Aurinkoa ja ohutta yläpilveä

Palasin viime yönä Tanskasta. Siellä vierahti pitkä pätkä huhtikuuta; pääsiäinen ja vappukin. Nyt on jo toukokuu, ja huhtikuun päivitykset jäivät häpeällisen vähäisiksi.


Loma oli mahtava. Uskomattoman laiska. En tehnyt mitään tuottavaa, enkä mitään hyödyllistä. Kaikki huhtikuun angstit kuolivat aurinkoisen Kööpenhaminan lämpimille nurmikeltille. Vietimme paljon aikaa puistoissa, molempien tuskallisesta siitepölyallergiasta huolimatta, kuten kaikki muutkin ihmiset. Kaikki lojuivat nurmikoilla pikku topeissa ja shortseissa, osa bikineissä. Fantastista!

Kerrankin minulla oli mukana aivan liikaa aivan liian lämpimiä vaatteita. Yleensä on toisin päin, kun aliarvioin Jyllannin yli Pohjanmereltä pyyhkivät hirmuiset tuulet.

Lämpö oli koko viikon enimmän aikaa 20 pinnassa tai yli. Takkia tarvitsin vasta myöhään illalla ja viimeisenä päivänä, kun alkoi sataa. Lähes lämpimin koskaan kokemani huhtikuu. Naaman kesakot todistavat lämpöaaltoa.

Nyt on tietysti kova ikävä leppeään ja laiskaan ilmanalaan.

Oheinen säädiagrammi kuvaa tämän viikon lämpötilaa, kun ei tullut pieneen mieleen ikuistaa sitä viime viikolta. :(

Hiljaista, rauhallista

Olin viime viikonlopun Tanskassa. Olen käynyt siellä nyt syksyn aikana tosi tiuhaan. Vähän liiankin tiuhaan. Huomaan, että kun olen koko ajan töissä ja muutenkin tosi tosi väsynyt, niin tuntuu hirveän rankalta matkustaa kahtena viikonloppuna kuukaudessa. Nyt tuntui lähtiessä jopa siltä, että olisin mieluummin jäänyt kotiin. Olin vain niin väsynyt. Melkein myöhästyin koneesta, jouduin ottamaan taksin.

Viikonloppu menikin ihan hiljaisesti ja pienesti. Lauantaina käytiin aamupalalla ja hoidettiin jotain asioita, leivottiin ananaspiirakkaa. (Olin ensin hirveän skeptinen, mutta se olikin yllättävän hyvää). Sunnuntaina käytiin konsertissa. Muuten kyhjötimme sisällä lämpimässä leffoja ja sarjoja katsellen.

Brunssilla Kungens Haven lähellä. Ulospäin ei näyttänyt kovinkaan ihmeelliseltä, mutta brunssi oli ihan tarpeeksi hyvä. Paikka oli selvä kulmakuppila, asiakkaat sekalaisia. Äitejä lastenvaunujen kanssa, nuoria miehiä oluella, yksinäinen nainen lounaalla. Lisäksi oli kuurolta ja sokealta vaikuttanut raihnaisen oloinen vanha mies, joka ei sitten ilmeisesti ollutkaan sokea, koska lähtiessä lausui minulle kohteliaisuuden. Olin miehen mielestä nätti tyttö, vaikka en ymmärrä miten hän sen oikein erotti.

Sunnuntaina tuli auringonpaiste. Se oli ihanaa, vaikka tuntuikin tosi kylmältä. Ihan kuin olisi ollut pakkasta, vaikka ei kuitenkaan. Kävelimme Slotsholmenin läpi. Se on vähän omituinen osa keskustaa. En tiedä onko se oikeasti saari vai onko Christiansborgin linnan ympärille vain kaivettu tällainen kanava.

Sanoisin, että turistin kannattaa ainakin pyörähtää Slotsholmenin kautta. Siellä on kaikenlaista kiinnostavaa: hevostallit, linna, lempirakennukseni dramaattinen Den Sorte Diamanten - Kansalliskirjasto.

Konsertti pidettiin Glyptoteekin juhlasalissa. Glyptoteekki on rautatieaseman ja raatihuoneen ja Tivolin lähistöllä sijaitseva Calsbergin veistoskokoelma. Hieno paikka, jossa kannattaa piipahtaa vaikka vain katsomassa rakennusta, vaikka ei patsaita jaksaisikaan ihaille. Kokoelma sinänsä on kyllä minusta hieno ja hurjan mielenkiintoinen.

