Hvalreki - Dead whale

Viimeinen pysähdys Snæfellsnesissa. Tien varressa kyltti, jossa luki Hvalreki - Dead whale. Teksti ei tarkoittanut kyltin taakse oikaissutta väsynyttä pyöräilijää vaan ihan oikeaa valasta.

Se oli ilmeisesti ajautunut rantaan, mutta en tiedä oliko rantaan joutuminen kuolinsyy vai oliko valas kuollut jo aiemmin. Pahoittelut herkimmille. Vähän hävetti rynnätä rannalle kuvaamaan kuollutta luontokappaletta, mutta uteliaisuus voitti.

En ole koskaan nähnyt valasta - en elävää enkä kuollutta - yhtä läheltä. Enkä varmaan tule näkemään.
Paikallisten luonto-oppaiden mukaan valas oli ehtinyt olla rannalla jo toista viikkoa ja haju oli sen mukainen. Kuvitelkaa mädäntyvä liha ja kertokaa se tuhannella.

Paikka johon valas oli päätynyt, oli mitä uskomattomin: viivasuora horisontti, tyyni vesi, johon pilvien muodostelmat heijastuivat, rannassa ja rantavedessä mustia laavamurikoita. Paikan autiudessa oli jotain todella tarunhohtoista. Tunsin olevani Taru Sormusten Herrasta elokuvassa. Tosin valaasta nouseva löyhkä piti aika tiukasti kiinni todellisuudessa.

Maailman laidalla

 

 

Myös nämä kuvat ovat Snæfellsnesista. Monen monta kuvaa aivan samasta paikasta, tiedän. En kuitenkaan malttanut jättää melkein mitään pois, rakastuin tähän maisemaan niin paljon, että jokainen kuva on tärkeä. En osaa oikein kuvailla miten paljon tällainen jyrkkä rantatörmä ja tyhjä autiuteen avautuva horisontti minua puhuttelivat. Tällaisessa paikassa tulee uskomaton tyhjyyden ja pienuuden tunne. Maailma on niin suuri ja niin uskomattoman kaunis. Mitä siihen voi enää pieni mitätön ihminen sanoa tai tehdä. Voi vain hämmästellä ja antaa paikan pyhyyden sulaa sieluunsa.

Maailman laidalla ollaan olemassaolon perimmäisten kysymysten äärellä. Ajattelen suurella kunnioituksella niitä ensimmäisiä islantilaisia, jotka työnsivät veneensä vesille edessä avautuvaa autiutta pelkäämättä ja purjehtivat niin pitkälle kuin merta riitti. Jotain hyvin hyvin erikoislaatuista heissä on ollut. Positiivista periksiantamattomuutta kai, optimismia ja rohkeutta tuntemattoman edessä.

Snæfellsnesin lintukalliolla

Kivi voi vulkaanisessa maassa muodostua niin kovin moneen muotoon. Erityisesti jos laava valuu veteen. Tässä paikassa laavaa oli sekä terävinä liuskamaisina kallioina, joiden kolojen asukkeina tuhannet lokit viihtyivät, että rannassa meren täydellisen pyöreiksi hiomina isoina ja pieninä kivinä. Seassa oli sekä aivan valkoisia, että pikimustia murikoita. Geologi olisi epäilemättä voinut valottaa meille mistä oikein oli kyse. Lokkien lakkaamaton kirkuna sai minut tuntemaan oloni tunkeilijaksi. Vaikka kuvailimme kunnioittavan matkan päästä, tuntui silti siltä että olemme nyt toisten pesimäpuuhien tiellä.

Keräsimme rannalta taskuihin mukaan kiviä ja nyt ne koristavat kukkaruukkujani. Kivet ovat paras ja kaunein tuliainen ikinä.

Snaefellsnes

 

 

Muutama kuva Snaefellsnesin niemestä Islannin länsirannikolta. Fantastinen paikka, jossa muutaman kilometrin ajettuaan päätyi taas uuteen, pinnanmuodoltaan, kasvistoltaan ja maisemaltaan aivan erilaiseen paikkaan. Kun vielä sää vaihteli yhden päivän aikana hurjasta tuulesta ja sateesta yli 20 asteen kesäiseen (Islannin mittakaavassa hurjaan) lämpöön, oli turistilla ihmettelemistä. Yhteen päivään mahtui niin monenlaisia näkyjä, tunnelmia ja emootioita, että niitä oli jopa vaikea sulattaa. Reykjavikiin palatessa olimme rättiväsyneitä.

Kuvatkin on pakko laittaa tänne useammassa erässä, lisää seuraa.  

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sn%C3%A6fellsnes

Syyspäivän ilta

Ulkona on ihan vihonviimeinen myrsky. Voi olla vain tyytyväinen, että ei tarvitse lähteä mihinkään ja kotiinkin ehdin kuivana ennen kuin sade alkoi.

Olen tänään tehnyt harjoituksia Kelan sivuilla. Hain äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa. Ei ollut ihan yksinkertainen temppu, koska vapaiden optimointi vaatii melkoista suunnittelua. En tiedä päädyinkö nyt ihan parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun, mutta tehty on, ainakin toistaiseksi.

Tällaisten byrokraattisten prosessien kautta konkretisoituu koko elämäntilanne. Ymmärtää paremmin, mitä ensi vuonna oikein tapahtuu. Näillä näkymin olen kotona ainakin heinäkuun loppuun asti. On toki mahdollista, että vielä paljon sitä pidempään, mutta tämän tiedon kanssa elän toistaiseksi.

