Voi hirvitys!

Meikäläisen huumorintaju venyi aika äärimmilleen, kun flunssainen ruotsalainen oli ilmoittanut ostaneensa kaksi tällaista takkifilttiä. Yhden itselleen ja toisen minulle.
Väri ei (THANK GOD!) ole tämä pantterikuosi, vaan harmaa, mutta ei se loppupeleissä paljon auta. Hirvitys, mikä hirvitys. Materiaali on ällöttävää, sähköistyvää, kaikki karvat ja pölyn itseensä keräävää, ja ensimmäisessä pesussa nukkaiseksi mytyksi muuttuvaa polyesterfleecea.

Täytyy myöntää että tässä on kyllä kysymyksessä todellinen sohvaperunan unelma. Ja poikaystäväni on kiistämättä sohvaperuna - minä en.

Tuotteen sisäiseen markkinointiin on meillä käytetty ihan samoja argumentteja kuin ulkoiseen. Tässä mainospuheet sparkop.se -sivulta. Käyttöesimerkit sopivat kyllä poikaystäväni elämäntapaan erinomaisesti:

Heltäckande fleece-pläd håller dig varm i TV-soffan!
Med ärmar för största möjligt rörelsefrihet!
Bevarar värmen även när du:

• Läser!
• Handarbetar!
• Tittar på TV!
• Spelar spel!
• Äter!
• Drickar kaffe!
• Använder datorn!
• Pratar i telefonen!

Är du frusen? Då kommer denna pläd att passa dig utmärkt. Den täcker hela kroppen, från axlar till fötter, och har ärmar för att ge dig största möjliga rörelsefrihet. Du kommer att kunna göra det mesta utan att krypa ur din sköna pläd; äta, fika, läsa, handarbeta, spela spel, prata i telefon och titta på TV. Pläden är av mjuk och varm polyesterfleece i läckert leopardmönster. Rejäl storlek, en storlek passar alla! Stl: 180x137 cm. Kan även användas som vanlig pläd. Tvätt 30°. Beställ fleecepläden idag och håll dig varm under kalla dagar och kvällar.

Jos joku kehtaa vielä väittää, että ruotsalaisilla on hyvä tyylitaju, niin tässä on elävä todiste siitä, että väite ei pidä paikkaansa!

Malmö

Meillä oli ehtinyt olla jo pitkään (ainakin viime syksystä asti) agendalla retki Malmöseen. Tästä syystä se odotti ohjelmassa melkeinpä pakollisena rastina, kun kesäloma koitti. Matka Kööpenhaminasta Ruotsin puolelle vie junalla puolisen tuntia, pieni vaiva siis, mutta viikonloppu tuntuu aina aivan liian lyhyeltä ajalta hankkeen toteuttamiseen. Nyt meillä kului reissuun kokonainen päivä, lähdimme aamulla ja tulimme takaisin vasta yömyöhään. Ärsyttävää oli vielä se, että Kööpenhaminan metrossa tehtiin heinäkuun ajan öisin korjaustöitä, joten jouduimme köröttämään lentokentältä (jonka kautta juna kulkee) bussilla kotiin.

Tämä kuva on menomatkalta. Juna kulkee siltaa pitkin salmen yli ja ison vesialueen ylitys junalla oli ainakin näin ensimmäistä kertaa aika huikaiseva kokemus. Silta on aivan uskomattoman pitkä!
Iso osa Malmölaisista käy töissä Köpenhaminan puolella, erityisesti nuoria on kaikenlaisissa palvelualan töissä. Asuminen on Ruotsissa halvempaa, palkat Tanskassa paremmat. Matka saattaa kestää yhtä kauan kuin Espoosta Helsinkiin, vaikka maa vaihtuu.

Ehdin miettiä sitäkin, minkälaista olisi, jos Helsingin ja Tallinnan välillä olisi rautatietunneli, kuten joissain visioissa on esitetty. Suomalaiset ovat aina kovin nopeita miettimään kaikenlaisia uhkakuvia tällaisissa asioissa, mutta kai siitä jotain etujakin olisi. Ainakin se, että tavara kulkisi raiteita pitkin vikkelämmin. Esim. Venäjän markkinoille rahdataan nyt Keski-Euroopasta tavaraa kumipyörillä.

