Beajolais Nouveau

Sain tänä vuonna uudelleen kutsun tuttavieni beajolais nouveau -juhliin. En ilmeisesti käyttäytynyt viime vuonna ihan hirveän huonosti, kun kutsuivat uudelleen.
Olen matkavalmisteluista aivan tukossa, mutta pakko silti ehtiä piipahtamaan, niin mukava juttu. Lukekaa täältä, jos ette tiedä mistä on kysymys. :D

Heureux anniversaire!

Hoksasin ihan yllättäen, että tämä Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -blogi on tänään toiminut tässä osoitteessa vuoden. Pidemmittä puheitta, hyvää vuosipäivää rakkaat lukijat!

Ja tässä teille juhlan kunniaksi hassu video, joka nauratti ainakin minua:



Mukavaa päivää kaikille!

Promotio ordinis Philosophorum

Tässä muutama kuva toissaviikon juhlinnasta. Osallistuin Helsingin yliopiston Filosofisen tiedekunnan promootioon, maisterina. Juhlinta kesti kaksi ja puoli päivää, aamusta iltaan ja melkein yötkin läpeensä. Olimme tosin seuralaiseni kanssa kaukaa viisaita ja lähdimme kotiin kahtena ensimmäisenä iltana jo puolen yön jälkeen. Lauantain ja sunnuntain välinen yö venyikin sitten aamuviiteen ja kruununa oli vielä koko sunnuntain kestänyt päivystäminen työpaikan standillä Maailma kylässä -festareilla. Täytyy myöntää, että turnauskestävyyteni ei ole ennallaan. Itseäni puolet vanhempi seuralainen jaksoi paljon paremmin kuin minä. Yltiöpositiivisen hengen voimalla kai.

Tästä kaikki alkoi. Aktiharjoituksella yliopiston juhlasalissa. Maisterit töröttivät seinänvieressä kahdessa rivissä koko perjantain kolmituntisen seremonian ajan ja aika pitkälti sitä ennen ja sen jälkeenkin. Jouduin tietenkin eturiviin. En ole varmaan ikinä elämässäni seissyt niin pitkää palaa istumatta tai nojaamatta kertaakaan. Tohtorit seisoivat vielä paljon pahemmassa paikassa, salin edessä, parnasson molemmin puolin. Yliopiston viimeinen kiusaus maistereille ja tohtoreille, kuten joku kanssaseisojani asian ilmaisi.

Aktiharjoituksesta kuljettiin seppeleensitojaispäivällisille Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin. Se on uskomattoman hieno tila myös juhlakäytössä. Minun seuralaiseni lintsasi seppeeleensidonnasta, mutta ehkä hyvä niin. Hän ei ole kovin näppärä käsistään ja yleisen seppeleensitojan tekemä seppele oli tosi tasainen. Rokkia hän osaa silti tanssia paremmin kuin kukaan muu. :)

Illan aikana, kuten myös seuravien päivien ja iltojen ja öiden aikana seurasi paljon puheita. Useimmat olivat todella hyvä täytyy myöntää. Matti Klinge, joka osallistui promootioon riemumaisterin ominaisuudessa, puhui erityisen hyvin. Siinä vasta arvokas ja viisas, mutta silti kuitenkin uskomattoman huumorintajuinen ja itseironen vanha ihminen. Jos olin jo aikaisemminkin vähän, niin nyt sitäkin enemmän ihastunut hänen tyyliinsä.

Tässä on kuva lauantain huviretkeltä. Seilasimme Vispilä-laivalla kauppatorin rannasta Kulosaareen ja söimme lounasta kasinolla. Siellä oli tietenkin taas lisää puheita. Parasta kaikissa tilaisuuksissa oli se, että tutustui koko ajan uusiin, todella erilaisiin, eri-ikäisiin ja ennen kaikkea kivoihin ihmisiin. Mainiota porukkaa!

Lauantai-iltana oli promootio-tanssiaisten vuoro. Vanha ylioppilastalo oli todella juhlallinen. Tuntui jotenkin historialliselta viettää siellä sellaista aivan alkuperäisen tarkoituksen mukaista ja näköistä juhlaa. Ilmeisesti filosofisen tiedekunnan promootiotanssiaiset on tanssittu Vanhalla niin kauan kuin talo on ollut olemassa. Itse olen ollut ensimmäisen kerran Vanhalla syksyllä -98 jossain reggae -bileissä. :)

Tässä kuvassa taitaa olla meneillään joku valssi. Tanssiaisissa tanssittiin kaikkia niitä samoja tansseja, joita vanhojen tansseihin opetellaan. Vasta ihan lopuksi oli vapaampaa musiikkia. Silloin mekin vähän pyörähtelimme lattialla. Seuralaiseni tanssitti kohteliaaseen tapaansa muitakin, joilla ei ollut omaa tanssittajaa.

