Hyvää ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää ystävät. Tänä vuonna en lähettänyt rakkaalleni ystävänpäivätervehdystä. Sainkin itselleni ihan oman, oman kullan omin käsin tekemän tervehdyksen, joka vielä maistuikin mainiolta. Love you too...

Hvalreki - Dead whale

Viimeinen pysähdys Snæfellsnesissa. Tien varressa kyltti, jossa luki Hvalreki - Dead whale. Teksti ei tarkoittanut kyltin taakse oikaissutta väsynyttä pyöräilijää vaan ihan oikeaa valasta.

Se oli ilmeisesti ajautunut rantaan, mutta en tiedä oliko rantaan joutuminen kuolinsyy vai oliko valas kuollut jo aiemmin. Pahoittelut herkimmille. Vähän hävetti rynnätä rannalle kuvaamaan kuollutta luontokappaletta, mutta uteliaisuus voitti.

En ole koskaan nähnyt valasta - en elävää enkä kuollutta - yhtä läheltä. Enkä varmaan tule näkemään.
Paikallisten luonto-oppaiden mukaan valas oli ehtinyt olla rannalla jo toista viikkoa ja haju oli sen mukainen. Kuvitelkaa mädäntyvä liha ja kertokaa se tuhannella.

Paikka johon valas oli päätynyt, oli mitä uskomattomin: viivasuora horisontti, tyyni vesi, johon pilvien muodostelmat heijastuivat, rannassa ja rantavedessä mustia laavamurikoita. Paikan autiudessa oli jotain todella tarunhohtoista. Tunsin olevani Taru Sormusten Herrasta elokuvassa. Tosin valaasta nouseva löyhkä piti aika tiukasti kiinni todellisuudessa.

Maailman laidalla

 

 

Myös nämä kuvat ovat Snæfellsnesista. Monen monta kuvaa aivan samasta paikasta, tiedän. En kuitenkaan malttanut jättää melkein mitään pois, rakastuin tähän maisemaan niin paljon, että jokainen kuva on tärkeä. En osaa oikein kuvailla miten paljon tällainen jyrkkä rantatörmä ja tyhjä autiuteen avautuva horisontti minua puhuttelivat. Tällaisessa paikassa tulee uskomaton tyhjyyden ja pienuuden tunne. Maailma on niin suuri ja niin uskomattoman kaunis. Mitä siihen voi enää pieni mitätön ihminen sanoa tai tehdä. Voi vain hämmästellä ja antaa paikan pyhyyden sulaa sieluunsa.

Maailman laidalla ollaan olemassaolon perimmäisten kysymysten äärellä. Ajattelen suurella kunnioituksella niitä ensimmäisiä islantilaisia, jotka työnsivät veneensä vesille edessä avautuvaa autiutta pelkäämättä ja purjehtivat niin pitkälle kuin merta riitti. Jotain hyvin hyvin erikoislaatuista heissä on ollut. Positiivista periksiantamattomuutta kai, optimismia ja rohkeutta tuntemattoman edessä.

Snæfellsnesin lintukalliolla

Kivi voi vulkaanisessa maassa muodostua niin kovin moneen muotoon. Erityisesti jos laava valuu veteen. Tässä paikassa laavaa oli sekä terävinä liuskamaisina kallioina, joiden kolojen asukkeina tuhannet lokit viihtyivät, että rannassa meren täydellisen pyöreiksi hiomina isoina ja pieninä kivinä. Seassa oli sekä aivan valkoisia, että pikimustia murikoita. Geologi olisi epäilemättä voinut valottaa meille mistä oikein oli kyse. Lokkien lakkaamaton kirkuna sai minut tuntemaan oloni tunkeilijaksi. Vaikka kuvailimme kunnioittavan matkan päästä, tuntui silti siltä että olemme nyt toisten pesimäpuuhien tiellä.

