Bukarest talvella

Nämä kuvat ovat jonkun salaperäisen valokuvaajan 1960-luvun lopulla Bukarestissa kuvaamia. Varmuudella tiedän vain, että kuvaaja on romanialainen. Nämä ovat minusta aivan valtavan hienoja. Haluaisin välittömästi matkustaa Romaniaan ja nähdä miten joukkoliikenne tänä talvena sujuu.

Kuvien tunnelma on niin samanlainen kuin Helsingissä viime viikkoina, vaikka täällä ihmisiä ei ole olekaan yhtä paljon, eikä heitä oteta liikennevälineisiin yhtä aikaa yhtä paljon. Lumen määrä aiheuttaa kaikessa poikkeustilan, asioiden ei voi olettaa toimivan samoin kuin normaalisti. Helsingin keskustan kadut muuttuvat perunapelloiksi, jalkakäytävät ovat parhaimmillaan olleet niin lumivallien tukkimia, että olen kahlannut polvea myöten lumessa.

Kaikkihan eivät täällä todellakaan auraa jalkakäytäviä - asian todistaa Helsingin maistraatin edessä oleva pätkä, jota ei aurattu kokonaiseen viikkoon. En valita siitä syystä, että poikkeustila tuo arkeeni tietyllä tavalla pikantin lisän. Luonto on se joka loppupeleissä määrää, niin pääkaupugissa kuin keskellä korpeakin. Ja minä pidän talvesta!

Kääntöpöydän förskottina borshia

Kääntöpöydän förskotti 4.2. (päivittyvä video) from Dodo on Vimeo.

Hyvä ystäväni häärii huomenna Kääntöpöydän hienossa tempauksessa, joka kevään kuluessa jalostuu vakituiseksi toiminnaksi. Kääntöpöytä on Pasilan ratapihalla sijaitseva Dodon kaupunkiviljelypuutarha, jossa (ainakin) tänä vuonna tulee toimimaan oma ravintola. Huomenna on käynnistystempaus:

Löydä ensi kesän pakollinen vierailu­kohde jo helmikuussa. Esittelemme Dodon tulevaa kaupunki­viljelypuutarhaa ja halutessasi pääset nikkaroimaan viljelylaareja. Päivän kruunaa Ravintola Kääntöpöydän talvinen menu. Tarjolla slaavilainen kasvismenu, mm. luomu-borssi­keittoa & vuolukermaa sekä avotulella paistettuja syrnikkejä, puolukkahilloa ja jugurttimoussea…  Pakkaspäivän lämmikkeeksi sopii toki myös tarjolla oleva kuuma minttutee Pasilan sissiviljelmien viime kesän sadosta kera cityhunajan. Ravintola aukeaa n. 12.00. Pakkasesta ja muista hidasteista huolimatta kannattaa tulla paikalle. Menu saa kuolan valumaan.

Lisää Kääntöpöydästä: http://kaantopoyta.fi/

8 million liters of Helsinki air

Katsoin tätä tänään ja hymyilin. Se on Helsingin yliopiston "mainosvideo".
Olen tosi mielissäni siitä, että oma vanha opinahjo jaksaa panostaa kansainväliseen markkinointiin. Ja tämähän on tosi tosi hieno!
Vaikkakin video on jotain, mitä olen eri muodoissa nähnyt ennenkin, ei mitään liian omaperäistä ja vielä aivan liian pitkä netissä katsottavaksi, mutta hieno panostus kuitenkin. Hyvä hyvä!

Arvostan myös sitä, että lähdetään liikkeelle yleisellä Suomi-kuvan nostatuksella. Kun olen syyskuun ajan tarkastellut Helsinkiä muualta tulleen silmin, olen salaa ylpeä kotikaupungistani ja koko Suomesta. Täällä on kaunista ja tosi kiva asua, ja paljon hyvää yritystä ja positiivista henkeä moneen lähtöön. On myös omat kummallisuutensa, mutta erilaisuuden kanssa pitää osata elää. Kyllä tätä kelpaa suositella kauempaakin tuleville!

ps. Katsokaa huviksenne myös tämä entisen työpaikkani Helsinki Summer Schoolin video. Ei aivan yhtä smooth kuin tuo toinen. ;)

Circus Cirkör

Katsoin eilen aamulla FST:n Min morgon -aamuohjelmaa. Siellä kerrottiin huhtikuussa avatun uuden sirkuksen keskuksen CIRKOn parhaillaan käynnissä olevasta festivaalista, jonka kansainvälinen vierailija on ruotsalainen Cirkus Cirkör esityksellä Wear it like a crown.Esityksiä on enää yksi, tänään klo 19.00.