Tanssin päätteeksi porukka riehaantui ihan täysin. Muodostettiin valtava macaroni -letka, joka hyppi ja loikki eteenpäin yhtenäisenä käärmeenä talon molemmissa kerroksissa, ylös ja alas portaita, tanssilattiaa ympäri ja lopulta myös ulos kiertämään Kolmen sepän patsasta.

Mukana oli epäilemättä satoja ihmisiä, vaikka tanssiaisväki olikin jo tuohon mennessä vähän harvennut. Näistä kuvista ei oikein saa käsitystä, teidän täytyy käyttää mielikuvitusta. Näky oli kuitenkin aivan uskomattoman huvittava. Paikalle kerääntyi paljon töllistelijöitä,
ihmekös tuo.

Kahden jälkeen yöllä oli vuorossa kulkue, joka kiersi Kolmen sepän patsaan ja useimpien Esplanadin patsaiden kautta puheita pitäen ja skumppaa ryystäen. Välillä laulettiin lauluja.

Viimeinen puhe pidettiin promootioperinteen mukaisesti yliopiston parvekkeelta nousevalle auringolle klo 4.13. Juotiin myös skumppaa, mitä osa seurueesta oli kyllä ryystänyt pitkin matkaa. Yritin muistaa seuraavaa työpäivää, mutta tähän viimeiseen poksautukseen lähdin minäkin mukaan.

Promootio sinänsä oli uskomattoman hieno kokemus, vaikka en yleensä tällaisten juhlien perään olekaan. Ennakkoluulostani huolimatta se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pönötystä. Ihmiset olivat aivan ihania, uskomattoman hauskoja ja vallattomia ja älykkäitä ja hyvin vilpittömiä niin arvokkuudessaan kuin ilonpidossaankin.

Minulle on jäänyt mieleen sunnuntai-aamun patsaskävelystä puhe Eino Leinon patsaalla, jossa puhuja siteerasi vaimoaan, joka oli siteerannut jotakuta toista:

"Vaimoni on sanonut, että xxx on sanonut, että sivistynyt ihminen on aina hyväntuulinen."

Minusta se on hyvin sanottu. Eihän aina tietenkään voi olla hyväntuulinen, mutta ihan kaikkea omaa kiukkua ja pahaa oloa ei pidä syytää kanssaihmisten niskaan. Aika usein he ovat ihan syyttömiä siihen. Sitä paitsi hyvä olo säteilee ja kertautuu.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin...

Häät

Hyvä ystäväni meni lauantaina naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Siinä vasta suurta romantiikkaa! Parin ensi tapaamisesta on kulunut alle vuosi, mutta nähtyään heidät yhdessä, kukaan tuskin ihmettelee nopeita päätöksiä - varmuutta.
Kun sen oikean löytää, niin...

Nopeimmat juhlijat ennättivät kiertää jatkoille shakkipöydän kautta.
Ottelu oli yllättävän tasaväkinen.

Kolmekymmentä

Eräs parhaista ystävistäni täytti kolmekymmentä kaksi viikkoa sitten. Juhlat olivat ihanat!
Mukavaa musiikkia, suussa sulavaa suklaakakkua ja mitä ihastuttavampia ihmisiä.

Kolmekymmentä on kai useimmille jonkinlainen henkinen rajapyykki. Kaikki tuntuvat jännittävän maagista lukua tavalla tai toisella. Kun juhlat ovat ohi, sitä ei paljon mieti.

The Party Pricess summasi elämäänsä suloisessa kuoharikännissä silminnähden onnellisena:
Mulla on maailman ihanin perhe, maailman ihanimmat ystävät
ja maailma ihanin poikaystävä!

Tähän vilpittömään tunnustukseen kiteytyi ONNI. Mitä muuta ihminen tarvitsee ympärilleen, kuin läheisiä ihmisiä - rakkautta sen eri muodoissa.

Myönnän, että olen vähän kateellinen tästä onnesta, vaikkakin kyllä suon sen ystävälleni kaiken mitä vilpittömimmin. Hän on joutunut maksamaan siitä varsin kovan hinnan.
Helppoa ei ole ollut.

Tuleekin tässä mieleen erään toisen viisaan naisen sanat:
"Kyse ei ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta, vaan siitä, uskaltaako elää."
Itse en ole tässä onnistunut niin hyvin, ystäväni on vaikeuksistaan huolimatta tavoittanut tämän taidon paljon paremmin.

