Hvalreki - Dead whale

Viimeinen pysähdys Snæfellsnesissa. Tien varressa kyltti, jossa luki Hvalreki - Dead whale. Teksti ei tarkoittanut kyltin taakse oikaissutta väsynyttä pyöräilijää vaan ihan oikeaa valasta.

Se oli ilmeisesti ajautunut rantaan, mutta en tiedä oliko rantaan joutuminen kuolinsyy vai oliko valas kuollut jo aiemmin. Pahoittelut herkimmille. Vähän hävetti rynnätä rannalle kuvaamaan kuollutta luontokappaletta, mutta uteliaisuus voitti.

En ole koskaan nähnyt valasta - en elävää enkä kuollutta - yhtä läheltä. Enkä varmaan tule näkemään.
Paikallisten luonto-oppaiden mukaan valas oli ehtinyt olla rannalla jo toista viikkoa ja haju oli sen mukainen. Kuvitelkaa mädäntyvä liha ja kertokaa se tuhannella.

Paikka johon valas oli päätynyt, oli mitä uskomattomin: viivasuora horisontti, tyyni vesi, johon pilvien muodostelmat heijastuivat, rannassa ja rantavedessä mustia laavamurikoita. Paikan autiudessa oli jotain todella tarunhohtoista. Tunsin olevani Taru Sormusten Herrasta elokuvassa. Tosin valaasta nouseva löyhkä piti aika tiukasti kiinni todellisuudessa.

Maailman laidalla

 

 

Myös nämä kuvat ovat Snæfellsnesista. Monen monta kuvaa aivan samasta paikasta, tiedän. En kuitenkaan malttanut jättää melkein mitään pois, rakastuin tähän maisemaan niin paljon, että jokainen kuva on tärkeä. En osaa oikein kuvailla miten paljon tällainen jyrkkä rantatörmä ja tyhjä autiuteen avautuva horisontti minua puhuttelivat. Tällaisessa paikassa tulee uskomaton tyhjyyden ja pienuuden tunne. Maailma on niin suuri ja niin uskomattoman kaunis. Mitä siihen voi enää pieni mitätön ihminen sanoa tai tehdä. Voi vain hämmästellä ja antaa paikan pyhyyden sulaa sieluunsa.

Maailman laidalla ollaan olemassaolon perimmäisten kysymysten äärellä. Ajattelen suurella kunnioituksella niitä ensimmäisiä islantilaisia, jotka työnsivät veneensä vesille edessä avautuvaa autiutta pelkäämättä ja purjehtivat niin pitkälle kuin merta riitti. Jotain hyvin hyvin erikoislaatuista heissä on ollut. Positiivista periksiantamattomuutta kai, optimismia ja rohkeutta tuntemattoman edessä.

Snæfellsnesin lintukalliolla

Kivi voi vulkaanisessa maassa muodostua niin kovin moneen muotoon. Erityisesti jos laava valuu veteen. Tässä paikassa laavaa oli sekä terävinä liuskamaisina kallioina, joiden kolojen asukkeina tuhannet lokit viihtyivät, että rannassa meren täydellisen pyöreiksi hiomina isoina ja pieninä kivinä. Seassa oli sekä aivan valkoisia, että pikimustia murikoita. Geologi olisi epäilemättä voinut valottaa meille mistä oikein oli kyse. Lokkien lakkaamaton kirkuna sai minut tuntemaan oloni tunkeilijaksi. Vaikka kuvailimme kunnioittavan matkan päästä, tuntui silti siltä että olemme nyt toisten pesimäpuuhien tiellä.

Keräsimme rannalta taskuihin mukaan kiviä ja nyt ne koristavat kukkaruukkujani. Kivet ovat paras ja kaunein tuliainen ikinä.

Maailman paras kalakeitto

 

Snaefellsnäsin kärjessä, rantatörmän suojissa sijaitsi mitä ihanin pieni talo, jossa kahvila. Matkaopas kehui, että sieltä löytyy Islannin paras kalakeitto, vai lieneekö ollut jopa koko maailman paras. Parhauksista en tiedä, mutta hyvää se oli. Huonoa en kyllä Islannissa maistanutkaan. Osaavat valmistaa nuo merenelävät, niin keitoksi, kuin muiksikin ruokalajeiksi.

Pikku kahvila oli fantastinen. Sisältä sisustettu kuin mummon mökki, ulkona aurinkoinen terassi ja ruokalista miellyttävän yksinkertainen. Jälkiruuaksi löytyi ihania kakkuja. Kaikki tarjoiltiin sekalaisista isoäidin ruusuastioista. Sympaattisuuden huipentuma.

Paikka olisi ollut mieleenpainuva jo ilman maisemaakin. Aava Atlantti oli siinä aivan edessä. Aurinko paistoi, oli Islantilaisittain helteistä (+20). Ajan olisi voinut pysäyttää siihen paikkaan, jos ei olisi ollut viikon lomalla ja takaraivossa pakonomainen tarve nähdä niin paljon kuin mahdollista - eli suorittaa koko ihana Snaefallsnäs yhdessä päivässä.

