Lana Del Ray

Tänä iltana olen kuunnellut Lana del Rayta. Törmäsin ladyn musiikkiin, kun löysin Claire Denamurin cover version Lanan Video Games kappaleesta.
Lanassa on minusta jotain aseistariisuvan seksikästä. Herkkyyttä yhdistettynä ehkä vähän turhankin hiottuun femme fatale tyyliin. Laulaja kuvailee ajatusta taiteilijanimensä taustalla seuraavasti: "Lana Del Rey reminded us of the glamour of the seaside. It sounded gorgeous coming off the tip of the tongue."

Kuulostaa jopa laskelmoidun hyvältä ja samaan aikaan myös vilpittömän naivilta, vähän kömpelöltäkin. Nuori Lana ei ehkä ole vielä ihan niin kohtalokas sielultaan, kuin viimeistelty taiteilijapersoonansa. Pidän kuitenkin musiikista hirveän paljon, tai ainakin kaikesta siitä, mitä olen tämän illan aikana ehtinyt kuunnella.



Lähetin tämän videolinkin poikaystävälleni illan päätteeksi ja kerroin, että hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Hän kertoi, että se sai hänet sulamaan siihen paikkaan. Hah! :)

Kimpassa - Tillsammans

En oikein tiedä miten tämän kertoisin. Tuntuu niin epätodelliselta, vaikka olen tiennyt uutisen jo toista vuorokautta. Minä ja poikaystäväni lyömme hynttyyt yhteen syksyn saapuessa. Muutamme siis yhteen.
Tekisi mieli huutaa!

Tätä on odotettu niin kauan, että en tahdo ollenkaan käsittää, että tosi on kyseessä. Olemme seurustelleet jo 2,5 vuotta. Se on pitkä aika yhdessäoloa ja vielä pidempi erilläänoloa. Nyt kaikki muuttuu ainakin syksyn ajaksi. Yhdessä asumista kestää alustavasti vain vuoden vaihteeseen eli n. 4 kuukautta, ja sitten toiselle koittaa paluu Kööpenhaminaan. Silloin todennäköisesti päivitetään taas sotasuunnitelma, eli mietitään mitä tulevaisuudessa tehdään, missä asutaan ja mistä haaveillaan.

Välittömästi uutisen jälkeen pienen ihmisen mieltä alkoivat rasittaa kaikenlaiset käytännön kysymykset. Mihin mahtuvat vaatteet ja tavarat? Tarvitaanko uusia huonekaluja, entä toinen TV? Myös pyörä pitää ostaa.
Toistaiseksi on kuitenkin helppo hymuillä. Yhdessä on kivempi olla kuin yksin - edessä on siis hyviä päiviä!

Kuva: Anna Gavaldan kirjasta Ensemble, c'est tout tehty elokuva Kimpassa - ruotsiksi Tillsammans.

Talo Latviassa

Poikaystäväni on seonnut. Haluaa ostaa talon Latvian maaseudulta. Justiinsa.
Onhan se kieltämättä idyllinen, mutta kyllä vanhoja taloja riittää suvun mailla omasta takaa. Ei tarvitse lähteä Latviasta asti etsimään. Jos myisin helsinkiläisyksiöni, niin saisin 330 m2 talon ja 26 000 m2 tonttia, jolla useita piharakennuksia. Ei hullumpi diili. Sitten pitäisi vain päättää mitä siellä Latviassa tekisi.

Lisää kuvia on paikallisen kiinteistövälittäjän sivuilla, jos siis kiinnostaa.

I'll try anything once

Paluu Tanskasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saa minut aina sekaisin koko loppuviikoksi. Olen kuin humalassa, sillä univelka korjaantuu vasta viiveellä. Nytkin oli lähtö junalla kahdeksalta ja edessä tiiviit kaksi päivää kurssitusta. Hotellissa ei pysty nukkumaan, mistä johtuen pää on edelleen ihan pyörällä vaikka on jo torstai.

