Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eyjafjöll. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eyjafjöll. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. kesäkuuta 2010

Asioita joista pidän: Islanti

Islannistahan pitävät kaikki. Se on niin läpeensä sympaattinen, pieni ja persoonallinen. Minäkin olen pitänyt Islannista melkein niin kauan kuin muistan, melkein. Tuhkapilvetkään eivät ole tätä lämmintä tunnetta vieneet pois. Olin ehkä kymmenen, kun vanhempani lähtivät sinne kahden viikon reissulle, kiersivät maata ristiin rastiin ja poikkesivat Grönlannissakin. En koskaan väsynyt kuulemaan tarinoita matkasta tai katsomaan kuvia, joita oli parikin albumillista.

Minulle ja siskolleni tuotiin reissusta ruhtinaalliset tuliaiset, joista yksi oli ylitse muiden: t-paita. Siinä oli kuva lammaslaumasta, jonka keskellä oli yksi lammas, jolla oli punainen villapaita päällä. Paidassa oli teksti: Island! The one and only. Teksti ei ollut kovin omaperäinen, mutta kuva sitäkin sympaattisempi. Pidin paitaa tosi pitkään, ihan haperoksi. Ehkä se on edelleen tallessa jossain vanhempieni vintissä.

Vankasta suosikistani Cup of Jo -blogista löysin tällaisen Islantilaisten itsestään tekemän mainoskipaleen. Miksi suomalaiset eivät koskaan tee mitään yhtä vaivattoman hauskaa? Mainos on tehty tyylillä, eikä ole kuitenkaan liian tuotetun näköinen eikä aiheuta minussa myöskään myötähäpeää, kuten useimmat kansalliset matkailumainokset. Kokonaisuutta ei yhtää huononna se, että sydämmeni sykkii aina ja ikuisesti mainoksessa soivalle Emiliana Torrinin Jungle Drum -kipaleelle.

Inspired by Iceland Video from Inspired By Iceland on Vimeo.


Tämä toinenkin video (Eyjafjöllin purkauksesta) kävisi melkein matkailumainoksesta. Niin kaunis. :)

Pakko on päästä Islantiin ja pian. Ehkä jo ensi vuonna!!

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Eyjafjöll

Islantilainen tulivuori on pakottanut minut viikonloppuleskeyteen. Ensin sulkeutui Kastrup, sitten Helsinki-Vantaa. Torstaina harmitti vietävästi, perjantai-aamuna asian jo hyväksyi. Luonnonmullistus on luonnonmullistus. Olisin vain toivonut, että se olisi tullut kohdalleni kaksi päivää myöhemmin, jotta olisin jäänyt jumiin Kööpenhaminaan, enkä tänne.

Jos olisimme onnistuneet näkemään tänä viikonloppuna, olisimme ehtineet nähdä ennätykselliset kolme kertaa huhtikuun aikana. Ostin nimittäin torstaina seuraavat lennot vapuksi. Ennätys jäi nyt rikkomatta.

Tavallaan minusta on kyllä hauskaakin, että juuri tämä ehkä absurdein mahdollinen force majeure sattui kohdalleni. "Tulivuoren purkaus piti rakastavaiset erossa toisistaan," kertoo tarina sitten kun olen vanha ja keinun keinutuolissa.