Sokea Mieli

Sokea Mieli - Blinded Mind - Trailer from Susanna Leinonen Company on Vimeo.


Susanna Leinonen Companyn Sokea Mieli -tanssiteoksen traileri. Niin hieno. En ole teosta vielä nähnyt, ensi-ilta on 1.4., mutta Susanna Leinonen on minusta aivan huippu. Tosi lahjakas, tosi tinkimätön, upea tanssija ja koreografi.

Täällä voi katsoa videoita SL Companyn muistakin teoksista.

Asioita joista pidän: Muksis ja Gena

Jos minusta tulisi joskus isona se mitä ehkä kaikkein eniten olen koskaan halunnut, tulisi minusta nukkeanimaatioiden tekijä. Olin lapsena aivan täysin niiden lumoissa, eikä rakkauteni ole hellittänyt vieläkään. Se olisi fantastinen työ!

Yksi ikuisia suosikkejani animaatiorintamalla, mutta myös muilla rintamilla on Cheburashka eli (suomeksi) Muksis. Näin muksis-animaatioita jo ihan pikkuisena mummolassa. Puheesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta elokuva oli vastuttamattoman suloinen. Mummolassa oli myös lasten äänilevy, jolla Muksis lauloi. Lisäksi minulla oli ihan oma pehmomuksis. Suurisilmäinen ja -korvainen otus, jolla oli pikkuinen pallon muotoinen häntä.

Kaikki asiaan vihkiytymättömät aina ihmettelivät: Mikä eläin tuo on? Minäpä tiesin ja osasin sanoakin, että se on Cheburashka, krokotiili Genan kaveri. Eikä se tietenkään ole mikään eläin... se on vain Cheburashka. Suomenkielisen nimen opin paljon myöhemmin, mutta olen sittemmin sitä suosinut, koska se on niin äärettömän lystikäs: muksis. Vähän niinkuin mukkelis makkelis, mutta paljon ytimekkäämpi.

Nokkelimmat tunnistavat krokotiili Genan siitä krokotiili Genan syntymäpäivälaulusta, joka tässäkin elokuvassa soi:





Lisää Muksiksesta wikipediassa

IHME

Jos teillä on viikonloppuna ylimääräistä aikaa ja olette Helsingissä ja kuljette Rautatieaseman läpi, niin pysähtykää hetkeksi kuuntelemaan tämän vuoden IHME –teosta.

Se on Susan Philipszin ääniteos, jossa hän esittää Sibeliuksen Sydämeni laulun (sanat: A.Kivi). Se on ehkä hienoimpia kappaleita, jonka tiedän. Esittämällä sen, saa helposti silmäni kostumaan ja jokikisen ihkarvani nousemaan pystyyn - hyvällä tavalla.

Philipszin teos hyödyntää asemahallin arkkitehtuuria: ääni suunnataan holvikaton alareunasta ylös, jolloin laulu kiirii kattoa pitkin tilan toiselle puolelle. Tämä synnyttää taiteilijan sanoin ”kuiskausgalleria” –efektin.

Teos esitetään kolmasti tunnissa, eli ihan koko aikaa sitä ei kuule. Joutuu siis ehkä hetkeksi pysähtymään ja odottelemaan. Teos on "avattu" tänään ja ainakin minä aion ilahduttaa sillä itseäni suuntaamalla sen läpi jumppaan päin. Aion myös uhmata keskushallin penkeillä istuvia juoppoja ja ottaa oman paikkani kuunteluun. Olkoon se kohottavin mahdollinen viikonlopun aloitus.

Lisää IHME-päivistä:
www.ihmeproductions.fi

Parasta mahdollista viikonloppua!

Ja till kulturskola!

Tämä kirjoitus kulkee aika kauas blogini otsikosta, mutta asia on niin tärkeä, että jos edes joku uusi ihminen kuulee aiheesta tätä kautta, tunnen itseni hyödylliseksi.

Ystäväni on näet ryhtynyt erään varsin kannatettavan hankkeen puuhanaiseksi. Länsi-Turunmaan kunta, entinen Parainen&CO, joka sijaitsee aivan Turun lähistöllä on päättänyt rahapulassaan myydä tyhjiä tai vähäisellä käytöllä olevia kiinteistöjä. Siis entisiä kyläkouluja ja muita rakennuksia. Kiinteistöt myydään eniten tarjoavalla, mikä kuntataloudessa valitettavan usein on ainoa kriteeri.