Viikonloppu sujui hiljaisissa tunnelmissa, kipeä olo ja vesisade pitivät sisätiloissa. Ennakkoon laaditusta leffalistasta toteutuivat Swimming Pool ja Somewhere. Hyvin erilaisia, mutta toisaalta aika samalla tavalla hitaasti kehittyviä ja verkkaisia leffoja molemmat. Pidin kummastakin, mutta tajuntaa ne eivät räjäyttäneet. Suosittelen silti. Erityisesti Somewhere, kuten kaikki muutkin Coppolan leffat sai sympatiani heräämään. Siinä oli niin realistinen, vähän tympeänkin tylsistynyt tunnelma, pieniä huippukohtia, jotka eivät kuitenkaan riitä piristämään verkkaista elämää riittävästi. Ehkä saatte vähän kiinni tunnelmasta, jos kuuntelette tämän Strokesin biisin I'll Try Anything Once, joka on leffan soundtrackillä.



Viikonlopun paras leffa oli sattumalta löytynyt pätkä, joka pyöri Tanskan tv:ssä lauantaina: Rory o'Shea Was Here. Se on tehty jo 2004. Katsomisen arvoinen, pieni, mutta erittäin hyvin tehty leffa ja hyvä teemakin vielä kaiken lisäksi.

Viikonlopun leffalista

Leffojen katseleminen on minun ja poikaystäväni yhteinen harrastus. Ensin se oli pelkästään sohvaperunan harrastus, mutta hän on onnistunut tartuttamaan sen minuunkin ja kivaa on ollut. Olen ehkä viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana käynyt luvattoman vähän leffassa. Sitä ennen tuli käytyä enemmän tai vähemmän aktiivisesti niin arkistossa, festareilla kuin tavallisissa teattereissakin. Opiskelujen jälkeen leffat jäivät jotenkin paitsioon. Minulla on siis monen vuoden ajalta ihan hirveän paljon kiinni kurottavaa. Valtava määrä leffoja, jotka "pitää" nähdä, mutta joita en ole nähnyt. Meillä on poikaystävän kanssa onneksi pohjimmiltaan vähän erilainen maku, joten hän ei ihan aina ole nähnyt kaikkia niitä leffoja, jotka minä ehdottomasti haluan nähdä. 

Olen huomenna menossa taas Tanskaan ja olen tehnyt viikonlopun varalle seuraavan listan leffoista, joita haluaisin nähdä juuri nyt. Kaikkia ei tietysti ehdi, mutta on mistä valita. Shortlistasta voidaan neuvotella.

Jonathan Glazerin Birth

Sofia Coppolan Somewhere

François Ozonin Swimming Pool

Debra Granikin Winter's Bone

Sitten minua kiinnostaa tämä pätkä, joka pyörii parhaillaan myös Finnkinon teattereissa: Miral.

Something in the water

Poikaystäväni on kipeänä jo kolmatta viikkoa. Ikiflunssa ei ota talttuakseen vaan vie äänen ja kunnon. Hän lähti uhmakkaasti hurjalle baarikierokselle viime viikonloppuna heti, kun tauti oli antanut vähäisiä heikkenemisen merkkejä, ja sai nöyrtyä, kun se hyökkäsi kahta kauheampana takaisin.

Myötätunnosta tympääntynyttä sairastajaa kohtaan, ikävästä ja ehkä omasta ikävystymisestäkin johtuen, olen melkein sortumaisillani ostamaan sikakalliit viime hetken lennot ensi viikonlopuksi. Roikun vielä epätoivoisesti kiinni viimeisissä säästäväisyyden riekaleissa. Paljon ei ole enää jäljellä.

Tämän Brooke Fraserin kappaleen lähetin tänään piristämään kurjuuden keskelle. Kuulemma toimi ihan kohtuullisesti. Pidän muistakin Brooken kappaleista, mutta tämä kolahtaa tosi kovaa, paitsi koska se on niin hauska rallatus, myös nimensä takia: "There is something in the water that makes me love you like i do".
Kertosäe tuo hymyn huulille.

