Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Suosikkiperhe

Tämän kortin #10 lähetin Varsinais-Suomeen paluumuuttaneelle suosikkiperheelleni. Tällä kertaa muisto Portossa vietetystä uudesta vuodesta lähti oikeaan osoitteeseen, isännille. =) Kuvan oikeassa laidassa ylhäällä näkyvä pitkulainen valkoinen talo oli kotina heille ja majatalona meille. Olkkarin ikkunoista elämää suurempi näköala Douro -joelle, kuten tästä kuvastakin kykenee päättelemään.

Muistin muuten tässä päivänä muutamana, että tuon viikon aikana opin makeuttamaan raakoja sipulirenkaita siten, että ne käytettiin nopeasti kuumassa, ei kiehuvassa, vedessä. Loistolisä salaatin joukkoon, jos pitää sipulista, mutta voimakas maku ja jälkeenpäin tuoksahtava hengitys arveluttavat. Kuumalla vedellä sipuleista saa ihanan herkullisia. Pitää vain muistaa, että sipuleja ei saa kiehauttaa, jotta ne säilyvät kivan rapeina salaatin joukossa.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Tyyntä ja myrskyä


Viimeiset kaksi kirjoitusta ovat olleet varsin myrskyisen raskasmielisiä. Kiitos kannustavista ajatuksista, joita olen saanut blogissa ja blogin ulkopuolella.

Tämä kirjoitus olkoon vähän kevyempi, kun olokin on kevyempi.

Puhuimme näet eilen. Ensin olin ajatellut, että en sano näistä tapaamiseen liittyvistä peloista mitään ennenkuin ehkä viikonloppuna. Nyt tuli todistetuksi, että puhuminen helpottaa käytännössä aina, vaikka lopputulos ei olisikaan mitenkään erityisen ratkaisukeskeinen. Itkeskelin, mutta kyllä se sitten alkoi helpottaa. Kävi nimittäin ilmi sellaisia asioita, joita tunsin tarpeelliseksi kuulla ennen lähtöä.

Elikkä: molemmat haluamme nähdä viikonloppuna ja odotamme tapaamista todella paljon. Molemmat vähän hermoilemme, tosin minä enemmän. Kummankin mielestä puhelimessa puhuminen on tuskaa, koska se on pelkkää tekohengitystä. Tämä oli minulle helpotus, tiedän missä mennään.

Puhelin on rasittava, sillä yleensä päivän aikana ei näet ole tapahtunut mitään kovin kummallista, josta jaksaisi kamalan kiihkeästi keskustella illan päätteeksi, väsyneenä. Reaalitodellisuudessa sitä vain halaisi ja kyhnyttäisi vierekkäin telkkaria katsellen tai musiikkia kuunnellen. Ei ehkä kaipaisi muuta kuin läsnäoloa. Nyt se ei ole mahdollista ja pelkän puhumisen vuoksi puhuminen on turhauttavaa.

Päätimme siis, että emme puhu tänään, emmekä ole puhuneetkaan. Tosin olemme vaihtaneet aika monta tekstaria päivän aikana. :)

No, sain tällä ehkä tartutettua epävarmuuteni toiseen, mistä aina tulee kamalan huono omatunto, pahaa oloa ei pitäisi lähteä siirtelemään. MUTTA toisaalta oli hirveän hyvä puhua edes vähän jo ennen kuin ollaan kasvotusten. Silloin vasta olisi kamalaa itkeskellä ikävää oloa. Suhtaudun nyt varsin valoisasti ja innostuneen kärsimättömästi perjantain lähtöön. Tänään oli vaikeaa keskittyä työhön, koska ajatukseni ovat jo aivan täysin muualla. Sydänalasta kouristaa kun ajattelenkin, että kohta nähdään. Se on aika ihanaa! Kuuden viikon odottelun jälkeen olemme molemmat ansainneet tämän hyvän mielen.

Ja on kivaa jo pelkästään päästä pois Suomesta hetkeksi. Köpenhaminaan on kaiken lisäksi luvattu intiaanikesää viikonlopuksi. :)

Postikortti #7 lähti taas kullalle Tanskaan. Lupaan että seuraava lähtee muualle!
Kortin olen ostanut Portugalista. Vietin siellä vuoden vaihteen 2002-2003 (Korjaus: 2001-2002). Ikimuistoinen viikko! Suomalaisia, ja vähän muitakin oli kerääntynyt Portoon iso porukka, kuka mitäkin reittiä ja seikkailua seuraillen. Siellä meistä sitten tuli viikon ajaksi yksi hullunkurinen ja hillitön perhe. Muutuin viikon aikana allergiseksi punviinille (tila josta olen sittemmin toipunut). Porukka oli epätodellinen, paikka oli epätodellinen, kokemus oli epätodellinen. Kaiken touhun yllä leijui Porton talvelle ja Douro -joelle ominainen kostea sumu. Ne jotka olivat paikalla, eivät unohda sitä ikinä!