Snaefellsnes

 

 

Muutama kuva Snaefellsnesin niemestä Islannin länsirannikolta. Fantastinen paikka, jossa muutaman kilometrin ajettuaan päätyi taas uuteen, pinnanmuodoltaan, kasvistoltaan ja maisemaltaan aivan erilaiseen paikkaan. Kun vielä sää vaihteli yhden päivän aikana hurjasta tuulesta ja sateesta yli 20 asteen kesäiseen (Islannin mittakaavassa hurjaan) lämpöön, oli turistilla ihmettelemistä. Yhteen päivään mahtui niin monenlaisia näkyjä, tunnelmia ja emootioita, että niitä oli jopa vaikea sulattaa. Reykjavikiin palatessa olimme rättiväsyneitä.

Kuvatkin on pakko laittaa tänne useammassa erässä, lisää seuraa.  

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sn%C3%A6fellsnes

Geysir

Matkustimme ystäväni kanssa heinäkuussa viikoksi Islantiin. Se oli hämmentävä kokemus. Ehkä erityisesti siksi, että olin aina halunnut matkustaa sinne ja nyt tartuin tilaisuuteen. Káikkien odotusten täyteisten vuosien jälkeen oli kummallista yht'äkkiä olla paikan päällä Islannissa, josta olin pitkään haaveillut.

Matkassa kohtasivat siis suuret odotukset ja vankat käsitykset siitä, mitä odottaa, sekä perillä koettu hämmennys siitä, miten erilainen paikka Islanti kuitenkin oli kuin olin ennakkoon ajatellut. Se ei vastannut odotuksia, vaan oli jotain aivan omanlaistaan. Ihan todella uniikki ja kuitenkin suloisella tavalla tutun oloinen. Tuntui kuin olisin tullut tuttuun paikkaan, omalle mukavuusalueelle. En ole montakaan kertaa matkustaessani kokenut vastaavaa tunnetta, mutta uskokaa tai älkää, se oli erittäin miellyttävä.

Nämä kuvat otin ensimmäisenä päivänä Islannissa. Vuokrasimme Reykjavikista auton ja ajoimme kultaisen kierroksen. Päivä oli hieno johdatus siihen, mitä Islannilla voi olla parhaimmillaan tarjota. Pienten välimatkojen päähän on sijoittunut niin monta ihmeellistä paikkaa, että yksikin niistä olisi vaatinut hitaampaa sulattelua. Nämä kuvat ovat paikasta, josta Geysirit ovat saaneet nimensä. Kuumia vesisuihkuja on Islannissa muuallakin, mutta se suurin ja kuuluisin (nyt jo lähes hiljentynyt) on nimeltään Geysir. Alueella oli useita kuumia lähteitä, jotka purkautuivat tai pulputtivat hiljakseen. Kaikissa vesi kiehuvan kuumaa, mikä aikaansaa purkauksenkin.

Islanti kutsuu

Tänään lähdetään ystävän kanssa tarujen saarelle. Pannaan vähän unelmia toteen ennen kuin elämä loppuu. Lähtö koittaa nyt. See ya!

Undir heidum himni

Minulla ei ole aavistustakaan mitä otsikko tarkoittaa. Se on islantia ja kuulostaa kauniilta, tuo mieleen muinaisen loitsun. Siksi moinen otsikkovalinta. 
Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta jäin katsomaan ihanaa videota. Islantilainen tyttöduo Pascal Pinon soittaa siinä kappaleensa New Beginning keskellä islantilaista kuumaisemaa, keskellä yötä. Kylmäkin on, mutta maisema on jumalallisen kaunis ja biisikin sydämeen käypä.Tytöt ovat suloisia.


Pascal Pinon at the coast from morr music on Vimeo.

Täältä lisää:
http://www.myspace.com/pascalpinon
Siellä voi kuunnella myös kappaleen Undir heidum himni.

Bändin nimen takana on varsin kiehtova, joskin melko traaginen tarina:
http://en.wikipedia.org/wiki/Pasqual_Pinon

Islannissa

Iceland from Ken Grunberg on Vimeo.

Voi ei, on melkein vaikea katsoa tällaisia Islanti -videoita. Pakkohan sinne olisi päästä. Vatsanpohjaa kouristaa. Kaikki ensi kesän suunnitelmat ovat vielä auki. Tyypillistä. No sitäkin enemmän on vaihtoehtoja, jos niin halutaan.

via A Cup of Jo

Næturvaktin

Oletteko katsoneet FST:lta islantilaista sarjaa Päivävuorossa/Dagskiftet/Næturvaktin? Jäin ensi katsomalta koukkuun näihin islantilaisen huoltoaseman touhuihin. Päähenkilöt Georg, Ólafur  ja Daniel ovat ihan mahtavia. Toisaalta tosi överejä, mutta toisaalta aika naturalistisia. Minussa herää tätä katsoessa entistäkin suurempi halu päästä Islantiin. Ensi kesästä on ollut puhetta, ihan oikeasti. Suunnitelman poikanen on jo itämässä.

