Asioita joista pidän: Antanas Mockus

Poikaystäväni löysi talvella netistä loistavan Bogotásta kertovan dokkarin. Olen sittemmin katsonut sen useita kertoja. Olen nimittäin löytänyt ihan totisen fanituksen kohteen. Bogotán entinen pormestari Antanas Mockus on aivan mahtava ihminen!!

Mockus on matemaatikko ja filosofi. Ennen pormestariksi tuloaan hän toimi Bogotán yliopiston dekaanina, mutta joutui jättämään tehtävänsä, kun olin mölyävään opiskelijalaumaan kyllästyneenä vetänyt housut alas ja näyttänyt näille takalistonsa.

Skandaali ei estänyt Mockusta ryhtymästä pormestariehdokkaaksi ja tulemasta kaikkien yllätykseksi vielä valituksi. Hän tuli tehtävässään kuuluisaksi varsin epämuodollisista tavoista valistaa kaupunkilaisia näiden elinympäristön kohentamiseksi - ja erityisesti siitä, että keinot tepsivät.

Mockus muun muassa pukeutui superkansalaisen asuun ja suihkutteli alasti tv:ssa vedenkulutuksen vähentämiseksi. Liikennekäyttäytymistä opettanut kampanja sai toteuttajikseen 450 miimikkoa, jotka kulkivat bogotálaisen liikenteen seassa ja opettivat ihmisille liikennesääntöjä ja kunnon kaupunkilaisen käytöstä.

Parasta on, että keinot tehosivat, sillä Mockuksen kaudella liikenne muuttui sujuvaksi, liikennekuolemat ja väkivaltaisuus kaduilla vähenivät, samoin roskaaminen ja veden tuhlaaminen. Mockus sai jopa ihmiset maksamaan vapaaehtoisesti enemmän veroja ja käänsi myös korruption laskuun.

Mockus on minusta aivan läpeensä sympaattinen. Hän on jopa epätodellisen mahtava esimerkki ihmisestä, joka lapsenuskoisella päättäväisyydellä vie kyvykkäästi oikeana pitämiään asioita eteenpäin. Tämän kaiken hän tekee loppumattoman positiivisella, iloisella asenteella, kaikesta kritiikistä ja tylsimysten naureskelusta piittaamatta.

Tällä hetkellä Mockus käy Kolumbian presidentinvaalikampanjaa Vihreiden ehdokkaana. Pidän täysillä peukkuja! Ilon kautta myös sissit ja paramilitaarit huumekartellit ruotuun.

Tässä dokkarista pätkä, jossa Mockuksen pormestariajasta. Suosittelen lämpimästi katsomaan muutkin osat - ovat tosi mielenkiintoisia. Tulee hyvä mieli, tässä maailmassa on toivoa!



Kuva: Barrio Latino

Niin se taas hurahti, viikonloppu

Viikonlopun saldo:

kumisaapasostoksilla - punaiset Nokiat löytyi
juhlatanttua etsimässä: jo 4. kaupassa tärppäsi
täydessä unessa jo yhdeltätoista
lauantai-aamun aloitus lenkkipolulla
keittokirjojen selailua
2 kertaa ruokakaupassa, 1 kerta Alkossa
pyykkiä: valkoisia, mustia, lakanoita ja ensi viikonlopun juhlavaatteet
tiskaus ja imurointi, kylppärin siivous
puhelu poikaystävälle
kasvislasagne: pinaattia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, valkosipulia
1/2 hunajameloni
Fazerin rusina-pähkinä suklaata
ystävä kylään: syömistä, pikkuisen liian lämmintä Rieslingiä, voimautumista ja lämmintä tunnelmaa
ajoissa, superväsyneenä nukkumaan
ylös 8:30
vihreää teetä, kaurapuuroa
telkkaria, nettisurffailua
puhelu äidille, mummolle, ystävälle, poikaystävälle, isälle ja toiselle ystävälle
lisää lasagnea
iltalenkki (jumppalintsausta paikkaamaan)
lisää lakanapyykkiä
töitä
1 burana

Kevät!

Olen ollut koko kevätpuolen kovin laiska kirjoittamaan mistään kuulumisistani. Ehkä on ihan hyväkin merkki, että minulla ei ole ollut niin paljon valittamisen aihetta kuin aikaisemmin. Vaikka tunnelmat ovat vaihdelleet laidasta laitaan, on hidasta edistymistä kuitenkin tapahtunut.

T.S. Elliotko se sanoi, että huhtikuu on kuukausista julmin? Minun kohdallani ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Pidän huhtikuusta. Sen kalpeasta, ohuesta valosta ja jään alta paljastuvasta kellankukertavasta ruohosta. Ennen kaikkea pidän siitä, että katujen kuivuttua ne lakaistaan puhtaaksi hiekasta. Uusi alku.