Keskellä rakennusta on tällainen suuri palmuhuone, jossa kasvaa valtavia palmuja ja muita kasveta. Lisäksi on patsaita ja suihkulähde.

Laidalla on kiva kahvila, jossa voi nautiskella erikoisesta näkymästä. Me emme ehtineet tällä kertaa juoda kahvilassa mitään, koska konsertin väliajalla jono oli hirmuinen. Ihmettelimme sen sijaan veistoksia ja muutenkin erikoista rakennusta.

Tämä on Glyptoteekin modernin siiven sisäänkäynti. Se on minusta todella hieno, monumentaalinen, kuin temppeli. Seinät ovat jotain vaaleaa kiveä, hiekkakiveä tai jotain, katto lasia.

Ulos tullessa oli jo hämärää, vaikka kello oli vasta viisi. Kuulaassa, kylmässä ilmassa talven synkkyys ei tuntunut niin musertavalta, kuin esimerkiksi tänään. Onneksi enää runsas viikko jäljellä ja sitten pääsen valoon.

Tämän kuvan otin Kungens Nytorvin metroasemalla maanantai-aamuna klo 05 metroa odottaessani. Olin siis matkalla lentokentälle. Mielenkiintoista tässä oli se, että kyseinen asema on yksi vilkkaimpia, enkä ole KOSKAAN nähnyt sitä tyhjänä ihmisistä. Jopa silloin kun olen aikaisemmin mennyt aamukoneella, on asemalla ollut porukkaa vähintäänkin lentokentälle menossa. Nyt ei ollut ristin sielua. Ei yhtään ainutta ihmistä yhdelläkään aseman tasanteista minun lisäkseni. Vähän pelotti, täytyy myöntää.
Kuvittelin mielessäni miten katastrofielokuvassa aseman sisäänkäynnin portaita alkaisi vyöryä sisään valtavia vesimassoja, jotka putoaisivat kaikkien kerrosten läpi kuiluun ja täyttäisivät tunnelit ja koko aseman vedellä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Metro Lufthavn saapui, minä nousin kyytiin ja asema jäi taas tyhjilleen.

Botanisk Have ja Ørstedsparken

Nämä kuvat on otettu jo kohta kaksi viikkoa sitten. Minulla ei vain ole ollut yhtään aikaa tai jaksamista päivittämiseen.
Olin Kööpenhaminassa viikonlopun 24.-26.9. Ilmat olivat tietenkin olleet loistavan lämpöiset ennen tuloani, mutta muuttuivat sateisiksi sopivasti perjantaina koittaessa. Niin tapaa käydä. :)

Minun tavanomaisesta vaatimuksestani teimme pitkän kävelykierroksen keskustan puistoihin. Olen aiemmin niitä täällä moittinut, ja pieniä ne ovatkin verrattuna vaikkapa Helsingin ja Tukholman viheralueisiin.
Tällä kertaa löytyi kuitenkin varsinainen aarre; Botanisk Have, jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt.

Puisto on siis oikeastaan kasvitieteellinen puutarha, jossa on monta upeaa vanhaa kasvihuonetta, luonnontieteellinen museo, kahvila jne.

Menimme tietysti tapamme mukaan niin myöhään iltapäivällä, että kaikki rakennukset olivat jo sulkeneet ovensa. Sisään pystyi kuitenkin kurkistelemaan.

Näky oli varsin mielenkiintoinen. Osa kasvihuoneista on 1800-luvun lopulta. Kasteluputket, sadettajat, istutusaltaat, ikkuiden avaus- ja sulkumekanismit ja kaikki vastaavat ominaisuudet, joista en oikeasti tiedä mitään, näyttivät kaikki ihan ikivanhoilta. Todella kiinnostavan näköinen paikka. 

Osassa kasvihuoneista oli viljelyksessä kaikenlaista - tässä kuvassa olevista en tiedä tarkemmin mitä.

Näistä purkeista tunnistin Syklaamin. En tiedä mitä niistä tulee, kun lehdet olivat kaikista jo nuokahtaneet. Ihan kuin olisivat saaneet kylmää...

Tässä on museorakennus pöheikön läpi kuvattuna. Varat puutarhan ja museon kokoelman perustamiseen on alunperin lahjoittanut joku Calsbergeistä.