Malmö oli minusta pikkuisen oloinen, mutta varsin viehättävä ja vilkas. Keskusta-aluekin tuntui laajalta, kauppoja ja ravintoloita oli paljon.

Tässä on China Box -lounas. Uskomattoman halpaa ja ihan riittävästi. Pisteitä pahvipakkauksesta, miinusta muovihaarukasta.

Malmössä silmiinpistävää on siirtolaisten suuri määrä. Jos kyllä Tukholmakin on varsin monikulttuurinen, niin siellä se ei ole yhtä näkyvää kuin Malmössa. Vastaavasti Kööpenhaminan keskustassa Tanskan tilastollisesti varsin suuri maahanmuuttajien määrä ei minusta näy juuri ollenkaan. En tiedä minne ovat kaikki maahanmuuttajat piilottaneet.

Malmö oli ihan toisenlainen. Keskustan tuntumassa saattoi muutenkin aistia kaikenlaista vaihtoehtoista toimintaa. Ehkä yliopisto ja opiskelijoiden suhteellisesti suuri määrä saa aikaan sen, että kaupunki tuntuu olevan jotenkin "poliittisesti tiedostava". Seiniin on liisteröity jos jonkinlaista julistusta, kaikenlaisia yhteisöllisiä ja vegetaarisia kahvila yms. hankkeita tuntui olevan joka kulmassa, ja "hippejä" käveli vastaan paljon enemmän kuin Ruotsissa keskimäärin. Ero Tukholmaan oli silmiinpistävä.

Illalla söimme intialasta erään ravintolan terassilla. Ruuasta minulla ei ole kuvaa, mutta tässä näette ruokajuomat. :) Syön intialaista ja pakistanilaista ja nepalialaista yms. ruokaa melkoisen usein, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti parasta pitkään pitkään aikaan. Vahvasti maustettua ja aidon oloista.

Muistan käyneeni jossain ruotsalaisessa seurassa viime talvena keskustelun siitä, ovatko Lapin kulta ja Norlands Guld itse asiassa sama olut. Globalisoituneen panimoteollisuuden tiimellyksessä se tuskin olisi mikään ihme. Etiketti näyttää lähes samalta, vaikka pullo onkin erilainen.
Noh, nyt tuli todistettua, että eri oluita ovat. Norlands Guld maistui erilaiselta.

Tässä on kadunvarren mansikka, eli ilmeisesti jonkinlainen hiekoituslaatikko. Tukholmasta löytyi hämmästyttävän yhdennäköinen koppero, vaikkakin eri käyttötarkoituksessa.

Malmössä oli hämmästyttävän paljon todella hienoja viheralueita ja puistoja. Ihmettelimme yhteistuumin jälleen miten vähän niitä on Kööpenhaminassa, vaikka rantaviivaa piisaa ja kaupunki on paljon suurempi. Tanskalaiset vain jostain syystä, eivät ole innostuneita niiden kaavoittamisesta. Meillä oli muistissa sellainen fakta, että lähes 90% tukholmalaisista asuu alle 300 metrin päässä viheralueesta. Helsingissäkin luku on varmaan samanmoinen ja uskoisin, että Malmössa vielä suurempi.

Puistojen vitsauksena olivat sielläkin inhottavat hanhet. En juuri muuten kammoa lintuja, mutta hanhia inhoan. Onneksi henkilökohtainen hanhenlumoojani kulki edellä raivaamassa tietä. Väistyivät sentään sivuun mokomat.

Tässä on Malmön vesitorni eli Kuken eli Kulli. Huomautettakoon, että kyseessä on puhekielinen ilmaus. Tornilla on varmaan myös joku virallisempi nimi. Kuken on minusta kuitenkin varsin osuva. Yhdennäköisyys on ilmeinen.

Vesitornin lähellä, keskellä Möllevångin aluetta oli erittäin viihtyisä Malmöparken eli Folkets park. Istuimme siellä pari päivän kuuminta tuntia katsellen leikkiviä lapsia ja päivää paistattelevia Malmölaisia.