Liput ovat tyyriihköt, eli 30/35Eur, mutta voin lämpimästi suositella Cirkus Cirköriä, vaikka en tätä kyseistä esitystä olekaan nähnyt. Olin katsomassa näytöstä Tukholman Globenissa Tapaninpäivänä 2009, sieltä myös kuvat. Poikaystäväni äiti oli suuressa viisaudessaan ostanut perhelleen ja minulle lipun esitykseen. Samalla anoppi osti tietämättään lipun suoraan erään suuren nykysirkuksen ystävän, eli meikäläisen sydämeen. Esitys oli tosi tosi hieno! Ei ehkä parhain koskaan näkemäni, mutta hyvin viehättävällä tavalla persoonallinen.

Rakasta nykysirkusta, koska siinä on jotakin niin rosoisen autenttista. Alkuperäistä, vaikka "uutta" onkin. Katujen ja takapihojen meininkiä, itse tehtyä, oman näköistä, silti huikean taitavaa ja liikuttavaa ja hauskaa.

Koko Jazz Club

Helsinkiläisessä Koko -teatterissa on pari kertaa kuukaudessa jazz-klubi. On varmasti ollut jo jonkin aikaa, mutta minä heräsin asiaan vasta tänään, kun eräs tuttu mies on siellä keikalla. Lukioaikainen luokkakaveri soittaa muun muassa bändissä nimeltä Tokka.

Kannattaa mennä, jos yhtään jazzista tykkää. Tuttuni ainakin on ihan huippuluokan muusikko ja Tokka on seuraavaksi lähdössä keikkailemaan Meksikoon. Koko Jazz Clubin kevään esiintyjälistassa on paljon aika hienoja juttuja, vilkaiskaapa. Koko on paikkanakin tosi tunnelmallinen, voin suositella esim. treffipaikaksi. :)

Keikka alkaa klo 19.00.

Lisää voi lukea Kokon sivuilta: www.kokoteatteri.fi

Kuva: Koko-teatteri

It's good to be here

Tänään ilahdutti tämä Candy Changin blogista löytynyt kuva. En oikein osaa selittää mikä siinä viehättää tai ilahduttaa. Kaipa se, että joskus olisi kiva havahtua huomaamaan, että jossain tiloissa ja paikoissa viihtyy, on kotonaan ja onnellinen (siis muuallakin kuin kotona). Candy on kirjoittanut sen jalkakäytävään. Helsingissä on oikeastaan aika montakin paikkaa, josta voisin sanoa niin. Ainakin voisin mennä kyltin kanssa Koffin puistoon. Se on kodin jatke. Omaa tilaa.

Kuva: Candy Chang

Sunnuntai

Sunnuntai oli ihana päivä.
Voiko olla mitään hienompaa kuin loputtomalta tuntuneen harmaiden päivien rivin rikkova aurinko. 
Mielikin tuntui valoisalta, edessä oleva ero ei painanut pahasti.
Ihailin maisemaa ja kuvasin sillä aikaa kun toinen nukkui. 

Me lojuimme puolet viikonlopusta sängyssä, niin myös sunnuntain. Laiskotellen.
Minäkin nukuin hyvin ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan.

Ulos lähdettiin vasta myöhään iltapäivällä, onneksi aurinkoa riitti vielä hetken.
Ilmassa oli myös suurta rakkautta.Illan tullen ikävä vain kasvoi, maanantaina jäin taas yksin.

Odotan jo että lähtö koittaisi, jotta aika kuluisi nopeammin, matka olisi pian ohi ja näkisimme taas.
Tänään luin lehdestä, että osa telakan rannan rakennuksista on suojeltu, vaikka alueelle tulee uusi kaava. Toivottavasti myös nosturi pysyy. Se kuuluu maisemaan.