Siitä ajatus puutarhaan lähdöstä oikeastaan tulikin, että selvitimme mitä kaikkea Calsbergien suku on Kööpenhaminassa rahoittanut. Paikkoja on paljon. Voin kertoa niistä lisää joskus toiste. 

Emme kumpikaan tiedä kasveista paljon mitään. Tästä syystä vierailu puutarhassa näin syksyllä ei ollut kovin järkevää, paitsi valokuvausmielessä. Nurmikolla ei oikein tarjennut istuskella ja penkilläkin tuli nopeasti kylmä.

Puistossa oli kyllä hurjan kesyjä oravia, joita oli mukava seurata. (Tuha etsiä kuvasta, eivät tykänneet kamerasta)

Yksi hienoimpia juttuja, jonka ehdottomasti kopioisin, jos minulla olisi oma piha, oli tämä villiviinisäleikkö. Se muodosti mahdottoman hienoja valoja ja varjoja.

Myös lehdet olivat hurjan kauniita jopa tässä alkusyksyn kalpean vihreässä, kylmän puremassa värityksessä. Myöhemmin ne kai ainakin Suomessa muuttuvat tummanpunaisiksi. Jos niin käy myös Tanskassa on kuja varmasti loppusyksystä upea näky.

Puutarhan alueella oli myös söpö rakennettu kukkula, jonka laelle kiemurteli polku. Paikka on ilmeisesti rakastavaisten suosiossa. Huipulla olevalle penkille oli jo ennättänyt linnoittautua pariskunta sylikkäin ties mitä hommailemaan. En jäänyt todistamaan, vaan poistuin vähin äänin rinnettä alas.

Kävelyretken päätteeksi kävimme myös Ørstedsparkenissa, jossa en myöskään ole koskaan käynyt, vaikka ohi olenkin kulkenut monen monta kertaa. Siellä on kaunis vesialue, jonka ympärillä puut kiertävät ja jonka yli kulkee todella romanttinen silta. Suosittelen.

Puistossa on myös aivan ihastuttavan näköinen kahvila, joka sekin tietenkin oli kiinni, myöhässä kun oltiin.
Molemmat puistot ovat aivan kaupungin keskustassa ja paljon mukavampia kuin Rosenborg Have, jossa me jostain kumman syystä nökötimme tosi monena päivänä heinäkuussa.

Ways to be with you

Kirjoitin eiliset aivoitukset tuhottoman väsyneenä, mutta päättäväisenä. Olin tullut kotiin vietettyäni illan hyvän ystäväni kanssa, jolle viinilasillisen ääressä painokkaasti esitin kokemuksiani - Vaihtoehtoja ei ole!
Ehkä tämä illan tunnelma kumusi tekstissänikin.

Täytyy myöntää, että aihe on vielä yhden jos toisenkin kirjoituksen väärti, tuntuu kuin jotain lukkoja olisi mielessäni auennut ja nyt jaksan/uskallan taas ajatella; olla määrätietoinen.
Siltä minusta tuntuu vielä tänäänkin. Muutos on osa tätä todellisuutta. Se realisoituminen on vielä hämärää, mutta minä elän sen parissa. Johonkin tämä johtaa.

Lennän illalla Kööpenhaminaan ja olen siitä taas äärettömän onnellinen. Olen joskus koneessa istuessani miettinyt, että jos tämä nyt tippuisi, niin kuolisin onnellisena. Ei niin, että kaikki olisi saavutettu ja sanottu, mutta olisin matkalla rakastamaani paikkaan, rakastamani ihmisen luokse ja silloin olen aina onnellinen. Jännittynyt ja odottava, mutta suunnattoman onnellinen.

Eli tietäkää te todistajat, jos Blue1 tänään painuu Itämereen, niin ainakin tämä yksi matkustaja menehtyi onnellisimmillaan. 

Tässä hyvä perjantai-biisi; Villa Nahin Ways to Be with you:

Ymmärrys ja ymmärtämättömyys

Viikonloppu oli vähän kummallinen. Olin Tanskassa, oli kylmää ja sateista, vähän väsynyttä. Olin myös vähän stressissä, koska piti kirjoittaa työhakemuksia ennen sunnuntain deadlinea. Olen aina piilohermostunut moisista projekteista. En koskaan osaa suhtautua, vaikka periaatteessa hakemusten kirjoittaminen onkin mukavaa.
Lisäksi lensin kotiin jo sunnuntaina, joten yhteinen aika jäi lyhyeksi. Onneksi menen uudelleen kahden viikon kuluttua.