Tämä ruusun muotoinen suihkulähde oli lasten ykkössuosikki, sillä vesisuihkut kasvoivat maasta epäsäännöllisin väliajoin ja katosivat sitten. Piltit kirmailivat uikkareissa edestakaisin suihkulähteen ympäri asettuen välillä hiljenneeseen suihkukohtaan ja pinkaisten sitten kirkuen eteenpäin, jos suihku räpsähtikin yllättäen päälle.
Vanhemmilla oli hyvää aikaa jutustella varjossa tai lueskella kirjaa. Mukavan näköistä touhua hellepäivänä.

Puistossa oli myös maailmanpyörä ja karuselli ja muita huvipuistolaitteita.

Sekä maan mainio kahluuallas, jonka omasta lapsuudestani muistan myöskin hellepäivän ykköspuuhaksi.

Iltapäivän lopulla kävelimme keskustasta hirmuisen pitkältä tuntuneen matkan rannalle Västra Hamnenin asuntoalueelle. Koko alue on rakennettu 2000-luvulla ja siellä on monen moista kokeellista taloa ja ratkaisua. Osa onnistuneempia kuin toiset. Näköala Öresundiin oli kuitenkin ylimaallisen hieno ja erityisesti aurinkoisena hellepäivänä asuinalue merenrannalla vaikutti juuri siltä luksukselta, joksi se alunperin on tarkoitettukin.

Yksi hauskimmista asuntokokeiluista olivat nämä asuntolaivat. Olivat melkoinen luxuspainos verrattuna niihin, joita olen Kööpenhaminan sataman perukoilla nähnyt. Kieltämättä kuitenkin upean näköisiä. Muuttaisin varmasti moiseen, jos tilaisuus tarjoutuisi.

Tässä rantabulevardia, jossa oli minusta oli vähän sellainen etelän rantalomakohteen meininki. Ihan kuin olisi kävellyt hotellialueen läpi. Ehkä tätä oli suunnittelussa tavoiteltukin, mutta minulle se antoi enemmänkin persoonattoman tunnelman. Kaikista asunnoista näytti kuitenkin olevan merinäköala, joka varmasti antaa vastinetta rahoille säällä kuin säällä.

Tässä kuvassa näkyy Malmön maamerkiksikin muodostunut tornitalo. Sitä oli kaikkein hupaisinta katsoa aivan juurelta. Tuntui kuin maailma olisi pyörinyt silmissä. Jännittävä.

Tämä oli minusta koko asuinalueen onnistunein osa. Riviin rakennettujen pientalojen sarja, joista oli pääsy kanavaan. Monilla taloilla oli oma pikkuinen laituri. Pihat olivat kasvaneet uskomattoman reheviksi ja hienoiksi. Olettaisin, että niihin on tehty samanaikainen ja samankaltainen pihasuunnitelma, jossa on suosittu erilaisia rantaheiniä ja muita luonnollisesti rehottavia kasveja vähän rehevöityneen, ylikasvaneen vaikutelman aikaansaamiseksi. Todella viihtyisän, yhteisöllisen ja varmasti kaikkina vuodenaikoina miellyttävän näköinen alue, vaikka suora merinäköala jäikin taloista uupumaan.

Tämän päivän viimeisen kuvan otin junasta. Mehän siinä olemme heijastuksena ikkunassa. Olimme tosi väsyneitä. Mitään ei jaksanut sanoa tai tehdä. Minulla oli vielä uusien kenkien (tennareiden!) aiheuttamana hirmuiset rakot jaloissa.
Loistopäivä kaikesta huolimatta. Voin lämpimästi suositella Malmöta kaikille, jotka ovat pidempään Kööpenhaminassa. Kaupunki on mukava ja tunnelmaltaan sopivan erilainen. Shoppailukin on siellä (ainakin vielä toistaiseksi) edullisempaa kuin Tanskassa.