Chemical Brothersin Asleem From Day = sunnuntai. 

Vermo

Kävimme porukalla Vermossa raveissa eräänä keskiviikko-iltana. Iso osa oli ensimmäistä kertaa, minä mukaan lukien. Huomasin silti omaavani jonkinmoista ravitietämystä. Tiesin esim. mitä on hiittaaminen. Teininä luin Merja ja Marvi Jalon kirjoja - hevoskirjoja, niistä on jäänyt mieleen kaikenlaista. 

Pelaamisesta en silti ymmärtänyt yhtään mitään. En edes lottoa, joten Totelisaattoripelin säännöt tuntuivat hirveän monimutkaisilta. Lisäksi hevosista tai ohjastajista pitäisi tietää jotain. Vähintään pitäisi osata tulkita käsivihkosen (miksi sitä kutsutaan)  erilaisia merkkeijä. Niitä oli lukemattomia. Päädyin siis veikkaamaan fiiliksellä vihjeiden pohjalta.

Täytyy sanoa, että Vermo teki vaikutuksen. Katsomo on rakennettu 70-luvun alussa ja kai katettu kokonaan vasta paljon myöhemmin.Tunnelmaltaan se oli joka tapauksessa hieno. Ehkä tottuneemmat ajattelevat, että sellaista se aina on, mutta minua kyllä kiehtoi. Tälläinen aivan oma maailmansa keskellä Espoota. Siis aivan lähellä

 

Pääsimme käymään yhdessä Vermon talleista. Kuvassa on valmistelussa Cashin Joiner, joka ravasi ykköslähdössä.

Tässä Vermon katsomo sisältä. Minusta ajatus, että mennään raveihin lauantai-iltapäivänä (tai keskiviikko-iltana), relataan, juodaan vähän bisseä, katsellaan hevosia ja pelataan, on tosi mahtava. En ole sellaiseen tottunut, mutta kivaa se oli. 

Ehkä parasta paikassa oli sen omanlaisensa estetiikka. On paljon kaikenlaista tavaraa, jolla on oma funktionsa vain täällä.

Hävisin kaikki rahat, jotka pelasin, mutta olin vain turvan mitan päässä voittaa Päivän Duossa 150 euroa, eli menetetty mahdollisuus jäi pahasti kaivelemaan. Se oli niin lähellä, vaikka aloittelija olenkin. On ehkä ihan pakko mennä pian uudelleen kokeilemaan onnea. Se oli aivan uskomattoman koukuttavaa.

Yksi porukoista sanoi, että oikea ravitunnelma on sitten kun menee radan vierelle seisomaan ja katsomaan. Siinä rapa ja vaahto roiskuu, kavioista lähtee huumaava pauhu, hevoset höyryävät.
Ensi kerralla sitten.

Lisää Vermosta täällä

Lauantai

 

Lauantaipäivät ovat suloisia. On vielä aikaa tehdä kaikenlaista. Sunnuntaina iskee jo paniikki ja ahdistus seuraavasta viikosta.

Nämä kuvat otin jo yli kuukausi sitten lauantai-iltana, kun olin matkalla Kruunuhaan korealaiseen ravintolaan syömään. Se oli hyvä, suosittelen! Seurakin oli parasta mahdollista, kiitos ihanalle tytölle. :)

Korealainen on pistetty pystyyn entisen Savannan paikalle. Muistaako joku vielä Savannan? Meillä oli tapana notkua siellä ensimmäisinä opiskeluvuosina. Se oli mennyttä maailmaa ja legedan lopettamisestakin on kulunut jo varmaan kahdeksan vuotta, enkä ole sen koommin siellä käynyt.

Korealaisessa istuessa en saanut kyllikseni siitä ihmeellisestä tunteesta, että kurkistan omaan menneisyyteeni. Paikkahan oli tavallaan se sama, mutta kuitenkin korealaisine koristeineen aivan toinen.

Savannassa kärysi aina rööki. Pöydillä oli bisseä ja jallua, mutta en kyllä muista kenenkään koskaan syöneen siellä mitään. Saiko sieltä edes ruokaa? Tarjoilija oli kiukkuisin koskaan tapaamani. Älyttömän hapan mies.   