Join itseni juhlissa aikamoiseen humalaan ja käppäilin ravintolasta kotiin varmasti melkoisen haparoivin askelin. Onnistuin silti ottamaan illasta muutaman kuvan ja ikuistamaan kotimatkani. Tuloksen näette yllä.

Löysin myös illan aikana itselleni (tuhdista humalasta huolimatta) mitä parhaimman elämäntaidon valmentajan ja uuden koirakaverinkin. Hau!

Asioita joista pidän: Lasten pöydät (ja paperiset pöytäliinat)

Tämä on nyt ehkä vähän epäreilu juttu, mutta jaan sen silti. Lapsettoman aikuisen ihmisen näkökulmasta lasten pöydät ovat erinomaisen hieno asia! Juhlissa saadaan mölyävät pienokaiset eristettyä omaan osastoonsa ja aikuiset pystyvät keskittymään omaan hauskanpitoonsa ilman, että lasten viihdyttäminen käy työstä. Näppärää.

Asenteeni on omastakin mielestäni epäreilu, sillä muistan itse lapsena vihanneeni sitä, että lapset eristetään omaan pikku pöytäänsä. Tunsin suurta nöyryytyksen tunnetta erityisesti jos jouduin istumaan itseäni nuorempien seurassa. Arvelin sopivani käytökseni puolesta paremmin aikuisten seuraan.

Ehkä kaikilla olisi ollut kivaa, jos lasten pöydät olisi juhlissa mietitty yhtä huolella kuin tässä You Are My Fave -blogista peräisin olevassa kuvassa. Pöytäliinana on piirrustuspaperi ja kupeissa värikyniä. Sen sijaan, että pitäisi varoa sotkemasta, voikin aivan sydämensä kyllyydestä piirrellä, tiputella ruokaa ja kaataa vaikka mehut pöytäliinaan. Juhlien lopuksi paperin voi joko kääräistä pilteille mukaan muistoksi tai rypistää roskakoriin.

Ja miksei tällaista voisi aikuistenkin pöytään pistää!! Aika monasti on joku tavallinen tohelo viskellyt punaviinilasiaan valkoiselle liinalle (tosin ei minun kotonani). Ja totta puhuen lapsethan voivat olla ihan kivaa seuraa aikuisten pöydässä. Oikeastaan siis paperisen pöytäliinan pitäisi olla se asia josta pidän, eikä lasten pöydän, jonka perusperiaatetta en ehkä täysin pysty hyväksymään... hmmm. Kas, uusiks meni tämäkin ajatus.

Sunshine Moonlight Good times Boogie!

Huiskishaiskis livahti viikonloppu. Tänään tunnen luissa ja ytimissä aika tehokkaasti sen, että en ole enää niin nuori. Kroppa kaipaa viikonloppuisin lepoa, se ei kestä kaikenlaisia maanisia ideoita. ;) Väsyttää siis hirmuisesti. Ja lihakset ovat syystä jos toisestakin kipeinä: esim. pohkeet ja nilkat autolla ajamisesta, selkä seisomisesta ja koukistelusta, jalat ripeistä askelista.

Perhejuhlat ovat onneksi ohi! Ilma oli mitä aurinkoisin, mökki ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä ja hauskalta, vieraat olivat ilmeisen tyytyväisiä. Itse vietin koko päivän keittiön ja tarjoilupöydän välillä, joko esille laittaen tai korjaten. Laskin seisseeni ja hääränneeni pelkästään lauantai-päivän aikana yhtäjaksoisesti melkein 10 tuntia.

Kellon käydessä seitsemää päätin heittää tiskirätin altaaseen. Lähdön hetken oli koitettava aikataulujen kariutumisesta huolimatta ja pakotin lankomiehen lainaamaan autoaan. Huristin 180 km Tampereelle ystäväni puutarhajuhliin. Vaivannäkö kannatti, sillä juhlien puitteet olivat mitä mainioimmat. 30-vuotisen sodan päättymisen kunniaksi juhlien menu oli 1600 -luvun maun mukainen, myös emäntä ja osa vieraista oli pukeutunut ajan hengen tapaan. Ohjelmassa oli mm. varjokuvan piirrustusta. Sodan päättymisen kunniaksi pelattiin katolisten ja protestanttien välinen mölkkyottelu. Juhlavieraat musisoivat omenapuiden alla. Sain myös kohdata yhden ehdottomista kirjallisista idoleistani ihkaelävänä. Illan aikana kuultiin mm. seuraava aivan loistava kappale: Nimismiehen murhe

Herätyskello soitti 5.30 ja lähdin emännän teräksisen kahvin herättämänä paluumatkalle kohti mökkikuntaa. Aikatauluani määritti tuoreiden vanhempien tarkoitus kaasuttaa yöviertaiden kanssa tasan klo 9.00 kohti Muumimaailmaa.