Keräsimme rannalta taskuihin mukaan kiviä ja nyt ne koristavat kukkaruukkujani. Kivet ovat paras ja kaunein tuliainen ikinä.

Maailman paras kalakeitto

 

Snaefellsnäsin kärjessä, rantatörmän suojissa sijaitsi mitä ihanin pieni talo, jossa kahvila. Matkaopas kehui, että sieltä löytyy Islannin paras kalakeitto, vai lieneekö ollut jopa koko maailman paras. Parhauksista en tiedä, mutta hyvää se oli. Huonoa en kyllä Islannissa maistanutkaan. Osaavat valmistaa nuo merenelävät, niin keitoksi, kuin muiksikin ruokalajeiksi.

Pikku kahvila oli fantastinen. Sisältä sisustettu kuin mummon mökki, ulkona aurinkoinen terassi ja ruokalista miellyttävän yksinkertainen. Jälkiruuaksi löytyi ihania kakkuja. Kaikki tarjoiltiin sekalaisista isoäidin ruusuastioista. Sympaattisuuden huipentuma.

Paikka olisi ollut mieleenpainuva jo ilman maisemaakin. Aava Atlantti oli siinä aivan edessä. Aurinko paistoi, oli Islantilaisittain helteistä (+20). Ajan olisi voinut pysäyttää siihen paikkaan, jos ei olisi ollut viikon lomalla ja takaraivossa pakonomainen tarve nähdä niin paljon kuin mahdollista - eli suorittaa koko ihana Snaefallsnäs yhdessä päivässä.

Snaefellsnes

 

 

Muutama kuva Snaefellsnesin niemestä Islannin länsirannikolta. Fantastinen paikka, jossa muutaman kilometrin ajettuaan päätyi taas uuteen, pinnanmuodoltaan, kasvistoltaan ja maisemaltaan aivan erilaiseen paikkaan. Kun vielä sää vaihteli yhden päivän aikana hurjasta tuulesta ja sateesta yli 20 asteen kesäiseen (Islannin mittakaavassa hurjaan) lämpöön, oli turistilla ihmettelemistä. Yhteen päivään mahtui niin monenlaisia näkyjä, tunnelmia ja emootioita, että niitä oli jopa vaikea sulattaa. Reykjavikiin palatessa olimme rättiväsyneitä.

Kuvatkin on pakko laittaa tänne useammassa erässä, lisää seuraa.  

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sn%C3%A6fellsnes

Geysir

Matkustimme ystäväni kanssa heinäkuussa viikoksi Islantiin. Se oli hämmentävä kokemus. Ehkä erityisesti siksi, että olin aina halunnut matkustaa sinne ja nyt tartuin tilaisuuteen. Káikkien odotusten täyteisten vuosien jälkeen oli kummallista yht'äkkiä olla paikan päällä Islannissa, josta olin pitkään haaveillut.

Matkassa kohtasivat siis suuret odotukset ja vankat käsitykset siitä, mitä odottaa, sekä perillä koettu hämmennys siitä, miten erilainen paikka Islanti kuitenkin oli kuin olin ennakkoon ajatellut. Se ei vastannut odotuksia, vaan oli jotain aivan omanlaistaan. Ihan todella uniikki ja kuitenkin suloisella tavalla tutun oloinen. Tuntui kuin olisin tullut tuttuun paikkaan, omalle mukavuusalueelle. En ole montakaan kertaa matkustaessani kokenut vastaavaa tunnetta, mutta uskokaa tai älkää, se oli erittäin miellyttävä.

Nämä kuvat otin ensimmäisenä päivänä Islannissa. Vuokrasimme Reykjavikista auton ja ajoimme kultaisen kierroksen. Päivä oli hieno johdatus siihen, mitä Islannilla voi olla parhaimmillaan tarjota. Pienten välimatkojen päähän on sijoittunut niin monta ihmeellistä paikkaa, että yksikin niistä olisi vaatinut hitaampaa sulattelua. Nämä kuvat ovat paikasta, josta Geysirit ovat saaneet nimensä. Kuumia vesisuihkuja on Islannissa muuallakin, mutta se suurin ja kuuluisin (nyt jo lähes hiljentynyt) on nimeltään Geysir. Alueella oli useita kuumia lähteitä, jotka purkautuivat tai pulputtivat hiljakseen. Kaikissa vesi kiehuvan kuumaa, mikä aikaansaa purkauksenkin.