Kävimme sunnuntaina ruuan jälkeen oluella mukavassa Café Retrossa. Siellä sitten ajauduimme riitaan. Uskon, että meitä molempia stressaa aina ero niin paljon, että pitää riidellä vähän ennen, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Usein kaava menee näin, tai sitten riita riidellään jo edellisenä iltana.

Riidan tuoksinassa käytiin minusta samalla myös aika hyvä keskustelu siitä, miten me suhteemme näemme. Kaikkien ei varmasti parisuhteessaan tarvitse käydä tällaista keskustelua kerran kuukaudessa, mutta minä huomaan, että meille se tekee ihan hyvää. Meille se on suhteen uusintamista, maaperän muokkaamista sille, että varmasti jaksamme taas yhden kuukauden erossa. Keskustelujen kautta meillä on yhteys, kohtaaminen, rakkaus, ymmärrys... tai yhteisymmärrys siitä, että kaikissa asioissa ymmärrystä ei ole. Tämä kävi sunnuntaina harvinaisen selväksi. Kaikkea, mitä toinen tekee, ei voi ymmärtää, ainakaan syvällisellä tasolla. Yrittää kyllä voi, mutta vaikka ei pystyisikään, eikä asiasta pidä hermostua. Pääasia, että hyväksyy ja tukee. Ymmärrys ja tuntemus kai kasvaa suhteen myötä.

Tämä ajatuskulku saattaa nyt tuntua toisista vähän alkeelliselta, mutta minulle tämän ymmärtämättömyyden myötäminen on ollut kova paikka, on edelleenkin. Olen aina pitänyt itseäni niin intuitiivisena ja empaattisena, että ymmärrys käy minulta ikäänkuin itsestään. Samoin minun mielikuvani tästä suhteesta on pitkälti perustunut sellaiselle vähän romanttiselle ajatukselle sielunkumppanuudesta. Mitä pidempi aika kuluu ja mitä paremmin toisen tuntee, sitä paremmin ymmärtää, että ei todellisuudessa ymmärrä mitään. Itse asiassa on paljonkin sellaista, jonka edessä joudun nostamaan kädet pystyyn. Alan esimerkiksi vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä piirteistä poikaystävässäni en pidä. Sekin on ihan tärkeä tieto, vaikka tähän asti en ole juuri ehtinyt sitä ajatella. Ja tärkeää kai on mainita tässä, että näidenkin ominaisuuksien kanssa pystyn elämään. Pikkuhiljaa meille rakentuu se arki, todellisuus, ihan oikea elämä. Rakentukoon vaikka riidan kautta, kunhan rakentuu. Rakkautta riittää silti.

Malmö

Meillä oli ehtinyt olla jo pitkään (ainakin viime syksystä asti) agendalla retki Malmöseen. Tästä syystä se odotti ohjelmassa melkeinpä pakollisena rastina, kun kesäloma koitti. Matka Kööpenhaminasta Ruotsin puolelle vie junalla puolisen tuntia, pieni vaiva siis, mutta viikonloppu tuntuu aina aivan liian lyhyeltä ajalta hankkeen toteuttamiseen. Nyt meillä kului reissuun kokonainen päivä, lähdimme aamulla ja tulimme takaisin vasta yömyöhään. Ärsyttävää oli vielä se, että Kööpenhaminan metrossa tehtiin heinäkuun ajan öisin korjaustöitä, joten jouduimme köröttämään lentokentältä (jonka kautta juna kulkee) bussilla kotiin.

Tämä kuva on menomatkalta. Juna kulkee siltaa pitkin salmen yli ja ison vesialueen ylitys junalla oli ainakin näin ensimmäistä kertaa aika huikaiseva kokemus. Silta on aivan uskomattoman pitkä!
Iso osa Malmölaisista käy töissä Köpenhaminan puolella, erityisesti nuoria on kaikenlaisissa palvelualan töissä. Asuminen on Ruotsissa halvempaa, palkat Tanskassa paremmat. Matka saattaa kestää yhtä kauan kuin Espoosta Helsinkiin, vaikka maa vaihtuu.

