Syyspäivän ilta

Ulkona on ihan vihonviimeinen myrsky. Voi olla vain tyytyväinen, että ei tarvitse lähteä mihinkään ja kotiinkin ehdin kuivana ennen kuin sade alkoi.

Olen tänään tehnyt harjoituksia Kelan sivuilla. Hain äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa. Ei ollut ihan yksinkertainen temppu, koska vapaiden optimointi vaatii melkoista suunnittelua. En tiedä päädyinkö nyt ihan parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun, mutta tehty on, ainakin toistaiseksi.

Tällaisten byrokraattisten prosessien kautta konkretisoituu koko elämäntilanne. Ymmärtää paremmin, mitä ensi vuonna oikein tapahtuu. Näillä näkymin olen kotona ainakin heinäkuun loppuun asti. On toki mahdollista, että vielä paljon sitä pidempään, mutta tämän tiedon kanssa elän toistaiseksi.

Ystäväni jakoi tänään tämän Silvio bandin kappaleen. Sen nimi Annoying Thoughts on aika hyvä, koska kappale sinänsä jo oli minusta aika "annoying". Jotain hauskaakin siinä silti oli. Vetoavaa. Syyspäivän iltaan hyvin sopivaa.


Minua vähän huvitti, sillä bändin nimi Silvio toi mieleen aivan toisen Silvion. Tutumman ja rakkaan. Kesällä 1997 ostin Havannasta Silvio Rodriguezin levyn, jossa oli myös tämä kappale. En voi kuunnella sitä tuntematta jotain kummallista haikeutta. Kaikki siihen liittyvät muistot ovat himmenneet vuosien varrella, mutta musiikki koskettaa jotain syvällä tunnemuistissa olevia fiiliksiä ja ei sitä voi kuunnella herkistymättä.

Budapest 2

Budapestissa hotellimme vieressä oli ihastuttava kahvila.
Ensimäiset kolme päivää onnistuin ihailemaan paikkaa vain ikkunan läpi. Se oli juhlapäivät kiinni, mutta avasi sunnuntaina.
Erityisesti nämä ikkunaa vasten sijoitetut pullot herättivät huomioni. Ne sädehtivät lasin läpi kuin jalokivet.

Upean arvovaltainen sisustus, menneen maailman henki, vaikka paikka kuulemma oli ollut pystyssä vasta vuoden verran. Ihailin myös kahvilakulttuurin hienostuneita yksityiskohtia, pieniä kahvi, tee tai kaakaokannuja, joilla kaikilla oli oma muotonsa juomasta riippuen. Croissantin kera tarjoillun hillon lusikka oli kuin pieni taideteos.
Miten unkarilaiset osaavat rakentaa niin autenttisen vanhan näköisiä arvokkaita miljöitä? Upeita vanhojakin kahviloita on toki Budapestissa paljon, Wieniläinen kahvilakulttuuri rantautui sinne jo 1800-luvulla.

Sää oli lauantaina myrskyinen. En muista koskaan kokeneeni yhtä kovaa tuulta, kuin kävellessäni Tonavan rantaa parlamenttirakennukselle päin. Pysyin työllä ja tuskalla pystyssä tätä kuvaa ottaessani.
Pystyttekö kuvittelemaan tuulen, joka tuntuu repivän vaatteet mukanaan päältä? Eteneminen vaatii lihasvoimaa ja hengen lujuutta. Tavaroista on pakko pitää kaikin voimin kiinni, koska jos ote herpaantuu, tavara lentää sekunneissa jo satojen metrien päähän, eikä sitä saa enää koskaan kiinni.
Iltaan mennessä sade oli muuttunut lumeksi, jota pyrytti vaakasuoraan. 

Pidin Budapestista kovasti. Se on hyvin hienostunut. Äärettömän kauniita rakennuksia on koko keskusta täynnä. Minulle tulee siitä tavallaan Pariisi mieleen, vaikka henki täällä olikin paljon välittömämpi ja sympaattisempi, rauhallisempi. Ehkä osavaikutus tunnelmaan oli sillä, että kaupungin keskusta oli niin tyhjä. Kaikki olivat joulua viettämässä.

Rakastan Keski-Euroopan talvea. Se on kostea, mutta silti lempeä. Minusta tuntui vahvasti siltä, että minun pitää muuttaa Suomesta pois, näille leveysasteille. Sopii henkiseen maisemaani paljon paremmin. ;)

Tässä erinomainen ravintola Pesti Lámpás, joka sijaitsi vastapäätä hotelliamme. Suosittelen. Sieltä sai sekä unkarilaista että ranskalaisen keittiön ruokaa. Kuulostaa ehkä kummalliselta yhdistelmältä, mutta keittiö onnistui molemmissa. Ainakin meidän kokemuksemme mukaan. Myös viinilista oli kelpollinen. Pidin myös ravintolatilasta, se oli tyylikäs mutta viihtyisä, hyvin vanhan talon tunnelmaan sopiva, olematta silti tunkkainen.