Muutama hääjuttu

Olen esittänyt poikaystävälleni ylimielistä tasavaltalaista koko viikonlopun, vaikka oikeasti katsoin tosi mielelläni kuninkaallisia häitä. Kuninkaalliset ovat niin mahtavan kitch! Rakastan sitä kaikkea hyvän maun rajalla pyristelevää oheistavaraa, mikä kuninkaallisiin liittyy. Olen jopa vähän haaveillut Victoria&Daniel -seinälautasesta, ja jos kehtaisin, hankkisin ehdottomasti Vickan -barbin. Kuvan suklaarasian taidan käydä hankkimassa Stockalta maanantaina. Eräs työkaveri oli syönyt rasiallisen ja kehui erinomaisiksi.

Poikaystävä katsoi erilaisia häälähetyksiä telkkarista toista vuorokautta yhdessä äitinsä kanssa. Ruotsalaista koko perheen häähurmosta! Vähän nolona selitteli, että kun taloudessa on vain yksi telkkari, eikä kanavaa saa kääntää, niin minkäs teet, jalkapallokin jää väliin. Tosiasiassa hän taisi olla häistä ja hääparista ja erityisesti Victoriasta yhtä hurmaantunut kuin kaikki, jotka häälähetystä ovat katsoneet. Minäkin.

Olen yleensä kamalan kyyninen tällaisissa jutuissa ja näen jokapuolella pelkkää laskelmointia, mutta täytyy myöntää, että kun tänään näin iltajuhlien puheet, suli minunkin paatunut sydämeni lopullisesti. (Eilen lähetys jäi kesken, kun saapui yökyläilijöitä.) Oikeastaan enemmän kuin kaikkien ylistämästä Danielin puheesta, pidin molempien isien puheesta. Sellaiset vilpittömät hyvän elämän ohjeet ja tuen osoitukset saavat minut helposti liikuttumaan. Niihin liittyy samalla kertaa sekä luopumisen tuskaa että onnea ja ylpeyttä siitä, että oma lapsi on jo aikuinen ja jonkun vaimo tai mies.

Sitäpaitsi toisten tyylikkäästi ja loppuun asti mietittyjä häitä on ihana katsoa, oli hääpari sitten kuninkaallinen tai ei. Ja vaikka itse ei koskaan pääsisikään naimisiin. ;)

Kuva: monstersandcritics.com

Djurgården IF vs. FC Brommapojkarna

Kuten etukäteen mainostin, pääsiäinen alkoi Tukholman vanhalla stadionilla, missä Djurgården kohtasi FC Brommapojkarnat. Otin muutaman kuvan, joten tässä tunnelmia.

Stadionilla oli aika mahtavaa, käynti oli ensimmäiseni. Rakennus on aivan uskomattoman hieno! Se on rakennettu 1912 Tukholman olympialaisiin, se on suojeltu, eikä turhia nykyaikaistuksia saa tehdä. Siksi edelleen puiset penkit ja katoksen puiset kannatinpylväät. Illan pimetessä ja sumun tihentyessä rakennus näytti ulkoapäin aivan kauhuelokuvan lavasteelta. Upea!

Vaikka peli kulki molemmilla joukkueilla aika vaivalloisesti ja päättyikin ikävystyttävästi 0-0, oli tunnelma katsomossa tosi tiheä. Kevään ensimmäinen peli. Vielä vähän liian kylmää pelata ulkona, mutta sää asettaa sekä pelaajien, että fanien sisun ja tahdonvoiman aika sopivaan testiin. Djurgårdenin kannattajat olivat äänekkäitä ja asianmukaisesti pukeutuneita oman joukkueen väreihin. Pelin aluksi laulettiin kannatuslaulu.
(Otteita sen sanoista mainoksessa.)

Täytyy sanoa, että en ole missään nähnyt niin tyylikkäitä faneja! Nuoret miehet pelissä olivat suoraan samasta muotista; rentoja, mutta tyylikkäitä tennareita ja hiustupsua myöten. Melkein kaikilla oli toisaalta myös Djurgårdenia päällä; siniraidallista, punakeltaisin höystein.
Poikaystäväni ei onnistunut löytämään fanihuivejaan (omistaa kuulemma niitä kaksi), mutta pisti Djurgården -paidan. Siellä se sitten lämmitti päällysvaatteiden alla. Niinpä.