Kääntöpöydän förskottina borshia

Kääntöpöydän förskotti 4.2. (päivittyvä video) from Dodo on Vimeo.

Hyvä ystäväni häärii huomenna Kääntöpöydän hienossa tempauksessa, joka kevään kuluessa jalostuu vakituiseksi toiminnaksi. Kääntöpöytä on Pasilan ratapihalla sijaitseva Dodon kaupunkiviljelypuutarha, jossa (ainakin) tänä vuonna tulee toimimaan oma ravintola. Huomenna on käynnistystempaus:

Löydä ensi kesän pakollinen vierailu­kohde jo helmikuussa. Esittelemme Dodon tulevaa kaupunki­viljelypuutarhaa ja halutessasi pääset nikkaroimaan viljelylaareja. Päivän kruunaa Ravintola Kääntöpöydän talvinen menu. Tarjolla slaavilainen kasvismenu, mm. luomu-borssi­keittoa & vuolukermaa sekä avotulella paistettuja syrnikkejä, puolukkahilloa ja jugurttimoussea…  Pakkaspäivän lämmikkeeksi sopii toki myös tarjolla oleva kuuma minttutee Pasilan sissiviljelmien viime kesän sadosta kera cityhunajan. Ravintola aukeaa n. 12.00. Pakkasesta ja muista hidasteista huolimatta kannattaa tulla paikalle. Menu saa kuolan valumaan.

Lisää Kääntöpöydästä: http://kaantopoyta.fi/

Morsiussauna

 Näistä hetkistä on kulunut jo monta viikkoa. Rakas ystäväni juhlittiin ja saunotettiin onnistuneesti avioliiton satamaan elokuussa. Polttarit olivat minulle vanhojen ja uusien ystävien kohtaaminen. Hassua, miten naisilla -  jotka eivät tunne toisiaan, mutta joilla on yhteisiä ystäviä - voi synkata niin hienosti ensi hetkistä alkaen. Kokemus oli uskomattoman yhteisöllinen ja lämmin. Se myös muistutti minua siitä miten tärkeitä riitit ovat. Tekee hyvää siirtyä uuteen elämänvaiheeseen näyttävästi. Toisaalta jokainen nainen ansaitsee tulla juhlituksi ihan oman itsensä vuoksi. Polttarit eivät siis ole turha juttu ollenkaan. 

Jos joku hakee vinkkejä intensiiviseen morsiussaunottamiseen, niin vinkkejä löytyy täältä. Me teimme kaiken pitkällä kaavalla ja morsiussaunataiteen sääntöjen mukaan. Meteli oli asianmukainen. Siinä puhdistui sielu ja ruumis.

Järjestykseen

Tänään perjantaina nauratti tämä blogikirjoitus: The Art of Clean Up. Tunnistin jotain itsestäni. Loputkin kuvat kannattaa katsoa.

Aamulla peruuntui yksi esitys ja sain 1,5 tuntia ylimääräistä aikaa. Aivan ihmeellistä. Kohta pistän taas pääni pyörälle hurjasta huseeraamisesta. Kiireinen viikko takana, kiireinen viikonloppu edessä. Kohta koittaa h-hetki eli HÄÄT!!!
(Ei omat - tietenkään, vaan rakkaan ystävän). Yritän kerätä dokumentaatiota ja kirjoittaa ensi viikolla raporttia, jotta näette miten ihanaa rakkaus voi olla ja miten kaunis on varhaissyksyinen saaristo.  