Ehdin miettiä sitäkin, minkälaista olisi, jos Helsingin ja Tallinnan välillä olisi rautatietunneli, kuten joissain visioissa on esitetty. Suomalaiset ovat aina kovin nopeita miettimään kaikenlaisia uhkakuvia tällaisissa asioissa, mutta kai siitä jotain etujakin olisi. Ainakin se, että tavara kulkisi raiteita pitkin vikkelämmin. Esim. Venäjän markkinoille rahdataan nyt Keski-Euroopasta tavaraa kumipyörillä.

Malmö oli minusta pikkuisen oloinen, mutta varsin viehättävä ja vilkas. Keskusta-aluekin tuntui laajalta, kauppoja ja ravintoloita oli paljon.

Tässä on China Box -lounas. Uskomattoman halpaa ja ihan riittävästi. Pisteitä pahvipakkauksesta, miinusta muovihaarukasta.

Malmössä silmiinpistävää on siirtolaisten suuri määrä. Jos kyllä Tukholmakin on varsin monikulttuurinen, niin siellä se ei ole yhtä näkyvää kuin Malmössa. Vastaavasti Kööpenhaminan keskustassa Tanskan tilastollisesti varsin suuri maahanmuuttajien määrä ei minusta näy juuri ollenkaan. En tiedä minne ovat kaikki maahanmuuttajat piilottaneet.

Malmö oli ihan toisenlainen. Keskustan tuntumassa saattoi muutenkin aistia kaikenlaista vaihtoehtoista toimintaa. Ehkä yliopisto ja opiskelijoiden suhteellisesti suuri määrä saa aikaan sen, että kaupunki tuntuu olevan jotenkin "poliittisesti tiedostava". Seiniin on liisteröity jos jonkinlaista julistusta, kaikenlaisia yhteisöllisiä ja vegetaarisia kahvila yms. hankkeita tuntui olevan joka kulmassa, ja "hippejä" käveli vastaan paljon enemmän kuin Ruotsissa keskimäärin. Ero Tukholmaan oli silmiinpistävä.

Illalla söimme intialasta erään ravintolan terassilla. Ruuasta minulla ei ole kuvaa, mutta tässä näette ruokajuomat. :) Syön intialaista ja pakistanilaista ja nepalialaista yms. ruokaa melkoisen usein, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti parasta pitkään pitkään aikaan. Vahvasti maustettua ja aidon oloista.

Muistan käyneeni jossain ruotsalaisessa seurassa viime talvena keskustelun siitä, ovatko Lapin kulta ja Norlands Guld itse asiassa sama olut. Globalisoituneen panimoteollisuuden tiimellyksessä se tuskin olisi mikään ihme. Etiketti näyttää lähes samalta, vaikka pullo onkin erilainen.
Noh, nyt tuli todistettua, että eri oluita ovat. Norlands Guld maistui erilaiselta.

Tässä on kadunvarren mansikka, eli ilmeisesti jonkinlainen hiekoituslaatikko. Tukholmasta löytyi hämmästyttävän yhdennäköinen koppero, vaikkakin eri käyttötarkoituksessa.

Malmössä oli hämmästyttävän paljon todella hienoja viheralueita ja puistoja. Ihmettelimme yhteistuumin jälleen miten vähän niitä on Kööpenhaminassa, vaikka rantaviivaa piisaa ja kaupunki on paljon suurempi. Tanskalaiset vain jostain syystä, eivät ole innostuneita niiden kaavoittamisesta. Meillä oli muistissa sellainen fakta, että lähes 90% tukholmalaisista asuu alle 300 metrin päässä viheralueesta. Helsingissäkin luku on varmaan samanmoinen ja uskoisin, että Malmössa vielä suurempi.

Puistojen vitsauksena olivat sielläkin inhottavat hanhet. En juuri muuten kammoa lintuja, mutta hanhia inhoan. Onneksi henkilökohtainen hanhenlumoojani kulki edellä raivaamassa tietä. Väistyivät sentään sivuun mokomat.

Tässä on Malmön vesitorni eli Kuken eli Kulli. Huomautettakoon, että kyseessä on puhekielinen ilmaus. Tornilla on varmaan myös joku virallisempi nimi. Kuken on minusta kuitenkin varsin osuva. Yhdennäköisyys on ilmeinen.

Vesitornin lähellä, keskellä Möllevångin aluetta oli erittäin viihtyisä Malmöparken eli Folkets park. Istuimme siellä pari päivän kuuminta tuntia katsellen leikkiviä lapsia ja päivää paistattelevia Malmölaisia.