Muutama hääjuttu

Olen esittänyt poikaystävälleni ylimielistä tasavaltalaista koko viikonlopun, vaikka oikeasti katsoin tosi mielelläni kuninkaallisia häitä. Kuninkaalliset ovat niin mahtavan kitch! Rakastan sitä kaikkea hyvän maun rajalla pyristelevää oheistavaraa, mikä kuninkaallisiin liittyy. Olen jopa vähän haaveillut Victoria&Daniel -seinälautasesta, ja jos kehtaisin, hankkisin ehdottomasti Vickan -barbin. Kuvan suklaarasian taidan käydä hankkimassa Stockalta maanantaina. Eräs työkaveri oli syönyt rasiallisen ja kehui erinomaisiksi.

Poikaystävä katsoi erilaisia häälähetyksiä telkkarista toista vuorokautta yhdessä äitinsä kanssa. Ruotsalaista koko perheen häähurmosta! Vähän nolona selitteli, että kun taloudessa on vain yksi telkkari, eikä kanavaa saa kääntää, niin minkäs teet, jalkapallokin jää väliin. Tosiasiassa hän taisi olla häistä ja hääparista ja erityisesti Victoriasta yhtä hurmaantunut kuin kaikki, jotka häälähetystä ovat katsoneet. Minäkin.

Olen yleensä kamalan kyyninen tällaisissa jutuissa ja näen jokapuolella pelkkää laskelmointia, mutta täytyy myöntää, että kun tänään näin iltajuhlien puheet, suli minunkin paatunut sydämeni lopullisesti. (Eilen lähetys jäi kesken, kun saapui yökyläilijöitä.) Oikeastaan enemmän kuin kaikkien ylistämästä Danielin puheesta, pidin molempien isien puheesta. Sellaiset vilpittömät hyvän elämän ohjeet ja tuen osoitukset saavat minut helposti liikuttumaan. Niihin liittyy samalla kertaa sekä luopumisen tuskaa että onnea ja ylpeyttä siitä, että oma lapsi on jo aikuinen ja jonkun vaimo tai mies.

Sitäpaitsi toisten tyylikkäästi ja loppuun asti mietittyjä häitä on ihana katsoa, oli hääpari sitten kuninkaallinen tai ei. Ja vaikka itse ei koskaan pääsisikään naimisiin. ;)

Kuva: monstersandcritics.com

Niin se taas hurahti, viikonloppu

Viikonlopun saldo:

kumisaapasostoksilla - punaiset Nokiat löytyi
juhlatanttua etsimässä: jo 4. kaupassa tärppäsi
täydessä unessa jo yhdeltätoista
lauantai-aamun aloitus lenkkipolulla
keittokirjojen selailua
2 kertaa ruokakaupassa, 1 kerta Alkossa
pyykkiä: valkoisia, mustia, lakanoita ja ensi viikonlopun juhlavaatteet
tiskaus ja imurointi, kylppärin siivous
puhelu poikaystävälle
kasvislasagne: pinaattia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, valkosipulia
1/2 hunajameloni
Fazerin rusina-pähkinä suklaata
ystävä kylään: syömistä, pikkuisen liian lämmintä Rieslingiä, voimautumista ja lämmintä tunnelmaa
ajoissa, superväsyneenä nukkumaan
ylös 8:30
vihreää teetä, kaurapuuroa
telkkaria, nettisurffailua
puhelu äidille, mummolle, ystävälle, poikaystävälle, isälle ja toiselle ystävälle
lisää lasagnea
iltalenkki (jumppalintsausta paikkaamaan)
lisää lakanapyykkiä
töitä
1 burana

Son of a Gun

Tämä on ollut tähän mennessä aika ihmeellinen viikko. Ja tämä päivä on ollut vielä ihmeellisempi.

Sain tänään elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan. Se on tavallaan aika kummallista. En oikein osaa suhtautua asiaan, en osaa iloita siten kuin pitäisi. Ehkä en oikein osaa käsittää tätä asiaa. Kaipa vaatii vähän sulattelua, että totun ajatukseen. Ehkä viikonloppuna sitten. Kieltämättä on aika vapautunut olo. Ei tarvitse elää epävarmuudessa. Monien suunnitelmien ehtona on ollut tämä asia. Nyt se on saavutettu, mutta mitä seuraavaksi. Mietitään.