Nyt kuitenkin olisi yhdelle koulurakennuksista, Lielahden kylän vuodesta 1996 tyhjänä olleelle koululle, löytynyt kuin ihmeen kautta varsin kehittämishaluinen ostaja. Yksi tarjouksen jättäneistä tahoista oli valtakunnallisesti tunnetuista kulttuuripersoonista koostuva ryhmä, joka suunnitteli perustavansa kouluun kulttuurikeskuksen. Valitettavasti tämä tarjous hylättiin korkeamman rahamäärän tieltä.

On suunnattoman sääli, että kuntapäättäjät eivät näe omassa alueessaan piilevää potentiaalia. Kulttuurikeskus, joka järjestäisi eri taidealojen kurssitoimintaa, konsertteja, näyttelyitä, esityksiä yms. yms. on pienelle kunnalle saatikka pienellä kylälle todellinen lottovoitto. Vaikka tarjous olisi jäänyt kauaskin korkeammasta, antaisi keskuksen toiminta paikkakunnalle toki niin paljon hyvää, epäilemättä myös aineellista hyvää, että tarjous tulisi hyväksyä.

Nykyiset ja entiset Lielahden kyläläiset, joihin ystävänikin kuuluu, ovat nyt perustaneet kansanliikkeen jo hyväksytyn tarjouksen ottamiseksi uuteen harkintaan. Nettiadressin voi käydä allekirjoittamassa täällä: www.adressit.com/lielaxskola

Asia on minullekin läheinen paitsi ystävien kautta, myös siitä syystä, että perheelläni on mökki Paraisilla. Alueella on teollisuutta ja se on myös kukoistava kesämökkikunta kauniin saariston ansiosta. Kulttuuria siellä sen sijaan ei voi olla koskaan liikaa. Kunnan tulisi kehittää aluettaan asukkaita varten. Kiinteistöjen myynnistä saadut tulot ovat pähkinöitä sen lisäarvon rinnalla, mitä kulttuurikeskus voisi pidemmällä aikavälillä tuoda.

Lisää prosessin kulusta voitte lukea ystäväni blogista: Tavoitteena seesteisyys

Aiheesta käytyä keskustelua:
Turun Sanomat
Kyläyhdistyksen jättämä oikaisupyyntö asiassa
Åbo Underrättelser
Ja till unik kulturskola i Pargas

This would be a nice place for a tree

Tämä Candy Changin kuva ilhadutti minua tänään tiistaina.

Tunnelmia

Tulin voimautuneena takaisin, vaikka yöunet jäivätkin su-ma välisenä yönä neljään tuntiin ja maanantai oli töissä pitkä ja rankka (kuten koko viikko). Toisaalta nukuin viikonloppuna todella hyvin, tyynesti ja pitkään. On se kumma kun uni asuu kokonaan korvien välissä.

Viikonloppuna oli kyllä osin hurjaa, vaikeaakin, mutta loppupeleissä kuitenkin hienoa. Intiaanikesästä ei tietenkään ollut tietoakaan, vaan helle oli hävinnyt tuuleen. Sen sijaan oli sateista ja paljon kylmempää kuin Helsingissä.

Tässä muutama tunnelmapala, jotka haluan jakaa:

Lauantai-aamu oli yhtä harmaa, kuin pitkät pätkät koko viikonloppua. Taustalla liputus. Arvuuttelin että illan Tanska-Portugali -peli sai isänmaalliset ja jalkapallohullut tanskalaiset vetämään punavalkeat salkoon.

Kävimme lauantaina hassun taidenäyttelyn avajaisissa ja sen jälkeen lounaalla teatterin henkilöstöravintolassa. Oli ehkä mukavin työmaaruokala, jossa olen koskaan käynyt ja hienoin mahdollinen näköala. Ruokakin oli ok. Se katosi nälkäisiin suihin, ennen kuin muistin ottaa kuvan.

Teatterissa oli myös huipputyylikäs ja -hauska kyltitys.



Illalla menimme vanhaan oopperaan katsomaan hassua poikkitaiteellista teosta Tomorrow in a Year, jonka musiikin oli tehnyt The Knife. Siinä oli klassista- ja poplaulua, tanssia, hieno lavastus ja Darvinin Lajien syntyä lainaava teksti. Tosi "outo" kokonaisuus siis. Oli silti aika hauskaa. Jostain osista pidin kovin, toiset olivat kummia tai pysähtyneitä. Yleisössä istui pelkästään nuoria (enimmäkseen ruotsalaisia) hipstereitä. Huipputyylikästä ja vähän huvittavaa siis, en tiedä pitivätkö hekään näkemästän. Ei ollut tyypillistä The Kifea se, ei.

