Hasse Walli

Olin viikonloppuna Hämeenlinnassa työkomennuksella. Päivä oli täynnä tiukkaa asiaa, mutta illalla otettiin rennommin. Joskus tekee tosi hyvää pitää työkavereiden kanssa rehellisesti ihan hauskaa. Se sujui helpommin näin, poissa tutuista kuvioista, vähän vieraidenkin kasvojen keskellä. Syntyy yhteishenki: Me ollaan meikäläisiä. Tosin muistakin tykkäsimme.

Vanhalla verkatehtaalla soitti iltasella Hasse Walli. Hän oli loistava. Soitti omia ja muiden biisejä. Höysteenä loistavia kitarasooloja. Ei kuitenkaan liian pitkiä. Ihan mieletön muusikko. Vähään aikaan en ole nähnyt livenä yhtä hyvää.

Kaikki meidän porukasta ei tienneet kuka Hasse on. Vaan minäpä tiesin. Se perustuu erääseen lukioikäisenä Helsingissä vietettyyn päivään. Kaverini Ainon ehdotuksesta vaelsimme Viiskulmaan Digeliukseen ostamaan vinyylejä. Hän osti tiedostavana kuluttajana laadukkaita juttuja. Minä aikani kuluksi selasin kassan vieressä maailmanmusiikkia. Sitten Digeliuksen herrasmiesmäinen myyjäsetä sanoi, että haluaa antaa minulle yhden jutun. Hän vetäisi tiskin alta Hasse Walli ja Asamaan -bändin CD:n ja käski pitää. Kuulemma ajatteli, että voisin tykätä, kun minulla päässä niin afrikkalaisen näköinen huivi (ja niinhän minulla toki olikin). Ja niin minä sitten pidin sen ja paljon olen sitä myös kuunnellut. Niin tuli tutuksi Hasse Walli.

Tässä yksi Hasse Walli ja Asamaan -bändin hiteistä, joka on myös sillä levyllä, joka minulta löytyy. Videonsa ovat kaikki ihan helmiä. Katsokaa youtubesta vaikka tämä, jossa soittavat Kaivopuiston kalliolla. :)

Asioita joista pidän: Muksis ja Gena

Jos minusta tulisi joskus isona se mitä ehkä kaikkein eniten olen koskaan halunnut, tulisi minusta nukkeanimaatioiden tekijä. Olin lapsena aivan täysin niiden lumoissa, eikä rakkauteni ole hellittänyt vieläkään. Se olisi fantastinen työ!

Yksi ikuisia suosikkejani animaatiorintamalla, mutta myös muilla rintamilla on Cheburashka eli (suomeksi) Muksis. Näin muksis-animaatioita jo ihan pikkuisena mummolassa. Puheesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta elokuva oli vastuttamattoman suloinen. Mummolassa oli myös lasten äänilevy, jolla Muksis lauloi. Lisäksi minulla oli ihan oma pehmomuksis. Suurisilmäinen ja -korvainen otus, jolla oli pikkuinen pallon muotoinen häntä.

Kaikki asiaan vihkiytymättömät aina ihmettelivät: Mikä eläin tuo on? Minäpä tiesin ja osasin sanoakin, että se on Cheburashka, krokotiili Genan kaveri. Eikä se tietenkään ole mikään eläin... se on vain Cheburashka. Suomenkielisen nimen opin paljon myöhemmin, mutta olen sittemmin sitä suosinut, koska se on niin äärettömän lystikäs: muksis. Vähän niinkuin mukkelis makkelis, mutta paljon ytimekkäämpi.

Nokkelimmat tunnistavat krokotiili Genan siitä krokotiili Genan syntymäpäivälaulusta, joka tässäkin elokuvassa soi:





Lisää Muksiksesta wikipediassa

Lauantai

 

Lauantaipäivät ovat suloisia. On vielä aikaa tehdä kaikenlaista. Sunnuntaina iskee jo paniikki ja ahdistus seuraavasta viikosta.

Nämä kuvat otin jo yli kuukausi sitten lauantai-iltana, kun olin matkalla Kruunuhaan korealaiseen ravintolaan syömään. Se oli hyvä, suosittelen! Seurakin oli parasta mahdollista, kiitos ihanalle tytölle. :)

Korealainen on pistetty pystyyn entisen Savannan paikalle. Muistaako joku vielä Savannan? Meillä oli tapana notkua siellä ensimmäisinä opiskeluvuosina. Se oli mennyttä maailmaa ja legedan lopettamisestakin on kulunut jo varmaan kahdeksan vuotta, enkä ole sen koommin siellä käynyt.

Korealaisessa istuessa en saanut kyllikseni siitä ihmeellisestä tunteesta, että kurkistan omaan menneisyyteeni. Paikkahan oli tavallaan se sama, mutta kuitenkin korealaisine koristeineen aivan toinen.

Savannassa kärysi aina rööki. Pöydillä oli bisseä ja jallua, mutta en kyllä muista kenenkään koskaan syöneen siellä mitään. Saiko sieltä edes ruokaa? Tarjoilija oli kiukkuisin koskaan tapaamani. Älyttömän hapan mies.   

Näissä kuvissa Helsinki on minusta taas siinä asussa, jossa se on kauneimmillaan. Sateisena, hämäränä, kylmänä, vähän luotaan työntävänä. Katujen tyhjyys - se että ei ole koskaan ketään missään, jopa lauantai-iltana, vain muutama turisti pyörimässä - tekee Helsingistä kuitenkin kotoisan, jotenkin aution ja avoimen. Sellaisen pienen suuren kaupungin, joka tuntuu kodilta. Nämä ovat minun katujani.