Tämä ruusun muotoinen suihkulähde oli lasten ykkössuosikki, sillä vesisuihkut kasvoivat maasta epäsäännöllisin väliajoin ja katosivat sitten. Piltit kirmailivat uikkareissa edestakaisin suihkulähteen ympäri asettuen välillä hiljenneeseen suihkukohtaan ja pinkaisten sitten kirkuen eteenpäin, jos suihku räpsähtikin yllättäen päälle.
Vanhemmilla oli hyvää aikaa jutustella varjossa tai lueskella kirjaa. Mukavan näköistä touhua hellepäivänä.

Puistossa oli myös maailmanpyörä ja karuselli ja muita huvipuistolaitteita.

Sekä maan mainio kahluuallas, jonka omasta lapsuudestani muistan myöskin hellepäivän ykköspuuhaksi.

Iltapäivän lopulla kävelimme keskustasta hirmuisen pitkältä tuntuneen matkan rannalle Västra Hamnenin asuntoalueelle. Koko alue on rakennettu 2000-luvulla ja siellä on monen moista kokeellista taloa ja ratkaisua. Osa onnistuneempia kuin toiset. Näköala Öresundiin oli kuitenkin ylimaallisen hieno ja erityisesti aurinkoisena hellepäivänä asuinalue merenrannalla vaikutti juuri siltä luksukselta, joksi se alunperin on tarkoitettukin.

Yksi hauskimmista asuntokokeiluista olivat nämä asuntolaivat. Olivat melkoinen luxuspainos verrattuna niihin, joita olen Kööpenhaminan sataman perukoilla nähnyt. Kieltämättä kuitenkin upean näköisiä. Muuttaisin varmasti moiseen, jos tilaisuus tarjoutuisi.

Tässä rantabulevardia, jossa oli minusta oli vähän sellainen etelän rantalomakohteen meininki. Ihan kuin olisi kävellyt hotellialueen läpi. Ehkä tätä oli suunnittelussa tavoiteltukin, mutta minulle se antoi enemmänkin persoonattoman tunnelman. Kaikista asunnoista näytti kuitenkin olevan merinäköala, joka varmasti antaa vastinetta rahoille säällä kuin säällä.

Tässä kuvassa näkyy Malmön maamerkiksikin muodostunut tornitalo. Sitä oli kaikkein hupaisinta katsoa aivan juurelta. Tuntui kuin maailma olisi pyörinyt silmissä. Jännittävä.

Tämä oli minusta koko asuinalueen onnistunein osa. Riviin rakennettujen pientalojen sarja, joista oli pääsy kanavaan. Monilla taloilla oli oma pikkuinen laituri. Pihat olivat kasvaneet uskomattoman reheviksi ja hienoiksi. Olettaisin, että niihin on tehty samanaikainen ja samankaltainen pihasuunnitelma, jossa on suosittu erilaisia rantaheiniä ja muita luonnollisesti rehottavia kasveja vähän rehevöityneen, ylikasvaneen vaikutelman aikaansaamiseksi. Todella viihtyisän, yhteisöllisen ja varmasti kaikkina vuodenaikoina miellyttävän näköinen alue, vaikka suora merinäköala jäikin taloista uupumaan.

Tämän päivän viimeisen kuvan otin junasta. Mehän siinä olemme heijastuksena ikkunassa. Olimme tosi väsyneitä. Mitään ei jaksanut sanoa tai tehdä. Minulla oli vielä uusien kenkien (tennareiden!) aiheuttamana hirmuiset rakot jaloissa.
Loistopäivä kaikesta huolimatta. Voin lämpimästi suositella Malmöta kaikille, jotka ovat pidempään Kööpenhaminassa. Kaupunki on mukava ja tunnelmaltaan sopivan erilainen. Shoppailukin on siellä (ainakin vielä toistaiseksi) edullisempaa kuin Tanskassa.

Kävelyjä 2

Vielä muutamia juttuja Kööpenhaminasta. Pidän niin kovasti kaupungista ja lomamuistot ovat niin suloisia, että näitä kuvia on hirveän mukava postittaa tänne. Siirryn kohta seuraavaan kaupunkiin, lupaan sen.

Tässä on Nyhavn, joka sijaitsee aivan kulman takana poikaystäväni kotoa. Muistan ensimmäisellä kerralla ihastelleeni asunnon keskeistä sijaintia, mutta sittemmin asia on arkipäiväistynyt. Täytyy myöntää, että vaikka Nyhavn on ihastuttava, on se alkanut myös ottaa päähän. Paikka on kesäkaudella niin täynnä ihmisiä, että siitä ei meinaa ohi mahtua. Sikamaisen kallis olut estää nauttimasta aurinkoisista terasseista itse. Ainakaan kovin usein tai pitkään ei parane istuskella.