Tästä oheisesta biisistä tulee mieleen se, kun ensimmäisen poikaystäväni kanssa istuimme Porvoon Bar Maryssa syksyllä -98 ja pelasimme shakkia ja pyysimme baarimikkoa soittamaan La'sin "There she goes" -biisin, josta poikaystäväni kovasti tykkäsi. Bar Maryssä oli loistava levyvalikoima ja toivoa sai. Olin myöhemmin kovasti mustasukkainen poikaystävälleni There she goes -biisin vuoksi, koska ajattelin, että sen sanat toivat mieleensä erään toisen tytön.

No yhtä kaikki, itsekin La'sta tykkäsin ja baarimikkokin soitti tuona iltana koko La's levyn, jossa oli myös tämä Son of a gun kappale. Kaipa hänkin piti bändistä ja sitten asiantuntevasti opasti, että miten kuuluu The La's lausua.

Se oli ainoa kerta, kun voitin poikaystäväni shakissa, ehkä jopa ainoa kun voitin ikinä ketään, koska olen aika huono ja keskittymiskyvytön. Voitto saattoi johtua ihan siitä, että hän oli poissa tolaltaan, kun aavisti lopun alkua suhteessa. Loppu sitten koittikin viikonlopun päätteeksi, mutta vuotta myöhemmin olimme taas yhdessä ja otimme kolme vuotta lisäaikaa. :)

Tämä biisi sytyttää edelleen. Siinä on sitä jotakin. Myös levyn kansi on yksi täydellisimpiä näkemiäni. Täydellisen mantelin muotoinen naisen silmä.

Että sellainen tarina.

Djurgården IF vs. FC Brommapojkarna

Kuten etukäteen mainostin, pääsiäinen alkoi Tukholman vanhalla stadionilla, missä Djurgården kohtasi FC Brommapojkarnat. Otin muutaman kuvan, joten tässä tunnelmia.

Stadionilla oli aika mahtavaa, käynti oli ensimmäiseni. Rakennus on aivan uskomattoman hieno! Se on rakennettu 1912 Tukholman olympialaisiin, se on suojeltu, eikä turhia nykyaikaistuksia saa tehdä. Siksi edelleen puiset penkit ja katoksen puiset kannatinpylväät. Illan pimetessä ja sumun tihentyessä rakennus näytti ulkoapäin aivan kauhuelokuvan lavasteelta. Upea!

Vaikka peli kulki molemmilla joukkueilla aika vaivalloisesti ja päättyikin ikävystyttävästi 0-0, oli tunnelma katsomossa tosi tiheä. Kevään ensimmäinen peli. Vielä vähän liian kylmää pelata ulkona, mutta sää asettaa sekä pelaajien, että fanien sisun ja tahdonvoiman aika sopivaan testiin. Djurgårdenin kannattajat olivat äänekkäitä ja asianmukaisesti pukeutuneita oman joukkueen väreihin. Pelin aluksi laulettiin kannatuslaulu.
(Otteita sen sanoista mainoksessa.)

Täytyy sanoa, että en ole missään nähnyt niin tyylikkäitä faneja! Nuoret miehet pelissä olivat suoraan samasta muotista; rentoja, mutta tyylikkäitä tennareita ja hiustupsua myöten. Melkein kaikilla oli toisaalta myös Djurgårdenia päällä; siniraidallista, punakeltaisin höystein.
Poikaystäväni ei onnistunut löytämään fanihuivejaan (omistaa kuulemma niitä kaksi), mutta pisti Djurgården -paidan. Siellä se sitten lämmitti päällysvaatteiden alla. Niinpä.

Puoliajalla kaikki jonottivat stadionin ulkopuolella olutta ja hodareita. Ruotsissa makkara syödään aina sämpylän kanssa. Olen nyt oppinut sen. Kiinnostavaa oli myös se, että myytiin vain ykkösolutta. Alkoholia ei saa stadionilla tarjoilla.
Ilma oli kyllä jäähtynyt sakea sumun myötä niin paljon, että minun teki mieli pelkästään kuumaa juotavaa. Otimme kahvia.

