Ikävä kesää!

Viljapelto on kuvattu Drotningholmissa Tukholman liepeillä heinä-elokuun taitteessa 2010. Takana oli ihana loma. Paljon lämpöä, paljon hauskuutta, paljon hyviä seikkailuja.

Kuvat saavat ikävöimään kesää. Aurinkoa, lämpöä ja vähiä vaatteita. Olen kyllästynyt kerrospukeutumiseen, enkä keksi aamuisin mitään päällepantavaa. Iho on koetuksella, mikään kosteutus ei tunnu riittävän.
Ehkä vieläkin enemmän kaipaan vapautta. Tulemista ja menemistä oman inspiraation mukaan.
Ja vasta viimeksi kirjoitin pitäväni talvesta.
Tänään on  karkauspäivä, 29.2. En kosinut, enkä kosi, vaikka vielä olisi tunti Tanskan aikaa jäljellä, 15 minuuttia kotimaista. Tämä on muuten blogin 301 kirjoitus. Onpa näitä kertynyt.

Bukarest talvella

Nämä kuvat ovat jonkun salaperäisen valokuvaajan 1960-luvun lopulla Bukarestissa kuvaamia. Varmuudella tiedän vain, että kuvaaja on romanialainen. Nämä ovat minusta aivan valtavan hienoja. Haluaisin välittömästi matkustaa Romaniaan ja nähdä miten joukkoliikenne tänä talvena sujuu.

Kuvien tunnelma on niin samanlainen kuin Helsingissä viime viikkoina, vaikka täällä ihmisiä ei ole olekaan yhtä paljon, eikä heitä oteta liikennevälineisiin yhtä aikaa yhtä paljon. Lumen määrä aiheuttaa kaikessa poikkeustilan, asioiden ei voi olettaa toimivan samoin kuin normaalisti. Helsingin keskustan kadut muuttuvat perunapelloiksi, jalkakäytävät ovat parhaimmillaan olleet niin lumivallien tukkimia, että olen kahlannut polvea myöten lumessa.

Kaikkihan eivät täällä todellakaan auraa jalkakäytäviä - asian todistaa Helsingin maistraatin edessä oleva pätkä, jota ei aurattu kokonaiseen viikkoon. En valita siitä syystä, että poikkeustila tuo arkeeni tietyllä tavalla pikantin lisän. Luonto on se joka loppupeleissä määrää, niin pääkaupugissa kuin keskellä korpeakin. Ja minä pidän talvesta!

Valo ja pimeys

Oletteko nähneet tämän videon. Eräs ystäväni linkitti tämän seinälleen. Se on niiiiin HIENO! Harvoin tulee noin konkreettisesti kelattua läpi tätä valon ja pimeyden vaihtelun ihanuutta ja kurjuutta näillä leveysasteilla. Talvi on niin uskomattoman pimeä. Siitä syystä pitäisi tällaisena kesän ensimmäisenä hellepäivänä painua ulos toimistosta auringonpaisteeseen nauttimaan. Toisaalta kesällä valo tuntuu aina niin ehtymättömältä luonnonvaralta että sitä ei osaa tarpeeksi arvostaa.

Asioita joista pidän: Keski-Euroopan talvi

 

Eräs tuttavani muutti viime syksynä Italiaan. Hän on kertonut kuulumisiaan säännöllisesti sähköpostilla ja kirjoittavat perheineen myös blogia. Viime viikolla tuli terveisiä, että pieleen menneestä hiihtoreissusta huolimatta ei ole ikävä Suomen talveen. Eipä tietenkään, ajattelin, miten voisi olla. Unohduin muistelemaan omia kokemuksiani talvesta manner-Euroopassa. Lempeää, samettista sumua, kosteaa ilmaa, märkää maata. Sitä ihanaa tunnetta, että voi laittaa jalkaan kauniit kengät, eikä tarvitse pelätä niiden turmeltumista loskassa tai jalan katkeamista loputtomassa liukkaudessa.

Ikävöin Keski-Euroopan talvea varmasti ikuisesti - tai ainakin niin kauan kunnes pääsen taas siitä nauttimaan. Italiassa on vielä lämpimämpää kuin Ranskassa tai Belgiassa, lumi ja pakkanen on siellä poikkeustila.