Sunnuntaina valuimme brunssille kulmakuppilaan vasta iltapäivällä. Aurinko paistoi ajoittain, sitten taas satoi ryöpsynä vettä. Todella hassu sää. Kuppila oli huippuviihtyisä. Kirpeästä syystuulesta lannistumatta ulko-ovi oli auki kadulle. Oli hieno myöhäiskesän tunnelma. Jutustelimme siitä, miten hauskaa olisi pitää omaa kahvilaa.

Aamiaisen jälkeen otimme Nyhavnista keltaisen lautan (oikealla) uudelle oopperatalolle toiselle puolelle "jokea". Vasemmalla näkyy muuten teatteritalo ulkoapäin. Sen yläosassa olevassa lasikuutiossa sijaitsi se maailman viihtyisin "työmaaruokala".

Tässä uuden oopperatalon työmaaruokala, joka ylitti edellisen paikan aseistariisuvalla majesteettisuudellaan. Siihen kuului parveke, joka jatkui koko rakennuksen ympäri. Todella fantastisen, henkeäsalpaavan UPEA paikka. Koko rakennus on aivan uskomattoman hieno. Ja aurinkokin alkoi paistaa!

Tässä syy oopperalle tuloon. Ystäväni päästi meidät ylimmälle parvekkeelle, erilaisten valojärjestelmien ja johtojen joukkoon seuraamaan Jevgeni Onegin -esitystä. Kokemus oli aika huikea. Olimme todella, siis ihan TODELLA korkealla, ja siellä oli todella pimeää. Kaiteeseen ei saanut koskea, koska se saattoi laukaista palohälyyttimen. Jouduimme siis tunnustelemaan tiemme perille. Aika jännittävää (luvatonta), jopa pelottavaa, kunnes ajatukseen tottui. Ihan kuin kirjasta tai elokuvasta. Ikimuistoinen kokemus, varsinkin, kun itse oopperakin oli tosi tosi hieno!

Menimme vielä sunnuntain päätteeksi ystävien kanssa Christianshavniin hampurilaisille ja olusille tähän tosi tosi kivaan paikkaan. Kuvan vasempaan laitaan on joku ennättänyt työntää nenänsä.

Das neue Berlin

Jos ikävöi Berliiniin, kannattaa mennä katsomaan Laiturille ensi viikolla aukeavaa näyttelyä Das neue Berlin. Näyttely esittelee Berliinissä yhdistymisen jälkeen tehtyjä kaupunkirakentamishankkeita. Vaikka olen suuri kaupunkisuunnittelun ystävä, haluan mennä katselemaan kuvia pelkästä fiilistelyn ilosta. Oheinen kuva on näyttelystä.

Laituri on Helsingin vanha linja-autoasema, jonka ympäristöä kaupunki ei ole vieläkään saanut arvoiseensa kuntoon. Esimerkiksi hieno aukio Laiturin ja Lasipalatsin välissä ei ole lähimainkaan siinä käytössä, mitä sen potentiaali antaisi olettaa. Pois pois Harry's bar ja tilalle jotain kutsuvaa ja kulttuurin kuluttamiseen kannustavaa - vaikkapa kaupunkilaisten ilmainen olohuone.

Olen käynyt Berliinissä aikuisiällä kerran, vietin siellä viikon viime talvena. Siitä tuli aika merkittävä luku I left my heart -paikkojen listaani. Haaveilen, että pääsisin sinne taas pian uudelleen. Tällä hetkellä kaikki ulkomaanmatkoihin varatut varat vain sattuvat suuntautumaan Tanskanmaalle.

Näyttely on auki 2.9.-19.9.
Laituri, Narikkatori 2, 00100 Helsinki, Avoinna: ti-pe 10-18, la 12-16, Vapaa pääsy!

Lisäys 30.8.09:
YLE Teema esittää ehkä hienoimman mahdollisen dokumentin Berliini 24h. Vuorokauden kestävässä dokumentissa seurataan berliiniläisten elämää vuorokauden aikana. Voisin hyvin linnoittautua päiväksi roskaruoan kanssa kotiin katsomaan dokkaria. Voisin ja linnoittautuisin, jos vain olisin Suomessa. Melkein harmittaa, että sattuu näin pahasti päällekkäin. :)