Näissä kuvissa Helsinki on minusta taas siinä asussa, jossa se on kauneimmillaan. Sateisena, hämäränä, kylmänä, vähän luotaan työntävänä. Katujen tyhjyys - se että ei ole koskaan ketään missään, jopa lauantai-iltana, vain muutama turisti pyörimässä - tekee Helsingistä kuitenkin kotoisan, jotenkin aution ja avoimen. Sellaisen pienen suuren kaupungin, joka tuntuu kodilta. Nämä ovat minun katujani.

Dance with dancers

Törmäsin tänään Markkinointi&Mainonnassa mahtavaan juttuun, enkä voi käsittää, miten olen aiemmin missannut sen. Kansallisoopperassa on järjestetty jo kahdesti Dance with Dancers -ilta, jossa pohjakerroksen Alminsali muuttuu klubiksi. Tosin viime lauantaina olin Köpiksessä, en siis olisi päässyt paikalle. Esiintyjänä oli Jenni Vartiainen. Illan aikana on kaikenlaista ohjelmaa ja ilmeisesti tarjoilukin pelaa. Mahtava markkinointikonsepti baletin johtajalta Kenneth Gravelta, joka ilmeisesti on idean isä. Se kyllä ainakin kuulostaa hurjan tanskalaiselta. :)

Lisää voi lukea oopperan sivuilta.

Kuva on Mirka Kleemolan ja se on varastettu M&M:n jutusta.

Suomenlinnassa sunnuntaina

Tässä muutama kuva viime viikonlopulta. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen viikonloppumme minun kotiinpaluuni jälkeen. Oli ihanaa.

Ei ollut samanlaista ahdistusta edellisestä ja seuraavasta erosta kuin yleensä, koska loma oli vielä tuoreessa muistissa. Parin viikon eron aikana olimme kuitenkin ehtineet tahoillamme miettiä kaikenlaista. Meillä oli paljon puhuttavaa.

Viikonloppu oli hieno. Syvä. Täynnä tunnetta.

Sunnuntai on aina haikea. Nyt torjuimme ahdistusta käymällä Hietsun kirpputorilla, josta mukaan tarttui lisälämmitin, siis sähköpatteri (!).
Älkää kysykö miksi. Minun tehteävänäni on syyskuussa rahdata se Tanskaan.

Iltapäivän lopulla lähdimme Suomenlinnaan. Ajatus tuntui lautalla aivan hullulta, koska sadepilvet olivat todella uhkaavat.

Mutta emme sitten lopulta kastuneet ollenkaan, vaan saimme seurata Kustaanmiekassa pilvien liikettä ja auringon pilkietelyä ja lopuksi kaunista auringonlaskua.

Rakastan Suomenlinnaa, erityisesti Kustaanmiekkaa. Se on fantastinen! Ja äärettömän romanttinen. Paras paikka viettää viimeistä iltaa, kun aamulla pitää erota rakkaastaan.

Rannalla viettämissämme hetkissä oli jotain ikimuistoista, katkeransuloista haikeutta, mutta samaan aikaan suurta onnea. Ei huolta huomisesta, vain suurta kiitollisuutta siitä, että saa kokea juuri tämän hetken.

Nurkassa, yksin

Tämä on nyt vähän epäreilu kirjoitus. Pahoittelut jo etukäteen niille, joiden mielestä olen kiittämätön ja itsekäs. Olen nimittäin joutunut ihan mahdottoman ahdistuksen valtaan viime keskiviikona vakituiseksi muuttuneen työpaikkani vuoksi. Tuntuu, että olen ajautunut nurkkaan, eikä sieltä ole poispääsyä. Kuulostaako ylidramaattiselta? Ehkä se sitä onkin.

Kun runsas viikko sitten vihjasin, että muutoksia on tiedossa, viittasin paitsi tähän nyt toteutuneeseen työpaikkaan, myös erääseen toiseen, joka viime perjantaina meni sivu suun. Työpaikka olisi sijainnut Tukholmassa. Ei ihan lähellä, mutta vähän lähempänä poikaystävääni. Ainakin yksi sivuaskel oikeaan suuntaan. Huomasin olevani kielteisestä lopputuloksesta aivan äärettömän pettynyt. Lähdin töistä kotiin itkua nieleskellen. Viikonloppu kului itsesäälissä kieriskellessä.