Tätä pohtiessa muistin yllättäen, miten tulin kevättalvella 2005 Pariisista käymään Suomessa, ja kun olin kuukausien ajan katsellut harmaata matalalla riippuvaa taivasta, niin helmi-maaliskuun aurinko ja valon määrä tuntui räjäyttävän tajunnan. Sitä valon ja kirkkauden määrää ei koe muualla kuin näillä leveysasteilla, kun aurinko paistaa niin matalalta ja heijastuu lumesta aivan sokaisevasti. Hienoimpia tunteita koskaan! Silloin muistin mistä olen kotoisin, vaikka Keski-Euroopan talvea rakastankin.

Asioita joista pidän: Pulkkamäki

Olen perinyt asuntoni edellisiltä asukkailta punaisen pulkan. Se on ollut - jos ei nyt ahkerassa, niin kuitenkin säännöllisessä - käytössä kaikki nämä vuodet. Pulkkamäki löytyy läheltä. Uskallan nimittäin väittää, että pääkaupungin paras pulkkamäki on ikkunani alla. Se on tarpeeksi hurja, olematta kuitenkaan liian pelottava, se on pitkä ja vauhti kiihtyy siinä hienosti. Lumi pöllyää komeasti.

Aamulla ja päivällä mäessä laskevat polvenkorkuiset, alkuillasta opiskelijaporukat ja loppuillasta sellaiset omaa laskurauhaa kaipaavat kummajaiset, kuin minä.

En ole vielä koskaan ollut mäessä yksin, vaan aina kaksin. Niin se on hauskempaa. Pulkkaan mahtuu kerralla kaksi, jos kaipaa hurjempaa vauhtia, voi laskea välillä vuorotellen. Pulkkamäessä saa kyllä aikuisiän parhaat naurut.

Budapest 2

Budapestissa hotellimme vieressä oli ihastuttava kahvila.
Ensimäiset kolme päivää onnistuin ihailemaan paikkaa vain ikkunan läpi. Se oli juhlapäivät kiinni, mutta avasi sunnuntaina.
Erityisesti nämä ikkunaa vasten sijoitetut pullot herättivät huomioni. Ne sädehtivät lasin läpi kuin jalokivet.

Upean arvovaltainen sisustus, menneen maailman henki, vaikka paikka kuulemma oli ollut pystyssä vasta vuoden verran. Ihailin myös kahvilakulttuurin hienostuneita yksityiskohtia, pieniä kahvi, tee tai kaakaokannuja, joilla kaikilla oli oma muotonsa juomasta riippuen. Croissantin kera tarjoillun hillon lusikka oli kuin pieni taideteos.
Miten unkarilaiset osaavat rakentaa niin autenttisen vanhan näköisiä arvokkaita miljöitä? Upeita vanhojakin kahviloita on toki Budapestissa paljon, Wieniläinen kahvilakulttuuri rantautui sinne jo 1800-luvulla.

Sää oli lauantaina myrskyinen. En muista koskaan kokeneeni yhtä kovaa tuulta, kuin kävellessäni Tonavan rantaa parlamenttirakennukselle päin. Pysyin työllä ja tuskalla pystyssä tätä kuvaa ottaessani.
Pystyttekö kuvittelemaan tuulen, joka tuntuu repivän vaatteet mukanaan päältä? Eteneminen vaatii lihasvoimaa ja hengen lujuutta. Tavaroista on pakko pitää kaikin voimin kiinni, koska jos ote herpaantuu, tavara lentää sekunneissa jo satojen metrien päähän, eikä sitä saa enää koskaan kiinni.
Iltaan mennessä sade oli muuttunut lumeksi, jota pyrytti vaakasuoraan. 

Pidin Budapestista kovasti. Se on hyvin hienostunut. Äärettömän kauniita rakennuksia on koko keskusta täynnä. Minulle tulee siitä tavallaan Pariisi mieleen, vaikka henki täällä olikin paljon välittömämpi ja sympaattisempi, rauhallisempi. Ehkä osavaikutus tunnelmaan oli sillä, että kaupungin keskusta oli niin tyhjä. Kaikki olivat joulua viettämässä.