Ystäväni jakoi tänään tämän Silvio bandin kappaleen. Sen nimi Annoying Thoughts on aika hyvä, koska kappale sinänsä jo oli minusta aika "annoying". Jotain hauskaakin siinä silti oli. Vetoavaa. Syyspäivän iltaan hyvin sopivaa.


Minua vähän huvitti, sillä bändin nimi Silvio toi mieleen aivan toisen Silvion. Tutumman ja rakkaan. Kesällä 1997 ostin Havannasta Silvio Rodriguezin levyn, jossa oli myös tämä kappale. En voi kuunnella sitä tuntematta jotain kummallista haikeutta. Kaikki siihen liittyvät muistot ovat himmenneet vuosien varrella, mutta musiikki koskettaa jotain syvällä tunnemuistissa olevia fiiliksiä ja ei sitä voi kuunnella herkistymättä.

Geysir

Matkustimme ystäväni kanssa heinäkuussa viikoksi Islantiin. Se oli hämmentävä kokemus. Ehkä erityisesti siksi, että olin aina halunnut matkustaa sinne ja nyt tartuin tilaisuuteen. Káikkien odotusten täyteisten vuosien jälkeen oli kummallista yht'äkkiä olla paikan päällä Islannissa, josta olin pitkään haaveillut.

Matkassa kohtasivat siis suuret odotukset ja vankat käsitykset siitä, mitä odottaa, sekä perillä koettu hämmennys siitä, miten erilainen paikka Islanti kuitenkin oli kuin olin ennakkoon ajatellut. Se ei vastannut odotuksia, vaan oli jotain aivan omanlaistaan. Ihan todella uniikki ja kuitenkin suloisella tavalla tutun oloinen. Tuntui kuin olisin tullut tuttuun paikkaan, omalle mukavuusalueelle. En ole montakaan kertaa matkustaessani kokenut vastaavaa tunnetta, mutta uskokaa tai älkää, se oli erittäin miellyttävä.

Nämä kuvat otin ensimmäisenä päivänä Islannissa. Vuokrasimme Reykjavikista auton ja ajoimme kultaisen kierroksen. Päivä oli hieno johdatus siihen, mitä Islannilla voi olla parhaimmillaan tarjota. Pienten välimatkojen päähän on sijoittunut niin monta ihmeellistä paikkaa, että yksikin niistä olisi vaatinut hitaampaa sulattelua. Nämä kuvat ovat paikasta, josta Geysirit ovat saaneet nimensä. Kuumia vesisuihkuja on Islannissa muuallakin, mutta se suurin ja kuuluisin (nyt jo lähes hiljentynyt) on nimeltään Geysir. Alueella oli useita kuumia lähteitä, jotka purkautuivat tai pulputtivat hiljakseen. Kaikissa vesi kiehuvan kuumaa, mikä aikaansaa purkauksenkin.

Montevideo, Colonia

 

 

Nämä kuvat ovat marras-joulukuiselta Uruguayn matkalta. Otoksia Montevideosta ja Colonian -kaupungista, joka sijaitsee pääkaupungista länteen. Se on maan vanhin kaupunki, Unescon maailmaperintökohde. Sieltä pääsee myös näppärästi parissa tunnissa lautalla Buenos Airesiin, joka sijaitsee vastakkaisella puolella Rio de la Platan suistoa. Ehdin käydä Coloniassa peräti kolme kertaa kuukauden mittaisen Uruguayssa oleskelun aikana. Ensin ystäväni kanssa sunnuntairetkellä hänen pikkuisella autollaan, sitten ryhmässä bussilla reissaten ja kolmannen kerran matkalla Buenos Airesiin. Montevideon kuvat ovat peräisin sairaalasta, koulusta ja painotalosta.

Islannissa

Iceland from Ken Grunberg on Vimeo.

Voi ei, on melkein vaikea katsoa tällaisia Islanti -videoita. Pakkohan sinne olisi päästä. Vatsanpohjaa kouristaa. Kaikki ensi kesän suunnitelmat ovat vielä auki. Tyypillistä. No sitäkin enemmän on vaihtoehtoja, jos niin halutaan.

via A Cup of Jo

Something in the water

Poikaystäväni on kipeänä jo kolmatta viikkoa. Ikiflunssa ei ota talttuakseen vaan vie äänen ja kunnon. Hän lähti uhmakkaasti hurjalle baarikierokselle viime viikonloppuna heti, kun tauti oli antanut vähäisiä heikkenemisen merkkejä, ja sai nöyrtyä, kun se hyökkäsi kahta kauheampana takaisin.

Myötätunnosta tympääntynyttä sairastajaa kohtaan, ikävästä ja ehkä omasta ikävystymisestäkin johtuen, olen melkein sortumaisillani ostamaan sikakalliit viime hetken lennot ensi viikonlopuksi. Roikun vielä epätoivoisesti kiinni viimeisissä säästäväisyyden riekaleissa. Paljon ei ole enää jäljellä.

Tämän Brooke Fraserin kappaleen lähetin tänään piristämään kurjuuden keskelle. Kuulemma toimi ihan kohtuullisesti. Pidän muistakin Brooken kappaleista, mutta tämä kolahtaa tosi kovaa, paitsi koska se on niin hauska rallatus, myös nimensä takia: "There is something in the water that makes me love you like i do".
Kertosäe tuo hymyn huulille.

Montevideo 2

 

Montevideossa oli keltaista, punaista, ruskeaa, vihreää ja turkoosin sinistä sulassa sovussa. Ei joka paikassa, mutta monissa - mausteena. Jäin ikävöimään värejä, kun palasin Suomeen. Täällä kaikki on niin mustavaltoista, hilpeällä harmaalla maustettua. 

Montevideo, Ciudad Vieja 2