Olinkin pelin jälkeen ehkä enemmän jäässä kuin koskaan. Paksumpi takki olisi tuskin siinä mitään auttanut. Sumu tunki vaatteiden alle ja kenkiin ja joka paikkaan. Kesti monta tuntia lämmetä, vaikka kävelimmekin pitkän matkaa takaisin päin saadaksemme veren kiertämään. Tykkään kovasti Tukholmasta. Siellä on tunnelmallista ja mielenkiintoista.

Visa Djurgårdshjärtat!

Lähden tänään pääsiäisen viettoon Tukholmaan. Tiedossa on varsin aikataulutettu aktiiviloma. Tänään klo 19.00 Ruotsin aikaa tulen istumaan Tukholman stadionilla katsomassa jalkapalloa. Poikaystäväni fanaattisesti kannattama Djurgården IF pelaa siellä FC Brommapojkarna -joukkuetta vastaan.

Olen vuosien ja poikaystävien myötä tottunut katsomaan jalkapalloa ja jopa pidän siitä. Ajatus ulkona istumisesta maaliskuussa ei kyllä silti lämmitä. Olen eniten huolissani juuri pukeutumisesta, koska aion jättää talvitakin kotiin. Saattaa olla että saan kuolemantaudin katsomossa värjötellessäni. Yritän kuitenkin ainakin toistaiseksi olla reipas.

Djurgårdenissa pelaa ymmärrykseni mukaan 4 suomalaista, yksi heistä on Ahvenanmaalta. Nimiään en tiedä. Tässä Djurgårdenin tämän vuoden kampanjavideo, joka perustuu näille "suomalaisvahvistuksille". Minua se ei naurattanut ihan yhtä paljon kuin poikaystävääni. Lieneekö johtunut siitä, että ymmärrän mitä suomalaiset sanovat. Tai siitä, että en ole vielä löytänyt DIF -sykettä sydämeeni.:)

Hyvää pääsiäistä kaikki!

Jää sulaa

Postikorttiprojektini on ollut jäissä sitten joulukuun. Olen päättänyt käynnistää sen tällä viikolla uudelleen.
Kuvassa on vielä joulukuun saldoa, lähetin sen - kuten arvata saattaa - poikaystävälleni.

Tekstistä ei ole enää mitään muistikuvaa, mutta kortista voin kertoa sen verran, että se on iso-äitini jäämistöstä, kuten tämäkin Berliiniin lähettämäni kortti. Kortia on myyty Suomen rauhanpuolustajien tukemiseksi ja kortin kuva on graafikko Tapio Tapiovaaran työ. Se on kortissa olleen tekstin perusteella muistaakseni reproduktio 30-luvulla painetusta ja myydystä kortista, jolla tuettiin Espanjan sisällissodan tasavaltalaisia.

Minulla on ollut tämä kortti aika monen asunnon seinällä. Punaisen sävy on sellainen, josta erityisesti pidän. Se ei tässä kuvassa välity ihan oikein. Kuva itsessään on aika riipaiseva, mutta sehän on ollut tarkoituskin.

Koska pääni alkaa vähitellen sulaa talven syväjäästä, aion käynnistellä elämääni uudelleen. Lähetän siis lähitulevaisuudessa myös postikorttikokoelman jäänteitä eteenpäin. Tämä koko viikko on mennyt paremmin kuin edellinen ja huomattavasti paremmin kuin sitä edellinen. En tiedä johtuuko tämä mielialan kohetuminen valon määrästä, loman lähetymisestä, pienistä vauvan askelin tapahtuneista edistymisistä töissä, huonekalujen uudesta järjestyksestä kotona vai siitä, että olen taas jaksanut nähdä mahtavia ystäviäni. Poikaystävänkin kanssa olemme jälleen taistelleet vähän eteenpäin yhdestä varsin vakavasta alhosta.

Aion lähteä tänään aikaisin töistä. Jään sulaminen näkyy aika merkittävästi myös siinä, että halu jäädä töihin pusertamaan ylipitkiä työpäiviä alkaa olla aika terveellä tavalla lientynyt. Oma aika tuntuu taas arvokkaalta.