Asioita joista pidän: Kiireettömät hetket

Lauantai-iltapäivän otin tosi iisisti. Istuin keittiössäni juomassa teetä ja katselin ikkunasta ulos. Join tosi monta hidasta kupillista. Oli aivan hiljaista. Aurinko paistoi sisään. Rakastan päiviä, joihin eivät kuulu aikataulut. On aikaa ajatella. Yritin päättää, että en päästä mieleen yhtäkään pitäisi -asiaa. Tulihan niitä lopulta muutama, mutta hiljakseltaan, kiireettömästi.

Plus belle la vie

Onpa mennyt epätavallisen monta päivää viimeisestä kirjoituksesta. Näennäissisukas asenteeni ei tuottanut toivottua tulosta ja jouduin olemaan pois töistä. Hyvä niin, kotona ollessa vasta ymmärsin, miten kipeä olen. Kolme päivää kului sängyn pohjalla. Nyt menee jo paremmin, vaikka vähän hutera olo onkin. Ei muuten pitänyt paikkaansa väitteeni, että kipeänä ollessa olen mieluimmin yksin. Kuumeessa ajatukset kiertävät aika ahdistunutta kehää, oli masentunutta ja näin paljon painajaisia. No, kun en muuta jaksanut tehdä, niin ehdin tehdä kaikenlaista ajatustyötä, mm. pohtia ahdistuksia. Se oli kyllä lopulta aika hyvä, sillä pääsin monen asian kanssa sinuiksi ainakin hetkellisesti.

Tein esimerkiksi onnellisuustestin. Katsoin siis YLEn Elämä pelissä -ohjelmaa jonka verkkosivuilla voi testata itsensä ja tuloksen perusteella saada vinkkejä siihen, miten voi nostaa omaa elämänlaatuaan. Kuulostaako huuhaalta? Ehkä, mutta ei se sitä ollut. Ja ihan yleisesti ottaen minusta aivan loistava ohjelma, koska suomalaiset sairastuvat masennukseen useammin kuin muut eurooppalaiset ja jäämme myös useammin työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Eli elämänlaatu ei ole leikinasia, vaikka ohjelmassa aika hassun "tsemppaavasti" siitä puhutaankin, jaetaan onnentaitoharjoitteita jne.

Minä sain testistä aika huonot pisteet. Uskon, että siihen vaikutti testin tekohetken kuumeinen ja masentunut mieleni. Oli vaikea nähdä mitään kovin valoisasti, kun oli niin kipeä olo. Testin antamat harjoitteet sen sijaan olivat ihan yleisellä tasolla kannustavia ja hyödyllisiä ja yritän pitää niitä mielessä. Esimerkiksi omat onnentaitoharjoitteeni ovat: 1. näkökulman vaihtaminen, 2. kiitollisuus, 3. tavoitteet.

Aion siis lisätä optimismia, itseni palkitsemista ja ylpeyden tunnetta pienistä onnistumisista (sen sijaan, että tuskastuisin, kun en saavuta suuria heti huomenna), hyvistä asioista iloitsemista ja toisten auttamista.
Tämä viimeisin liittyy siihen, että yritän olla paitsi apuna ja tukena läheisilleni, myös levittää hyvää mieltä ja iloa ympäristööni. Ajattelu on joutunut tänään testiin jo aika monta kertaa ja olen epäonnistunut surkeasti. Mutta hyvää on ollut se, että heti ikävän ajatuksen jälkeen olen muistanut harjoitteen ja repäissyt itseni ylös kiukusta tai alhosta.

Suosittelen testiä muillekin, se oli hyvä.

Kuva on muuten taas Candy Changin. Siinä vasta kiva ihminen!

PS. Mitä olette mieltä lisäämästäni uudesta toiminnosta SnapShotista, joka avaa puhekuplana tiivistelmän linkkien takana olevasta sisällöstä? Pidin ensin kokeilun arvoisena ideana, mutta nyt on alkanut arveluttaa, näyttää sekavalta. Jos teitäkin ärsyttää, niin otetaan pois. Kaikki tekninen edistys ei aina lisää käytettävyyttä.

Los Angeles, surffarit, pois lentävät linnut ja ihmiset jotka jättävät jäljen

Viime perjantaina järjestin asunnossani hurjat jatkot sekalaiselle ryhmälle erilaisia vaeltajia. Tapahtumat saivat alkunsa elokuvanäytöksestä, oikeammin jo teatterin ulkopuolelta, kehittyen sitten mitä hupaisimpien käänteiden kautta näihin aivan kummallisiin jatkoihin. Kotini on varsin pieni, mutta meitä ahtautui tänne parisenkymmentä. Mukana oli muutama uusi tuttavuus, kauempaa kulkenut taiteilijasielu, mutta mikä ihmeellisintä, myös sellaisia ystäviä, jotka asuvat aivan lähellä, mutta joiden kanssa en ole puhunut pitkään aikaan. Sattumoisin siis päädyimme etääntymisestä huolimatta pikkutunneilla juomaan lämmintä rommia (raakana) minun keittiööni.

Jälleennäkeminen oli myös varsin jännittävä ja erityiskiitos lähteekin illan ihastuttavalle muusalle, joka oli myös tukihenkilönä näiden, ehkä jo aavistuksen vieraiksi muuttuneiden ihmisten keskellä!

No, tämän tarinan jaan siitä syystä, että Spotifyn soittolistalleni oli jäänyt jatkoista ihana muisto, jonka vasta äsken ymmärsin: kuuntelimme Nick Drakea.

Ja kuunnellessani yhtäkkiä muistin myös sen, mikä tuossa perjantai-illassa oli niin merkittävää. Olin sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa tunnen itseni hyväksi, paremmaksi ihmiseksi. Elämä tuntuu tavoittelemisen arvoiselta ja kauniilta kaikkine rosoineen ja rikkinäisine reunoineen. Kiitos siis kuuluu erityisesti myös kahdelle herralle, joilta olen oppinut vuosien varrella paljon ihmisenä olemisesta, luopumisen ja epäonnistumisen vaikeudesta, selviytymisestä, kanssaihmisten kunnioituksesta ja yksinkertaisesti hyvyydestä. He ovat jättäneet minuun jälkensä omalla hiljaisella olemassaolollaan. Vähän haikealta tuntuu se, että nyt kun olen heistä etääntynyt osaan arvostaa paremmin sitä hyvää, mikä minulla oli lähipiirissäni vuosikaudet, vaan ei enää.

Nick Drake kosketti minua ja myös tämä YT-video on minusta aivan mahtava. Onhan siinä muun muassa rantaelämää, surffareita, aallonmurtaja, nopeutettua kuvaa, hassua kuvaa, merkityksetöntä kuvaa, pysäköity auto ja kissoja.