Sarja on tehty 2007. Se on ohjannut Ragnar Bragaso. Enpä tiedä mitä muuta hän on ohjannut. Mutta epäilenpä, että sarja on tullut Suomeen Pohjoismaisen ohjelmavaihdon kautta. Pohjoismaiset yleisradiot vaihtavat ohjelmia ja tätä touhua koordinoidaan DR:ssa eli Tanskan yleisradiossa. Sattuneesta syystä tiedän.

Minulle tulee Paivävuorosta elävästi mieleen Niel Hardvickin Tankki täyteen. Eikä pelkästään siksi, että ollaan huoltoasemalla. Tämä on 2000-luvun versio samasta teemasta.

Suosittelen katsomaan tiistaisin FST5 klo 21.30. YleAreenastakin löytyy.

Árstíðir

Olen viime syksystä asti diggaillut kovasti islantilaista Árstíðir bändiä. Tykkään haikeista akustisista folkbiiseistä. Ei mitään elämää suurempaa, mutta sopivaa kuunneltavaksi pieneen talvihaikeuteen, pimenevään iltaan, kotimatkalle, autiolle tielle jne. Erityisen hauskaa on kuunnella islanninkielisiä kappaleita. Vaikka ei mitään ymmärrä, taipuu kieli hyvin musiikkiin, kuulostaa kauniilta laulettuna. Oli myös kiinnostava hoksata biisien nimistä, että islantia kirjoitetaan niin eri tavalla kuin vaikkapa ruotsia tai tanskaa. Bändi oli syksyllä Loosessa keikalla, tietysti missasin, mutta ehkä tulevat taas uudelleen.

Tässä livetaltiointi jostakin; englanninkielinen Kill Us, josta kovasti tykkään:



Lisää yhtyeestä: www.arstidir.com ja www.myspace.com/arstidir

Asioita joista pidän: Islanti

Islannistahan pitävät kaikki. Se on niin läpeensä sympaattinen, pieni ja persoonallinen. Minäkin olen pitänyt Islannista melkein niin kauan kuin muistan, melkein. Tuhkapilvetkään eivät ole tätä lämmintä tunnetta vieneet pois. Olin ehkä kymmenen, kun vanhempani lähtivät sinne kahden viikon reissulle, kiersivät maata ristiin rastiin ja poikkesivat Grönlannissakin. En koskaan väsynyt kuulemaan tarinoita matkasta tai katsomaan kuvia, joita oli parikin albumillista.

Minulle ja siskolleni tuotiin reissusta ruhtinaalliset tuliaiset, joista yksi oli ylitse muiden: t-paita. Siinä oli kuva lammaslaumasta, jonka keskellä oli yksi lammas, jolla oli punainen villapaita päällä. Paidassa oli teksti: Island! The one and only. Teksti ei ollut kovin omaperäinen, mutta kuva sitäkin sympaattisempi. Pidin paitaa tosi pitkään, ihan haperoksi. Ehkä se on edelleen tallessa jossain vanhempieni vintissä.

Vankasta suosikistani Cup of Jo -blogista löysin tällaisen Islantilaisten itsestään tekemän mainoskipaleen. Miksi suomalaiset eivät koskaan tee mitään yhtä vaivattoman hauskaa? Mainos on tehty tyylillä, eikä ole kuitenkaan liian tuotetun näköinen eikä aiheuta minussa myöskään myötähäpeää, kuten useimmat kansalliset matkailumainokset. Kokonaisuutta ei yhtää huononna se, että sydämmeni sykkii aina ja ikuisesti mainoksessa soivalle Emiliana Torrinin Jungle Drum -kipaleelle.

Inspired by Iceland Video from Inspired By Iceland on Vimeo.

Tämä toinenkin video (Eyjafjöllin purkauksesta) kävisi melkein matkailumainoksesta. Niin kaunis. :)

Pakko on päästä Islantiin ja pian. Ehkä jo ensi vuonna!!

Eyjafjöll

Islantilainen tulivuori on pakottanut minut viikonloppuleskeyteen. Ensin sulkeutui Kastrup, sitten Helsinki-Vantaa. Torstaina harmitti vietävästi, perjantai-aamuna asian jo hyväksyi. Luonnonmullistus on luonnonmullistus. Olisin vain toivonut, että se olisi tullut kohdalleni kaksi päivää myöhemmin, jotta olisin jäänyt jumiin Kööpenhaminaan, enkä tänne.

Jos olisimme onnistuneet näkemään tänä viikonloppuna, olisimme ehtineet nähdä ennätykselliset kolme kertaa huhtikuun aikana. Ostin nimittäin torstaina seuraavat lennot vapuksi. Ennätys jäi nyt rikkomatta.

Tavallaan minusta on kyllä hauskaakin, että juuri tämä ehkä absurdein mahdollinen force majeure sattui kohdalleni. "Tulivuoren purkaus piti rakastavaiset erossa toisistaan," kertoo tarina sitten kun olen vanha ja keinun keinutuolissa.