Rakastan Keski-Euroopan talvea. Se on kostea, mutta silti lempeä. Minusta tuntui vahvasti siltä, että minun pitää muuttaa Suomesta pois, näille leveysasteille. Sopii henkiseen maisemaani paljon paremmin. ;)

Tässä erinomainen ravintola Pesti Lámpás, joka sijaitsi vastapäätä hotelliamme. Suosittelen. Sieltä sai sekä unkarilaista että ranskalaisen keittiön ruokaa. Kuulostaa ehkä kummalliselta yhdistelmältä, mutta keittiö onnistui molemmissa. Ainakin meidän kokemuksemme mukaan. Myös viinilista oli kelpollinen. Pidin myös ravintolatilasta, se oli tyylikäs mutta viihtyisä, hyvin vanhan talon tunnelmaan sopiva, olematta silti tunkkainen.

Asioita joista pidän: Tanskalainen talvipyöräily

Kööpenhaminassa on se hauska piirre, minkä kaikki kaupungissa käyneet tietävätkin, että siellä on uskomattoman helppo liikkua pyörällä. Paitsi jos talvi yllättää pyöräilijät, niin kuin se viime kuukausina on muutamaan otteeseen tehnyt. Tanskalaiset osoittavat minusta kuitenkin vallan ihailtavaa sisua liikkuessaan totutulla tavalla lumesta ja räntäsateesta huolimatta. Pyörää ei jätetä. Ehkä kuljetaan osa matkasta metrolla, mutta pyörä kulkee mukana, yhtä kaikki.

Tältä Köpiksen pyöräilykulttuuria esittelevältä sivustolta voi käydä tarkistamassa montako kilometriä kaupunkilaiset ovat päivän aikana pyöräilleet. Tänään tähän mennessä 823, 778. Kaikin puolin aika hupaisa sivusto. :)

Hullunkurinen esimerkki talvipyöräilyn vaaroista on poikaystäväni, joka rahaa säästääkseen kävi ostamassa pyörän Ruotsista malmöläiseltä autotallikirppikseltä. Noh, olihan se halpa, mutta pyörän tanko on pysyvästi vinossa runkoon nähden ja ketjut ovat niin löysät, että ne joko putoavat ajoittain paikaltaan tai sitten polkimet polkaisevat äkkiyllättäen tyhjää. Jompi kumpi tai molemmat tapahtuivat taannoin, kun hän pyöräili yöllä räntäsateessa kotiin. Kaatui tai kompuroi vauhdissa pyöränsä päältä niin pahasti pois, että kengästä irtosi pohja. Kaipa astui tosi pahasti linttaan ja vauhdissa asvaltti repäisi pohjan melkein kokonaan irti.

Säästöä, tuosta edullisen pyörän hankinnasta ei varmasti ole tullut vielä yhtään. Kuluja sen sijaan jo jonkin verran. Ainakin edestakainen junalippu Malmöseen ja uudet kengät (vanhoja ei kuulemma voi korjata). Kun hän kiroili kenkien huonoa onnea, en voinut olla huomauttamatta, että aika paljon oli onneakin matkassa, kun ei käynyt tuon hullummin. Olisi voinut helpostikkin hötäkässä vaikka niskansa taittaa.

Tässä lumien sulamista odotellessa haaveilen itsekin paremmasta pyörästä ja sujuvammasta pyöräilykulttuurista Helsingissä. Vaikka pyöräily vaatii täällä melkoista liikenteellistä pelisilmää, on se silti huomattavan mukavaa, jos on hyvä pyörä. Aktiiviset pyöräilijät ovat varmasti keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut. Pienessä tuulenvireessä mieli tyhjenee ongelmista.

Kuva: Copenhagen Cycle Chic, via A Cup of Jo

Viikonloppu

Tunnelmia Kööpenhaminasta:

Tulin tosi myöhään perjantaina. Päätä särki, oli paha olo, menin heti ruuan jälkeen nukkumaan ja nukuinkin kuin tukki aamuun asti.

Aamulla oli tosi kaunis, mutta kylmä sää. Sisällä ja peiton alla lämmintä. Toinen nukkui pitkään. Minä luin Rifkinin kirjaa ja kudoin kaulaliinaa. Sain sen valmiiksi, vaikka en ensin millään muistanut miten kudin päätellään.

