on selvä ristiriita, ymmärrän sen itsekin. Ikuisen itsetutkiskelun paikka.

Hmm... ne unelmat sitten. Listalla on toistaiseksi yksi asia. Haluan asua meren rannalla. Ja tietysti vielä niin, että ei vain kaupungissa meren rannalla vaan ihan konkreettisesti meren rannalla.Sillä tapaa että ikkunasta aukeaa näkymä merelle. Sitä minä haluan.

Kuva: Avdelingen

A Bout de Souffle

Makasin valtaosan sunnuntaipäivää sängyssä - krapulassa. Krapulasunnuntaisin on loistavaa katsoa telkkaria. Vain tuijottaa random-ohjelmia joita joku muu on puolestasi valinnut. Jos ei miellytä, voi nukahtaa tarpeen tullen ja herätä taas katsomaan seuraavaa.

Teema näytti Goddardin A Bout de Soufflen (suom. Viimeiseen hengenvetoon). Olen nähnyt elokuvan aikaisemminkin, mutta minulla ei ollut mitään selkeää muistikuvaa siitä, mitä siinä oikein tapahtuu. Uskoisin, että olen joskus mennyt katsomaan sitä arkistoon syystä, että Goddardin elokuvat vaan pitää nähdä ja sitten nukahtanut puolivälissä. =)

Nyt oli hauska katsoa leffaa puhtaasti siksi, että ei ollut mitään parempaakaan tekemistä. Vailla mitään klassikkoihin liittyviä "pitäisi" -paineita. Se oli myös ihan rehellisesti minusta kaikin puolin loistava elokuva. Absurdi ja huvittava, mahtavan vauhdikas. Leffassa oli kiinnostavaa myös se, että 1960 vuoden Pariisi oli siinä niin autenttinen ja tyylikäs. Vaatteet, autot, lehtimyyjät, taksikuskit, kampaukset jne. jne. Katsoin sitä kuin herkkukaupan ikkunaa. Viehättyneenä kaikesta näkemästäni. Pääosassa esiintyvä poikatukkainen Jean Seberg on lapsekkaan valloittava. Jean-Paul Belmondo sekoitus hurmaavaa sydäntenmurskaajarenttua ja  sekopäistä pikkurikollista, joka päätyy tavanomaista isompien asioiden äärelle tapettuaan poliisin.

Kuvassa oleva elokuvan juliste viehättää minua kovasti. Olen käyttänyt sitä alkuvaiheessa myös tämän blogin kuvituksena. Jos sen jostain saisin, niin kehystäisin seinälle. Ihana.