Kielioppia

Ystäväni kirjoitti aamulla statuspäivitykseensä niin hullunkurisen jutun, että on suorastaan pakko hävyttömällä tavalla varastaa se tänne.

"Substantiivi on se sana, jonka jälkeen voi lisätä "perkele", kuten äijänperkele, autonperkele. Adjektiivi on sana jonka eteen lisätään "paskan", kuten paskantärkee, paskanhailee. Verbi on sana, jonka jälkeen lisätään sanat "ihan sikana". Yhdyssana on sellanen jonka väliin ei voi laittaa "vittu". Niinku yhdysvittusana. Ei käy. Kuormavittuauto. Ei käy. Aivan vitun ihana. Käy."

Tyydytti nauruntarpeen. Kiitos ihanalle Päiville!

The Brave Romancers

Terve taas ystävät ja kylänmiehet. I'm back!
Takaisin sekä kotona Helsingissä että työpöydän ääressä jo toista viikkoa. Blogiin ei ole toistaiseksi tehnyt mieli kirjoittaa mitään. Olen ollut pahasti kesävireessä ja terässä. Nyt alkavat kuitenkin sekä normaali arki että rutiinit epäilyttävästi luiskahtaa uomiinsa. Ehkä blogikin alkaa taas vetää puoleensa ahkerammin.

Tänään minut sai kirjautumaan erään vanhan tuttavan keikka ravintola O'Malleysissa kahden viikon päästä eli 23.8. klo 19.30. Erinomaisia muusikoita ja tykkään myös biiseistään. Keikka on osa Art Goes Kapakkaa. Tulkaapa kuuntelemaan. Tässä esimakua:



Ps. Tarina kertoo, että tumma kaveri oli teininä tulenpalavan ihastunut hyvään ystävääni, mutta ei koskaan uskaltanut tunnustaa tunteitaan. Näin jälkeenpäin ajatellen herra ei olisi ollut ollenkaan hullumpi catch. Toisaalta molemmat osapuolet ovat nyt onnellisesti tahoillaan naimisissa. Sen pituinen se.

Huhtikuuahdistus

Voi itku tätä huhtikuuta. Miksi keväät eivät tahdo meikäläisellä sujua oikein koskaan. Kaikki on taas niin hemmetin vaikeaa. Töissä on vaikeaa, kotona on vaikeaa, joka paikassa kaikki on vaikeaa - tai vähintäänkin hankalaa. Kaiken lisäksi olen terapeutin kanssa työstänyt viime viikot varsin visaista ongelmaa, eikä ratkaisua näy. Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Molempia olen kokeillut.

Tulisi jo pääsiäinen ja loma, edes hetken helpotus.

Tänään päivä sentään alkoi varsin miellyttävissä merkeissä, kun menin ystäväni kanssa aamiaiselle Kruunuhaan kahvila Q:hun. Edes jotain kivaa joskus. Suosittelen kaikille, aamiainen oli sopivan pieni arkiaamuun, mutta kuitenkin maittava. Siitä tuli hyvä mieli, ja tietysti sympaattisesta ystävästäni myös. Säteilevä olemuksensa saa minut aina hyvälle tuulelle ja antaa energiaa.

Yritän ajatella positiivisesti loppupäivän. Illalla menen taas joogaan. Siinäkin on varsinainen hyvän mielen aihe. Mikä loistava harrastus! Kuin olisin löytänyt kotiin.

Tämä Caesarsin biisi on saanut minut hymyilemään monasti, kuten moni muukin bändin biisi. Kun menee pieleen, on kuitenkin aina joku ilonaihe olemassa.

Koko Jazz Club

Helsinkiläisessä Koko -teatterissa on pari kertaa kuukaudessa jazz-klubi. On varmasti ollut jo jonkin aikaa, mutta minä heräsin asiaan vasta tänään, kun eräs tuttu mies on siellä keikalla. Lukioaikainen luokkakaveri soittaa muun muassa bändissä nimeltä Tokka.