Puoliajalla kaikki jonottivat stadionin ulkopuolella olutta ja hodareita. Ruotsissa makkara syödään aina sämpylän kanssa. Olen nyt oppinut sen. Kiinnostavaa oli myös se, että myytiin vain ykkösolutta. Alkoholia ei saa stadionilla tarjoilla.
Ilma oli kyllä jäähtynyt sakea sumun myötä niin paljon, että minun teki mieli pelkästään kuumaa juotavaa. Otimme kahvia.

Olinkin pelin jälkeen ehkä enemmän jäässä kuin koskaan. Paksumpi takki olisi tuskin siinä mitään auttanut. Sumu tunki vaatteiden alle ja kenkiin ja joka paikkaan. Kesti monta tuntia lämmetä, vaikka kävelimmekin pitkän matkaa takaisin päin saadaksemme veren kiertämään. Tykkään kovasti Tukholmasta. Siellä on tunnelmallista ja mielenkiintoista.

Historialuento

Postikortti #9 lähti taas Tanskaan. Tämä oli vähän tällainen teemapostikortti. Viime perjantaina käytiin nimittäin Köpenhaminen keskustan turkkilaisessa ravintolassa (joka oli todella hyvä) keskustelu Ruotsin historiasta. Meillä kaikilla oli vähän hatarat muistikuvat historiallisista tosiasioista, mutta täydensimme sujuvasti toisiamme.

Puhe kulki Kustaa Vaasaan, eli Gustav I:een, joka tässä kuvassa komeilee. Yritimme nimittäin muistaa mitkä tapahtumat johtivat Tukholman verilöylyyn, jota emme osanneet ajoittaa ollenkaan. Muistelimme, että Vaasa liittyi tapahtumiin tavalla tai toisella, mutta nepä tosiasisassa oikeastaan johtivatkin hänen valtaannousuunsa. Vaasa nousi tanskalaisia vastaan, valittiin kuninkaaksi ja yli sadan vuoden liitto, Kalmarin unioni hajosi.

Heitin keskusteluun kaksi faktaa, joiden muistamisesta olen ylpeä: Vaasa valittiin kuninkaaksi vaaleilla ja verilöyly taas liittyi tavalla tai toisella kerettiläisyyteen. Tosin tarkistimme ja kerettiläisyys oli tanskalaisten tekosyy ruotsalaisten tappamiseen.

No, tämä postikortti on melkein yhtä vanha kuin minä. Se on alunperin osa kolmen postikortin sarjaa, kaksi muuta esittivät Kustaan kahta vanhinta poikaa Juhanaa ja Erikiä.
Kun muutimme Turkuun ollessani 5-vuotias, äidilläni oli suuri into tutustuttaa minua ja siskoani uuden kotikaupungin historiaan. Hän luki meille paljon aiheeseen liittyviä kirjoja ja kävimme usein linnassa katsomassa mistä oli kyse. Askartelimme äidin avustuksella pahvisen linnan ja piirsimme sinne ajan mukaisesti puettuja paperinukkeja asukeiksi.

Turun linnahan muuttui puolustuslinnoituksesta hienoksi renessanssilinnaksi Kustaan ja hoviksi toiseksi vanhimman pojan Juhanan aikana. Hän oli Suomen herttua, kunnes päätti tavoitella valtaa ja vangitsi vanhimman veljensä. Vankia pidettiin Turun linnassa. Siellä on paljon tarinoita aiheesta. Juhanasta tuli kuningas, kunnes jäi seuraavan veljen satimeen.

Muistan aina ihmetelleeni lapsena sitä, miten ihmeellisen rumia muotokuvat olivat. Kustaa tässä kuvassa on paljon komeamman näköinen kuin poikansa. Erityisesti Erik oli minusta kamalan ruma, hän oli laiha ruippana ja partakin oli pujo. Ihmettelin myös miesten ulospäintyöntyviä mahoja sekä sitä että vaikka kyseessä oli kolme peräkkäistä kuningasta, ei kellään heistä ollut kruunua päässä. Muistelisin, että kaksi muuta korttia olen lähettänyt teininä serkulleni. Korttivalinta oli tietysti meistä molemmista tosi huvittava. Ja onhan se kieltämättä vieläkin. Tätä korttia ei ole ostettu esteettisistä syistä vaan opetuksellisen tavoitteen tukemiseksi. :)

Vill ha dej!