Olen nyt viikon verran käynyt tätä juttua mielessä läpi ja yrittänyt selittää asiaa ja reaktiotani itselleni. Eihän paikka koskaan ollutkaan minun. Tiesin hyvin, että mahdollisuuteni ovat pienet. Loppuviimeksi tulos oli yhtä kaikki onnekas, onhan minulla nyt vakinainen työpaikka Suomessa. Miksi siis Suomeen jääminen tuntuu minusta vastenmieliseltä, en pysty iloitsemaan saamastani työpaikasta ja elämäni tuntuu ylipäätään olevan vailla suuntaa ja vain epämielekkäitä vaihtoehtoja täynnä? Parisuhteeni on tuomittu vääjäämättömään tuhoon ja samalla tuntuu myös, että olen osaamaton ja kykenemätön kaikessa siinä, mitä oikeasti haluaisinkin tehdä. Törmäilen siis seiniin kasvot nurkkaan päin käännettynä, enkä osaa pyörähtää ympäri ja suunnata ovelle. Arkijärjellä ajatellen ja kaikkien keskustelukumppaneideni mielestä (toistaiseksi), aika älytön asenne.

En ole vielä päässyt aivan loppuun saakka tässä. Pohdinta on kuitenkin tuonut pintaan muutaman ajatuksen: pelkään sitoutumista ja pysyvän ajattelu alkaa minua nopeasti ahdistaa. Olen ollut viimeisen viiden vuoden aikana, harjoittelupaikat mukaanlukien, 8 eri työpaikassa. Olen siis tottunut lähtemään ennen kuin juurrun. Ajatus pitkistä projekteista, oman työn pitkäjänteisestä suunnittelusta, työkavereihin ja työpaikan arvomaailmaan sitoutumisesta, sanalla sanoen - vakituisesta työpaikasta - ahdistaa minua suunnattomasti. Samalla olen luonut itselleni oman pelikentän lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoon, oman elämäntavan, joka mahdollistaa vastuun pakoilun ja antaa selityksen sille, miksi juurtuminen on kohdallani mahdotonta. Nyt tätä "turvapaikkaa" ei enää ole.

Tukholman mahdollisuuteen jäin koukkuun paitsi siitä syystä, että työ olisi ollut todella kiinnostava (ja Tukholmassa), myös siitä syystä, että sen kautta olisin voinut taas uudelleen aloittaa alusta - perustellusta syystä. Toinen maa olisi tuonut mieluisan etäännytyksen kaikkiin niihin ongelmiin, joita on lähi- ja ystäväpiirissäni sekä mahdollisuuden ostaa lisäaikaa parisuhteeni väistämättömiin ratkaisuihin. Olisin voinut vetäytyä kauemmas omista ristiriidoista ilman, että minun tarvitsee niitä ratkaista. Samalla uusi työ olisi pitänyt minut pitkään niin kiireisenä, että ei olisi syntynyt tarvetta pysähtyä ajattelemaan oman tulevaisuuden suuntaa pitkään pitkään aikaan. Minun ei olisi myöskään tarvinnut käsitellä yksinäisyyttäni ja pelkojani, koska muuton jälkeen ne olisi ollut helpompi selittää etäisyydellä ja uuden kaupungin aiheuttamalla vierauden tunteella. Ihana pakopaikka siis.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Välittömästi vakituisen työn saatuani suunnittelen yhtä jos toistakin mahdollista irtiottoa. Pois olisi päästävä. Niin sanoo sydän, mutta mitä sanoo järki... tällä hetkellä se on aivan sekaisin.

Kuva: Le Love

Asioita joista pidän: Tanskalainen talvipyöräily

Kööpenhaminassa on se hauska piirre, minkä kaikki kaupungissa käyneet tietävätkin, että siellä on uskomattoman helppo liikkua pyörällä. Paitsi jos talvi yllättää pyöräilijät, niin kuin se viime kuukausina on muutamaan otteeseen tehnyt. Tanskalaiset osoittavat minusta kuitenkin vallan ihailtavaa sisua liikkuessaan totutulla tavalla lumesta ja räntäsateesta huolimatta. Pyörää ei jätetä. Ehkä kuljetaan osa matkasta metrolla, mutta pyörä kulkee mukana, yhtä kaikki.