Huhtikuu tuntuu myös paljon toiveikkaammalta kuin ikuisuudelta tuntuneet helmi- ja maaliskuut.

Ihanan pääsiäisen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Minulle on sattunut käänteitä erityisesti työrintamalla. Kaikenlaisia uuden alun avauksia on ollut ilmassa ja olen uskomattoman jännittynyt niistä. En uskalla vielä kertoa mitään, kun kaikki on täydellisen epävarmaa, kerron sitten jos jotain varmistuu. Mutta sen verran voin paljastaa, että ei tässä pitäisi huonoimmassakaan tapauksessa aivan hullusti käydä.

Seurustelurintama on taas niin voimissaan kuin kuvitella saattaa. Sanoinhan, että pääsiäinen oli ihana. Se oli! Kokonaista kuusi päivää. Meillä oli aivan uskomattoman hauskaa yhdessä. Nyt onneksi tapaamme jo parin päivän päästä uudelleen. Odotan jo kovasti.

Olemme vähän miettineet tämän suhteen jatkoa. On olemassa aika varmat tunnelmat siitä, että jotain täytyy tulevaisuudessa kehittää. Olisimme molemmat aika valmiita muutoksiin. Muuttoa sinne tai tänne täytyy pohtia vakavasti.

Kuvan kortin lähetin ihanalle perheelle Berliiniin. He ovat idoleitani siinä, miten ihmiset saavat elämänsä rullaamaan kaikenlaisiin etäisyyksiin, uraongelmiin ja ristiriitaisiin toiveisiin liittyviin vaikeuksiin kompastumatta. Toivoisin, että jonain päivänä saavuttaisin sellaista, mitä he ovat saavuttaneet.

Postikortin on sisareni tuonut Unkarista leiriltä, jonne hän matkasi ehkä n. 25 vuotta sitten. Jos joku tietää mitä kortissa lukee, kertokoon minullekin. En ole koskaan sitä selvittänyt, mutta iloiseksi kortti minut ainakin tekee. Toivottavasti teidätkin. Ihanaa huhtikuisen sunnuntain iltaa...

Ole onnellinen!

Olen lähes koko talven kippuroinut omassa onnettomuudessani. Olen ollut väsynyt, masentunut, yksinäinen ja haluton. Ajoittain olen ollut myös erittäin rasittunut töistäni. Tässä ei ole kyse siitä, että töitä olisi välttämättä ylivoimaisen paljon. Ahditus vaan saa kaiken elämässä tuntumaan ylivoimaiselta, kaikki vaikuttaa kaikkeen, enkä saa edes välttämätöntä tehdyksi. Eritoten, kun työ on ajoittain ainoa konkreettinen elämänsisältöni, on merkitys hyvinvointiin myös kohtuuttoman suuri.

Näitä pohjamutia möyhiessä tuli mieleen Steve Lowen ja Alan Mcarthurin kirja Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa?

Ostimme sen ystäväni kanssa R-kioskin kirjakorista eräänä lämpimänä heinäkuun päivänä kesällä 2008, kun hän oli luonani käymässä ja haimme tarpeita puistokaljottelua varten. Siitä repesi riemu ainakin hetkeksi, kirja on ainakin osittain ihan oivaltava. Ainakin otsikko on puhutellut minua monasti ja puhuttelee nytkin. ;)
(Ei kannata ostaa opusta, jos joku haluaa lukea, luovutan mieluusti oman kappaleeni kiertoon.)

Jos minun pitäisi rehellisesti vastata otsikon kysymykseen, vastaus kuuluisi:
"Kyllä! Minussa on jotain vikaa, kaikki ei ole paskaa."

Kaikki tuntuu paskalta, mutta harva asia oikeasti on paskaa. Useimmat asiat ovat vähintäänkin ok, jopa hyviä. Kyse on pitkälti asenteesta, kun oikein tahtoo, voi paskassakin nähdä hyviä puolia, eikä tarvitse antaa kaiken paskan vetää itseään likaviemäriin asti. Voi pyrkiä pintaan ja myös pysyä pinnalla, jopa ehkä kävellä ulos kuivin jaloin.

Kävimme taas tänään varsin järkevän keskustelun poikaystäväni kanssa. Hän kritisoi minua negatiivisesta asenteestani. Monet ovat sanoneet samat asiat aikaisemminkin, mutta jostain syystä tämä ongelma vaivaa minua edelleen. Arvostan sitä rakentavassa hengessä annettua palautetta, jota häneltä saan. Meillä on varsin hyviä keskusteluja, silloin kun niitä on. Tietysti negatiivinen asenne on tällä hetkellä pitkälti seurausta esimerkiksi väsymyksestä ja masennuksesta, joka ruokkii kielteisyyttä ja toivottomuuden tunnetta, mutta toisaalta kyseessä on itseään ruokkiva kehä. En pääse masennuksesta ylös, jos en pyri tavalla tai toisella kääntämään polkua.