Ja jos lyhin reitti lähikauppaan kulkee valokuvaavien turistimassojen ja humaltuneiden tanskalaismassojen läpi, saattaa ajoittain ottaa päähän. Varsinkin jos läpi pitää mahtua käsissä neljä muovikassillista palautuspulloja. Siitä on hohto kaukana.
On Nyhavn kuitenkin kiinnostavakin. Talot ovat ihastuttavia, vanhat purjeveneet samoin. Paikkaan paistaa loistava ilta-aurinko. Terassit ovat auki yömyöhään.
Paikalla on myös oma kiinnostava historiansa.

Kööpenhaminan satama-allas on minusta ihastuttava. Mainitsinkin jo siinä risteilevistä kööpenhaminalaisten pikkuveneistä. Aiemmin olen kuvannut suosikkirakennuksiani oopperaa ja teatteria (joka näkyy tässäkin oikealla). Iso osa sataman vanhoista varastomakasiineista (Pakhus) on korjattu uuskäyttöön. Teatterin lähellä on mm. hotelli ja kuninkaallinen veistoskokoelma, molemmat vanhoissa makasiineissa. Vastarannalla, Holmenilla/Christianshavnissa on mm. taideoppilaitoksia ja pienyrityksiä. Yhdessä makasiineista sijaitsee yksi Kööpenhaminan neljästä Michelin -ravintolasta; Noma. Haaveilen pääseväni sinne jonain päivänä syömään.

Loput kuvat ovatkin Fredrikshavnissa sijaitsevasta Kastelletista ja sen ympäristöstä. Paikka on jotenkin äärettömän tanskalainen, vaikka vastaavia linnoitusalueita on varmasti maailmassa, ja varsinkin Pohjoismaissa useita. Ehkä se johtuu runsaasta punaisen värin käytöstä. Sitä tuntui näkyvän vähän joka paikassa.

Vallit ovat suosittu lenkkeilyalue. Siellä mekin siis kävimme. Täytyy sanoa, että Kööpenhaminan tasamaalla askel kävi yllättävän kevyesti. Tuulikin oli kesäiltana tavallisuudesta poikkeavan tyyni, mutta ilma kuitenkin sopivan raikas.

Huomasin muuten käydessäni kuvia läpi, että melkein kaikissa kuvissa on pilvinen tai ainakin puolipilvinen sää. Kaipa se piti paikkansa valtaosana Tanskassa vietetyistä lomapäivistä, tai sitten vain kuljetin kameraa mukana niinä päivinä, kun taivas veti pilveen. Uskomattoman kuuma oli pilvistä huolimatta. Vaikka tietysti kuukauden aikana helteeseen ehti jo tottua ja nyt runsas 20 astetta tuntuu viileältä, ihan syksyiseltä.

Tässä on Kastelletin sisäänkäynti - tai uloskäynti - kuinka vaan. Se on nimeltään Kongeporten. Linnoituksen eri osat ja rakennukset ovat kovin eri tyylisiä. Kiinnitin huomiota siihen, miten monen mallisia kattoja yhteen paikkaan mahtuu. Kongeporten edustaa hollantilaista barokkia, joka on minusta jotenkin hupaisan näköistä. Ylemmän kuvan punaisen talon "kaksoiskatto" taas enemmän tanskalainen.

Linnoituksen sisällä on myös tuulimylly, jonka tarkoitusta en oikein ymmärrä. Sekin on kovin hollantilaisen oloinen (Wikipedia vahvistaa myös asian).

Tämä talon seinä on Bredgadelta. Kuvassa ei ole paljon järkeä muuten, mutta minua kovasti viehätti tuo rappauksen alta paljastunut tiilipinta ja jäljellä olevassa rappauksessa näkyvä teksti. Mitään selvää sen siitä saanut, (ehkä joku tanskaa ymmärtävä olisi osannut tulkita sen), mutta ajatuksena jo lähes kadonnut teksti oli minusta kiinnostava. Joku on joskus halunnut sillä jotain viestiä, ja sen sijaan, että olisi kiinnittänyt kyltin, onkin kirjoittanut tekstin talon seinään. Varsin viehättävää.