Tältä Köpiksen pyöräilykulttuuria esittelevältä sivustolta voi käydä tarkistamassa montako kilometriä kaupunkilaiset ovat päivän aikana pyöräilleet. Tänään tähän mennessä 823, 778. Kaikin puolin aika hupaisa sivusto. :)

Hullunkurinen esimerkki talvipyöräilyn vaaroista on poikaystäväni, joka rahaa säästääkseen kävi ostamassa pyörän Ruotsista malmöläiseltä autotallikirppikseltä. Noh, olihan se halpa, mutta pyörän tanko on pysyvästi vinossa runkoon nähden ja ketjut ovat niin löysät, että ne joko putoavat ajoittain paikaltaan tai sitten polkimet polkaisevat äkkiyllättäen tyhjää. Jompi kumpi tai molemmat tapahtuivat taannoin, kun hän pyöräili yöllä räntäsateessa kotiin. Kaatui tai kompuroi vauhdissa pyöränsä päältä niin pahasti pois, että kengästä irtosi pohja. Kaipa astui tosi pahasti linttaan ja vauhdissa asvaltti repäisi pohjan melkein kokonaan irti.

Säästöä, tuosta edullisen pyörän hankinnasta ei varmasti ole tullut vielä yhtään. Kuluja sen sijaan jo jonkin verran. Ainakin edestakainen junalippu Malmöseen ja uudet kengät (vanhoja ei kuulemma voi korjata). Kun hän kiroili kenkien huonoa onnea, en voinut olla huomauttamatta, että aika paljon oli onneakin matkassa, kun ei käynyt tuon hullummin. Olisi voinut helpostikkin hötäkässä vaikka niskansa taittaa.

Tässä lumien sulamista odotellessa haaveilen itsekin paremmasta pyörästä ja sujuvammasta pyöräilykulttuurista Helsingissä. Vaikka pyöräily vaatii täällä melkoista liikenteellistä pelisilmää, on se silti huomattavan mukavaa, jos on hyvä pyörä. Aktiiviset pyöräilijät ovat varmasti keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut. Pienessä tuulenvireessä mieli tyhjenee ongelmista.

Kuva: Copenhagen Cycle Chic, via A Cup of Jo

Valkoinen kaupunki

Tein toista viikkoa sitten sunnuntaisen kävelyretken jäällä Liuskaluodon, Uunisaaren ja Harakan tietämillä ja kaartaen Kaivopuiston rannan kautta kotiin. Maailma oli ihmeellinen aivan kiven heiton päässä kotoa. Kaikki oli kietoutuneena valkoiseen kosteaan sumuvaippaan. Jos olisi jatkanut kävelyä muutaman kymmenen metriä merelle päin, olisi varmasti eksynyt sumuun ikuisiksi ajoiksi. Lumen alta paljastunut jää oli muodostanut kylmiä ja rosoisia kuvioita. Jähmettynyttä seittiä.

Suurta tyytyväisyyttä puhkuen!

Helsinki valittiin noin tunti sitten Maailman Designpääkaupungiksi 2012! JEEEE! Olen suuresti tyytyväinen. Paljolti siitä syystä, että olisi ollut kurjaa hävitä Eindhovenille, vaikka se hieno designkaupunki onkin ja siitäkin syystä, että vuonna 2012 ehkä saadaan paljon kaikenlaista kivaa uutta tvallisten kaupunkilaisten elämään.

Helsinki painotti hienosti haussaan näkökulmaa designiin osana jokapäiväistä arkea, elämää helpottamassa ja sulostuttamassa. Siis hyvää arjen muotoilua, muotoilua parhaimmillaan. Ei mitään jalustalle nostettua elitismiä. Hakemuksen tunnus oli: Open Helsinki – Embedding Design in Life

Hesarin uutinen

PS. Ylipäätään on kivaa, että Suomi profiloituu muunakin kuin masennuksen ja alkoholismin maana.

Tanskan "ylen" uutinen