Olen jo monta viikkoa, mutta nyt erityisesti koko kuluneen viikonlopun, kysellyt itseltäni miksi en ole onnellinen. Päässä on pyörinyt monenlaista syytä. Mutta rehellinen vastaus kai kuuluisi: "Mitäpä sitä kyselemään. Jos haluat olla onnellinen, ole onnellinen!" Mikään ei varsinaisesti estä sitä, eikä kukaan oikeasti asetu tielle. Olosuhteet ovat hidasteita, periksi ei pitäisi antaa. Ja kuka väitti että elämä on helppoa.

Nokkelimmat saattavat nyt huomata, että tässä on jotain psyykkausta meneillään. Ja totta se onkin. Yritän taas mielikuvaharjoittelua. Positiivista asennetta. Rasti seinään jokaisesta positiivisesta päivästä, pystyssä päin kohdatusta vastoinkäymisestä. Tässä toimikoon sama logiikka kuin tupakanpolton lopettamisessa.

Huomenna pistän päälle jotain punaista. :)

Loistava kuva on kotoisin tästä tosi kivasta blogista: Fridas fina

Plus belle la vie

Onpa mennyt epätavallisen monta päivää viimeisestä kirjoituksesta. Näennäissisukas asenteeni ei tuottanut toivottua tulosta ja jouduin olemaan pois töistä. Hyvä niin, kotona ollessa vasta ymmärsin, miten kipeä olen. Kolme päivää kului sängyn pohjalla. Nyt menee jo paremmin, vaikka vähän hutera olo onkin. Ei muuten pitänyt paikkaansa väitteeni, että kipeänä ollessa olen mieluimmin yksin. Kuumeessa ajatukset kiertävät aika ahdistunutta kehää, oli masentunutta ja näin paljon painajaisia. No, kun en muuta jaksanut tehdä, niin ehdin tehdä kaikenlaista ajatustyötä, mm. pohtia ahdistuksia. Se oli kyllä lopulta aika hyvä, sillä pääsin monen asian kanssa sinuiksi ainakin hetkellisesti.

Tein esimerkiksi onnellisuustestin. Katsoin siis YLEn Elämä pelissä -ohjelmaa jonka verkkosivuilla voi testata itsensä ja tuloksen perusteella saada vinkkejä siihen, miten voi nostaa omaa elämänlaatuaan. Kuulostaako huuhaalta? Ehkä, mutta ei se sitä ollut. Ja ihan yleisesti ottaen minusta aivan loistava ohjelma, koska suomalaiset sairastuvat masennukseen useammin kuin muut eurooppalaiset ja jäämme myös useammin työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Eli elämänlaatu ei ole leikinasia, vaikka ohjelmassa aika hassun "tsemppaavasti" siitä puhutaankin, jaetaan onnentaitoharjoitteita jne.

Minä sain testistä aika huonot pisteet. Uskon, että siihen vaikutti testin tekohetken kuumeinen ja masentunut mieleni. Oli vaikea nähdä mitään kovin valoisasti, kun oli niin kipeä olo. Testin antamat harjoitteet sen sijaan olivat ihan yleisellä tasolla kannustavia ja hyödyllisiä ja yritän pitää niitä mielessä. Esimerkiksi omat onnentaitoharjoitteeni ovat: 1. näkökulman vaihtaminen, 2. kiitollisuus, 3. tavoitteet.

Aion siis lisätä optimismia, itseni palkitsemista ja ylpeyden tunnetta pienistä onnistumisista (sen sijaan, että tuskastuisin, kun en saavuta suuria heti huomenna), hyvistä asioista iloitsemista ja toisten auttamista.
Tämä viimeisin liittyy siihen, että yritän olla paitsi apuna ja tukena läheisilleni, myös levittää hyvää mieltä ja iloa ympäristööni. Ajattelu on joutunut tänään testiin jo aika monta kertaa ja olen epäonnistunut surkeasti. Mutta hyvää on ollut se, että heti ikävän ajatuksen jälkeen olen muistanut harjoitteen ja repäissyt itseni ylös kiukusta tai alhosta.

Suosittelen testiä muillekin, se oli hyvä.

Kuva on muuten taas Candy Changin. Siinä vasta kiva ihminen!

PS. Mitä olette mieltä lisäämästäni uudesta toiminnosta SnapShotista, joka avaa puhekuplana tiivistelmän linkkien takana olevasta sisällöstä? Pidin ensin kokeilun arvoisena ideana, mutta nyt on alkanut arveluttaa, näyttää sekavalta. Jos teitäkin ärsyttää, niin otetaan pois. Kaikki tekninen edistys ei aina lisää käytettävyyttä.