Kannattaa mennä, jos yhtään jazzista tykkää. Tuttuni ainakin on ihan huippuluokan muusikko ja Tokka on seuraavaksi lähdössä keikkailemaan Meksikoon. Koko Jazz Clubin kevään esiintyjälistassa on paljon aika hienoja juttuja, vilkaiskaapa. Koko on paikkanakin tosi tunnelmallinen, voin suositella esim. treffipaikaksi. :)

Keikka alkaa klo 19.00.

Lisää voi lukea Kokon sivuilta: www.kokoteatteri.fi

Kuva: Koko-teatteri

Lauantai

 

Lauantaipäivät ovat suloisia. On vielä aikaa tehdä kaikenlaista. Sunnuntaina iskee jo paniikki ja ahdistus seuraavasta viikosta.

Nämä kuvat otin jo yli kuukausi sitten lauantai-iltana, kun olin matkalla Kruunuhaan korealaiseen ravintolaan syömään. Se oli hyvä, suosittelen! Seurakin oli parasta mahdollista, kiitos ihanalle tytölle. :)

Korealainen on pistetty pystyyn entisen Savannan paikalle. Muistaako joku vielä Savannan? Meillä oli tapana notkua siellä ensimmäisinä opiskeluvuosina. Se oli mennyttä maailmaa ja legedan lopettamisestakin on kulunut jo varmaan kahdeksan vuotta, enkä ole sen koommin siellä käynyt.

Korealaisessa istuessa en saanut kyllikseni siitä ihmeellisestä tunteesta, että kurkistan omaan menneisyyteeni. Paikkahan oli tavallaan se sama, mutta kuitenkin korealaisine koristeineen aivan toinen.

Savannassa kärysi aina rööki. Pöydillä oli bisseä ja jallua, mutta en kyllä muista kenenkään koskaan syöneen siellä mitään. Saiko sieltä edes ruokaa? Tarjoilija oli kiukkuisin koskaan tapaamani. Älyttömän hapan mies.   

Näissä kuvissa Helsinki on minusta taas siinä asussa, jossa se on kauneimmillaan. Sateisena, hämäränä, kylmänä, vähän luotaan työntävänä. Katujen tyhjyys - se että ei ole koskaan ketään missään, jopa lauantai-iltana, vain muutama turisti pyörimässä - tekee Helsingistä kuitenkin kotoisan, jotenkin aution ja avoimen. Sellaisen pienen suuren kaupungin, joka tuntuu kodilta. Nämä ovat minun katujani.

Hygge

 

Onneksi tämä työviikko on ainakin osittain ohi. Hommia riittää vielä viikonlopuksikin, mutta ainakin saa vapaata toimisto-orjuudesta.On tähän viikkoon kaikenlaista hauskaakin mahtunut, teatteria, raveja, espanjaa, pitkiä pitkiä keskusteluja, mutta kun on koomaväsynyt, niin kaikki menee vähän sumussa ohi. Sääli sinänsä.

Näistä kuvista on jo melkein kuukausi. Käytiin edellisellä Tanskan visiitilläni ystäväni luona kyläilemässä. Oli mukavaa ja lokoisaa. Ulkona kylmää ja sateista. Sisällä lämpö ja kynttilät ja kokkaus ja liian makea kuohuviini ja juurekset ja possupihvit ja mukava jutustelu ja raskaana oleva ystäväni, jonka kasvavaa vatsaa en osaa olla ihmettelemättä. Miten ihmeessä tässä nyt näin kävi. Sunnuntai-lapsista tuli aikuisia. =)

Koko ilta oli sellainen tanskalaisen hyggen perikuva. Se on muuten hirveän hyvä sana; mukava, kodikas, tyyni, rauhoittava, miellyttävä, lohdullinen. Kaikki miellyttävät merkitykset yhdessä sanassa.  

Lisää hyggetunnelmia voitte lukea täältä