Tänään oli aika pitkä päivä töissä. Aamupäivällä iso seminaari, jonka jälkeen pitkä kokous, pakollisten omien töiden tekemiseen jäi aikaa vasta myöhään iltapäivällä kun toimisto oli jo tyhjenemässä muista. Silti hyvä syksyfiilis. Tekemistä on hirveän paljon, mutta yksi asia kerrallaan. Kyllä tämä tästä.

Luukutin pikku kopissani Kristian Anttilaa, jota en yksinkertaisesti pysty kuuntelemaan hymyilemättä. Meininki saa minut ihme kyllä tekemään myös töitä tehokkaammin.

Tuli kuitenkin mieleen sellainen ajatus (vasta töistä lähtiessä ;)), että en olisi ehkä nykyisen poikaystävän kanssa, jos en olisi mennyt treffeille kuuntelemaan Anttilan keikkaa. Tarinan paradoksi ja opetus sisältyy siihen faktaan, että menin treffeille ihan eri miehen kanssa. :)

Anttila bändeineen soitti keväällä Radio Extremin klubilla Korjaamolla. Sekä treffikumppani että minä olimme supertyytyväisiä siihen, että olimme treffeillä ihmisen kanssa, joka pitää samoista asioista. Totesimme tämän muistaakseni yhteen ääneen. Molemmat mielellämme käymme keikoilla, tosin minä vähemmän kuin hän. Korjaamo on loistava keikkapaikka ja baari. Joimme parit punaviinit ja keskustelimme innostuneesti musiikista ja kariutuneista ihmissuhteista ja ties mistä hölynpölystä. Pakko sanoa, että kyseessä olivat puitteiltaan by far parhaat treffit joilla olen ollut.

Keikkakin oli aivan loistava! Koko bändi oli yhtä maailman söpöintä ja tyylikkäintä ruotsalaispoikaa. Ihania, ei liian raskaita, mutta silti ajateltuja sanoituksia ja innostunutta esiintymistä. Pelleilyä ja hassuja välispiikkejä. Erinomaista lavakarismaa ja sopivasti showmeininkiä. Bändilläkin tuntui olevan hauskaa. Täydellistä. Treffikumppanini kanssa diggailimme molemmat, oli kivaa. Mutta kuinka ollakkaan, maailman söpöintä Anttilaa katsoessani mieleen tuli takiaisen lailla toinen ruotsalainen. Yhdennäköisyys oli - ei ehkä ilmeinen - mutta olemassa. Tai ehkä se ihastuttava ruotsalaisuuden säkenöivän onnellinen energia vei ajatukseni jatkuvasti harhateille. Kaikki laulutkin tuntuivat istuvan niin sopivasti siihen vallattomaan meininkiin, joka meillä oli kahdesti tavatessamme ollut. Jokaikinen biisi kolahti minuun! Oi nej!

No keikan jälkeen ajatukseni olivatkin sitten lopullisesti toisaalla. Ikävä tunnustaa, olin treffeillä mukavan ihmisen kanssa, joka olisi kai ansainnut jakamattoman huomion, mutta minä siirryin aivan toiseen aurinkokuntaan. Minkäs teet, tunteille ei mahda mitään.

Käänteentekevän tästä illasta tekikin se, että itsekin tajusin tilanteen kummallisuuden. Miksi mennä treffeille, jos ajatuksissa viipyy aivan pakkomielteen lailla joku toinen? Päädyin aika nopeasti tekemään valintoja, jotka ovat toistaiseksi osoittautuneet onnistuneiksi. Olisiko näin käynyt, jos ei Anttila olisi tullut Suomeen? Jos realistiseksi heittäydyn, niin kyllä varmaankin olisi ennemmin tai myöhemmin käynyt. Mutta on silti aika romanttista ja hauskaa ajatella, että Anttilalla oli sanansa sanottavana siinä, että päädyimme yhteen.

Siispä: Tack så mycket Kristian Anttila! :D


Tässä teille vielä video, josta voitte itse tarkistaa miten ihania ne ovat:
Vill ha dig

Voiko tälle ketään jäädä kylmäksi? Minä sanon että ei voi!