Katoilla ja nurmikoilla oli vähän lunta, mutta jalkakäytävät oli lakaistu puhtaiksi. Aurinko paistoi matalalta. Imuroin käytävän ja pesin hellan.

Toisella oli puuhaa, joten lähdin hakemaan lounasta Thai Boxista Ny Havnin kulmassa. Viereinen jäätelöbaari oli kiinni. Ehkä sitä ei kannata pitää pakkasella auki. Thai -paikassa oli jonoa ja ikkunat huurussa.

Illalla mentiin konserttiin tuttuun Korsvejskirken -kirkkoon. Mozartin Requiem toimi. Konsertin jälkeen kirkossa tarjoiltiin viiniä, olutta ja voileipiä. Kaikki sukupolvet iloisesti sulassa sovussa. Pidettiin pari puhetta. Tuntui vähän hassulta, mutta toivoisin suomalaisiinkin seurakuntiin.

Sunnuntai-aamuna mentiin ystäväaamiaiselle Holmenille. Matkalla pysähdyttiin oopperalla.

Se on niin kovin esteettinen! Henkilökunnan eteinenkin on sisustettu niin kauniisti.
Sain kuulla, että laitos kärsii rahoitusvaikeuksista. :(

Holmenin perukoilla oli loistava buffet-brunssi. Istuimme siellä yli kaksi tuntia jutellen ja syöpötellen. Kaikenlaista hyvää syötävää oli yllin kyllin. Hyvää tahtoa ja hyviä neuvoja myös.

Paikassa oli tosi paljon lapsia. Suhtauduimme ensin vähän varauksella, mutta olivat kuitenkin tosi reippaita ja hyväntuulisia. Yksikään ei itkenyt. Kaikki käyttäytyivät hyvin tai vähintäänkin hauskasti.

Pöydillä oli tulppaaneja. Se antoi keväisen tunteen.

Tulin lautalla takaisin keskustaan. Tuuli oli aivan hirveän kylmä. Se tunkeutui vaatteiden alle. Onneksi lautta tuli heti, en joutunut odottamaan.

Teatterin edessä kellui jäätä. Hyisen näköistä.

Tämä kuva on otettu sunnuntaina, mutta jo lauantai-iltana käytiin ravintolassa nimeltä 71 (joka näkyy kuvassa).
Olimme juoneet valmiiksi pari lasia viiniä ja oluet. Tunsin, että olin jo päissäni.
Söin ehkä parasta helmikanaa, mitä koskaan.
Opin, että 3 x 3 x 3 = 27.
No, ehkä tiesin sen jo entuudestaan, mutta ei sellaista tule ajatelleeksi arkena.

Sunnuntai-iltana lähdön tunne hiipii aina vähän haikeana mieleen. Kävimme ystävien kanssa kaljalla ja onnistuimme työntämään sitä pidemmälle.

Makuuhuoneen kattolamppu sanoi sopimuksen irti, vanhan talon sähköjohdossa on jotain vikaa. Pimeys on sympaattista, vähän salaperäsitäkin, mutta myös hankalaa, jos pitää etsiä jotain.

Unohdin taas lähtiessä kameran Suomeen ja jouduin kuvaamaan puhelimella. Koko viikonlopun oli harmistus asiasta, mutta tulipa dokumentoitua. Näitä kuvia en sentään onnistunut puhelimesta hävittämään, kuten edellisille kävi.

Valkoinen kaupunki

Tein toista viikkoa sitten sunnuntaisen kävelyretken jäällä Liuskaluodon, Uunisaaren ja Harakan tietämillä ja kaartaen Kaivopuiston rannan kautta kotiin. Maailma oli ihmeellinen aivan kiven heiton päässä kotoa. Kaikki oli kietoutuneena valkoiseen kosteaan sumuvaippaan. Jos olisi jatkanut kävelyä muutaman kymmenen metriä merelle päin, olisi varmasti eksynyt sumuun ikuisiksi ajoiksi. Lumen alta paljastunut jää oli muodostanut kylmiä ja rosoisia kuvioita. Jähmettynyttä seittiä.