Täytyy myöntää että päätös käväistä Tampereella oli varsin maaninen, mutta kaikin puolin vaivan arvoinen. Vietin paluumatkalla kesän ehkä ikimuistoisimpia hetkiä. Yksin. :) Aurinko nousi metsän takaa ja kuu kumotti suomalaiselle kesäaamulle tyypillisesti vielä korkealla. Pellot olivat sakeana usvasta. Maisema oli epätodellisen kaunis! Luukutin radiota pysyäkseni hereillä ja tietysti hetkeen täydellisesti istuva Jackson Five oli soittolistalla: Blame it on the Boogie!

Täytyy todeta, että tämä oli yksi niitä "tunsin eläväni" -kokemuksia, joihin olen niin koukuttunut. Korvasi täysimääräisesti ja ylikin vauvakutsujen synnyttämän hetkellisen ahdistuksen.

Juhlaa juhlan perään

Meidän perhe juhlii viikonloppuna! Tarkoitan siis lapsuuden perhettäni. (Omaa perhettähän minulla ei vielä ole ;)) Juhlat järjestetään sisareni 1.7.09 syntyneen esikoisvauvan kunniaksi. Vanhassa blogissa on pikkumiehestä kuva. Ristiäisten sijasta järjestetään vapaamuotoiset juhlallisuudet kesämökillä. Tapahtumaan on kutsuttu lähisukulaisten lisäksi ystäviä.

Iloisen juhlatunnelman sijaan talkooporukassa (minä ja vanhempani) on vallinnut viime viikosta alkaen haajaannus ja aistittavissa on ollut myös työmoraalin rappiota. Tuoreet vanhemmat ovat haukanneet juhlien järjestämisessä selvästikin liian suuren palan - itse ei pysty kaikkea tekemään (siskoni keskittyessä luonnollisesti lähinnä imettämiseen) - ja talkoolaisten on oletettu pelastavan tilanne. Viime viikonloppu kului jo minulta ja äidiltäni siivotessa. Nyt on ilmennyt napinaa, kapinaa ja ilmapiirin kiristymistä. Tänään saamani kriisipuhelun jälkeen täytyy myöntää, että olen tyytyväinen siihen, että olen toistaiseksi 200 km päässä myrskyn silmästä, töissä.

Perhettäni vaivaa yleisesti ottaen perfektionismin synti. Mikään puolivillainen ei kelpaa, kesämökin on oltava tiptop, ruokaa EI TIETENKÄÄN tarjoilla muoviastioista. Jo pelkkä juhlien ajatus sai aikaan suureellisen projektisuunnittelun käynnistymisen: pohdittiin mitä astioita pitää hankkia ja ehostustoimenpiteitä mökillä tehdä, jotta vieraan "kehdataan" ottaa vastaan. On tietysti ilmeistä, että jos/kun halutaan omiin voimavaroihin nähden liikaa tulee väsyminen eittämättä vastaan. Onneksi vieraita ei ole tulossa paikalle ylimaallisen suurta joukkoa. Muuten varmasti nääntyisimme kaikki.

Olen kuitenkin rakentanut itselleni varsin mieluisan evakuointisuunnitelman: vaihdan juhlia kesken illan! Ystäväni täyttää 30-vuotta sopivasti 200 km päässä kesämökistämme, mikä tarkoittaa sitä, että keittiöorjuuteni loppuu lauantaina noin klo 17, jonka jälkeen lähden siirtymään autuaammille laidunmaille. Ehdin jo surra menetettyä tilaisuutta, näiden toisten varmasti ikimuistoisten juhlien missaamista etukäteen, kunnes ymmärsin, että on aivan mahdollista saada molemmat. Minun on vain oltava hieman itsekäs ja mentävä sinne, missä on hauskempaa. ;)

No älkää käsittäkö valitustani väärin, toki olen mielelläni avuksi, eikä se suuren suuri ponnistus ole ollenkaan. Minun roolini juhlissa vain liittyy niin selkeästi järjestelyvastuuseen, että koen tekeväni tarpeeksi, vaikka en aivan iltaan asti tiskejä tiskaisikaan. Joku muu astukoon remmiin viideltä.

Teemamusiikiksi Sly & The Family Stone: Family Affair

PS. Tuli mieleen, että olen tänään ollut tasan kuukauden verran 30-vuotias. Eikä tunnu missään. Tai no joo... tuntuuhan se vähän, mutta siitä lisää toisen kerran.